sunnuntai 29. toukokuuta 2022


Sateisena päivänä metsänäkymä on kuin vihreää hehkuva tapettiseinä.


Märkä metsäluonto tuoksuu vahvasti raikkaalle havulle.
Rakastan sitä ja tulen siitä hyvin onnelliseksi.


Sateet tekevät nyt hyvää,vehreys säilyy pidempään.


Kuinka oikein tuntee omankin hengityksensä helppouden kosteassa säässä,
siitepöly on painut maahan.


Sateen jälkeen saa herkutella vihreän eri sävyistä,ne loistavat!


Tuntuu siltä, että kasvuryöpsähdyksetkin voisi nähdä jopa paljaalla silmillä.


Harakka rukka oli tainnut saada punkin ohimoonsa tienvierus ruohikossa tonkiessaan.


"siellä valkolatva tuomi ahon laitaa reunustaa"


Vihdoin!
Tätä olen odottanut.Pienen punarinta kullan kohtaamista.
Hällä oli jo poikasten ruokinta meneillään.
Onko söpömpää!


Väriteema jatkui katajaan iskeneellä sienitaudilla,katajanruosteella. (Klik)
En ole tätä ennen nähnytkään.
Oli iskenyt lumen painosta syntyneisiin vauriokohtiin.
Todella paljon paksuja männynoksia katkennut,
 ja kokonaisia katajia haljennut keskeltä viime talvena.


Sateista nyt vielä vissiin kuukauden verran,
heinäkuu ja elokuu nautitaan lämpimästä.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
<3


perjantai 20. toukokuuta 2022


On hiukan jännä yhdistelmä tämä loppukevään runsas vihreys,
 ja toisaalta melko viileä sää.
Tänään oli pilvisempi päivä,
mutta olemme myös niistä aurinkoisista päivistä saaneet nauttia täällä Espoossa.
Tuuli se vaan pysyy voimissaan ja tuo oman koleutensa,
vaikka aurinko kovasti yrittää lämmittää.


Myönnettävä on,ettei koleus nyt ihan hirveitä haittaa,
kun keskittyy siihen,mitä luonnossa tapahtuu.
Täällä meilläpäin koivuissa alkaa kohta olla täysimittaiset lehdet.
Ihan joka päivä huomaa uusia juttuja kevään edistymisessä.
Tänään huomasin,että mustikat ja kallio-orvokit kukkivat,
kieloissa jo pulleat nuput.
Voikukkia on nyt keltaisenaan,ja saniaiset rullautuvat auki pikkuhiljaa.


Hiljaisen vuodenajan jälkeen linnut laulavat taas kevättään,
se tekee kulkijan niin onnelliseksi.
Kyyhkykin pulputti oksaltaan.

Eikö olekin hiukan kuin satua?Aina kun pitkään ja hartaasti jotain odottaa,tuntuu niin ihmeelliseltä kun se,mitä on odottanut,on sitten vihdoin siinä.


Olen täällä kirjoittanut tuosta tietystä nuoresta tammesta,
Saunalahden kartanon portin kupeessa.
Kuinka se pitää lehtensä seuraavan kevään silmuihinsa asti,
vaikka vieruskaveritammet pudottavat lehtensä ennen talvea.
Persoonallinen tammi tiputti lehtensä vasta vähän aikaa sitten.
Nyt siinä on pulleat lehtisilmut,
jotka ovat vierustammia kehityksessä paljon pidemmällä.
Mietin,että se on koko talven imenyt kuivista lehdistään viimeiseen tippaan voimaa runkoonsa ja uudet lehdet saavat nyt siitä etumatkahyödyn.
Vieruskavereilla kestää omien lehtiensä kanssa pidempään.
Puut ovat viisaita.


Yleensä minulla on kamera omassa pussukassaan,
nyt roikotan sitä kädessäni.
Ihan turhaan sitä edestakaisin suojaan pistän,
nyt on jatkuvasti kuvattavaa.


Olimme eilen taas Espoon luonnonsuojelualueen luontopolulla,Fiskarsinmäellä,Lasilaaksossa.
Tällä kertaa tyttären ja tyttärenpojan kanssa.
Rakastan tätä paikkaa!
Vajaassa viikossa sielläkin oli tapahtunut paljon.
Torstaina sääkin oli hyvin aurinkoinen.


Hyvä ettei niskat mennyt sijoiltaan,
kun piti koko ajan tähystellä ylös,puiden keväisen vihreää loistoa.
Näitä näkymiä olen odottanut ja ihan sielussa hyrisee kun katselee.


Tällä kertaa poukkoilimme pääreitiltä pienemmille poluille ja löytyi paljon uutta.
Upea lintutorni,josta horisonttinäkymä kotikulmille päin.


Mummi höpötti pikkumiehelle linnuista taustalla,kunnes huomasi,
että tornin kaidetta pitkin mönkivä ötökkä olikin suuremman mielenkiinnon kohteena.


Niin kuin oli Espoonkartanonkin kohdalla aiemmalla retkellä,
Mankinjoen vesi on tällä hetkellä täälläkin korkealla runsaslumisen talven jälkeen.
Pikkumies tykkäsi kovasti heitellä sinne pikkukiviä.
Rantavedessä ui  kalanpoikasia,jotka minusta näyttivät ihan taimenilta,
niitäkin katselimme.


Täällä on mukava,vaihteleva luonto,
metsää suurine,vanhoine puineen,isoja sammaleisia kiviä,joki ja rantaniittyä.


Olen ollut täällä nyt yhteensä neljä kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta,
kun löysimme suuren ikivanhan,onton lepän luokse,ystävällisen pariskunnan vinkkaamina.


Jos oikein muistan lukemaani opaskylttiä,
alue on kuulunut 1500-luvulla Espoonkartanolle,ollut laidunmaata.
Maa on noussut ja tämäkin ikivanha leppä on luultavasti kasvanut meren rannalla rantaleppänä.
Nyt siitä on tullut metsäpuu,meri siintää kuvassa kaukana taustalla.


Mahduimme puun sisään kaikki,minä,tytär ja pikkumies.
Siinä sen sisuksissa ollessani,oma puurakkauteni sai aivan uuden vivahteen.
Enemmän yhtä en ole puun kanssa kokenut olevani edes halatessani niitä,
vaikka tunne on silloinkin aina vahva.
Onttous jatkui vartta ylös niin,että taivas sieltä latvasta sitten sisään paistoi.
Kuvassa varren varsinainen ontto putki on tuon aukon alapuolella,
ja jatkuu siitä korkealle ylös.
Tämä oli hyvin vaikuttava kokemus.


Alue on täynnä kauniita puita,nuoria ja vanhoja.
Kaatuneet puut jätetään niille sijoilleen,jos nyt eivät aivan polkua katkaise.
Kukkiakaan ei luonnonsuojelualueella saa poimia,
täällä luonto saa kukoistaa.


Sovittiin,että tullaan taas,eväsretkelle.
Ehkä lehmätkin ovat jo silloin saapuneet kesätöihin rantaniitylle.

Ihanaa viikonloppua!

 

perjantai 13. toukokuuta 2022


Kaikki tyynni kevättä.
Yhdessä hetkessä keskityn rannassa kauniin koivunoksan kuvaamiseen,
se heiluu merta ja kaisloja vasten niin ihanasti auringossa.
Heti kohta taivas tummuu ja mieleen tulee loppukesäinen,
kunnon ukkosmyräkkä.
Tähän mielikuvaan selvästi tarvitaan lehtipuihin vihreä,
onhan noita harmaita taivaita tässä viime kuut katseltu,
mutta ukkosen mahdollisuus ei ole käynyt mielessäkään.
Mutta vihreät puut tummanpuhuvaa taivasta vasten herättää ajatuksen,
että kohta jyrähtää.
Rentukat kukkivat rannassa ja ojissa jo valtoimenaan.
Ei tätä ympärillään vihertyvää luontoa voi kuin ihastella.

Mukavaa viikonloppua!












tiistai 10. toukokuuta 2022



Hykerryttää.
Ihana tuntea vatsanpohjassa pitkästä aikaa perhosia pelkästä odottamisen riemusta.
Miltäköhän täällä metsässä näyttää?
Mitä täällä on jo kerennyt tapahtua nyt,
kun kevät on ottanut aimo harppauksen kesäistymisessä.


Tuntuu niin hyvältä!
Kevyet tennarit jalassa,askelkin kevyt.
Silmät ahmivat näkymiä.
TÄMÄ VIHREYS!
Talven päiväunet,lämpimät ajatukset,jotka auttoivat jaksamaan,
kaikki se on tässä ja nyt!


Kielon piipot,suloiset vihreät kääryleet,kurkoittavat aurinkoa kohti kiven ympärillä.
Ja kun ehtivät mittaansa,kaksi kaunista lehteä avautuu valolle kuin kädet.
Kohta jo niiden keskelle työntyy hento kukkavana,
ja kansalliskukkamme on valmis kesälle.


Kohta on linnunpesäkin katseilta piilossa.
Tuomen lehdet suojaavat pienen kodin,
ja kukkien aikaan siellä jo emo hautoo muniaan.

 

Vihreä matto peittää kohta koko metsänpohjan.
Polku vain jää erottumaan,kasvit tietävät,ettei siihen kannata.


Mikäköhän tuokin pieni sinivioletti kukka,
joka levittäytyy puiden alle suuriksi kauniiksi peitoiksi.


Joessa vesi on ajan saatossa syönyt puuvanhukselta rungon,
vain komea juurakko kertoo tarinan ajalta,
kun rantapenger antoi periksi ja puu rysähti jokeen.


Kevätvihreä on kuin nuoruus edellisen kesän jäämistön päällä.
Se peittää sentti sentiltä kuivat lehdet alleen,ottaen niistä kukoistukseensa voiman.
Harmaat kivet kuin maahisia,joiden niskassa sammalröijytkin jo toipuvat kevätauringossa.


Polku päättyy rantaniitylle.
Kuinka onkaan ollut ikävä vihreää niittyä ja siihen suuri lehtipuu varjoineen vielä viereen,
näkymä,jota rakastan.
Kesällä niityllä laiduntavat lehmät,ihanaa!


Tässä voisin asua,viihtyisin.
Mökkini suuri terassi olisi merenlahdelle päin,
  näkisin tämän rauhallisen niityn,puut ja kaiken joka päivä,
kiikkuisin terassilla keinussani ja hörppisin kamomillateetäni,
kyllä,viihtyisin.


Rakkain vuodenaikani on nyt alkanut,
tunnen kaiken luissani ja ytimissäni.
Onnentunteen ja energian,
jota jokainen pieni vihreä ruohonkorsi ravitsee.
Tuntuu kuin kesänlapsi olisi tullut kotiin!

Ihanaa viikkoa!
(Espoonlahden luonnonsuojelualue,Fiskarssinmäki,Lasilaakso)