lauantai 20. marraskuuta 2021

Meri on ollut jo joinakin päivinä hileellä yön jälkeen täällä Espoon rannoilla, kun asteet ovat painuneet pakkasen puolelle. Kauniita aurinkopäiviäkin on pidellyt ja kuulaus on ollut virkistävää ja tervetullutta kosteiden, harmaiden päivien jälkeen.

Huomaa, että kirkas valo kirkastaa omankin aivosumun, ihanaa kun kaikella on ollut taas selkeät ääriviivat, ja valo ikäänkuin kristaloi kaiken teräväksi, aivan kuin keväisin. Nyt auringonvalo kaunisti marraskuun maiseman.

Rantakallioilla sai jo hiukan varoa, ettei liukastunut huurtuneella kiven pinnalla, kallioiden sylissä lätäköt olivat jäässä vielä puolilta päivinkin.

Näitä kaisloja en kyllästy kuvaamaan. Tuulella erityisen kauniit huojuessaan.


Tänään oli navakka tuuli ja liput liehuivat komeasti lasten oikeuksien puolesta.

Minä täältä toivottelen viikonlopun jatkoja!❤

Taivas on ollut tulessa hienona iltaruskon hetkinä.



lauantai 13. marraskuuta 2021

 

Veden liike hypnotisoi minua samalla tavalla kuin tulenliekkikin. Rakastan täällä blogeissakin vesikuvia, aallontyrskeitä, rantaan lipuvia laineita, myrskyaallokkoja, heijastumia väreilevässä vedessä. Olen vuosien aikana kuvannut paljon vettä itsekin. Kiehtoo jähmettää kaunis liikehetki kuvaksi. Tässä yhtenä päivänä yritin saada vangittua rantaan uivien laineiden ja rantakallion kohtaamishetkeä. Vesimassa muuttaa muotoaan, se ei koskaan lyö rantaan täysin samalla lailla. Ikuinen liike, joka hioo kiven pintaa väsymättä, seespäivinä lepää, jatkaakseen taas. Kuvia tuli paljon. Suurempina kuvina veden kauneus-kuin sulaa lasia, tulisi paremmin näkyviin, mutta keräsin omasta mielestäni parhaat otokset pariin kollaasiin. Marraskuun harmaus siirtyy näissä veteen. Harmaan teeman jatkona näin myös harmaahaikaran rannassa. Se nousi suurille siivilleen edessämme, kun olimme ystävättären kanssa kävelemässä, katosi niemen taakse. Uskoin sen laskeutuvan niemen kärkeen ja niin se olikin tehnyt, kun vähän ajan päästä sinne kerkesimme. Arka lintu nousi kuitenkin jälleen siivilleen, ja kuva jäi saamatta.          Näyttävä lintu!

Syysmeri on niin hieno. Olen kiitollinen, että saan asua näin lähellä merta. Kun muusta lähiluonnosta katoaa syksyisin suurin viehätys ruskan jälkeen, merestä ja rannasta sen löytää aina. Olisi ihanaa tehdä pieni filmi veden liikkeestä rantakalliota vasten jonkun kauniin musiikin säestyksellä. Merestä kun puhutaan, pikkusysteri on tänään kokenut jotain, joka on omakin suuri haaveeni. Hän on miehensä kanssa ollut Norjassa valaita katsomassa. Oli kuulemma ollut sykähdyttävä kokemus nähdä ryhävalaita ja orcia. Minulle nousee kyyneleet silmiin jo pelkästä ajatuksesta, nähdä valtavat, älykkäät meren nisäkkäät luonnossa, se olisi ravistuttavan upea kokemus. Odotan jännityksestä pinkeänä hänen videoitaan tapahtumasta. Toivon sydämestäni, että valaat uivat vielä merissä kun lapsenlapseni lapset täällä kulkevat.

Mukavaa viikonloppua!❤



sunnuntai 7. marraskuuta 2021


Olen keskitalvella syntynyt,vannoutunut kesän lapsi. Olen hyvin luontoesteettissentimentaalinen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmin luonto ja vuodenajat vaikuttavat minuun. Keväällä kun luonto kiivaasti herää eloon, minä myös. Kirkas valo ja heleä vihreys pesee minut edellisen vuodenajan tunkkaudesta, tunnen silloin riemun ja ilon joka solullani. Kun kesän lämpö ja runsas kauneus on kukkeimmillaan, minä hyrisen onnellisuudesta ja tunnen, että tässä haluan olla, pysäyttää ajan. Kaikki on mielestäni kaunista kesällä, kaiken kokee suurena, valtavana lahjana, ihanuutena. Olen henkisesti kotonani keskikesän luonnossa. Alkusyksyn haikeus alkaa valmistella siihen, etten enää kohta ole parhaimmillani. Marraskuussa on enää muisto jäljellä siitä vihreydestä, mitä eniten rakastan, ruskeana ja harmaana. Arvostan ja ymmärrän luonnon kiertokulun, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö itsekin olisi marraskuussa hiukan alakuloinen. Luonto kulkee kohti talvilepoaan, eikä se ole niin kaunista katseltavaa, varsinkaan harmaana päivänä. Ruskeita, maatuneita riekaleita. Ehkä pieni lintu lennähtää jostain ja ilo häivähtää mielessä hetken, kunnes on taas etsimällä etsittävä silmilleen kauneutta. Alan kaiholla odottaa tässä vaiheessa lunta. Lumi tuo mukanaan uutta kauneutta ja peittää ruman, maatuneen maan. Tiedän joka vuosi, että talvestakin löydän hetkiä, joista nautin, mutta on se myönnettävä, että talvessa parasta on se, että sen jälkeen alkaa kevät. Kun minä synnyin keskitalvella 1962, talvea seurasi historian yksi koleimmista ja sateisimmista kesistä. Touko-kesäkuussa oli yksi hellepäivä, heinäkuussa kaksi ja elo-syyskuussa ei ainuttakaan. Mietin, juontaako kesänkaipuuni siitä, että sain kylmää kyytiä ensimmäisenä vuotenani ja varmasti kaikki on ollut sitten uutta ja ihanaa seuraavana kesänä, kun olen saanut kokea lämmön ja auringon kunnolla ensimmäistä kertaa. Luultavasti ihmisetkin ympärilläni ovat olleet silloin iloisempia, olen vaistonnut, että mitä tämä ihanuus onkaan. Ja sillä tiellä ollaan.

Pieniä tuokioita kesästä kaikille (alempi kannattaa ehdottomasti kuunnella äänen kanssa), hyvää alkavaa viikkoa!❤


lauantai 6. marraskuuta 2021


 Tuokoon kynttilöidemme liekit tänään kauniita muistoja mieliimme.

Rauhaisaa Pyhäinpäivää.❤