Jokaikisen ulkoilun jälkeen,aurinkoisina päivinä,minulla on kamerassa kuvia havuista.

Tämä on jo alkanut naurattaa itseänikin.

Välillä tulee mieleen se hauska,

voimasanalla varustettu toive,yhdeltä hiihtäjätähdeltämme,yksissä tietyissä kilpailuissa.😄

Kun aurinko paistaa havuihin,tämä täti pysähtyy ihastelemaan.

Kaipa se on tätä vihreännälkäisyyttä,pitkän talvikauden lopuilla. 

Olen huomannut, että havut eivät ole olleet ollenkaan niin magneettisia talvipimeillä,

vaatii tuon auringon,että hivelee silmää.

Monet puut kaartuivat talvella notkolle lumen painosta.

Paljon tuolla myös näkee katkenneita,suuriakin oksia.

Joidenkin nuorien puiden kohdalla olen surkutellut,

että voi voi,näinköhän suoristuvatkaan enää.

Ja niin vain seuraavalla kerralla ovat oikaiseet notkeat vartensa.

Kurret eivät ainakaan ihan heti nälkää näe näillä kulmilla,

valtavat määrät kuusenkäpyjä! 

Tämä aika vuodesta paljastaa myös lintujen pesät,

joita ei kesäisin lehvistöjen seasta silmä löydä.

Näinköhän tässäkin joku emo hautoo taas kesällä.

Harakalla,punttipöksyläisellä oli touhu päällä kuivien lehtien kanssa,hauskasti se niitä heitteli ja viskoi ympäriinsä.Ehkä sieltä talvehtivia hyönteisiä etsi.

Ihmetteli syytä pysähtymiseeni ja luonteenomaisesti oli hiukan varuillaan.

Koboltin siniset ja valkoiset sulat olivat tiptop kunnossa,lumi näytti vieressä nuhjuiselta.

Ja kyllä nuo puntit ovat niin hauskat!

Saunalahti on vielä jäässä,pilkkijöitäkin siellä istuksii.

Hienoja railokuvioita pongailin kameran etsimeen jään pinnalta.

Hyvin vähän toistaiseksi vielä sulakohtia.

Sillan alla suurempi läntti.

Kyllä joutsenetkin tietävät,ettei vielä ole tulemista.

Vanhoja kuviani plärätessäni huomasin,että vuosi,pari sitten,kuvailin joutsenia jo helmikuun lopulla ja koko lahti oli vapaa jäistä.

Alla kuva avomerelle päin,suojainen lahti vielä täysin ummessa jäistä.

Tästä nuoresta tammesta olen kirjoittanut blogissa aiemminkin.

Tammia on istutettu riviin Saunalahden kartanon portin pieleen,

tämä yksilö eroaa muista siinä,ettei luovu millään lehdistään ennen uusien puhkeamista.

Kaverit pudottavat omansa joka syksy,tämä ei.

Sillä taitaa olla edelleenkin kaikki viimekesän lehdet oksissaan.

Puut ovat persoonia nekin.

Oikein mukavaa lähestyvää viikonloppua!

♥️

 

Kevätpäiväntasaus,

NO TODELLAKIN!!!

Oli itseasiassa hiukan epätodellinen olo kun tuolla kulki tänään.

Untsikasta toppatakin kautta välikausitakkiinkin jo siirtyneenä,

 minun piti silti aukaista takkia yhdessä kohtaa, ja kaulahuivia repiä löysemmälle.

Korvan juuressa joku edesmennyt,vanhankansan ihminen kuiskaili,

että hetkeksi vaan,muuten vilustut hikipäissäsi.

Lokit kirkuivat kevättä täyssiniseltä taivaalta,

harakat kähisivät pälvikköä tonkiessaan,kissoja täynnään olevien pajujen juurella.

Pikkulinnut ovat jo täydessä tohinassaan nekin,ja voi että,mitä laulua!

Kyllä iloisa on oikea adjektiivi kuvaamaan tätä sunnuntaipäivää.

Ilolle on ollut tilausta.

Maailman tapahtumat kiikuttaneet tätä naista,

niin kuin varmasti moinia muitakin,tunneskaalan laidasta laitaan.

Syvää surua,pöyristymisen tunteita,epäuskoa ja aivan puhdasta vihaakin hetkittäin.

Demokratian,tasa-arvon ja sananvapauden merkitys on kuin kaivettu pölyyntymästä sieltä itsestäänselvyyksien varastosta,puunattu ja kiillotettu,nostettu arvoiselleen paikalle sinne omien ajatuksien ja arvomaailman hyllylle.

Nyt on nähty,mitä niiden puute on,miten ovat asiat,

kun niitä ei ole ja valtaa pitää diktaattori.

Meille jokaiselle on varmasti jo koronakauden aikana muodostunut omat selviytymiskeinomme,ne pienet asiat,jotka pitävät pään kasassa.

Mutsimuikkusen kanssa juttelimme siitä,kuinka selviäisimmekään ilman läheisiä,

ja suvun pikkuisia, meidän omia rakkaita nuppusiamme,

nyt kun maailman tola on vieläkin enemmän kallellaan.

Kuinka paljon iloa heistä saamme,kuvista ja videoista päiviimme.

Kun pandemia alkoi,joku ihana ihminen sai idean näyttää telkkarista uusintana pieni talo preerialla-sarjan.Odotin sitä joka ikisenä päivänä,uppouduin täysin sarjan tunnelmiin.

Tunsin ihan fyysistä kaipausta,kun se sitten loppui.

Sarjan herttaisuus ja naivius auttoi unohtamaan pandemian päivittäin tunniksi,

puuhat ulkona ja luonto ovat olleet myös suuressa roolissa omissa selviytymiskeinoissani.

Ostin reilun kymmenen vuotta sitten Anttilan alennusmyynnistä kaikki tuotantokaudet toisesta mielisarjastani,tohtori tuli kaupunkiin.

Muistan vieläkin kuinka iloiseksi tulin kun huomasin dvd.t alelaarissa 5e/kpl.

Ajattelin silloin,että katson ne sitten joku päivä,

ehkä tulee hetki kun olen esim.sairaana tai jotain,jolloin kaipaan viihdykettä.

Nyt tuli se hetki.

Jokaisessa kansissa on n.8 dvd.tä,jokaisessa dvd.ssä neljä,viisi jaksoa,kansia on seitsemän.

Olen nyt puolessa välissä.

Kirkasotsainen-rehellisyys-toisen kunnioittaminen-hyvä voittaa aina 

menttaliteetti sarjassa,on ollut näinä päivinä kuin balsamia.

Olen katsonut useita jaksoja peräkanaa,kyynelehtinyt paljon hyvyydestä ja rakkaudesta,jota sarjassa tuodaan esiin,nyt kun siitä on puutetta tietyillä suunnilla.

En välitä tippaakaan siitä,onko kaikki epätodellista ja siirappista,

minä olen saanut näistä tunnelmista voimaa voittaa pelkoa sisälläni,

ja uskoa ihmisen hyvyyteen ja siihen,ettei se koskaan kuole.

Joku tekee käsitöitä,joku meditoi,joku juoksee hikipäissään,joku lyö säkkiä salilla,jokainen meistä tavallaan.

Luulen,itseni kohdalla,että kun sarja on katsottu,kevät on jo pitkällä ja luonto suo taas parhaimman ja rakkaimman sylin unohtaa pitkiksi hetkiksi kaikki huolet ja murheet.

Tänään siitä sai jo esimakua,ihanasta lämmöstä ja ilosta!

Samettikukan idut tuovat myös ison ilon.

Nyt myös tomaatti on itänyt!

Ehkä tänä vuonna olin oikeaan aikaan multahommissa ja kesä riittää omien tomaattien kypsymiseen,minulla kun ei ole kasvihuonetta.

Iloa ja aurinkoa alkavaan viikkoosi!

❤

Tänään haistoin kevään.

Pienen,ohikiitävän hetken.

Mistä tuoksu siihen tuli.

Tipahtiko kirkuvien,

vapaiden vesien ääreltä palaavien lokkien siiviltä.

Kuljettiko sen auringossa kimalteleva, 

soliseva sulavesipuro.

Joka arkana matkaa tien yli,

 lumikinoksen alta,

toisen alle piiloon.

Mirjam-Matilda

 

Se, mikä keväässä saa

meidät haistelemaan tuulta

ja kaipaamaan,

kukan kurkottamaan

kohti ikkunaa,

on läsnä kun päivä on lämmin

ja radiossa kesken konsertin

herää yksikseen

huilu itkemään kirkkain lapsenkyynelin.

Illalla kaukaisella

mäellä punertavat puiden latvat,

pienet pilvet liukuvat

pois itsekseen;

ilma on liian kaunis

tähän maailmaan.

Yöllä se ehkä 

katoaa jonnekin,

silloin on aamu harmaa

ja tuulessa heittelehtien

lentää

repaleinen varis.

  - Hannu Salakka

Hyvää naistenpäivää!

❤

Kevätaurinko on häikäissyt ulkoillessa silmiä.

Tästä ei mitään pahaa sanottavaa,pelkkää nautintoa siristellenkin.

Taidan joka kevät kirjoittaa tänne blogiinkin,

että pitäisi hankkia ne aurinkolasit vahvuuksilla.

Lumi alkaa olla raskasta ja vettynyttä.

Lumen alta,omista onkaloistaan työntyy näkyviin vaikka mitä,lumen sulaessa ympäriltä.

Saunalahden sillan alla sulavedet suorastaan lorisevat mereen.

En pääse minään keväänä tämän näyn ohi hypnotisoitumatta.

Yksi mielenkiintoisempia kuvauskohteita mielestäni on yrittää vangita veden liike kuvaan.

Puro alkaa olla jo kokonaan näkyvissä.

Kävi mielessä,ettei enää kauaakaan sammakonkutuun.

Alempi kuva kuvattu 31.1.

Vielä on pitkiä taipaleita niin jäässä, etten hakeudu tavanomaisille reiteilleni.

Alla olevankin töpöttelin varovasti nastoillani ja päätin, etten ihan heti palaa uudelleen.

Tämä viikko tekee suuren nytkäyksen eteenpäin keväistymisessä,

mutta pakkasiakin taas kuulemma tulossa.

Kunhan ei kuitenkaan enää uutta lunta,

vaikka se vanhan surma olisikin hyvään kohtaan osuessaan.

Kaupassa,kassajonossa,naistenlehti kehoittaa eroon turhista huolista,

iltapäivälehdet jotain muuta.

Arvostan niitä kauppiaita,jotka ovat poistaneet ainakin lööpit.

Kaupassa käy paljon lukutaitoisia lapsia ja nuoriakin,

jotka jonottaessaan kassalle altistuvat turhaan,ahdistavaan lööpitykseen.

Minulla on paljon näitä elottomia tyyppejä täällä kotona,

joiden läsnäolo rauhoittaa.

Toimivat samalla lailla kun mukavat ajatukset,

huomion kiinnittämistä söpöön ja kauniiseen.

Aurinko on paistanut Kreetalta tuomiini,meren hiomiin rantakiviin tällä viikolla joka päivä.

Tässä pöytäkoneella kun tätä kirjoitan,

paistaa myös lämpimästi selkääni parvekkeen ikkunasta,ihanaa!

Onkohan leudot kelit herättäneet mäyrän yöllä hiukopalaa etsimään,

vai onko tämä koiran riehakointia,kuka ties.

Palokärki,tai muu tikka pölliä on ainakin näköjään tikuttanut jossain vaiheessa.

jokakeväinen,ihana näkymä tämäkin,pajunkissat sinistä taivasta vasten.

Eivätkä ne muutkaan puut sinistä taustaansa vasten huonosti peilaudu katsojan silmiin.

Kun ei hakeudu uutisten pariin kuin hetkittäin,

muu aika tuntuu aika normaalilta alkukeväältä.

Ilokin uskaltautuu pintaan aika ajoin,jopa onnellisuudentunne.

Se onkin jonkin verran mutkikas yhtälö se onnellisuus tällaisina aikoina.

Että pystyykö sen järkeilemään ja työntämään syyttömänä syyllisyydentunteen sivuun,

kun muualla ihmiset kärsivät,syyttömiä hekin.

Jokakeväinen juttu tämäkin. 

Vaaleanpunaiset,kotimaiset tulppaanit,

jotka ovat täsmälleen samaa sävyä Schjerfbeckin omakuvissa,

hänen poskillaan esiintyvän punan kanssa.

Hauska juttu muuten,

minun on joka ikinen kerta tarkastettava,että kirjoitin hänen sukunimensä varmasti oikein.

Nytkin siitä unohtui ensin j-kirjain.

Vaikea,konsonanttitäyteinen nimi,johon helposti vahingossa vaihtaa kirjaimien paikkaa.

Aurinkoista viikonkulua!

<3