perjantai 15. lokakuuta 2021

 

Kreetan kasvit

Villan jolla asuin Kreetalla, puutarhassa, on paljon oliivipuita. Myös paljon istutuksia, joita kastellaan ahkeraan, jotta ne pysyisivät hengissä polttavan auringon alla. Kaktus-ja vahalehtilajeja on useita, niiden sitkeyden vuoksi.

Ex-mieheni veli, joka asuttaa omaa villanpuoliskoaan, on arkkitehti ja hänen yrityksensä korjaa vanhoja taloja ja rakentaa uusia myyntiin. Hänen puolellaan puutarhaa oli hurmaavia rakennustarvikkeita, laattoja ja tiilejä, joita ihastelin kun ulkoilutimme koiraa ja itseämme tyttären kanssa villan ympäristössä. Harmi, etten älynnyt ottaa kuvaa myös telineestä, johon hän on koonnut ihania, patinoituneita vanhoja puuovia, joita on löytänyt ympäri Kreetan vuoristokyliä. Niissä oli upeita turkoosin ym. värisiä maalijäänteitä.


Niin inspiroivaa!





Oliivit kypsyvät jo. En voi sille mitään, että näkymä tuo mieleeni mustikanvarvut.

Yhtenä iltana istuimme tyttären kanssa patiolla, kun huomasin kauempana valtavan koppakuoriaisen. Minä kun en kammoa hyönteisiä-vain hämähäkkejä, otin ötökkäkammoisen tyttäreni kauhuksi kuoriaisen käteeni, ja nostin sen korkealle. Siitä lähti ääni kuin pienestä helikopterista kun se pöristeli alas vuorenrinnettä merelle päin hämärtyvään iltaan.Google kertoi sen olleen Beach root borer, eli persikan ja muiden hedelmäpuiden tuholainen. Yritin unohtaa sen aiheuttamat tuhot ja vain nauttia kokemuksesta kohdata moinen jyrmykkä, mittaa sillä oli hyvinkin 4-5 centtiä.


Pienistä koloista näkee, että nämäkin ovat hyönteisille mieleisiä pötkylöitä.




 




Olen vuosia jo toivonut näkeväni ritarin kesällä Suomessa. Viimeksi olen nähnyt lapsuudessani. Mielelläni sen kuvasin nyt Kreetalla, mutta tätä ei lasketa mukaan. Myös matarakiitäjiä oli jännä katsella ihmeköynnöksen kukissa. Ne ovat kuin pieniä kolibreja.


Kaunis oli tämäkin hepokatti keltaisine silmineen.


 

 



Pikkulinnut olivat erittäin arkoja, tämä oli ainoa, joka pysyi edes pari sekuntia paikallaan. Lajia en tunnista. Eloundassakin kun yritin kuvata pientä lintua vanhan tuulimyllyn päällä, se siirtyi sitä mukaan myllyn seinän taakse kun minä siirryin sen perässä etsien sitä kameran tähtäimeen, ympäri, ympäri mentiin sen johdolla, enkä lopulta saanut kuvaa.





Kotiin lähti kimppu pistokkaita. Paitsi nuo violetit, juorun näköiset, joista huomasin saaneeni sormeni täyteen pienenpieniä piikkejä...kasvi oli hyvin ovela, piikit olivat ryppäänä yhdessä kohtaa lehden alla, hyvin huomaamattomasti. Ainoastaan tuo peukaloni kohdalla oleva on lähtenyt lasissa tekemään juurta. Pidin kotona pistokkaita muovipussissa, joka oli täynnä vettä joitakin tunteja. Hyvä niin, koska joitain pieniä ötököitä oli veteen irronnut. En halunnut tuoda mitään tuholaisia vanhoihin huonekasveihin tuliaiseksi.


Vaikka Kreetan linnusto ei ollut minulle aulis, olin tosi iloinen, kun täällä kotimaassa, ihan tuossa pihapihlajassa, huomasin itselleni oudon linnun. Googlessa tarkastelin hyvin tarkkaan, että onko naaras peippo, vaiko naaras järripeippo. Noviisina päädyin siihen, että on täällä etelässä hyvin harvinaiseksi wikipedian luonnehtima järripeippo. Jos osun oikeaan, (toivottavasti joku lintuharrastaja korjaa, jos olen väärässä) luultavasti tämä pohjoisen lintu on ollut muuttoetapillaan ruokailemassa, niitä oli ainakin 4 yksilöä. 

Oikein mukavaa viikonloppua! <3


 





keskiviikko 13. lokakuuta 2021

 

yöllä vaahtera suuteli hallaa
pukeutui tuulen vaatteisiin
tähtien kirkastuessa
alastomat oksat
maa levittänyt punaisen maton
talven kulkea nurmen yli

(miettijä, Suomi 24)


En ole hallaa vielä kokenut, mutta löytynyt runo oli niin kaunis. Saunalahden kaislat kahisevat jo kuivuuttaan. Linnunpesä maalla muistelee kesää, saniaisten suojissa pojat on ruokittu maailmalle. Lintuemon tuomat pehmikkeet ovat syyssateista alkaneet elää omaa elämäänsä. Ensi kesänä valmis patja untuvikoille. Kaarnasydän, sienihommat ja köökissä pysähtynyt tummuvan syysillan tunnelma. Kyllä maistuu taas sienisalaatti myöhemmin suolasienistä, suuri purkki jääkaapissa. Kanttarellia vain yksi saalis tänä vuonna. Ulkoillessa sitä nauttii viileistä, hapekkaista säistä ja vielä hetken elokkaasta luonnosta. 

Mukavaa loppuviikkoa!♥️















 

maanantai 11. lokakuuta 2021


Pääsin poikani kanssa pari kertaa kalaan pohjattomalle järvelle, joka on muistaakseni n.64 metriä syvä ja sijaitsee aivan Agios Nikolaoksen sydämessä. Järvi on yhteydessä mereen kanavan kautta. Olen kuullut kerrottavan, että se on myös jotenkin yhteydessä Santorinin tulivuoreen. Kun tulivuori aikoinaan purkautui, kuolleita kaloja nousi pohjattoman pinnalle. Kraaterilta pyöreämuotoinen "järvi" näyttääkin. Kerrotaan myös, että saksalaiset upottivat sinne sotakalustoaan vetäytyessään Kreetalta. Myös kuuluisa meritutkija Jacques Cousteau on sukeltanut järveen ja taisipa juuri ollakin järven syvyyden kartoittaja. Poikani näki kalastaessaan viime vuonna järvellä suuren careta careta merikilpikonnan, ehti jopa ottaa siitä kuvan, vaikka yllätys oli hänelle kuulemma suuri, kun kilppari nousi aivan edessä pintaan hetkeksi.

V

 Oli jännää katsoa kun isot parrakudat seurasivat poikani Rapalaa eteemme rantapenkereelle. Yksikään ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nälkäinen. Kirkkaan veden ansiosta näkyi myös paljon värikkäitä pikkukaloja, näyttivät aivan akvaariokaloilta, joita meilläkin lemmikkikaupoissa myydään. Petokaloille on järvessä runsain mitoin ravintoa.








Järven ympärillä on korkea kallio ja hiekkatormä, jonka onkaloissa pesivät pääskyt ja monia kuningaskalastajiakin lenteli sen ympäristössä. Alla olevan yksilön kuvasin kuitenkin merenrannalta. Pääskyjen kimeitä huutoja oli mukava katsella taivaalla syyskuun lopussa, kun  hyvästit jo niille kerkesi heittämään kuluneelta kesältä kotimaassa.


Järven reunustalla asustelee myös oudonnäköisiä ankkalintuja, niitä oli pari kolme pariskuntaa ja niitä selvästi syötetään. Ehkä ovat sinne tuotu turistien ratoksi. Yritin googlettaa lajia, mutten saanut osumaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa!♥️














perjantai 8. lokakuuta 2021



Tykkään Kreetalla aamuista ja illoista eniten. Ovat uskomattoman kauniit. Ajattelin, että näkevätköhän paikalliset asukkaat kaiken tuon kauneuden, vai jääkö se jossain vaiheessa toisarvoiseksi. Ehkä välimatka tarvitaan, toisaalta tulo, että eri paikkojen kauneus avautuu täyteen loistoonsa ja arvostukseensa. Kreetalla aamut ovat hopeaa ja illat turkoosinpurppuraa. Aamuisin kristallinkirkasta ja iltaisin samettia.

Tällainen oli suomalaisen aamiainen yhtenä aamuna, pienellä kreikkamausteella, tuoreilla, juuri tyttären puusta keräämillä viikunoilla, jotka ovat Kreikassa sikoja. Kananmunat myös juuri kanalasta haettu, voi taivas, että voi munien maussa olla eroa! Ja juu, kamomillateenkin toin mukanani, ettei heti tarvinut kauppaan lähteä. Älköön kuitenkaan kukaan luulko, että kuulun niihin reissaajiin, jotka kantavat kaiken syötävän kotimaastaan, noup. Kyllä herkuttelin kaikella paikallisella! Kalmareilla, mustekalalla, saganaki-juustolla, tsatsikilla, herkkusalaateilla jne.jne.


Villan ympäristössä paljon upeita kukkia ja kasveja, niistä sitten ihan oma postauksensa. Tytär kiersi ja kasteli letkulla kaiken joka ilta, minä nautin patiolla pimenevästä illasta lasillisella olutta tai viiniä ja toimin itkuhälytinvahtina.


Pieni kultsi pääsi helteiden aikaan joka päivä omaan vannaansa plumplum. Usein iltaisin vielä toistamiseen pesemään päivän pölyt ja hiet pois. Miten oli kivaa pärskytellä vettä!


Villan keittiössä hauska astia kanoille meneville ruoantähteille...


Keskipäivän aurinko oli tällä patiolla liian armoton. Mutta kun ilta saapui, nautin maisemista alas merenlahdelle.


Keskivaiheilla reissua alkoi pilviä kerääntyä taivaalle.


Vuoret vasten mustia sadepilviä näyttivät komeilta.


Myönnetään, että nautin suunnattomasti parista sateen jälkeisestä viileämmästä päivästä. Viileällä päivällä tarkoitetaan täällä kuitenkin keskiverto kesäsäitä kotimaassa.


 Yhtenä aamuna poika pisti viestiä, että tunsinko maanjäristyksen. En tuntenut, vaikka se oli alhaalla kaupungissa pojan mukaan tuntunutkin selvästi. Seuraavana aamuna aamiaispöydässä, tuoli kuitenkin liikahti pepun alla jälkijäristyksestä.


Jylhät ovat maisemat.


Luonnonmaisemassa ainoa vihreä tähän aikaan vuodesta ovat puut. Kaikki muu on palanut karrelle auringonpaahteesta.


Mummin ja tyttärenpojan lotrausleikkejä tiskialtaassa. Vesi kiehtoo pientä.


Säilöttyjä oliiveja ex-anopin luona. Itse en ole ollut kuin kerran oliivinkeruussa aikoinaan. Sitten sopivasti tulin raskaaksi, enkä pienten lasten takia enää myöhemminkään päässyt tähän hommaan mukaan. Enkä tästä niin kovasti ollut edes harmissani. Raskasta työtä, ja haiset ja vaatteesi haisevat oliiviöljylle, ja niitä on vaikea edes saada puhtaaksi. Muistan, kuinka ihoani vielä kutitti joka puolelta, koska kärsin myös oliivin kukinnan aikoihin siitepölyallergiasta, aivan kuten kärsin täällä koivun kukinnasta.


Ihana menopelimme, jota tytär suvereenisti ohjaili kaupungin kapeilla kujilla, parkkeerasi pieniin taskuihin ja vei äippää retkille.Yksi valkoisen auton ovista oli eri autosta ja punainen. Sisältä auto oli kuin viime vuosisadalta, eikä se täällä olisi mennyt katsastuksesta ikinä läpi, mutta sehän ei menoa haitannut, rötiskö oli juuri kyllä täysin huollettu.


Autoilimme vuorenrinnettä ylös pieneen kylään, vanhalle leikkipaikalle, jossa aikoinaan melkein päivittäin kävimme sisareni kanssa lapsinemme leikkimässä. Silloin matkalla alla oli siskon lada. Keinut ja liukumäki edelleen samat, vaikka aikaa kulunut reilut 25 vuotta. Olipa nostalgista vierailla paikalla.


Kävimme myös naapurikylässä, Eloundassa vanhoilla tuulimyllyillä. Siellä, pienessä tavernassa usein söimme kalamarit, perunat ja salaatin siskon ja lapsilaumamme kanssa. Keväisin samoilta paikoilta keräsimme manusoja, pieniä narsisseja.


Tavernakin oli paikallaan.


Parina iltana kun tytär lähti villalle aikaisemmin pientä miestä nukuttamaan, poikani piti tauon työskentelyynsä kaupassa ja lähdimme kävelylle kaupungin kaduille ja satama-alueelle. Hänelle iso ja äipälle pieni olut. Kyllä maistui, vaikka en olutta yleensä kotimaassa juokkaan. Meri tuoksui ihanalle ja liplatteli rantaan aivan pöytämme vieressä.


Yllä ja alla näitä perusnäkymiä Kreikassa.


Uskomattoman kirkas on Välimeri! En ole kovinkaan perillä sen puhtaudesta, mutta näyttää niin kirkasvetiseltä. En ole juurikaan uinut Suomessa Kreikkavuosien jälkeen. Jotenkin minua kammoksuttaa tieto suurista haukikaloista ja muusta, joita en uidessani tummissa vesissä näe.😁 Muistan kyllä yhden uintiretken Kreikassakin siskon ja muksujen kanssa, kun siskonpoika sukelsi takaisin pintaan ja ilmoitti meille, että allamme on valtava mureena. Tuli vauhtia äiteihin!


Uimista rakastavat varmasti ihmettelevät sitäkin, etten kyllä uinut tällä Kreetan reissullakaan kertaakaan. Uiminen ei taida oikein olla minun juttuni.


Kreikan suvun hauva, joka piti minulle seuraa iltaisin.


Kahden viikon alkuun osui myös upea täysikuu! Ja tytär opasti äippää tekniikan saloihin, kun katselimme jollain ihme sovelluksella hänen kännynsä kautta tähtitaivasta. Sovellus piirsi näytölle tähtikartat ja nimesi kaikki tähdet kun puhelinta liikutteli tähdeltä tähdelle. Oman tähtimerkkini, kauriin, oma kuvio osui aivan eteemme, ja katselinkin sitä sitten joka ilta kun se oli tunnistettu. Kun ilta pimenee ja kaskaat alkavat konsertoinnin, jokainen Kreikassa tai Välimeren alueella käynyt tietää, miten samettinen tunnelma siinä on olla. Tuntuu, että tuoksutkin voimistuvat illan tullen. Tuulenvire tuo kanervikkojen ja villiyrttien tuoksut vuorilta, alakaupungilta saattaa kantautua oreganolla maustetun, grillatun lihan tuoksu jne.

Palaan aiheeseen taas tuonnempana, mukavaa viikonloppua!♥️