lauantai 18. syyskuuta 2021


Pikaiset terveiset täältä entiseltä kotisaarelta!❤

Kaksi koronarokotusta saaneena päätin uskaltaa lähteä reissuun. Ei minua ulkomaanmatkat muuten edes juurikaan kiinnostaisi, mutta kumpanenkin lapseni on täällä nyt pidempään, ja tyttärenpoikakin tutustumassa tähän puoleen perimästään, joten olihan mummin tultava perässä, ettei ikävä ihan nujerra. Pelkät lennot sai puoli-ilmatteeksi juuri nyt ja kortteerin sain exän, lasteni isän villalta, jossa vietämme nyt aikaa tyttären ja pienen lapsenlapseni kanssa. Poikani kolmekymppisetkin juhlittiin. Kuuma on, päälle 30 plussaa, mutta illat ja aamut ovat lempeät. Kyllä nuo laskevan auringon eteen kohoavat jylhien vuorten siluetit, alhaalla merenpinnan hopeaksi maalaava kuu, kylän valot ja kaskaiden sirinä edelleen ovat sykähdyttävän kauniit, kun illalla nojailee parvekkeen kaiteeseen. Katkaisee tämä hetkeksi melko lailla kovaa vauhtia saapuvan talvikauden ja viilenneen kotimaan syyssään tuomat vaatetuksen lisäämiset jne. kun täällä nyt hellemekossa tovi liihotellaan. 

Olen ollut melko laiska blogin suhteen jo jonkin aikaa, syynä se, ettei ole ollut oikein postauksien aiheita. Palaan asiaan reissun jälkeen kamera täynnä matkamuistoja.

Na iste kala!❤



keskiviikko 1. syyskuuta 2021

 

Vietimme maanantaina virallisesti kesän viimeisen ulkoilupäivän perheen kesken.
Ja, pitelipä säitä!
Oli nostalgista kävellä vanhoilla kotikulmilla Soukan ympäristössä.
Muutimme Helsingistä Soukkaan kun olin 6-vuotias.
Olen asunut Soukassa kaikkiaan neljässä eri osoitteessa.
Sinne muutin palatessani Kreetalta takaisin Suomeen ja asuimme lasteni kanssa kahdessa eri kodissa siellä.
Sittemminkään en ole lähitienoita pidemmälle Espoossa muuttanut.
Muksut menivät aikoinaan samaan ala-aste kouluun, missä itse kävin kansakoulun ja siirtyivät sitten yläasteelle kouluun, missä itse olin käynyt peruskouluni.
Vai miten nämä koululuokka-asteet nykyään mahdetaankaan sanoa.


Oli ihanaa sylitellä tyttärenpoikaa ja seurata, kuinka kaikki on niin mielenkiintoista yksivuotiaan maailmassa.
Tutkimme kasveja, hyönteisiä, heppoja ja kanoja.


Soukan hevostallien ympäristö on vanhan kartanon piha-aluetta,
suuria vanhoja puita, pieni joki siltoineen,
kanoja ulkotarhassaan ja hyvinkin maalaistunnelmainen miljöö.


Istahdimme picknikillekin.
Alueelle oli tehty puolikuun muotoinen terassilava, jonka edustalla oli numeroituja viljelylaatikoita.


Varpunenkin oikein poseerasi minulle.
Tykkään varpusista.


Niin paljon opittavaa ja tutkittavaa rakkaalla taaperolla.❤
Erityinen kiinnostus eläimiin on jo havaittavissa!


 Tipuset siestalla orrellaan.


 Ja isukki pahnoillaan.


Onnellisten silta.
Tällä alueella nähty joinain vuosina jopa kuningaskalastaja.

Alla teini-ikäisen minun huoneen ikkuna.
Ihanasti oli alue metsittynyt entisestään,
oikein viidakoitunut.

Mukavaa syyskuun alkua!❤

lauantai 28. elokuuta 2021


Näillä silmillä ei enää
näe hyvin lähelle.

On otettava etäisyyttä
ihmisiin, asioihin, ajatuksiinsa,
katsottava kauempaa
metsän reunaa, kaislikkoa,
vuodenaikaa, joka vaihtuu,
muuttuu ja katoaa,
etiäistä, joka toistuu ja pelottaa.

On nähtävä uudelleen unet, joita ei voi
unohtaa, on hyväksyttävä haalistuminen,
hitaus, herpaantuminen
ja verhot,
miten kaikki laskeutuu.

Anna meille, anna meille
vielä edes yksi maisema; se, missä usva
kiirii pitkin järven selkää
ja laiturin kaiteella varhainen lokki
odottaa kalastajan paluuta.

– Veera Viita

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Viime vuonna päivän kunniaksi järjestetyn runokilpailun voitti postaukseni alun runo. Rouva Jenni Haukio valitsi voittajaksi finalistien joukosta tämän Aino Krohnin-joka osallistui kilpailuun nimimerkillä Veera Viita, runon. 

Tunnelmallisia Venetsialaisia myös rannikoille!

maanantai 23. elokuuta 2021

 

Minun on mahdotonta kuvailla sanoin tuntemuksia, joita koen isovanhempieni entisessä metsässä. Vaikka en löytäisi sieltä ehkä enää yksin kotiin -tutut merkit lapsuuteni ajoilta ovat hävinneet hakkuiden, umpeenkasvamisen ja vanhojen metsätyöteiden sulauduttua luontoon. Kuljen siellä isännän kintereillä, hänen suuntavaistonsa on erehtymätön. 


Mutta, tämä metsä on minulle edelleen hyvin rakas. Kipitimme sen läpi pikkutyttöinä sisareni kanssa metsän takana asuvien ystävättäriemme luokse. Silloin metsä oli helppo-ja selkeäkulkuinen ja vaarini vaalimalla hoitama. Paikoittain isoisän työn jälki vielä on nähtävissä, ja pidän näistä kohdista metsää eniten, kun olemme sienessä. Suuria mäntyjä ja metsänpohjassa sammalta. Vanhaan lehmien metsälaitumeen on nyt istutettu koivuja.


Kuivan hellejakson jälkeiset sateet ovat saaneet ihmeitä aikaan. Luulen, että tulee mahtava sienisyksy. Saimme jo hyvin herkkutattia, kuivuri hurisi ahkeraan. Tatit olivat nousseet niin nopsaan vedestä innostuneina, että olivat täysin madottomia.


Metsän hyödyistä terveyteemme puhutaan paljon. Itse en voisi elää metsättä. Ja minun on päästävä isoon metsään, syvälle, jotta saan sen euforisen tunteen, onnellisen ja kaikkeen siinä hetkessä tyytyväisen. Oikeasti tunnen, että syön, ahmin silmilläni metsää, vedän syviä henkosia, koskettelen pintoja ja rakastan kaikkea ympärilläni.


Kaukana kaikesta pääkaupunkiseudun ahdistavasta. Metsä on niin kaunis tietämättä sitä itse. Ehkä juuri tällainen kauneus onkin kauneinta. Elämä metsässä toteuttaa itseään, ei mieti eikä ihastele. Ihminen on saanut ihastelemisen lahjan luontokappaleena olemisen lisäksi. Se on suuri lahja se.











Nyt metsässä kukkivat Purtojuuret. Se kuuluu aina sienireissujen metsämaisemaan loppukesäisin.Tykkään tästä kukasta kovasti. Myös kimalaiset näyttävät tykkäävän.


Kuivaan ruiskaunokin terälehtiä talven jälkiruokien koristeeksi itselleni ja tyttärelleni.


Olipa hauska viidakko porstuassa! Pelargoniani ovat rönsyilleet varttansa sinne tänne, kattoa kohti. Ja tomaatin taimet toimittavat viherkasvin virkaa, kukan kukkaakaan niissä ei ollut. Onneksi kaupunkikodin parvekkeella vihreät tomaatit jo kypsyvät pikkuhiljaa. 





Syksyä kohti mentäessä mielen täyttää täällä kaupungissa taas sisustukselliset asiat. Mietin, miten teen itselleni suloisen lämpimän pesän tänne talveksi, kuopus viettää talvenkin Kreetalla, joten jotain mukavaa ja nättiä haluan pimeneviin syys ja myöhemmin talvi-iltoihin. Turkoosin ja keltaisen aika alkaa olla taas väistymässä lämpimiin sävyihin. Voisi ommella uusia tyynynpäällisiä, ehkä joku pehmoinen torkkupeitto ja lisää ledkynttilöitä.


Tänä syksynä aion myös kuunnella paljon musiikkia. Minulla on pitkä rivi cd-levyjä, joita tuskin koskaan kuuntelen. Nyt kun sain pojalta lahjaksi hienon soittimen, käyn koko kokoelmani läpi. Myös radio on kiva kaveri.


Loppukevennys.

Jotenkin käsitän koivut ja muut lehtipuut naispuolisina. Mutta, ehkä niin ei olekkaan. :D

Mukavaa elokuun loppua!<3

tiistai 17. elokuuta 2021

Ilma on kosteudesta sakeaa. Se painautuu olkapäihin ja tuntuu kuin valuisi niiltä kuin sula kinuski. Kinuskinkultaa sivelty myös maisemaan vihreän sekaan, sinne tänne. Aika on kuin hetkeen pysähtynyt, vaikka kuljen siinä eteenpäin. Jotenkin odotan sitä, kun sadetta edeltävä tuuli yht'äkkiä nousee jostain. Otsani kertoo, että tänään myöhemmin kyllä sataa ja ehkä ukostaakin. Katsellessani harmaankosteaa maisemaa ympärilläni, haikea syksyinen sonaatti alkaa hiljaa soida mielessäni. Tiedän, että se sieltä katoaa kun aurinko palaa pilvien takaa, mutta kieltämättä tässä on jo hiukan lämpimän syksyn makua.








 





lauantai 14. elokuuta 2021

 

Vielä on kesää ja kärpäsiä! Ja luonto saanut kipeästi tarvitsemaansa vettä.


Täällä asuinalueellani sateiden jälkeen vihreä on lähtenyt uuteen kasvuun kuolleen ja kuivuneen raunioilta. Tuntuu kuin kesän loisto tekisi pikkuhiljaa paluuta. Joka puolella vihertää nyt kuin alkukesästä. Huomasin männynoksien katveesta tyypin, joka selvästi oli kohottanut kätensä voiton merkiksi ja heilutteli vihreitä lehtiään, selvittiin! Eikö sinustakin näytä siltä? :)


Toisaalla herkkikset.


Elokuun juhlaa, elonkeruu, sadonkorjuu, kekri ja muut.


Minä olen säilönyt valkosipuliherkkukurkkuja, ovat aivan himottavan hyviä! Avomaankurkkua, valkosipulia, kruunutilliä, sinapinsiemeniä, maustepippureita, piparjuurta väkiviinaetikkaliemessä. Isäntä kaivoi minulle suuren piparjuuren vanhan saunan takaa, pellon laidasta. Sinne piparjuuren on aikoinaan istuttanut talon naisväki, ja se kasvaa siellä edelleen. Mummini suolakurkut olivat kuulut herkullisuudessaan. Itse tykkään enemmän herkkukurkuista.


Ja hilloja olen myös keitellyt. Kirsikkarommihilloa, mustikkakaardemummahilloa, karviaismarjavaniljahilloa, puna-ja valkoviinimarjahilloa. Olisi ihanaa kehittää joku lyömätön oma hillomaku. Mustikkakaardemumma ja kirsikkarommi ovat lapsieni ja vävypojan kestosuosikkeja, mutten ole itse niitä kehittänyt vaan ottanut ohjeen netin suuresta valikoimasta. Ehkä minä vielä saan älynleimauksen jostain täysin uudesta makukombosta joku kaunis päivä. Suklaapihlajanmarja?


Tänä vuonna on todella paljon pihlajanmarjaa. Tekisi mieli siitäkin jotain tehdä, jos ei hillosekoitetta, niin vaikka chutneytä...


Nautinto ovat olleet sateenjälkeiset kävelylenkit luonnossa. Huomaan kuinka iso ja tärkeä osa kotimaamme kesää sade on. Nyt kun sitä ei ollut pitkään aikaan saatu. Onneksi nyt kaunis luontomme on virkoamassa kurimuksesta. Ja sää on hyvin otollinen myös sienille, lämmintä ja sateista. Niitä odotellessa!


Parvekkeella pienenpienet vihreät tomaatit putkahtaneet varsiin kukkien jäljiltä. Saa nähdä kerkeävätkö kypsyä lainkaan. Muut kasvit voivat hyvin, persilja rehoittaa ja kukat rönsyävät kosteammasta ja hiukan viileämmistä öistä. Itse kasvatettu krassikin äityi nyt vasta kukkimaan komeasti.

Mukavaa viikonloppua!<3