lauantai 28. elokuuta 2021


Näillä silmillä ei enää
näe hyvin lähelle.

On otettava etäisyyttä
ihmisiin, asioihin, ajatuksiinsa,
katsottava kauempaa
metsän reunaa, kaislikkoa,
vuodenaikaa, joka vaihtuu,
muuttuu ja katoaa,
etiäistä, joka toistuu ja pelottaa.

On nähtävä uudelleen unet, joita ei voi
unohtaa, on hyväksyttävä haalistuminen,
hitaus, herpaantuminen
ja verhot,
miten kaikki laskeutuu.

Anna meille, anna meille
vielä edes yksi maisema; se, missä usva
kiirii pitkin järven selkää
ja laiturin kaiteella varhainen lokki
odottaa kalastajan paluuta.

– Veera Viita

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Viime vuonna päivän kunniaksi järjestetyn runokilpailun voitti postaukseni alun runo. Rouva Jenni Haukio valitsi voittajaksi finalistien joukosta tämän Aino Krohnin-joka osallistui kilpailuun nimimerkillä Veera Viita, runon. 

Tunnelmallisia Venetsialaisia myös rannikoille!

maanantai 23. elokuuta 2021

 

Minun on mahdotonta kuvailla sanoin tuntemuksia, joita koen isovanhempieni entisessä metsässä. Vaikka en löytäisi sieltä ehkä enää yksin kotiin -tutut merkit lapsuuteni ajoilta ovat hävinneet hakkuiden, umpeenkasvamisen ja vanhojen metsätyöteiden sulauduttua luontoon. Kuljen siellä isännän kintereillä, hänen suuntavaistonsa on erehtymätön. 


Mutta, tämä metsä on minulle edelleen hyvin rakas. Kipitimme sen läpi pikkutyttöinä sisareni kanssa metsän takana asuvien ystävättäriemme luokse. Silloin metsä oli helppo-ja selkeäkulkuinen ja vaarini vaalimalla hoitama. Paikoittain isoisän työn jälki vielä on nähtävissä, ja pidän näistä kohdista metsää eniten, kun olemme sienessä. Suuria mäntyjä ja metsänpohjassa sammalta. Vanhaan lehmien metsälaitumeen on nyt istutettu koivuja.


Kuivan hellejakson jälkeiset sateet ovat saaneet ihmeitä aikaan. Luulen, että tulee mahtava sienisyksy. Saimme jo hyvin herkkutattia, kuivuri hurisi ahkeraan. Tatit olivat nousseet niin nopsaan vedestä innostuneina, että olivat täysin madottomia.


Metsän hyödyistä terveyteemme puhutaan paljon. Itse en voisi elää metsättä. Ja minun on päästävä isoon metsään, syvälle, jotta saan sen euforisen tunteen, onnellisen ja kaikkeen siinä hetkessä tyytyväisen. Oikeasti tunnen, että syön, ahmin silmilläni metsää, vedän syviä henkosia, koskettelen pintoja ja rakastan kaikkea ympärilläni.


Kaukana kaikesta pääkaupunkiseudun ahdistavasta. Metsä on niin kaunis tietämättä sitä itse. Ehkä juuri tällainen kauneus onkin kauneinta. Elämä metsässä toteuttaa itseään, ei mieti eikä ihastele. Ihminen on saanut ihastelemisen lahjan luontokappaleena olemisen lisäksi. Se on suuri lahja se.











Nyt metsässä kukkivat Purtojuuret. Se kuuluu aina sienireissujen metsämaisemaan loppukesäisin.Tykkään tästä kukasta kovasti. Myös kimalaiset näyttävät tykkäävän.


Kuivaan ruiskaunokin terälehtiä talven jälkiruokien koristeeksi itselleni ja tyttärelleni.


Olipa hauska viidakko porstuassa! Pelargoniani ovat rönsyilleet varttansa sinne tänne, kattoa kohti. Ja tomaatin taimet toimittavat viherkasvin virkaa, kukan kukkaakaan niissä ei ollut. Onneksi kaupunkikodin parvekkeella vihreät tomaatit jo kypsyvät pikkuhiljaa. 





Syksyä kohti mentäessä mielen täyttää täällä kaupungissa taas sisustukselliset asiat. Mietin, miten teen itselleni suloisen lämpimän pesän tänne talveksi, kuopus viettää talvenkin Kreetalla, joten jotain mukavaa ja nättiä haluan pimeneviin syys ja myöhemmin talvi-iltoihin. Turkoosin ja keltaisen aika alkaa olla taas väistymässä lämpimiin sävyihin. Voisi ommella uusia tyynynpäällisiä, ehkä joku pehmoinen torkkupeitto ja lisää ledkynttilöitä.


Tänä syksynä aion myös kuunnella paljon musiikkia. Minulla on pitkä rivi cd-levyjä, joita tuskin koskaan kuuntelen. Nyt kun sain pojalta lahjaksi hienon soittimen, käyn koko kokoelmani läpi. Myös radio on kiva kaveri.


Loppukevennys.

Jotenkin käsitän koivut ja muut lehtipuut naispuolisina. Mutta, ehkä niin ei olekkaan. :D

Mukavaa elokuun loppua!<3

tiistai 17. elokuuta 2021

Ilma on kosteudesta sakeaa. Se painautuu olkapäihin ja tuntuu kuin valuisi niiltä kuin sula kinuski. Kinuskinkultaa sivelty myös maisemaan vihreän sekaan, sinne tänne. Aika on kuin hetkeen pysähtynyt, vaikka kuljen siinä eteenpäin. Jotenkin odotan sitä, kun sadetta edeltävä tuuli yht'äkkiä nousee jostain. Otsani kertoo, että tänään myöhemmin kyllä sataa ja ehkä ukostaakin. Katsellessani harmaankosteaa maisemaa ympärilläni, haikea syksyinen sonaatti alkaa hiljaa soida mielessäni. Tiedän, että se sieltä katoaa kun aurinko palaa pilvien takaa, mutta kieltämättä tässä on jo hiukan lämpimän syksyn makua.








 





lauantai 14. elokuuta 2021

 

Vielä on kesää ja kärpäsiä! Ja luonto saanut kipeästi tarvitsemaansa vettä.


Täällä asuinalueellani sateiden jälkeen vihreä on lähtenyt uuteen kasvuun kuolleen ja kuivuneen raunioilta. Tuntuu kuin kesän loisto tekisi pikkuhiljaa paluuta. Joka puolella vihertää nyt kuin alkukesästä. Huomasin männynoksien katveesta tyypin, joka selvästi oli kohottanut kätensä voiton merkiksi ja heilutteli vihreitä lehtiään, selvittiin! Eikö sinustakin näytä siltä? :)


Toisaalla herkkikset.


Elokuun juhlaa, elonkeruu, sadonkorjuu, kekri ja muut.


Minä olen säilönyt valkosipuliherkkukurkkuja, ovat aivan himottavan hyviä! Avomaankurkkua, valkosipulia, kruunutilliä, sinapinsiemeniä, maustepippureita, piparjuurta väkiviinaetikkaliemessä. Isäntä kaivoi minulle suuren piparjuuren vanhan saunan takaa, pellon laidasta. Sinne piparjuuren on aikoinaan istuttanut talon naisväki, ja se kasvaa siellä edelleen. Mummini suolakurkut olivat kuulut herkullisuudessaan. Itse tykkään enemmän herkkukurkuista.


Ja hilloja olen myös keitellyt. Kirsikkarommihilloa, mustikkakaardemummahilloa, karviaismarjavaniljahilloa, puna-ja valkoviinimarjahilloa. Olisi ihanaa kehittää joku lyömätön oma hillomaku. Mustikkakaardemumma ja kirsikkarommi ovat lapsieni ja vävypojan kestosuosikkeja, mutten ole itse niitä kehittänyt vaan ottanut ohjeen netin suuresta valikoimasta. Ehkä minä vielä saan älynleimauksen jostain täysin uudesta makukombosta joku kaunis päivä. Suklaapihlajanmarja?


Tänä vuonna on todella paljon pihlajanmarjaa. Tekisi mieli siitäkin jotain tehdä, jos ei hillosekoitetta, niin vaikka chutneytä...


Nautinto ovat olleet sateenjälkeiset kävelylenkit luonnossa. Huomaan kuinka iso ja tärkeä osa kotimaamme kesää sade on. Nyt kun sitä ei ollut pitkään aikaan saatu. Onneksi nyt kaunis luontomme on virkoamassa kurimuksesta. Ja sää on hyvin otollinen myös sienille, lämmintä ja sateista. Niitä odotellessa!


Parvekkeella pienenpienet vihreät tomaatit putkahtaneet varsiin kukkien jäljiltä. Saa nähdä kerkeävätkö kypsyä lainkaan. Muut kasvit voivat hyvin, persilja rehoittaa ja kukat rönsyävät kosteammasta ja hiukan viileämmistä öistä. Itse kasvatettu krassikin äityi nyt vasta kukkimaan komeasti.

Mukavaa viikonloppua!<3


maanantai 9. elokuuta 2021

 


Hyvää Tove Janssonin syntymä/suomalaisen taiteen liputuspäivää! 
 
Seuraan Satakunnan sääksiliveä ja siellä on 3 pesällä Myy-niminen poikanen.
Myy on vanhempansa ainokainen, kaksi muuta poikasta menehtyi ukkosmyrskyn aikana.
Myy on varsinainen eloonjäämistaistelijasissi.
Huuhkajan yölliseltä iskultakin (tästäkin löytyy youtubesta tallenne) Myy selvisi, vaikka lensi pesältä sikeästi nukkuvana kuin leppäkeihäs.Onneksi se oli oppinut lentämään paria päivää aikaisemmin.
Sillä on hyvin pikantti luonne ja sitä on ollut mielenkiintoista seurata.
Emot paapovat Myytä ja siitä on kehkeytynyt komea sääksineiti.
Myyn emo lähtee muutolle minä hetkenä hyvänsä ja se jää isänsä kanssa vielä pesälle joiksikin viikoiksi.
Alla ruudulta napattu kuva Myystä.

Satakunnan sääksilive KLIK

Myy osoitti tempperamenttia jo pienestä alkaen KLIK

Alla hälytystilanne ja emot suojelevat ainokaistaan.

Toisenlaista luontonäytelmää seurasin tänään ulkoillessani. Joku oli laittanut nurmikolle vettä koiran kuppiin. Seurasin kuinka varis söi jotain sitkeää ja uitti ja dippasi saalistaan vesikupissa välillä, että syötävä pehmenisi.Taas yksi osoitus variksien älykkyydestä. Kääk,tarkempi tarkastelu kotona paljasti,että se söi ilmeisesti lajitoverinsa tai harakan jalkaa...videon kuvasin tänne blogiin suoraan tabletilla kamerasta, kun en oikein osaa videoita pistää blogikuntoon muulla tavoin.


Mukavaa alkanutta viikkoa!❤

lauantai 7. elokuuta 2021


 Lähiasuinalueeni ei todellakaan näytä tällä hetkellä kauniilta. 
Suurin syy siihen tuo kirottu länsimetro.
Koko tienoo Matinkylästä Soukan kautta Kivenlahteen, on kuin hävityksen jäljiltä.
Eipä uskoisi enää samaksi merelliseksi maalaismiljööksi,
jonne muutimme aikoinaan 60-luvulla.
Taloa ja metrohallia nousee ja metsää kaatuu.
Kaikkialla räjäytellään ja moukaroidaan,
joka puolella suuria monttuja ja työmaata.
Älytön, miljoonia maksava idea koko länsimetro!
Espoon sisäinen liikenne oli mitä sujuvin ennen metroa,
ja Helsinkiin pääsi mutkattomasti ja joutuisasti.
Tästä ei enää ole kuin rippeet jäljellä...

Metrotyömaiden lisäksi helleputki muutti kesävehreän luonnon täällä aika karuksi katsella.


Eipä ainakaan mustikkaan tänä kesänä kotimetsiin mennä.
Viime kesänä kykittiin lähimetsissä tyttären ja vävyn kanssa useampaan otteeseen,
tytärkin ihan viimeisillään raskaana vielä jaksoi ahkerasti noukkia.

Mustikkamättäät tuolla metsissä ovat kuin ruskeita vilttejä levitettyinä puiden alle.


 Pieniä lehti-ja havupuita kuivunut pystyyn,
 ja suuremmat pudottelevat lehtiään kuin loppusyksystä konsanaan.

Joka vuosi ei mene samalla tavalla. Ensi vuonna saattaa olla taas hulppea mustikkakesä, mutta maisemat eivät metron jäljiltä enää palaudu samoiksi, betoniviidakko laajenee ja laajenee, luonto saa väistää.

Mutta, nyt on sateita tiedossa ja ehkä saamme kuitenkin paljon sieniä!😊

Hyvää viikonloppua!❤