tiistai 17. elokuuta 2021

Ilma on kosteudesta sakeaa. Se painautuu olkapäihin ja tuntuu kuin valuisi niiltä kuin sula kinuski. Kinuskinkultaa sivelty myös maisemaan vihreän sekaan, sinne tänne. Aika on kuin hetkeen pysähtynyt, vaikka kuljen siinä eteenpäin. Jotenkin odotan sitä, kun sadetta edeltävä tuuli yht'äkkiä nousee jostain. Otsani kertoo, että tänään myöhemmin kyllä sataa ja ehkä ukostaakin. Katsellessani harmaankosteaa maisemaa ympärilläni, haikea syksyinen sonaatti alkaa hiljaa soida mielessäni. Tiedän, että se sieltä katoaa kun aurinko palaa pilvien takaa, mutta kieltämättä tässä on jo hiukan lämpimän syksyn makua.








 





16 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia olet ottanut, ja ohessa osuva teksti ❤
    Haikein mielin muistelen menneitä kesäpäiviä, sillä hyvin vahvasti tuntuu nyt siltä, että helteistä siirryttiin suoraan syksyyn.
    Täällä sataa parhaillaan kaatamalla vettä, tuulee, jyrisee ja salamoi. Pikku pihamme on villiintynyt aivan totaalisesti poissa ollessamme ja on todella runsas sekä rehevä. Ei ihme, kun vettä on tullut viimeisten kahden viikon aikana kuin saavista :D
    Myrskyävälle merelle ei ole meidän pikkupurtilolla mitään asiaa, joten pysyttelemme visusti kotona neljän seinän sisällä ainakin lauantaihin saakka.
    Trooppista ilmastoa pukkaa nyt tänne kaakonkulmalle nyt ihan urakalla. Villiviini kukkii kuin viimeistä päivää, pihlaja pursuaa marjoja. Mitähän talvi tuokaan tullessaan ;)
    Tunnelmallista elokuun kolmatta viikkoa sinulle ihanainen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan hämillään tässä olen itsekin kun ilmat muuttuivat niin vastakkaiseen suuntaan heti helteiden päätteeksi.Olisipa siinä ollut hetken sitä tavallista kesää.😊
      Hurjilta kuulostavat kaakonkulmankin säät!Meillä täällä esimerkiksi tänään tuulee kovaa ja on harmaata,eilen satoi iltapainotteisesti aika paljon.
      Toivottavasti myrsky siellä laantuu ja pääsette lauantaina merelle.
      Varmasti ollut mielenkiintoista nähdä,miten oma puutarha on muuttunut poissa ollessa.
      Kiitos Ansku ihanainen kun jaoit tuntemuksia kanssani,tunnelmallisia elokuun päiviä sinne sinulle!❤❤

      Poista
  2. Oi, olipa kauniisti ja osuvasti kirjoitettu. Hyvin sanoitettu, samoja tunteita ja ajatuksia on ollut minunkin päässäni viime päivinä. Kauniit kuvat myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M.T.Ainasoja lämmittävistä sanoistasi!❤
      Käymme kohti syksyä,mutta nautitaan näistä lämpimistä,joskin kosteista säistä,luonto rauhoittuu syksyyn,minkä tuulilta kykenee.😊

      Poista
  3. Kyllä sitä nyt on, lämpimän syksyn makua♥
    Kosteaa ja lämmintä...tuulee ja sataa. Muuten ihanaa, mutta kosteus alkaa työntyä sisällekin. Tulee sellainen olo, että voisi jo takkaan laittaa tulen, mutta eihän sitä vielä voi, kun on niin lämmin. Tännehän läkähtyisi...:)

    Nuo kuvasi taas♥♥
    Ihanaa viikonjatkoa Mirjam-Matilda♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on näin nähtävä.Sinä nautit lempivuodenaikasi lähestymisestä.😊
      Monet kerrat olen itsekin pukeutunut liian lämpimästi kun olen katsonut ikkunasta ennen ulkoilua.Ja sitten todennut,että huh,huh,onpa lämmin ja hiki virtaa!
      Harmaus ei aina tarkoita kylmää.
      Kiitos Hannele ihanasta ja lämmittävästä kommentistasi,mukavaa loppuviikkoa!❤❤

      Poista
  4. Syksy päätti kai tulla oikein ryminällä :). Täällä ainakin sataa hirmuisesti tällä hetkellä. Luonnon väreihin se on vasta hiipinyt. ..paitsi pihlajanmarjojen suhteen. Ne tuntuvat noudattavan joka puolella Suomea tuota ryminällä tuloa :D. No, tilhet ja muut linnut kiittävät. Kauniit kuvat. Toiseksi viimeinen on oikein suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,lähti kyllä voimalla tulemaan!😊
      Täälläkin satanut nyt useamman päivän putkeen ja sää viilenemään päin.
      Pihlajanmarjoja on paljon!Linnuilla apajat.
      Kiitos Ninnu,tuon päivän haikeus tarttui minuunkin ja kuviin tuli tiettyä tunnelmaa,joka ehkä juuri tuossa kuvassa korostuukin.❤❤

      Poista
  5. Syksy on haikea sonaatti.
    Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä,syksyisiä päiviä usein kuvaa juuri haikeus.
      Viululla,sellolla,pianolla?
      Lämmin kiitos Maarit!❤

      Poista
  6. Sitähän tämä on, sateita sateiden perään ja täällä jopa rajuja myrskyjäkin. Puita nurin todella paljon. Uskottava on, että syksy on aloittanut sonettinsa. Tällä yön ja päivän lämpötila likimain sama ja maailma pehmeään harmaaseen viittaan kauttaaltaan kiedottu.
    Kauniissa kuvissasi on samainen syyssonetin tuntu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luvattiin lämpimämpää ja aurinkoista tälle päivälle,mutta kovin on harmaanta ainakin näin aamusta.Sateista ja syksyisen makuista ollut jo pidempään helteiden jälkeen.
      Harmillista,että teillä siellä myrskykin riehunut.
      Kiitos Aimarii,mukavia elokuun viimeisiä!❤

      Poista
  7. Voi kyllä, sadetta on nyt elokuussa riittänyt ihan päivittäin... Se tuo tosiaan syksyn tuntua, ja sateiden ansiosta metsä pukkaa sieniä. Tykkään näistä syksyisemmistä keleistä, mutta odotan kyllä vähän niitä kirpeitä (ja aurinkoisiakin) syyspäiviä jo. Kauniit kuvat kosteista syyskesän päivistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,sadellut on kovasti täälläkin.
      Jos syksystä puhutaan,niin itsekin mielummin valikoisin ne kirpakat ja aurinkoiset,kuulaat syyspäivät.Silloin ruskakin on komea.
      Mutta,luonto kyllä tarvitsi tämän sadejaksonkin.
      Kiitos Hensku,mukavia viimeisiä elokuun päiviä!❤

      Poista