Ilma on kosteudesta sakeaa. Se painautuu olkapäihin ja tuntuu kuin valuisi niiltä kuin sula kinuski. Kinuskinkultaa sivelty myös maisemaan vihreän sekaan, sinne tänne. Aika on kuin hetkeen pysähtynyt, vaikka kuljen siinä eteenpäin. Jotenkin odotan sitä, kun sadetta edeltävä tuuli yht'äkkiä nousee jostain. Otsani kertoo, että tänään myöhemmin kyllä sataa ja ehkä ukostaakin. Katsellessani harmaankosteaa maisemaa ympärilläni, haikea syksyinen sonaatti alkaa hiljaa soida mielessäni. Tiedän, että se sieltä katoaa kun aurinko palaa pilvien takaa, mutta kieltämättä tässä on jo hiukan lämpimän syksyn makua.