maanantai 17. syyskuuta 2018

perjantai 14. syyskuuta 2018


Oma rakas paikkani.
Onko sinulle muotoutunut joku tietty paikka, sama kohta ja maisema johon aina palaat, vuodesta toiseen?
Minulla on ollut jo monia vuosia tämä oma paikkani maalla, navetan takana.
Ensin siinä oli kivi (näkyy kolmannessa kuvassa), jolla istuin ja katselin itsekseni maisemaa, edesmennyt Santtu-koirani saattoi olla seuranani. 
Sukulaisetkin sitä jo kutsuivat minun kivekseni.
Sittemmin kiven eteen kasvoi pieniä mäntyjä, enkä nähnyt niiden takaa enää mitään.
Vaihdoin tuoliin.
Tuossa, yleensä ilta-auringossa istuessani, minulla on kaikki hyvin.
Siitä minulla ei ole kiire mihinkään, ajatukseni ovat lempeät ja kirkkaat,
 puhdistun kaikista huolistani.
Yleensä nousen vasta, kun aurinko on jo laskenut metsän taa.

Ajan saatossa tuohon viereen, männyn juurelle on muodostunut tuollainen "alttari"minulle, johon kerääntyy kaikenlaista.
Isäni aikoinaan laski siihen ensin löytämänsä pöllönmuotoisen kiven katselemaan laskevaa aurinkoa,
ajatteli siitä hakata sen pöllön joku kaunis päivä.
Pöllö on edelleen niillä sijoillaan, kivitaiteilija jo edesmennyt hänkin.
Puuta vasten nojaa myös vanha käppyrä katajan varsi, jonka keskelle on jäänyt katajan kasvaessa suuri kivi kiinni.
Löysin sen metsästä. Hieno.
Paljon ruosteisia maatalon töissä tarvittavien esineiden palasia, joita on löytynyt milloin mistäkin.
Siihen hautasin edellisenä kesänä pienen oravankin,
 jonka mäyrä sittemmin oli kaivanut ylös...

Paljon aiemmin, lapsuudessani, tuossa kirmasi vaarini hevonen.
Alue oli sille aidattu. 
Ei riiviö päästänyt minua ja sisartani juoksemaan alueen läpi metsänlaitaan, josta olisimme päässeet ystävättäriämme tapaamaan.
Aina piti odottaa Ville-pappaa pitämään raisua hevosta aloillaan, että pääsimme ohi pujahtamaan.
Raiha sen nimikin oli.
Sekin jo laukkaa vihreämmillä niityillä, saan olla rakkaassa paikassani aivan rauhassa.


Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus


Vexi Salmi

Rauhallista ja mukavaa viikonloppua! <3














torstai 13. syyskuuta 2018




Ihme tapahtui!
Pitkän, kuivan ja helteisen jakson jälkeen kesemmällä ajattelin, ettei sienimetsään tarvitsisi tänä syksynä mennä.
Tai tarvitsisi mennä on hiukan huono ilmaisu, paremminkin ei pääsisi menemään.
Intohimoisina sienestäjinä me isännän kanssa otimme tämän yllärin avosylin vastaan!
Herkkutattia on jo kuivattu aivan mieletön määrä, kanttarellia rupeaa nyt nousemaan. Karvalaukkujakin keräsin jo aimomäärän suolasieniksi, ovat nyt juuri parhaimmillaan, pieninä, paksuina ja napakoina.
Vajaan viikon reissumme aikana päivät pyörivät kutakuinkin metsän, sienien ja niiden perkaamisen ympärillä.
Metsä on nyt täynnä sieniä. pieniä ja suuria, myrkyllisiä ja herkullisia.
Metsä on nyt myös hyvin kaunis, syksy hiipii sinne sienien lisäksi muuttuvina väreinä.
Nuoret koivuneidot alkavat siellä kellastua, vaikka pihamaamme vanhat rouvat kantavat vielä vihreitä, joskin jo selvästi väsyneitä lehtiään.
Reissullemme osuivat myös hienot säät.
Metsässä oli mukava kulkea, nauttia sen kauneudesta ja kosteanhapekkaasta ilmasta.
"Niskaravuistakaan" joiksi hirvikärpäset olen nimennyt, ei ollut riesaa.
Jokunen yksittäinen vain osui kohdallemme. Hyttysiä ei ollut ollenkaan.
Seuraavaksi sitten ehkä seuraavalla reissulla niiden kanttarellien kimppuun,
 kunhan hiukan aikaa niiden vielä annamme kasvaa.
Tulossa on myös vielä suppikset ja mustattorvisienet!!

Oletko sinä saanut jo sienisaalista?








Herkullinen ja myrkyllinen, kylki kyljessä, kuin tenavakaverukset konsanaan.
Oravakin on tunnistanut, kumpaa kannattaa haukata.
Jotenkin hetken jopa säälitti napata herkku mukaan ja jättää kaveri siihen yksikseen...




















maanantai 10. syyskuuta 2018


Suomalainen järvimaisema.

Olen asunut koko elämäni meren rantamilla.
Mutta, nämä mutapohjaiset mummulan tienoon järvet ovat myös kovin rakkaat.
Lapsuuteni uintireissuilla rannat olivat täynnä järvisimpukan kuoria, niin on edelleen.
Järvimaisemassa tyynenä iltana on jotain kovin rauhaisaa ja kaunista.

Mukavaa alkanutta viikkoa!♡

























keskiviikko 5. syyskuuta 2018



Voisinpa sanoa, että maalasin.
Mutta ei, käsittelin vain.
Olen oikeastaan kovin innoissani tästä kuvien käsittelystä tällä hetkellä.
Kun vihdoin vahingossa löysin, missä se tapahtuu ja kuinka helppoa tämä yksinkertainen käsittely on.
Kaikkea jännää saa kuvistaan aikaiseksi. 
Oppia ikä kaikki! ;)








maanantai 3. syyskuuta 2018



Syksy on nyt sitten viralliseasti alkanut.
Minulla takana ihanat kaksi päivää tyttären ja Sisun kanssa maalla.
Lauantaina ilma suorastaan lepäsi raskaana harteilla, lämmintä ja kosteaa.
Lehtikään ei puissa värähtänyt, syksyisen harmaata, syyskuun alkamisen kunniaksi.
Illalla kuuntelimme ilveksen ääntelyä tyttären kanssa sen jälkeen, kun Sisun joka rakastaa lenkkeilyä, iltalenkki oli päättynyt jo pihatien puoleenväliin ja se halusi takaisin pihaan ja sisälle.

Sunnuntai alkoi samanlaisena, mutta muuttui iltapäivällä aurinkoiseksi ja raikkaammaksi, kuin kesä olisi palannut! 
Vihreä oli taas vihreää, pörriäiset heräsivät ja linnut lauloivat.
 Jopa pääskysiä lenteli hetken talon yläpuolella, 
vaikka oman pihat pääskyt lähtivät jo aikaa sitten.
 Nämä vissiin tulleet pohjoisemmasta.

Metsän marjat vei kuiva ja helteinen jakso, mutta herkkutattia alkaa nousta, jihuu!!!
Kriikunat ja omput kypsyvät ja kasvimaa antaa satoaan.
Kaivoin hienoja valkosipulinkynsiä mullasta, ihan itse viime kesänä istuttamiani, 
tuoksuvat ihanan vahvalle, nams!
Laatikollisen mustia viinimarjoja ostin jo aiemmin marketista ja pakastin talven syömämarjoiksi.
Loppuviikosta lähdemme isännän kanssa takaisin maalle kunnon tattijahtiin ja laitamme kuivurit laulamaan!! :)

Mukavaa, alkanutta viikkoa ja syyskuuta! <3













 






 






Vaikka syksy on alkanut, kesä sinnittelee.
Jopa yksittäisiä lupiineja on alkanut nousta uudestaan kuivan jälkeen.



perjantai 31. elokuuta 2018



Elämän merkit minussa.

Keski-ikäisyydessä on ihanaa armeliaisuutta itseään kohtaan.
On niin mukavaa olla jo sinut itsensä kanssa.
Aika pitkälti henkisesti kuin ruumiillisestikin.
Kelpaan hyvin itselleni. Kaikkineni.
Minulla ei enää ole tarvetta yrittää hurmata ketään fyysisin keinoin.

Taannoin saunassa kiinnitin huomioni kehoni merkkeihin, niihin elämän jättämiin.
Synnyinkin 56 vuotta sitten merkki ohimollani.
Syntymämerkki, jonka perin mummultani.
Mirjam-mummulla tumma luomi, jossa kasvoi karvaa oli käsivarressa,
siskontyttäreltä tämä samainen luomi löytyy myös kädestä.
Muistan, kuinka se häiritsi teininä ja nuorena naisena.
Yritin piilottaa sen otsatukan alle.
Pyrin kävelemään aina seurassa,varsinkin miesseurassa sillä puolella, ettei sitä näkynyt, jos tuuli tuiversi hiukset pois ohimolta.
Joskus aikuisiälläkin joku on luullut, että minua on lyöty.
Nykyisin en luomea enää edes juurikaan muista.
Se on kyllä jo haalentunutkin, eikä pistä enää niin silmään.
Löydän kehostani myös lapsena sairastamani vesirokon arpia.
Ja tuon ruman, leveän arven säärestäni, jonka Kustavissa nuori, hermostunut eläinlääkäri ompeli,
isäni pitäessä jalastani kiinni ja rauhoitellessa minua.
Hetkeä aikaisemmin olimme sisareni kanssa pelanneet sulkapalloa, ja kompastuin terävään suureen kiveen.
Yhdestä sormestani löydän arpimuiston siitä, että kesäleirillä Strömsön saaressa lapsena vedin kaslanlehdellä sormeeni haavan, joka sittemmin tulehtui pahasti ja sormesta kuorittiin iho märän ympäriltä lääkärin toimesta.
Sääristäni löytyy myös hiussuonien purkautumia Kreikan ajoilta.
En kuunnellut viisaan, vanhan professorin neuvoja aikoinaan työpaikallani nuorena naisena, toimiessani tarjoilijana Mikonkadun ranskalais-bistrossa Chez Mariuksessa.
Hän neuvoi Kreikkaan matkustavaa käyttämään hyviä kenkiä, koska maan vetovoima on suomalaisen keholle erilaisempi lähempänä päiväntasaajaa.
Raskausarvet rinnoissa, niissä, jotka nuorena niin kauniin pyöreinä ja pienehköinä repesivät jo raskauden aikana turvotessaan valtaviksi.
Ja jatkoivat repeämistään maidon niihin noustessa synnytyksen jälkeen.
Nuokkuvat nyt jo sympaattisesti työnsä hyvin hoidettuaan.
Lastenlääkäri neuvoi pitkään imettämään, kun kummankin vanhemman suvussa tarjolla allergiaa, ja minähän imetin, kun maitoa tuli, puolitoistavuotiaiksi kummankin lapseni.
Rakastamani kesäaurinko on vuosien saatossa uurtanut juonteita kasvoihini,
herkut asettuneet uumalleni.
Yhtäkään hetkeä auringon lämmössä tai herkuttelua hyvässä seurassa en antaisi pois, enkä kadu.
Näiden merkkien ja arpien kanssa elän elämäni loppuun asti.
Ne ovat minun merkkejäni eletystä elämästä, elämänpolusta, jolle tuo alimman kuvan 
pienokainen aikoinaan lähti syntymämerkki ohimossaan.

Hyvät sinunkaupat itsensä kanssa,
sen kun olisi jo nuorempana oivaltanut.

Mukavaa viikonloppua! <3 <3