lauantai 14. syyskuuta 2019


Kaikki ei mennyt ihan putkeen tänä kesänä näiden kasvimaahommien kanssa. :)
Aiemmin kerroin pienestä, tomaatteja varten vanhoista ikkunoista rakentamastamme,
kasvihuoneesta.
Eipä siinä sitten kauaa mennyt 
kun tomaatinvarret kiertyivät jo lasilaatikon kattoa vasten ja otimme sen pois.
Tässä vaiheessa tomaatit eivät vielä kukkineet ja kesä oli jo heinäkuulla.
Aloin poistaa lehtiä urakalla ja alkoihan niitä kukkiakin sitten ilmestyä.
No nyt on varret täynnä raakileita,
syyskuuta mennään ja sateita pitelee...
Ja tomaattini ovat täysin sään armoilla...
Suoraan se on myönnettävä, että kismittää kaiken työn jälkeen,
tuskin saan satoa tomaatin tomaattia.
Joko mätänevät sateesta varsiinsa tai minun on vain käytettävä ne vihreinä jotenkin.
Onneksi on kahta kirsikkatomaatti-lajiketta,
joten niistä ei suuria tarvitsisi kasvaakkaan.





Laitoin myös keväällä samettiruusuja siemenistä kasvamaan,
 ilman esikasvatusta.
No nyt on pari pientä kukkaa auennut.
Tummanoranssi oli muihin nähden persoona,
se kasvoi heti muita suuremmaksi.
Erittäin hyvinvoipa ja suurisatoinen minttu tässäkin kuvassa 
yrittää ottaa päähuomion.


 Omat ruiskaunokkini ja jokusen kummitädin kehä
-ja maa-artisokan kukan
pistin kuivuriin talven jälkiruoka-annoksia kaunistamaan.
Alla kuivuu mustaherukan ja vadelman lehtiä ja kamomillaa teetä varten.


Optimistina laitoin myös heinäkuussa pönttöpottuja kasvamaan,
jääkaapissa itäneistä potuista.


Suuret ja hienot ovat nyt varret,
kukista ei tietoakaan,
eikä siitä pöntössä tapahtuvasta...
Joko syödään marraskuussa pieniä uusia pottuja, ehkä ei... ;)


Porstuassa,
 talven aikana kaupungissa näivettyneet pelargoniat,
 nautiskelivat taas kesästä.
Kohta ne taas matkaavat kaupunkiin näivettymään,
kun alkaa yöpakkaset.
Porstuassa on myös aina sienikoppa, hyttysmyrkky ja puutarhahanskat valmiuksissa.


 Pihakirpparilta vitosella ostamassani suuressa emalipadassa
kukoistivat myös kirkonkylän marketin loppuunmyynnistä hankkimani,
silloin puolikuoliaaksi kuivuneet pelargoniat.


Kaikki kesäkukkani tykkäsivät kovasti mummulan pihalla kukkia,
 kera vanhojen istutuskukkien.
Voin vain kuvitella kuinka ovat siellä nyt sateista haalistuneet ja kärsineet.





Kriikunapuut kantoivat maata laahaavat oksansa urheasti.
Sitten kuin yhteisestä sopimuksesta hedelmät alkoivat tippua 
peltomyyrien ja rusakoiden riemuksi maahan.
Meille tuli kova kiire saada talteen oma osuutemme.


Kaikkineen tämä kesä maalla mummulassa oli aivan ihana!
Kun katselen näitä kuvia aurinkoisista päivistä,
vain jokunen viikko sitten, 
tunnen suurta kiitollisuutta kaikesta mitä oli.








Isäntä kerää metsästä kaatunutta kelopuuta 
tuleviin tarpeisiin, vaikka tukipuiksi.
Harvensimme myös pieniä mäntyjä,
jotka kärsivät liian lähellä toinen toisiaan kasvaessaan.
Niistä isäntä mielisi aloittaa vanhanaikaista riukuaitaa.


Tyttären kanssa vierailimme Valkilan lähitilalla, 
josta tytär osti tilan omia kaurahiutaleita ja kaurahelmiä.
Oli aiemmin ostanut lähikaupasta ja olivat olleet niin hyviä, 
että nyt halusi hakea lisää suoraan tilan omasta kaupasta.
Tilaa pitävän nuorenparin pihalla kukko kanoineen tepasteli vapaana ja ajattelin,
 kuinka viehättävässä miljöössä perheen lapset saivat elää.
Kuvassa nokkiva tumma kana oli nimeltään Lady Gaga.


Käsitöistäni kesällä voisin mainita tyttärelle ja vävypojalle häälahjaksi
 ompelemani tilkkupeiton.


Viimeiseksi huono kuva kesän mysteeristä,
joka saattaa jäädä ratkaisematta.
Yhtenä päivänä vein biojätteitämme vanhaan aiv-pömpeliin.
Huomasin, että siellä kasvoi tammenlehtiä muistuttava pienen pieni pensas.
Usea pieni punertava varsi kasvoi n.mangonkiven kokoisesta  suuresta kivestä.
Kaivoin kasvin ylös ruukkuun.
Juurtakin sillä oli jo hyvinkin 20 centtiä.
Yritin googlettaa kasvia, mutten löytänyt mitään...
Avokado se ei ole, eikä mangokaan.
Eikä meillä muistaakseni ole mitään muitakaan eksoottisia,
kivellisiä hedelmiä maalla syöty.

Yhtenä päivänä kaikki lehdet oli syöty.
Vain rangat olivat jäljellä.
Heinäsirkka, kotilo, jänis, peura?
Ainakin lehdet siis olivat maukkaat.
Jos joku tunnistaa kasvin, olen kiitollinen tiedosta! :)

Ihanaa viikonlopun jatkoa!<3


perjantai 13. syyskuuta 2019


 Vaikka nyt pitelemmekin sateita,
varsinaista syksyn tunnelmaa en ole vielä saanut.
Jotenkin minusta loppukesää vielä ilmassa.
Tosin maalla oli yhtenä iltana sateen jälkeen kovasti sellainen "punaviini,villasukka,sellomusiikki"
-tunnelma.
Aivan mahtavat värit.
Olin innoissani ja juoksin pihan joka kolkalla kuvia räpsimässä. :)
Sen verran hämärää oli, että pyydän anteeksi pientä pehmeyttä kuvissani.

Mukavaa viikonloppua!<3






















tiistai 10. syyskuuta 2019


Sieluni syrjälleen.
Sentimentaalinen sydämeni suli.
Sattumaako,
suloinen suvi seurasi sadetta sekä sumua!
Saimmekin salaa suljettua syksyn säppeen,
sysi samointein seljälleen!

Tänään leikin silmät sirrillään riippukeinussa.
Kuvittelin ruskeat rangat takaisin sinilupiineiksi,
Kellastuvat koivunlehdet vihreääkin vihreämmiksi.
Helppoahan se oli kun aurinko paistoi kuin heinäkuun alussa!
Ihana päivä!
Tämän lahjan jälkeen syys saa tullakin.
Oikein mukavaa loppuviikkoa!❤





torstai 5. syyskuuta 2019


Ötököitä,ötököitä!
Niistäkin löytyy persoonallisia "tyyppejä".
Jääräkin kuin olisi suoraan minua katsonut silmillään.
Sudenkorennot selvästi uteliaita,
ja tuo suuri hämis vasta jännä olikin!
Seurasin sitä usean päivän ajan pienen kasvihuoneeni kulmilla.
Se kutoi hienon verkon ja purki sen sitten siirtyäkseen 
 johonkin lähelle uuteen paikkaan,
taas uuden mestariteoksensa kanssa.
Tuon kärpäsenkin pyöritti verkkopakettiin kuin konsanaan 
taru sormusten herrassa se jättiläishämis Frodo Reppulin.
Tämän hämiksen kanssa kamppailin mielenkiintoni sitä kohtaan ja samalla ällötykseni ja pelkoni kanssa.
Koko ajan olin varuillani,ettei vaan hyppää kädelleni kun menin kameran
linssin kanssa mahdollisimman lähelle,
kun ei suostunut zoomaamaan tarkasti pidemmältä.
Kaveri oli kyllä yksi suurimmista,
joita olen kohdannut.
Ja karvainenkin...
Hieno karvapuku oli perhosentoukallakin.
Hyönteismaailmassa saa usein ihastella, 
kuinka hienoja luonnonluomia ovatkaan!
Hyvää viikonloppua!




















tiistai 3. syyskuuta 2019


27.8. 
Istuin viikko sitten tiistaina,
 suruviestin jälkeen, 
katselemaan haikeana laskevaa aurinkoa.
 Huomasin haloilmiön auringon kummallakin puolin.
Olimme hetkeä aiemmin saatelleet Sisun sateenkaarisillalle.
Näky lohdutti minua syvästi.


 



Minun oli taltioitava vielä muistoksi Sisun viimeisen elonpäivän
auringonlasku.








Kun aurinko oli laskenut,
 taivaanranta täyttyi kauniilla linnuilla, enkeleillä?


Surussa ihminen tarttuu kaikkeen,
mikä lohduttaa.


Sumuisessa aamussa aloitimme loppuelämämme ilman suloista Sisuamme.


Viime kesän kesäorvokki oli siementänyt muistoksi kukan.


Itse istutin Sisulle puun,
niin kuin olin istuttanut Santullemmekin vuosia aiemmin.


Joka ilta sytytin Sisulle kynttilän.


Kun loppuviikosta suurimmat itkut oli jo itketty
ja mieli ei enää ollut niin herkillä,
hymyilytti tämä männyn tuohi,
joka leijaili päälaelleni istuessani auringon suloisessa lämmössä.


Tämä postaus oli vielä tehtävä Sisun muistolle.
Meillä täällä aletaan jo toipua alkujärkytyksestä ja 
tunnustellaan arkeen paluuta ilman koirakamua.
Kiitän tässä vielä kaikista lämpimistä kommenteista edelliseen postaukseeni! <3

Elämä jatkuu.