perjantai 20. toukokuuta 2022


On hiukan jännä yhdistelmä tämä loppukevään runsas vihreys,
 ja toisaalta melko viileä sää.
Tänään oli pilvisempi päivä,
mutta olemme myös niistä aurinkoisista päivistä saaneet nauttia täällä Espoossa.
Tuuli se vaan pysyy voimissaan ja tuo oman koleutensa,
vaikka aurinko kovasti yrittää lämmittää.


Myönnettävä on,ettei koleus nyt ihan hirveitä haittaa,
kun keskittyy siihen,mitä luonnossa tapahtuu.
Täällä meilläpäin koivuissa alkaa kohta olla täysimittaiset lehdet.
Ihan joka päivä huomaa uusia juttuja kevään edistymisessä.
Tänään huomasin,että mustikat ja kallio-orvokit kukkivat,
kieloissa jo pulleat nuput.
Voikukkia on nyt keltaisenaan,ja saniaiset rullautuvat auki pikkuhiljaa.


Hiljaisen vuodenajan jälkeen linnut laulavat taas kevättään,
se tekee kulkijan niin onnelliseksi.
Kyyhkykin pulputti oksaltaan.

Eikö olekin hiukan kuin satua?Aina kun pitkään ja hartaasti jotain odottaa,tuntuu niin ihmeelliseltä kun se,mitä on odottanut,on sitten vihdoin siinä.


Olen täällä kirjoittanut tuosta tietystä nuoresta tammesta,
Saunalahden kartanon portin kupeessa.
Kuinka se pitää lehtensä seuraavan kevään silmuihinsa asti,
vaikka vieruskaveritammet pudottavat lehtensä ennen talvea.
Persoonallinen tammi tiputti lehtensä vasta vähän aikaa sitten.
Nyt siinä on pulleat lehtisilmut,
jotka ovat vierustammia kehityksessä paljon pidemmällä.
Mietin,että se on koko talven imenyt kuivista lehdistään viimeiseen tippaan voimaa runkoonsa ja uudet lehdet saavat nyt siitä etumatkahyödyn.
Vieruskavereilla kestää omien lehtiensä kanssa pidempään.
Puut ovat viisaita.


Yleensä minulla on kamera omassa pussukassaan,
nyt roikotan sitä kädessäni.
Ihan turhaan sitä edestakaisin suojaan pistän,
nyt on jatkuvasti kuvattavaa.


Olimme eilen taas Espoon luonnonsuojelualueen luontopolulla,Fiskarsinmäellä,Lasilaaksossa.
Tällä kertaa tyttären ja tyttärenpojan kanssa.
Rakastan tätä paikkaa!
Vajaassa viikossa sielläkin oli tapahtunut paljon.
Torstaina sääkin oli hyvin aurinkoinen.


Hyvä ettei niskat mennyt sijoiltaan,
kun piti koko ajan tähystellä ylös,puiden keväisen vihreää loistoa.
Näitä näkymiä olen odottanut ja ihan sielussa hyrisee kun katselee.


Tällä kertaa poukkoilimme pääreitiltä pienemmille poluille ja löytyi paljon uutta.
Upea lintutorni,josta horisonttinäkymä kotikulmille päin.


Mummi höpötti pikkumiehelle linnuista taustalla,kunnes huomasi,
että tornin kaidetta pitkin mönkivä ötökkä olikin suuremman mielenkiinnon kohteena.


Niin kuin oli Espoonkartanonkin kohdalla aiemmalla retkellä,
Mankinjoen vesi on tällä hetkellä täälläkin korkealla runsaslumisen talven jälkeen.
Pikkumies tykkäsi kovasti heitellä sinne pikkukiviä.
Rantavedessä ui  kalanpoikasia,jotka minusta näyttivät ihan taimenilta,
niitäkin katselimme.


Täällä on mukava,vaihteleva luonto,
metsää suurine,vanhoine puineen,isoja sammaleisia kiviä,joki ja rantaniittyä.


Olen ollut täällä nyt yhteensä neljä kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta,
kun löysimme suuren ikivanhan,onton lepän luokse,ystävällisen pariskunnan vinkkaamina.


Jos oikein muistan lukemaani opaskylttiä,
alue on kuulunut 1500-luvulla Espoonkartanolle,ollut laidunmaata.
Maa on noussut ja tämäkin ikivanha leppä on luultavasti kasvanut meren rannalla rantaleppänä.
Nyt siitä on tullut metsäpuu,meri siintää kuvassa kaukana taustalla.


Mahduimme puun sisään kaikki,minä,tytär ja pikkumies.
Siinä sen sisuksissa ollessani,oma puurakkauteni sai aivan uuden vivahteen.
Enemmän yhtä en ole puun kanssa kokenut olevani edes halatessani niitä,
vaikka tunne on silloinkin aina vahva.
Onttous jatkui vartta ylös niin,että taivas sieltä latvasta sitten sisään paistoi.
Kuvassa varren varsinainen ontto putki on tuon aukon alapuolella,
ja jatkuu siitä korkealle ylös.
Tämä oli hyvin vaikuttava kokemus.


Alue on täynnä kauniita puita,nuoria ja vanhoja.
Kaatuneet puut jätetään niille sijoilleen,jos nyt eivät aivan polkua katkaise.
Kukkiakaan ei luonnonsuojelualueella saa poimia,
täällä luonto saa kukoistaa.


Sovittiin,että tullaan taas,eväsretkelle.
Ehkä lehmätkin ovat jo silloin saapuneet kesätöihin rantaniitylle.

Ihanaa viikonloppua!

 

perjantai 13. toukokuuta 2022


Kaikki tyynni kevättä.
Yhdessä hetkessä keskityn rannassa kauniin koivunoksan kuvaamiseen,
se heiluu merta ja kaisloja vasten niin ihanasti auringossa.
Heti kohta taivas tummuu ja mieleen tulee loppukesäinen,
kunnon ukkosmyräkkä.
Tähän mielikuvaan selvästi tarvitaan lehtipuihin vihreä,
onhan noita harmaita taivaita tässä viime kuut katseltu,
mutta ukkosen mahdollisuus ei ole käynyt mielessäkään.
Mutta vihreät puut tummanpuhuvaa taivasta vasten herättää ajatuksen,
että kohta jyrähtää.
Rentukat kukkivat rannassa ja ojissa jo valtoimenaan.
Ei tätä ympärillään vihertyvää luontoa voi kuin ihastella.

Mukavaa viikonloppua!












tiistai 10. toukokuuta 2022



Hykerryttää.
Ihana tuntea vatsanpohjassa pitkästä aikaa perhosia pelkästä odottamisen riemusta.
Miltäköhän täällä metsässä näyttää?
Mitä täällä on jo kerennyt tapahtua nyt,
kun kevät on ottanut aimo harppauksen kesäistymisessä.


Tuntuu niin hyvältä!
Kevyet tennarit jalassa,askelkin kevyt.
Silmät ahmivat näkymiä.
TÄMÄ VIHREYS!
Talven päiväunet,lämpimät ajatukset,jotka auttoivat jaksamaan,
kaikki se on tässä ja nyt!


Kielon piipot,suloiset vihreät kääryleet,kurkoittavat aurinkoa kohti kiven ympärillä.
Ja kun ehtivät mittaansa,kaksi kaunista lehteä avautuu valolle kuin kädet.
Kohta jo niiden keskelle työntyy hento kukkavana,
ja kansalliskukkamme on valmis kesälle.


Kohta on linnunpesäkin katseilta piilossa.
Tuomen lehdet suojaavat pienen kodin,
ja kukkien aikaan siellä jo emo hautoo muniaan.

 

Vihreä matto peittää kohta koko metsänpohjan.
Polku vain jää erottumaan,kasvit tietävät,ettei siihen kannata.


Mikäköhän tuokin pieni sinivioletti kukka,
joka levittäytyy puiden alle suuriksi kauniiksi peitoiksi.


Joessa vesi on ajan saatossa syönyt puuvanhukselta rungon,
vain komea juurakko kertoo tarinan ajalta,
kun rantapenger antoi periksi ja puu rysähti jokeen.


Kevätvihreä on kuin nuoruus edellisen kesän jäämistön päällä.
Se peittää sentti sentiltä kuivat lehdet alleen,ottaen niistä kukoistukseensa voiman.
Harmaat kivet kuin maahisia,joiden niskassa sammalröijytkin jo toipuvat kevätauringossa.


Polku päättyy rantaniitylle.
Kuinka onkaan ollut ikävä vihreää niittyä ja siihen suuri lehtipuu varjoineen vielä viereen,
näkymä,jota rakastan.
Kesällä niityllä laiduntavat lehmät,ihanaa!


Tässä voisin asua,viihtyisin.
Mökkini suuri terassi olisi merenlahdelle päin,
  näkisin tämän rauhallisen niityn,puut ja kaiken joka päivä,
kiikkuisin terassilla keinussani ja hörppisin kamomillateetäni,
kyllä,viihtyisin.


Rakkain vuodenaikani on nyt alkanut,
tunnen kaiken luissani ja ytimissäni.
Onnentunteen ja energian,
jota jokainen pieni vihreä ruohonkorsi ravitsee.
Tuntuu kuin kesänlapsi olisi tullut kotiin!

Ihanaa viikkoa!
(Espoonlahden luonnonsuojelualue,Fiskarssinmäki,Lasilaakso)


 

sunnuntai 1. toukokuuta 2022



Vappupäivän sää yllätti minut.
Vappuaattona oli vielä niin koleaa,että lämpö tänään tuntui tosi mukavalta.
Kuljin taas lähimetsässä ja rannalla tutkimassa kevään edistymistä.
Ja edistyyhän se!
Hurjasti silmuja ja pieniä hiirenkorvia.


Tämän kiven kohdalla ajatukset siirtyvät Toivoon,
sisiliskoon,jota kuntoutin pari vuotta sitten kotonani parvekkeella laatikkoterraariossa.
Toivon yli oli ilmeisesti ajettu pyörällä,
koska löysin sen asfaltilta pöllähtäneenä,toinen silmä pullahtaneena ulos.
Parin päivän päästä vapautin sen juuri tämän kiven viereen metsään.
On tullut tavaksi suoda sille siinä ajatus ja toivoa,että sillä kaikki hyvin.


Jauhomarjojen oksilla jo söpöiset,vielä kurttuiset lehdet.


Muutenkin,mutta erityisen iloinen olen,kun metsässä näkee pölyttäjän touhuissaan.
Pajunkukista ne helposti ajautuvat myös mustikoita ja puolukoita pölyttämään.


Rannalla on keväällä aivan oma tunnelmansa,
niin kuin on metsässäkin.
Tuuli on rannalla vielä hyvin raikas,
muistona jäistä,jotka nyt alkavat olla jo sulaneet.
Kun aurinko paistaa,merituuli käy ja lokit kirkuvat tietää,
että on kesä lähellä.


Ruovikko vihertää.
Ei mene enää kauaa,kun sammakot kutevat jo putakkoon.


Näitä touhupettereitä on rannassa paljon.
Edelliskesän kuivassa ruovikossa on jo apajat niille.


Edellisellä kerralla kun kävin,meri oli vielä jäässä aivan rannasta.
Nyt laineet jo liplattaa rantakallioita ja kiviä vasten.
Hetki vielä ja rantatunnelma muuttuu kesäiseksi,
sitten rantalepissä on jo lehdet ja kaislikko on vihreä.


Hui,rannan yhdessä putakossa oli hai!
Hui hai,
mukavaa toukokuun alkua!


lauantai 23. huhtikuuta 2022


Pääsiäispäivän luontoretkeni sisälsi paljon virkistäviä näkymiä.
Tuolloin Saunalahti oli vielä pääosin jäässä.
Jään reunalla koskelot viettivät aurinkoista päivää.
Se on jännä,kuinka arka koskelo on.
Hiivin rantaan puiden seassa ja yritin zoomaamalla saada niistä kuvaa,
matkaa lintujen ja minun välillä oli rantaa ja merta hyvinkin reilut sata metriä.
Niin vain, kuvassa vielä jäällä olevat koskelot,
olivat tuota pikaa jo uimassa minusta poispäin kuvan ottamisen jälkeen.


Naurulokki tepasteli lumen päällä,
miltäköhän lumi tuntuu räpylän alla.
Liukastelevatkohan lokitkin.


Kevät on merenrannalla raikas.
Ahava oli tehnyt osmankäämistä hauskoja pumpulikeppejä.


Jos kevät pistää koiranomistajan suihkuttelemaan lemmikin massunalustan päivittäin,
näkyy se kura tarttuvan lokinkin valkoiseen höyhenpukuun.


Alkaa näkyä jo vihreää siellä täällä!


Rentukan alutkin nousseet jo ojan pohjalta oikomaan lehtiään.


Tällä tyypillä oli varmasti yhtä mukava päivä kuin minullakin,
niin oli jättiläisellä lempeä ilme kun se siinä auringossa köllötteli.


Pongasin itselleni uuden lintulajinkin.
Ihmettelin,että mikäköhän tämä on,kun näyttää muuten varpuselta,
mutta täysin musta pää.
Kotona tutkiskelin asiaa ja osoittautui pajusirkku-urokseksi.


Kevätahava näytti viluttavan harakkaakin.
Palttoo vain lepatti tuulessa.



Kotona kasvattelen samettikukantaimia.
Samettikukkia löysi kamerani myös kaatuneen haavan rungolta.


Siitepölyallergikon kaveritkin ne vain lepattelivat tuulessa,
 ja jakoivat anteliaasti antejaan sille kuljetettavaksi.
Tänä keväänä puut kukkivat tosi runsaasti.


Suloista keväällä nähdä mustarastas laskevan auringon kullassa oksallaan,
ja kuulla sen kauniin haikeaa laulantaa.
Tämä nautiskeli kuitenkin päiväsaikaan säästä ja oli hissukseen.


Tänä vuonna näin vasta huhtikuun puolessa välissä ensimmäisen leskenlehteni.


Suruvaippa,sitruuna,nokkos- ja neitoperhonen,kimalaisia,
paljon hyönteisiäkin jo liikenteessä.


Ihanaa oli eilen huomata,että ympäristön huomioiminen perityy.
Tytär huikkasi,että "katso kuinka hauskat pianonkoskettimet talon seinällä!"
Hetken päästä 18-kuinen tyttärenpoika painautuu metsässä kalliota vasten,
tarkastelemaan parin sentin päähän pienenpientä punaista hämähäkkiä.


Nautiskelimme pitkän tovin metsässä,
hengittelimme metsää sisäämme ja annoimme sykkeen rauhoittua.


Saadaankohan tänä kesänä puolukkaa ja mustikkaa?


Kuulostelimme ja yritimme löytää missä kurre käpyään söi.
Kuulimme sen aterioinnin,muttei millään osunut silmään.
Kunnes tupsukorva päätti siirtyä herkuttelemaan lehtipuun silmuilla.


Kevätaurinko on kirkas ja armoton.
Välttääkseni päänsäryn laitan aurinkolasit varsinaisten lasieni päälle,
kun ei ole tullut vieläkään hankittua aurinkolaseja vahvuuksilla.
Huomaan,että olen jo päivettynytkin kasvoista.
Muutin kävelylenkin väärinpäiseksi,aurinkoa kohti.
Haluan päivittäisen d-vitamiiniannokseni nyt auringosta.
Purkkitavaraan sitten taas syksystä.


Kevättä ovat nämä herkät silmut.


Kevättä toisen kiihkeä lisääntymisen tahto.


Kevättä toisen tukkoinen nenä.


Kevättä herkät lumikellot,
kuin pienet keijukaiset.


Kevät on kiihkeää.
Urokset mittelevät,taistelevat ja tappelevat.
Urosmetso saattaa tulla silmille tuohduksissaan,
ihmisuros purkaa uhoaan toisaalle.


Hyvää viikonloppua!