tiistai 14. toukokuuta 2019


Meillä on tämä ihana mahdollisuus oleilla maaseudun rauhassa,
vanhan maatilan pihapiirissä.
Blogiani seuraavat tietävät, kuinka rakas paikka minulle on.
Olen viettänyt siellä lukemattomia päiviä lapsuuteni kesinä ja talvellakin.
Tila on äitini lapsuudenkoti,
 hän on sinne muuttanut evakkoperheineen ihan pienenä tyttönä.
Mummu ja vaari, vaarin sisko ja heidän vanhempansa rakensivat tilan aikoinaan,
raivasivat peltoa ja koittivat saada uuden elämän tuulta purjeisiinsa.
Karjalaisuus oli kuitenkin voimakkaasti läsnä tämän pihapiirin ja tuvan elämässä.
Nämä nurkat ja pihapuut kuiskivat minulle kaikesta olleesta.
Olen minäkin kortteeria vaihtanut  elämäni aikana, 
mutta tämä piha on aina ollut ja tähän pihaan tulen aina tunnekotiini.
Nurkat rapistuvat, vanha sauna pellonlaidassa antaa pian ajalle periksi.
Silti kaikki on kutakuinkin samoilla paikoillaan, kuin silloin kauan sitten.
Vaarin kaikki työkalut aittassa, mummun ja Helkatädin käsityöt tuvan seinillä.

Me luomme nyt tilalla omaa historiaamme.
Tila on perikunnalla, kummitätini tyttärineen pitää kasvimaata ja marjapensaita,
minä ja isäntä ja lapseni ovat ainoita, jotka enää viipyvät yön yli ja useita päiviä kerrallaan.
Taloon ei ole enää vuosiin tullut kaivosta vettä.
Me haemme talousveden kaupan vesihanasta,
keräämme suuriin säiliöihin sadeveden vessan huuhtomiseen ja pesuvedeksi.
Vesiralliin on jo niin tottunut, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota.
Saati, että se kävisi työstä.
Leivinuunia ja joidenkin huoneiden pönttöuuneja ei voi enää oikein turvallisesti lämmittää, tiiliä on irronnut sieltä täältä.
Onneksi keittiön hella vetää ja toimii vielä moitteetta,
sieltä lämpö kyllä leviää tupaan pikkuhiljaa viileillä säillä.
Maalla olemme kierrättäneet kaiken jo vuosia.
Tänne koti taloyhtiöön tuli muovinkeräys-pömpeli vasta tänä vuonna.
Maalla kylällä on upea kierrätyspiste.
Muovit, pahvit, paperi, metalli kaikki omiin pömpeleihinsä.
Biojätteen hautaan vanhaan, suureen AIV-kaivoon.
Se sijaitsee pihan perällä ja sinne kärrätään myös kaikki syyslehdet ja kesän ruohonpurut.
Ei tarvitse kuin hiukan pintaa kaapaista, niin muhevassa mullassa vilisee onkilieroja.
Sen verran syvälle kaivan biojätteen,
 ettei koskaan mikään eläin ole niitä sieltä käynyt tonkimassa.

Olemme käyneet tänä keväänä jo kahdesti mummulassa.
Kesä on vielä aluillaan, sireenitkään eivät vielä kuki.
Kaikki odottaa vielä kesän puuhia.
Kesäkukka-ruukkuni navetan kulmalla, 
vanhassa maitotonkka katoksessa,
kylvölaatikkoni siinä vieressä.
Valkosipulia, ruohosipulia ja minttua sinne oli jo kyllä noussut.
Pohjanmaalta tuomani kevätkaihonkukka ja muut voivat hyvin penkissään.
Mummun aikoja sitten istuttamat tuovat häneltä terveiset joka kevät.
Pihamme västäräkkipari on jo saapunut, pääskyillä vielä kestää.
Edellisellä kerralla tuvan ikkunasta sain ilokseni kuvata pullean punatulkun kriikunapuussa.
Se lehähti siihen yht'äkkiä eteeni jostain.
Vuosia mennyt kun olen viimeksi nähnyt.
Lapsuuteni talvina niitä oli kymmeniä pihan kauralyhteessä.
Istuin  viime kerralla porstuassa ja katselin vesisadetta ikkunoista.
Pihassa kaikki keväistä, tuttua ja rakasta edessäni.
Mummulle vein lähteissämme valkovuokon haudalle äitienpäivänä.




















maanantai 13. toukokuuta 2019



Kuvia pitkältä viikonlopulta maalla.
Oravaemo lähti pesästään toiseksi suurimmasta kuusesta,
navetan seinän ja monen pihapuun kautta kohti vanhinta ja suurinta kuusta.
Siellä sen oli hyvä herkutella kuusenkukilla-kuin pienillä ruusuilla, aamiaiseksi.
Talvikarvaa on kuin shaalina vielä selässään.


Näitä turkoosinvärisiä pikkuperhosia lenteli havupuiden oksilla paljon.


Sitruunaperhonen tykkäsi voikukasta.


Pihapiirissä maalla ei kasva yhtään valkovuokkoa,
mutta sinivuokkoja sitäkin enemmän.


Kotimatkalla isäntä pysäytti auton, 
että sain lähipellolta useampana iltana töräytelleestä kurjesta kuvan otettua.


Riistakameraan tallentui pulleavatsainen (pieniinpäin?) mäyrä,
useampana kellonlyömänä yön aikana.
Aamuvaloisalla kaksi peräjälkeen kulkenutta kissaa ja pariskunta,
joka unohti kameran täsmällisen sijainnin ja käveli sen ohi sitä noutaessaan.😉

Mukavaa alkanutta viikkoa!❤

sunnuntai 12. toukokuuta 2019


Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.
Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.
– Eino Leino –
Hyvää äitienpäivää! <3

torstai 9. toukokuuta 2019



Toissapäivänä keskityin tuoksuihin ja lintuihin.
Siitepölynenäni soi minulle sen ilon, ettei ollut niin tukossa
 ja haistoin hyvin tuoreet, juuri nousseet nokkoset.
Alkaa olla oikea hetki niitä kerätä.
Mäntykangaskin tuoksui aivan ihanalle metsässä!


Vielä on peippoherralle noropuroja.


Rouvakin kävi nopealla huikkasella.


Rannasta löytyi sorsauros nokosiltaan.
Kun zoomasin sen kasvoihin huomasin,
että kyllä se minua tarkkaili kauniilla ruskealla silmällään vaikka ajattelin,
 ettei se ollut minusta moksiskaan.




tiistai 7. toukokuuta 2019



Tiedätkö, 
mietiskelin, 
että tuossakin oli reilu vuosi sitten metsä.


Tässä kun rinteenreunalla istuksin itsekseni näiden ruohojen suojissa ja
katselen tuonne alas monttuun,
katson ja ihmettelen.
Siellä jyrrää jos jonkinlaista vempainta.
Räjäyttelevätkin aika ajoin.
Turhaan minäkin tässä laulua lurittelisin,
hukkuisi säveleni kaiken melun alle.


Kovasti nousee uutta taloa.
Kaipa niillä jokin tärkeä tarkoitus.
Tässä mietin, että alkaako olla tämän oman tontin rauha kokonaan mennyt.
Uskaltaako tässä rouvan kanssa pesää laittaa,
mitä jos nousevat nuo kauhalliset tuolta mäkeä ylös ja kauhovat kitaansa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019



Yksinäinen, karannut vappupallo jatkoi juhlaansa tänään rannassa.
Se oli narustaan takertunut kaislikkoon ja heilui siinä iloisesti tuulessa.
Tein taas vähän pidemmän lenkin ja haastoin itseni ensimmäistä kertaa
leikkauksen jälkeen kiipeämään tuttua, jyrkähköä mäkeä metsäänkin.
Hiukan tympii, kun ei tunne vielä itseään ihan täysikuntoiseksi.
Ja huomaan olevani myös luulosairas,
vaikka siitä isännälle aina naureskelen.
Kuuntelen nyt kehoni tuntemuksia liiankin tarkkaan.
En ole köyhä enkä kipeä kun minulla on mukavaa tekemistä
ja huomioni kiinnittyy tekemiseeni.
Mutta,
 annas kun makoilee ja jää miettimään jokaista pientä,
ylimääräistä tuntemusta.
Hassuinta tässä se, 
että varsinaisesta leikkauskohdasta olen parantunut jo mielestäni melkein ennalleni.
Mutta välillä vihloo rintaa ja välillä kolottaa sieltä täältä
ja niitä sitten jää pähkäilemään.
Ihmisen psyyke on jännä.
Kun kyllästyn oloni liialliseen tarkkailuun,
käsken itseni lopettaa vohkaaminen,
myös kaikki oudot tuntemukset katoavat samantien.
Toivoisin niin jo olevani vanha itseni,
pystyväni nostelemaan raskaitakin tarvittaessa
 ja kävelemään vaikka maailman ääriin!
Kyllä osaa arvostaa sitten taas niinkin arkista asiaa
kuin normaali olo.😊
Mukavaa, lämpenevää uutta viikkoa!❤











keskiviikko 1. toukokuuta 2019


Emme lähteneet Ullanlinnanmäelle.
Meille sopi paremmin läheinen Kuninkaankartanonmäki! :)

Ihanaa vappua kaikille! <3