Neulasmetsissä, oksien alla
kostea sammal nukkuu.
Unisten purojen reunamalla,
maanteillä, metsissä oksien alla
huolen hiukkanen hukkuu.

(Helvi Juvonen-tuhka ja sammal)

Kärsin poskiontelovaivoista tällä hetkellä, ei liity koronaan, on jo hieman kroonistunut vaiva, joka kiusaa näin katu/siitepölykausina. Eilen iltasella otsaa jomotti tämän vuoksi. Olin ihmeissäni kun löysin netistä vaivaan kotihoitokeinon ja se toimi! Etusormella ja peukalolla painetaan silmien välistä, nenänvarren tyvestä kunnon otteella 30 sekuntia kolme/neljä kertaa välissä irti päästäen. Toinen tyyli on löytää päästä poskionteloihin vaikuttavat akupisteet. Sama sormiote nenän tyvestä, ja toisen käden sormilla ja kämmenellä niskasta vastaava sormiote ja painetaan minuutin kerrallaan. Tympeä jomotus poistui kun toimitin kummatkin peräkanaa ja tunsin kuinka tukkoisuus poistui kun nenä alkoi vuotaa ja oli heti helpompi hengittää.

 Kotikonstien lisäksi mikä olisikaan parempi paikka vaivanpoiston viimeistelyyn kuin kostea keväinen metsä! Vetelin syviä henkosia ystävieni havupuiden tarjoamaa luomulääkettä. Vihreä kosteus oli myös namia silmille. Katupöly ja lepän siitepölykin oli piesty maahan eilisen sateen jäljiltä.

Lumikinoksista on täällä kohta muisto vain, ihmettelen tätäkin, kuinka nopeasti se sitten loppujen lopuksi tapahtui, kun lunta oli niin valtavat määrät. Öiset plusasteet ovat tähän luultavasti suurin syy. Ja eilinen ja tämänaamuinen sadekin.

Vietin kaikin puolin gourmetviikonlopun tyttären ja vävypojan kotona, tyttären ja pienen kultsin ja Riko koiran seurassa, vävypoika oli remonttihommissa. Mummia hemmoteltiin maukkailla aamupaloilla ja muilla herkuilla. Kaikista ihaninta oli tietysti herätä kahtena aamuna pienen iloisen pojan hymyyn, sylittely ja leikki ja kiireetön oleminen hänen kanssaan. Itselleni ihan uusissa maisemissa ulkoilukin oli virkistävää. Rikon kanssa nukuimme suloisesti pylly vasten pyllyä sohvalla.Tyttärellä sama koronastrategia kuin minulla, siksi uskallamme tavata.

 Noin 30-vuotta sitten Kreetalla itse omille lapsilleni askartelemani pääsiäisnoita,

Virpi Varponen, matkusti kanssani ja jäi tyttärelle koristeeksi lapsenlapseni iloksi. Kuva on muista poiketen mustavalkoinen, koska kokoan tyttärenpojalle valokuva-albumia vanhanaikaiseen tyyliin mustavalkoisista kuvista kulmatarroineen hänen ensimmäisestä vuodestaan.

Pienen nukkuessa päikkäreitään parvekkeella, askartelimme tyttären kanssa lisää pääsiäiskoristeita kauniista papereista ja helmistä.Väreistä huomasi kummankin oman maun. :) Yhdessä teimme tyttären sisustukseen sopivia koristemunia lenkillä kerättyihin oksiin roikkumaan(tästä tyttären ottama kuva).Tämä on maailman yksinkertaisin tapa tehdä kivoja paperimunia. Leikkaa vaan munanmuotoisen sabluunan pahvista ja taittelee sitten leikatut paperimunaliuskat keskeltä ja liimaa sivut toisiinsa, lanka kannattaa laittaa ennen viimeisen sivun liimaamista. Mitä enemmän sivuja munassa on, sitä enemmän se tulee munanmuotoiseksi.

Mukavaa pääsiäisen alusviikkoa!

 

Harmaat, kosteat päivät ja pakkasyöt ovat vaihtuneet tuulisiksi ja osin aurinkoisiksikin kevätpäiviksi täällä etelärannikolla.Virkistää tuo keväinen ahava, joskin se myös pöllyttää hienoksi jauhautunutta sepeliä, jota on levitetty joka paikkaan päivinä, jolloin oli pääkallokelit. Puiden ja pensaiden siitepölyä on myös jo ilmassa ja tänään Espoossa olikin huono ilmanlaatu. Kun kävelin takaisin kotiinpäin mutsimuikkuselta, jossa kävin taas hiukan auttelemassa siivouksen kanssa, tuli ihan hiki. Jos Ahvenanmaalla mitattiin plus 14, ei se kyllä kauas taakse jäänyt täälläkään. Hui, kuinka pelotti mennä bussiin, joka oli täpötäysi, yleensä ollut hyvinkin väljää päiväsaikaan. Maskipakko on otettu onneksi melko tosissaan, mutta tietenkin joukossa eräskin nuorempi herra, jolle katu-uskottavuus tärkeämpää, piilotteli kännyineen penkkinsä takana kuskilta ilman maskia, ja naureskeli rohkeuttaan. Kaverinsa fiksuna vieressä maski päässä. Kun nyt ihmiset tajuaisivat, että sitä nopeammin pääsemme kuiville vesille, mitä tunnollisempia olemme joka ikinen näiden määräyksien noudattamisessa. Ja pistäisivätpä rajoille järeämmän meiningin, ettei esim. Virosta, jossa aivan katastrofaalinen tilanne, liikuttaisi melko esteettä edestakaisin työn merkeissä, rakennustyömailla täällä meilläpäin paljon koronaa ja paljon työmiehiä liikkuu edelleen ilman maskia lähikaupoissa, väittäkööt työnjohtajat mitä väittävät, tiukoista säännöistään. Turussakin virus leviää kun opiskelijat matkustaneet Suomen ja kotimaansa väliä. Eihän näistä pienimuotoisemmista määräyksistä ole hyötyä, jos kokonaisuus vuotaa sieltä sun täältä. Saadaan vielä se Etelä-Afrikan muunnos tänne riehumaan, niin kohta ei ole jo annetuista rokotuksistakaan ehkä enää hyötyä ja eikun alusta. Täytyy se myöntää, että koronan marssiväsymystä jo aistittavissa itsessään, ja kiukuttaa ihmiset, jotka eivät suostu rajoituksiin, vaan pitävät tilannetta yllä omalla "minä minä"- tyylillään, matkustelevat, juhlivat porukalla ja elävät kuin koko koronaa ei olisikaan. Tulipahan avauduttua, höyryjä päästeltyä, vaikka olen tietoisesti välttänytkin tätä aihetta postauksissani, kun tiedän, että saattaa käydä juuri näin.😉

 Ja nyt mukavempiin aiheisiin. Ihania varjoja kuvailin yksi päivä kotini seinillä. Viherkasvit kukoistavat auringonvalosta! Mietin, että mistä saisin idätysmultaa, kun en halua lähteä bussireissuille, eikä oman kylän kauppias ole sitä markettiin valitettavasti hankkinut.Onko muilla kokemusta tavallisesta kukkamullasta hyötykasvien esikasvatukseen, että voiko sitä yleensä käyttää, vai onko liian tujua? Alkaa olla nekin mukavat hommelit käsillä. Korjasin paljon siemeniä talteen omista kukistani ja hyötykasveista viime kesän sadosta. Tyhjiä litran tölkkejä alkaa olla joka paikassa, ja tämä "puutarhuri" into pinkeänä. Eipä tällä kertaa muuta kuin mukavaa viikonjatkoa!😊

On tällaisia, ja tällaisia päiviä.

Pirteinä pystypäin, nuokkuvina ja hiukan ränsistyneinä, mutta taas pystyssä kuitenkin.

Vaikka ulkoillessani tunsinkin sympatiaa ruskeaa, karissutta joulukuusta kohtaan, jonka joku oli tökännyt lumikinokseen, kuulin taustalta myös tiaisten virkistävän viserryksen.

Lokkien huutelun mereltä, joka vielä on jäässä.

Kevät hiipii hiljaa, salaa, kasvattelee hinkuamme, että osaamme sitten hiukan myöhemmin arvostaa.

Pehmeitä lumirakeita, kuin raesokeria satoi kasvoille, kuin olisi jossain satunäkymässä kulkenut.

Pitää kovasti varoa kurkoittelemasta kohti aikoja tulevia, vaikka niin tekisi mieli,

jos niin tekee, odottelu käy tukalaksi.

Olin keskittynyt liikaa kevääseen. Nyt manasin sen ailahtelevaisuutta. Sitä, ettei lämmön voima vienytkään talvenrippeitä pois. Eilistä, kun television takana ikkunasta näkyi vain yltyvä lumipyry, joka vei ulkoiluhalut. Tuiskusi aamusta myöhään iltaan. Kuin hyvityksenä kuitenkin, tämä päivä koitti kaunistakin kauniimman aurinkosään kera, myräkän jäljiltä vain tuuli ja paksut kinokset. Manailija leppyi leppymistään joka askeleella. Tajusi, ettei se ollutkaan kevät syyllinen, vaan Äiti luonto, ja sen edessä ei käy manaileminen tai syytteleminen. Tai, voihan sitä lämpimikseen manailla ja syytellä, siitä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Tällä estradilla, näiden voimien edessä, minä olen vähäpätöinen maan matonen. Hävettikin hiukan kun katselin pupujen jälkiä uudella hangella, kovasti on yöllä oltu liikkeessä ravinnonhaussa, kovasti kylmäkin ollut. Minä pullapylly vällyissäni nukkunut tyytyväisenä. Jätänkin tahtipuikon nyt luontomaamon käsiin, päättää Hän, koska kevään on hyvä alkaa ja kesän siitä seurata.

<3

 

  

 

Jokaisesta heikosta kohdastasi ole kiitollinen: yhä on muurissa aukko pahan lähteä ja hyvän tulla.

(Tommy Tabermann)

Hyvää naistenpäivää kaikki upeat siskot!<3

Kujeileva, kirkas, kuulas,kirpeä, kepeä, kaihoisa, kerkeävä, kaikkivoiva, kaino, karkeloiva, kihelmöivä, kiihkeä.

Muun muassa nämä adjektiivit tulivat mieleeni kuvaamaan kevättä, kun nappasin vihkoni, joka aina on jossain lähellä. Siihen kirjoitan ylös televisiosta kuulemani sivistyssanat, joita en tunne (myöhäisempää etsimistä varten), kaiken mielenkiintoni herättävän, muistettavan ja muut asiat, jotka tarvitsevat tarkempaa tarkastelua. Kun on tylsää, kaivan vihkon esille ja alan toimeen.

Tänään tähän mennessä vaikuttavin asia oli Hannu Salakan runo vuodelta 1974, jonka löysin Beaten Varjoista valoon blogista. Tämä on niin ihana ja minulle täysin tuntematon, ihan pakko laittaa se tänne omaankin blogiin. Olen lukenut nämä kauniit lauseet tänään vaikka kuinka monta kertaa.

PUNERTAVAT PUUT

Se, mikä keväässä saa

meidät haistelemaan tuulta

ja kaipaamaan,

kukan kurkottamaan

kohti ikkunaa,

on läsnä kun päivä on lämmin

ja radiossa kesken konsertin

herää yksikseen

huilu itkemään kirkkain lapsenkyynelin.

Illalla kaukaisella

mäellä punertavat puiden latvat,

pienet pilvet liukuvat

pois itsekseen;

ilma on liian kaunis

tähän maailmaan.

Yöllä se ehkä 

katoaa jonnekin,

silloin on aamu harmaa

ja tuulessa heittelehtien

lentää

repaleinen varis.

                               

                                 

Inspisvihkoon valikoituu yleensä hyvin värikkäitä kuvia tähän aikaan vuodesta. Ihmettelinkin, kun minua nyt miellytti maanläheinen tunnelma murretuilla sävyillä. Mutta tykkään tutkistella myöhemmin, vuosienkin takaisia sivuja, näen niistä heti, millä mielellä olen ollut. 

Luin tänään paikallislehdestä, että tällaista tyyliä kutsutaan bujoiluksi. No, kutsuttakoon nyt miksi tahansa, minulle tämä on ja pysyy inspisvihkona, jota täytän vuoden varrella kuukausittain, sommittelen ja liimailen sivuille omasta mielestäni kauniita kuvia ja kirjoittelen sen hetkisiä ajatuksiani. Näistä kirjoituksista nyt suttasin ne henkilökohtaisemmat kohdat kuvankäsittelyllä, kun laitoin kuvat sivuista tänne blogiin.

Päivällisperunoiden kypsymistä odotellessa saattaa yht'äkkiä tehdä mieli hiukan vesiväreillä maalailla laskevan auringon valossa. Siitä juuri niin tykkään, kun kevät tuo aina sen piristysruiskeen kaikkeen tekemiseeni. Talvisin olen näissä luovissa hommeleissa vähän niin kuin lapamato...en saa mitään aikaiseksi.

Kävin tänään vedettävän kauppakassini kanssa marketissa, että sain tuotua muiden ostoksien lisäksi kymmenen kilon säkin multaa.Tarkoitus on tänä viikonloppuna vaihtaa kasveille mullat. Joihinkin ruukkuihin on mullan pintaan tullut kanelihometta. Sain sen melkein pois vedellä, johon olin murskannut maitohappobakteeri-tabletteja, toivon, että uuden mullan pinnalle sitä ei enää muodostuisi. Homeeseen saattaa olla osasyy siinä, että kuskaan pelargoneja edestakaisin maalle porstuaan ja takaisin kaupunkiasuntooni. Litran tölkkejä alkaa olla jo röykkiöittäin nurkissa kasviksien esikasvatukseen.

Pakko kertoa myös uudesta ostoksestani. Minä tykkään kiikkua kiikkustuolissa. Nyt kun olen virallisesti mummi, päätin hankkia itselleni kiikkustuolin, jossa voin kiikkua tyttärenpojan kanssa, ja muutenkin. Minusta kiikkuessa tulee ihanan rento ja rauhallinen olo, synnytysosastollakin keinuin pitkään synnyttäessäni tytärtäni. Tämä kivasti kulunut, laakerimalli kustansi kuljetuksineen kotiovelle 30e Torista.Pieneen asuntooni juuri sopiva, kun ei vie takanaan paljoa tilaa, kun ei ole aisoja. Mietteissä on, josko maalaisin hailakan mintun väriseksi, sopisi paremmin muuhun värimaailmaan.Jos vaikka kalkkimaalilla, niin voisi hangata kulumakohdat uudestaan näkyviin.

 Taisi tulla hiukan rönsyilevä postaus, mutta rönsyilevä on postaajan olotilakin!😊

Ihanaa, ispiraatiotäytteistä viikonloppua!❤

Tyttärelle juurtumassa oleva kiinanruusu on hyvällä kasvumallillaan.

Myös itse emokasvi, jonka parturoin aiemmin kaikista vanhoista oksistaan, (yhden suuremman tyvioksan jätin lehtineen kaveriksi päärungon viereen) on alkanut työntää uutta kasvustoa. Voi kun se nyt kukkisi ensimmäistä kertaa.

 

Pelargoniani kasvavat kohisten ja selvästä nauttivat aurinkokylvyistään.

Onnenapilakin innostui jo kukkimaan päivittäisten aurinkoannoksien jäljiltä. Tässä huushollissa kukkivat nyt kukkaset, viherkasvit ovat elinvoimaisia ja emäntä viheltelee menemään lisääntyvän valon voimasta piristyneenä.

Pirteyttä lautasellakin kana/vihannes/kookosmaito-soossi ja kaurariisiä alla.

,

Näitä säitä ei väsy nyt ylistämään!

Vaikka pakkaset palaavat, keväisistä tunnelmista on nyt saatu kunnolliset maistiaiset!

Iloinen kilpikonna hymyili kanssani kilpaa, kun kohtasimme kävelylenkilläni.

Mutta voi, kuinka minua suretti tänään kun pieni talo preerialla loppui...ihan kuulkaa kyynelehdin kun räjäyttelivät talojaan. Muistan, kuinka rakastin sarjaa lapsena ja nyt korona-aikana olen saanut Walnut Groven asukkaista valtavasti lohtua. On ollut ihanaa karata koronatodellisuutta Laura Ingallsin maailmanaikaan ja näihin suloisen naiveihin tarinoihin, joissa hyvyys voittaa aina.Onneksi sentään ykkösen Vihervaaran Anna-sarja jatkuu vielä tovin.

Mukavaa viikon ja maaliskuun jatkoa!❤