sunnuntai 29. syyskuuta 2019



Hiljainen joukko on  painanut jo päänsä.
Ei edes kaunis syksyinen auringonpaiste pysty enää niiden leukaa nostamaan.
Toisiaan ovat katselleet  pitkän kesän.
Pienet auringot suurta. 


Aurinkoläikät kotona saavat minut onnelliseksi.




Minä uskalsin!!!

Useamman vuoden suuri kangas, pensselit ja värit pelottivat,
en uskaltanut tarttua niihin.
Mitä jos olen aivan surkea, mitä jos en saa ajatustani ollenkaan kankaalle siirrettyä.
Mietin ja hain aihetta.
Eilen kaikki oli aamusta jo kirkasta kuin kristalli.
Heräsin, piirsin luonnoksen paperille.
Tiesin juuri, mitä maalaisin!
Rakkaimman näkymäni maalla.
Sen, jonka näen riippumatostani yläpuolellani,
kun aurinko leikkii valollaan riippakoivun oksien välissä.
Henkinen este on nyt voitettu.
Ihka ensimmäinen maalaukseni on valmis.
Taitoni ovat lapsen kengissä,
mutta minulle tämä oli suuri askel ja nautin joka hetkestä työni parissa.
Ainakin minulla on rakastamaani keltaista talven varalle ! :)

Mukavaa viikon alkua!<3







maanantai 23. syyskuuta 2019

sunnuntai 22. syyskuuta 2019



Rakas päiväkirja.
Kyllä se on syksy nyt.
Valkoposkihanhia taas tuhansia maalla, kirkonkylän järvenrantapelloilla.
Treenasivat päivittäin ja ylilensivät kauhealla kaakatuksella.
Pari pakkasyötä.
Keräsin raa´at tomaattini, sulloin sanomalehtinyyttiin kypsymään.
Pelastin myös kauniin kesäkukkani, otin sen mukaan kaupunkiin.
Nyt se nauttii auringosta parvekkeellani.
Koko kesän sitä katselin maalla keittiön ikkunasta,
 nyt parvekkeenoven läpi.
Pelargoniat saivat vielä jäädä porstuaan.
Onhan siellä vielä käytävä, lehdet haravoimassa ja suppiksia etsimässä.
Vaikka muuten alkaa ajanvietto maalla olla taas tältäkin vuodelta ohi.

Eilen palasimme kaupunkiin.
Tänä aamuna nukuin pitkään, melkein yhdeksään.
Oli herätessä jotenkin onnellinen olo siitä, kun aurinko paistoi säleitten välistä.
Tein aamupalaa ja palasin vällyihin.
"Tänään en tee mitään, kattelen tässä vaan telkkaa pitkän kaavan mukaan"
-päätin.
Tunnin päästä pistin ystävättärelle jo viestiä, että lähteekö kävelylle.
Katselin ensin ihanan, hidastempoisen, mieleiseni leffan loppuun ja sitten lähdin.
Olipa kotikulmilla luonto vielä elinvoimainen!
Maalla kaikki alkoi olla jo ruskeaa ja kasvusto suurimmilta osin kuollutta,
täällä vielä hyvinkin kesäisen vihreää.
En ole käynyt merenrannallakaan ties koska, sisämaassa vaan oleillut.
Raikas merituuli kävi virkistävästi hiuksia höyhentämässä.
Ystävätär oli saanut aamuisen migreeninsä hiukan talttumaan,
kaipasi myös raitista ilmaa.
Itse pystyin suht hyvin kävelemään normaalisti, nilkkaa tukevien pohjallisten ansiosta.
Kolmatta viikkoa jo vasen kantapää vaivannut.
Luin netistä, että varmaan jotain plantaarifaskiittia. 
Rullaan jalkapohjaa pullolla ja aamuin illoin voltarenvoidetta.
Aamuisin niin arka, ettei siedä astua.
Kaipa se on taas lääkäriin mentävä.
Taidan pikkuhiljaa hajota vanhuuttani.
Kesällä irtosi toisesta silmästä lasiainen,
siitä vielä muistona pieni riekale näkökentässä.
Onneksi oli irronnut nätisti, ei tarvinut laaseroida verkkokalvoa.
En ollut tästäkään mokomasta kuullutkaan,
 vaikka kuulemma ikääntyvillä kovinkin yleistä.

Ajatella, kohta jo lokakuu alkamassa.
Hyvän ja pitkältä tuntuneen kesän jälkeen,
 talventulo ei ainakaan tällä hetkellä vielä juurikaan kauhistuta.
Ihan mukavaa taas pesiytyä tänne kotiinkin vaihteeksi,
vaikka kesästä erityisesti tykkäänkin.




































lauantai 14. syyskuuta 2019


Kaikki ei mennyt ihan putkeen tänä kesänä näiden kasvimaahommien kanssa. :)
Aiemmin kerroin pienestä, tomaatteja varten vanhoista ikkunoista rakentamastamme,
kasvihuoneesta.
Eipä siinä sitten kauaa mennyt 
kun tomaatinvarret kiertyivät jo lasilaatikon kattoa vasten ja otimme sen pois.
Tässä vaiheessa tomaatit eivät vielä kukkineet ja kesä oli jo heinäkuulla.
Aloin poistaa lehtiä urakalla ja alkoihan niitä kukkiakin sitten ilmestyä.
No nyt on varret täynnä raakileita,
syyskuuta mennään ja sateita pitelee...
Ja tomaattini ovat täysin sään armoilla...
Suoraan se on myönnettävä, että kismittää kaiken työn jälkeen,
tuskin saan satoa tomaatin tomaattia.
Joko mätänevät sateesta varsiinsa tai minun on vain käytettävä ne vihreinä jotenkin.
Onneksi on kahta kirsikkatomaatti-lajiketta,
joten niistä ei suuria tarvitsisi kasvaakkaan.





Laitoin myös keväällä samettiruusuja siemenistä kasvamaan,
 ilman esikasvatusta.
No nyt on pari pientä kukkaa auennut.
Tummanoranssi oli muihin nähden persoona,
se kasvoi heti muita suuremmaksi.
Erittäin hyvinvoipa ja suurisatoinen minttu tässäkin kuvassa 
yrittää ottaa päähuomion.


 Omat ruiskaunokkini ja jokusen kummitädin kehä
-ja maa-artisokan kukan
pistin kuivuriin talven jälkiruoka-annoksia kaunistamaan.
Alla kuivuu mustaherukan ja vadelman lehtiä ja kamomillaa teetä varten.


Optimistina laitoin myös heinäkuussa pönttöpottuja kasvamaan,
jääkaapissa itäneistä potuista.


Suuret ja hienot ovat nyt varret,
kukista ei tietoakaan,
eikä siitä pöntössä tapahtuvasta...
Joko syödään marraskuussa pieniä uusia pottuja, ehkä ei... ;)


Porstuassa,
 talven aikana kaupungissa näivettyneet pelargoniat,
 nautiskelivat taas kesästä.
Kohta ne taas matkaavat kaupunkiin näivettymään,
kun alkaa yöpakkaset.
Porstuassa on myös aina sienikoppa, hyttysmyrkky ja puutarhahanskat valmiuksissa.


 Pihakirpparilta vitosella ostamassani suuressa emalipadassa
kukoistivat myös kirkonkylän marketin loppuunmyynnistä hankkimani,
silloin puolikuoliaaksi kuivuneet pelargoniat.


Kaikki kesäkukkani tykkäsivät kovasti mummulan pihalla kukkia,
 kera vanhojen istutuskukkien.
Voin vain kuvitella kuinka ovat siellä nyt sateista haalistuneet ja kärsineet.





Kriikunapuut kantoivat maata laahaavat oksansa urheasti.
Sitten kuin yhteisestä sopimuksesta hedelmät alkoivat tippua 
peltomyyrien ja rusakoiden riemuksi maahan.
Meille tuli kova kiire saada talteen oma osuutemme.


Kaikkineen tämä kesä maalla mummulassa oli aivan ihana!
Kun katselen näitä kuvia aurinkoisista päivistä,
vain jokunen viikko sitten, 
tunnen suurta kiitollisuutta kaikesta mitä oli.








Isäntä kerää metsästä kaatunutta kelopuuta 
tuleviin tarpeisiin, vaikka tukipuiksi.
Harvensimme myös pieniä mäntyjä,
jotka kärsivät liian lähellä toinen toisiaan kasvaessaan.
Niistä isäntä mielisi aloittaa vanhanaikaista riukuaitaa.


Tyttären kanssa vierailimme Valkilan lähitilalla, 
josta tytär osti tilan omia kaurahiutaleita ja kaurahelmiä.
Oli aiemmin ostanut lähikaupasta ja olivat olleet niin hyviä, 
että nyt halusi hakea lisää suoraan tilan omasta kaupasta.
Tilaa pitävän nuorenparin pihalla kukko kanoineen tepasteli vapaana ja ajattelin,
 kuinka viehättävässä miljöössä perheen lapset saivat elää.
Kuvassa nokkiva tumma kana oli nimeltään Lady Gaga.


Käsitöistäni kesällä voisin mainita tyttärelle ja vävypojalle häälahjaksi
 ompelemani tilkkupeiton.


Viimeiseksi huono kuva kesän mysteeristä,
joka saattaa jäädä ratkaisematta.
Yhtenä päivänä vein biojätteitämme vanhaan aiv-pömpeliin.
Huomasin, että siellä kasvoi tammenlehtiä muistuttava pienen pieni pensas.
Usea pieni punertava varsi kasvoi n.mangonkiven kokoisesta  suuresta kivestä.
Kaivoin kasvin ylös ruukkuun.
Juurtakin sillä oli jo hyvinkin 20 centtiä.
Yritin googlettaa kasvia, mutten löytänyt mitään...
Avokado se ei ole, eikä mangokaan.
Eikä meillä muistaakseni ole mitään muitakaan eksoottisia,
kivellisiä hedelmiä maalla syöty.

Yhtenä päivänä kaikki lehdet oli syöty.
Vain rangat olivat jäljellä.
Heinäsirkka, kotilo, jänis, peura?
Ainakin lehdet siis olivat maukkaat.
Jos joku tunnistaa kasvin, olen kiitollinen tiedosta! :)

Ihanaa viikonlopun jatkoa!<3


perjantai 13. syyskuuta 2019


 Vaikka nyt pitelemmekin sateita,
varsinaista syksyn tunnelmaa en ole vielä saanut.
Jotenkin minusta loppukesää vielä ilmassa.
Tosin maalla oli yhtenä iltana sateen jälkeen kovasti sellainen "punaviini,villasukka,sellomusiikki"
-tunnelma.
Aivan mahtavat värit.
Olin innoissani ja juoksin pihan joka kolkalla kuvia räpsimässä. :)
Sen verran hämärää oli, että pyydän anteeksi pientä pehmeyttä kuvissani.

Mukavaa viikonloppua!<3






















tiistai 10. syyskuuta 2019


Sieluni syrjälleen.
Sentimentaalinen sydämeni suli.
Sattumaako,
suloinen suvi seurasi sadetta sekä sumua!
Saimmekin salaa suljettua syksyn säppeen,
sysi samointein seljälleen!

Tänään leikin silmät sirrillään riippukeinussa.
Kuvittelin ruskeat rangat takaisin sinilupiineiksi,
Kellastuvat koivunlehdet vihreääkin vihreämmiksi.
Helppoahan se oli kun aurinko paistoi kuin heinäkuun alussa!
Ihana päivä!
Tämän lahjan jälkeen syys saa tullakin.
Oikein mukavaa loppuviikkoa!❤