keskiviikko 31. heinäkuuta 2019



Löysin navetan ylisiltä vanhan vesikelkan,
jolla sain kivasti peitettyä kaljun alueen pihassa.
Olin parturoinut siitä juuri mummun aikoinaan
istuttamat siniset puutarha-ruiskaunokit.
Ne ovat kauniit siihen asti, kunnes kukat kuivuvat ja lehdet
alkavat laota ylikasvustaan.
Parin viikon päästä parturoinnista,
 kohdalla kasvaa kukan uuden uutukaiset kauniit lehdet.
Huomasin, etteivät  etanatkaan löydä basilikaani,
kun se on kelkan päällä.


Minusta paras mahdollinen näkymä ruoanlaittoon.


Kasvatin itse siemenistä kamomillaa tänä kesänä.
Tulos oli niin hyvä, että ensi kesänä jälleen!
Minä en juo kahvia enkä teelehti-teetä,
kumpikaan ei sovi vatsalleni,
kamomillaa sen sijaan nautin monta mukillista viikossa.


Pieni, emäkasvista juurrutettu pelargoniavauva,
 jossa oli jo kukkanuput tulollaan porstuassa.


Metsästä löydetty, jo autioitunut koti.


Että voi ihmisen elo ajoittain olla mukavaa!


Yläpuolellani tikkaäiti opetti poikasiaan nakuttamaan itse ravintoaan.
Tässä hölmistynyt pienokainen,
 jonka äiti lehahti menemään sen kerjätessä ruokaa.


Me ihmiset laitamme puutarhaamme kukkia marssijärjestykseen,
että kukkaloistoa riittäisi koko kesäksi.
Saman tekee luontoäiti.
Kun toisten aika on ohi, puhkeavat seuraavat kukkimaan.


Vastavaloherkkua.


Tällä hetkellä kauniit heinät ovat kauneimmillaan.

Täältä toivottelen kesäistä elokuun alkua! ❤❤

lauantai 27. heinäkuuta 2019


Tykkään puuhastella täällä maalla koko ajan jotain.
 On kuitenkin yksi paikka,
johon mielelläni kipuan vain olemaan.
Riippukeinussa saatan kyllä uppoutua kirjaani,
 yleensä vain katselen puita ja maisemia.
Muistan, kuinka rauhoittavaa oli kiikkua kiikkustuolissa,
kohdunsuun avautumista odotellessa,
kun olin synnyttämässä esikoistytärtäni Jorvissa.
Riippukeinussa on jotain samaa.
Keinu heijaa hissukseen edestakaisin.
Kesätuuli paijaa hiuksia,
aurinko lämmittää poskia,
vanhat koivut havistavat lehtiään yläpuolella,
lintuja pyrähtelee puusta puuhun.
Eilenkin oli jännä tunne,
kun tikka koputteli samaa koivua ylempänä,
jonka tyveen riippukeinuni naru on sidottu.
Tunsin koputuksen omassa kehossani.
Kun kiikun riippukeinussani saavutan melko täydellisen
rentouden tilan.
Nautin vain olemisestani ja keinun sylissä olosta.
Yleensä saan tehdä tahdonvoimani kanssa töitä,
että saan noustua keinusta taas muihin puuhiin,
niin mukavaa siinä on.
Minä uskon,
että meissä jokaisessa on sielun ja mielen taso,
jossa koemme asioita niin,
ettei niitä pysty sanoilla kuvaamaan.
Samalla tasolla uskomme ja luotamme itseemme,
että osaamme ja pystymme,
ja kaikkeen kauniiseen ja hyvään ympärillämme.
Riippukeinussani kesäiltana löydän helposti tieni tälle tasolle.
Siitä taas noustessani olen ehyt ja vahvasti läsnä omassa elämässäni.

Ihanaa, kovasti helteistä loppukuuta!❤

tiistai 23. heinäkuuta 2019


Paluumatkalla viikon Kreetan reissulta,
 katselin alas lentokoneen ikkunasta ihanaa vihreyttä kotimaan kamaralla,
kun saavuimme Suomen ilmatilaan.
Oli ihanaa päästä jo heti seuraavana päivänä mummulaan.
Kaunista vihreyttä ja "tavallista" kesälämpöä, Kreetan hikoilun jälkeen.
Pelkäsin, että yksi mielikukistani, horsma kerkeäisi kukkia poissaollessani,
iloitsin kun näin ei ollut käynyt.
Ahomansikat maistuivat yhtä hyviltä, kuin etelän tomaatit edellisellä viikolla.
Tomaateista en meinannut saada kyllikseni Kreetalla, kotiinkin oli niitä tuotava.
Arvostan kotimaisia vihanneksia ja ostan vain niitä kesäaikaan.
 Myönnettävä kuitenkin on, että tomaatti saa Välimeren alueen auringosta imettyä jotain maagisen herkullista makua! 
Nautin maalla suunnattomasti seistessäni vanhan saunan kulmalla ihastelemassa iltausvaa pellolla.
Siinä sai ilmaisen kasvohoidonkin samalla
Kuinka kosteaa ilmaa olikaan helppo hengittää.
Ero kuivasta hiekasta pöllyävään ilmaan Kreetalla oli suuri.
Kyllä minä olen nyt vanhentuessani enemmän kotonani täällä kotmaassa.
Tämä helleaaltokin on sietokyvyn rajoissa, kun kuitenkin on vihreää.
Toki nautin upeista maisemista Kreetalla, mutta hulppeat ovat omatkin maisemamme.
Eilen palasimme jokavuotuisista isännän suvun kesäolympialaisista Etelä-Pohjanmaalta,
Oli taas hulinaa ja vilskettä, kun parikymmentä ihmistä häärii pienen mökin pihamaalla.
Kauniit ovat Pohjanmaankin pitkät pellot!
Nyt tässä olisikin  jo kiirus taas takaisin mummulaan pitämään huolta,
että kukat ja vihannekset saavat helteillä kunnolla vettä.
Ennen Kreetan reissua hienosti pienessä kasvihuoneessaan kasvavat tomaatintaimeni
olivat juuri alkaneet kehittää kukkanuppuja, 
niitäkin pitäisi päästä ravistelemaan.
Saa nähdä, kerkeääkö tomaatteja enää tulla...

Mukavaa viikon jatkoa!<3









keskiviikko 17. heinäkuuta 2019



"On maa nimeltä Kreeta,
viininpuhuvan meren keskellä"

-Nikos Kazantzakis-































maanantai 15. heinäkuuta 2019


Sain kokea elämäni kauneimmat häät Kreetalla viime viikolla.
Nuoret vannoivat toisilleen valansa illan sinisen hetken aikaan,
 kun ilma tuoksui välimerellisen lempeälle, mausteiselle ja mystiselle.
Maisema ex-mieheni villalta alas merelle päin
 oli häikäisevän kaunis tausta tälle herkälle hetkelle.
He olivat kuin vanhasta kreikkalaisesta elokuvasta.

Me 70 häävierasta olimme sijoittuneet altaan toiseen päähän,
äkkiä alkoi soida haikea vanha kreetalainen kappale,
tyttäreni isä saapui villan ovesta saattaen tytärtämme sulholleen,
joka odotti bestmaninsa kanssa altaalla, kaasot saapuivat morsiamen mukana.
Tässä vaiheessa itku tuli äidille,
 hetki kaikkineen ei olisi kauniimpi ja koskettavampi voinut olla.
Valat olivat ihanat, ja niin tämän persoonallisen pariskunnan näköiset.

Vaikka puitteet olivat hulppeat,
häät toteutuivat vähäeleisesti, niin kuin pariskunta halusi.
Rekvisiitta oli täysin itsetehtyä.
Askartelimme tyttären kanssa jo Suomen päässä paljon,
 loppuja valmisteltiin vielä talkoilla Kreetalla.
Poiketen tyypillisistä kreikkalaisista häistä,
 joissa tylliä ei säästellä ja kaiken täytyy olla prameaa,
 näissä keskityttiin lähinnä tunnelmaan ja yhdessäoloon.
Söimme herkuista vatsamme pullolleen,
 tanssimme moderneja ja kreikkalaisia tansseja,
 koskettavia ja hauskoja puheita pidettiin useita,
 näki kuinka suuri ja lämmin ystävä ja sukulaispiiri nuortaparia ympäröi.
Tyttäreni toivomat mustikan ja puolukanvarvutkin säilyivät hotellihuoneeni jääkaapissa tuoreina, kuin olisivat vastapoimitut olleet hääaamuna kun aloin niistä valkoisten krysanteemien (tämä oli lainattu ja vanha (ideana)- osio häissä,
äidilläni oli aikoinaan krysanteemiseppele päässään omissa häissään),morsiuskukkien
ja oliviivipuun lehtien lisäksi sitoa hääseppelettä tyttären kutreille.

Hääiltana, pari tuntia ennen seremonian alkua, villan puutarhassa kävi vielä kovin navakka tuuli.
Cateringfirma joutui kääntämään tuoleja vasten pöytiä pitääkseen liinat paikoillaan.
Morsiankin kerkesi jo hiukan huolestua.
Kreikkalaiset jumalat olivat kuitenkin juhlalle myötämielisiä, 
koska juuri ennen h-hetkeä tuuli tyyntyi täysin.

Illan pimetessä syttyivät lamput ympäri puutarhaa luomaan tunnelmaa.
Hääpari tanssi häävalssina hitaan hevimusikki-kappaleen.

Näistä kauniista persoonallisista häistä riittää minulle vielä pitkäksi aikaa muisteltavaa.
Kuvia on valtavasti ja juhliin pääsee palaamaan niidenkin myötä.
Jaan tässä nyt niistä jokusen teidän blogiystävienkin kanssa.

<3












<3


Kreeta

Täällä minä taas kotona hiukan pyörryksissä viime viikosta.
Puran tulevina päivinä hissukseen mielestäni ja tänne blogiinkin kaikkea kokemaani.






























maanantai 8. heinäkuuta 2019

lauantai 6. heinäkuuta 2019


Savipohja-järviä, kirkasvetisiä järviä, maalais hiekkateitä, horsmankukkia,
taivaallisen kauniita yötaivaita, aurinkopäiviä, vähän pilvisempiä päiviä,
hienoja rakennuksia, vanhoja hautausmaita ja yksi Välimeren rannalta kotiin haettu  aurinkohullu koira.
Kesään mahtuu! Ja hyvä niin!
Hyvää Eino Leinon, suven ja runon päivää!

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin
siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, antaos Herra sa auringon
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmästää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmäs vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä hyviä voimia voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä, jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömmen mi sykähteli,
kun annoit sä tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän,
kun annoit sa myös pari ystävää,
ja ne hyvää, en pyydä mä enempää,
ja annoit sa armahan isäinmaan,
jota kyntää ja rakastaa.

Eino Leino

<3




Etsi alta rakas auringonpalvojamme. :)