maanantai 15. heinäkuuta 2019


Sain kokea elämäni kauneimmat häät Kreetalla viime viikolla.
Nuoret vannoivat toisilleen valansa illan sinisen hetken aikaan,
 kun ilma tuoksui välimerellisen lempeälle, mausteiselle ja mystiselle.
Maisema ex-mieheni villalta alas merelle päin
 oli häikäisevän kaunis tausta tälle herkälle hetkelle.
He olivat kuin vanhasta kreikkalaisesta elokuvasta.

Me 70 häävierasta olimme sijoittuneet altaan toiseen päähän,
äkkiä alkoi soida haikea vanha kreetalainen kappale,
tyttäreni isä saapui villan ovesta saattaen tytärtämme sulholleen,
joka odotti bestmaninsa kanssa altaalla, kaasot saapuivat morsiamen mukana.
Tässä vaiheessa itku tuli äidille,
 hetki kaikkineen ei olisi kauniimpi ja koskettavampi voinut olla.
Valat olivat ihanat, ja niin tämän persoonallisen pariskunnan näköiset.

Vaikka puitteet olivat hulppeat,
häät toteutuivat vähäeleisesti, niin kuin pariskunta halusi.
Rekvisiitta oli täysin itsetehtyä.
Askartelimme tyttären kanssa jo Suomen päässä paljon,
 loppuja valmisteltiin vielä talkoilla Kreetalla.
Poiketen tyypillisistä kreikkalaisista häistä,
 joissa tylliä ei säästellä ja kaiken täytyy olla prameaa,
 näissä keskityttiin lähinnä tunnelmaan ja yhdessäoloon.
Söimme herkuista vatsamme pullolleen,
 tanssimme moderneja ja kreikkalaisia tansseja,
 koskettavia ja hauskoja puheita pidettiin useita,
 näki kuinka suuri ja lämmin ystävä ja sukulaispiiri nuortaparia ympäröi.
Tyttäreni toivomat mustikan ja puolukanvarvutkin säilyivät hotellihuoneeni jääkaapissa tuoreina, kuin olisivat vastapoimitut olleet hääaamuna kun aloin niistä valkoisten krysanteemien (tämä oli lainattu ja vanha (ideana)- osio häissä,
äidilläni oli aikoinaan krysanteemiseppele päässään omissa häissään),morsiuskukkien
ja oliviivipuun lehtien lisäksi sitoa hääseppelettä tyttären kutreille.

Hääiltana, pari tuntia ennen seremonian alkua, villan puutarhassa kävi vielä kovin navakka tuuli.
Cateringfirma joutui kääntämään tuoleja vasten pöytiä pitääkseen liinat paikoillaan.
Morsiankin kerkesi jo hiukan huolestua.
Kreikkalaiset jumalat olivat kuitenkin juhlalle myötämielisiä, 
koska juuri ennen h-hetkeä tuuli tyyntyi täysin.

Illan pimetessä syttyivät lamput ympäri puutarhaa luomaan tunnelmaa.
Hääpari tanssi häävalssina hitaan hevimusikki-kappaleen.

Näistä kauniista persoonallisista häistä riittää minulle vielä pitkäksi aikaa muisteltavaa.
Kuvia on valtavasti ja juhliin pääsee palaamaan niidenkin myötä.
Jaan tässä nyt niistä jokusen teidän blogiystävienkin kanssa.

<3












<3

14 kommenttia:

  1. Eihän tätä postaustasi pystynyt kuivin silmin lukemaan. Kaunis ja tunnelmallinen hääjuhla teillä on siellä Kreetalla ollut.

    Ihana seppele kauniilla morsiamella.
    Paljon onnea hääparille ja sinulle, Mirjam-Matilda❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sirpa meidän kaikkien puolesta!❤ Liikutuksen määrä oli itsellänikin hyvin suuri.Kaikki vaan oli niin kaunista ja koskettavaa.Ja ajatella, tytär on nyt rouva!😊

      Poista
  2. Ihanan näköiset ja kuuloiset juhlat! Onnea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus, miten kaunis tilaisuus. Toivotan nuorille onnea💖. Onnea myös vanhemmille.💕

      Poista
    2. Kaunis kiitos sinulle Hensku Meidän kaikkien puolesta!❤

      Poista
    3. Suuri kiitos Hannele meidän kaikkien puolesta!❤

      Poista
  3. Voin vain kuvitella tunteiden määrää, mikä oli läsnä! Menneisyys ja nykyisyys samassa hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä,ymmärrät hyvin kuinka vahva tunnelataus oli! 21 vuotta kerkesi kulua siitä kun viimeksi saarella olin.
      Kiitos Piri!❤

      Poista
  4. Oi että, hiukean kaunista, kiitos kun jaat tämän, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Satu!❤ Häät varmasti muistuvat mieleeni tuon tuostakin tulevina päivinä.

      Poista
  5. Kiitos että pääsimme mukaan kauniiseen ja koskettavaan hääjuhlaan näiden tunnelmallisten kuviesi myötä.
    Onnea vielä kovasti avioparille ja tietenkin myös sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!❤ Oli kyllä yksi vaikuttavimmista hetkistä elämässäni.Tunnelma oli käsinkosketeltava.Pikku tyttärestäni tuli rouva,aika menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin.😊

      Poista
  6. Oi, miten ihanaa! Olipahan tämä jäänyt oman Kreikan -lomani aikana lukematta. Erityisen ihastuttava yksityiskohta tuo morsiamen kukkaseppele. Liikuttunein terveisin Tuija

    VastaaPoista