Tuolla se jo lymyää pimeässä. Saapuu luultavasti kovaa ääntä pitäen, kun kellon viisari on nytkähtänyt sekuntin yli tulevan puolenyön. Metsäneläimet ja paukkuherkät kotieläimetkään eivät ressukat vielä tiedä, että se on tuloillaan, tyylillä, jolla me ihmiset sen haluamme saapuvan. Linnut etsineet suojaisan sopukan itselleen yöpuuksi, orava pesässään kääntää rauhassa kylkeään, kunnes paniikki lyö taas päälle...

Mitä tuokaan se tullessaan, huh huh. Rauhoittaako jo pandemian, vai vieläkö yksi vuosi. Osataanko elää ihmisiksi maan päällä, osataanko jo ymmärtää, ettei synny muutosta ilman jarrujen pohjaan lyömistä, niin, että kirskuu. Osataanko olla edes hiukan vähemmän itsekkäitä.

Kevään ja kesän, syksyn ja uuden talven se tuo. Kaiken tuon kauneuden. Aika kulkee taas uuden myötäkin, luonto toteuttaa itseään, lumet sulavat, muuttolinnut palaavat, kesä kukoistaa, kunnes maatuu taas uuden lumen sataa päälle.

Mitä minulle tuo. Juhlavuoden tuo. Olen kohta asuinkaupunkiani kymmenen vuotta vanhempi, juhlimme vuodenvaihteessa kumpikin myöhäiskeski-ikäinen. Tuoko pääosin hyvän vuoden vai huonon vuoden, sitä ei vielä tiedä kukaan. 

Onnellisia hetkiä se tuo. Paljon ihasteltavaa luonnossa. Uusia kokemuksia. Vaikuttumisia ja kohtaamisia. Toivottavasti kasvua ihmisenä, toivottavasti rauhaa ja rakkautta.

Toissapäivänä tähyilin rannassa sakeaan sumuun ja mietin, että tuolta ulapalta, näkymättömistä se uusi ja uljas kohta saapuu.

Toivon, että se löytää sinutkin onnellisena ja pitää meidät kaikki terveinä!

Hyvää uutta vuotta 2022!

❤

 

Tänään kyllästyin joulumakoiluihin ja kävin hiukan piristymässä ja hankkimassa punaiset posket pakkasesta tuolla rannalla. Oli kaunista, hiljaista ja sinisävyistä. Kotiin palattuani join mukillisen kuumaa kamomillateetä hunajalla, hyvitelläkseni hengitysteitäni pakkasilmasta, josta elimistöni ei vanhemmiten oikein tykkää. Kylmä jää jotenkin sisääni, ja pakkasilla ulkoilun jälkeen iltaisin, usein viluttaa. Kaikkeen sitä saa tottua kun kuuttakymppiä lähenee. Tämäkin minulle aivan uusi piirre.

Joulunkin korjasin jo pois, viisi minuuttia meni. Tuikut ja amaryllis jäi. En ole varmaan koskaan venyttänyt joulua Nuutinpäivään asti, meille joulu on laitettu Annan päivänä ja yleensä kyllä korjattu pois heti ensimmäiseisenä arkipäivänä pyhien jälkeen. Minä fiilistelen joulun niin intensiivisesti, että kun se on ohi, ei tunnu enää joululta. Odotan vuoden vaihtumista ja helmikuun lopulla uskaltaa jo varovaisia ajatuksia lennättää kevättä kohti, ja sitä myöten kohti lempivuodenaikaani kesää. No, maltan kyllä tämän talven ensin, kunhan ei nyt kovin kovia pakkasia tulisi alkuvuodesta.

Mukavia välipäiviä!

❤

 

 

Yöllä joulukuuseni sai ylleen kauneimman koristelun aaton kunniaksi.

Toivotan kaikille rauhaisaa ja tunnelmallista joulua!

<3

 

Harvoin olen tuolla rannalla auringonlaskun aikaan.

Mutta nyt olin,toissapäivänä,ja kello oli puoli kolme.

Miten upeasti laskeva aurinko kultasi sulakohdat ja jäänkin pinnan.

 

Vaikutuin näistä graafisista näkymistä ja kuvia tuli räpsittyä paljon.

Tämän väreilevän,sulan kullan myötä,

toivottelen taas kerran mukavaa jouluviikkoa kohti aattoa,

ja tätä vuoden lyhintä päivää!❤

 

 Tänä vuonna joulukuu on ottanut minut erityisen lämpimään syliinsä.

 Olen ollut joulutunnelmissa jo reilut pari viikkoa.

 Katsellut melkein kaikki imelät,amerikkalaiset joululeffat telkkarista,nauttinut suunnattomasti oman kodin joulukoristeista ja ledkynttilöiden tuomasta tunnelmasta pimeyden laskeuduttua.

Olen ollut ihan hirmun onnellinen ja ajatellut jouluisia ajatuksia,suorastaan lillunut tässä tunnelmassa,moni hetki on tuonut kyyneleet silmiin,koska se on ollut niin kaunis.

Olen ollut herkillä,ja eikö juuri se ole joulun tarkoitus.

Aurinkokin kävi kylässä. 

Christmas spirit.

 Lause,joka toistunut noissa hömppäleffoissa. Sanakirja kääntää suomeksi muunmuassa: joulun henki,sielu,ajatusmaailma,sisin olemus,mieli,mielenlaatu,usko,mieliala...

Olen päässyt juuri kaiken tämän äärelle kuluneina päivinä.

En ole hetkeäkään hössöttänyt menemään,

vaan nauttinut hitain siemauksin jokaisen hiljaisen päiväni. 

Syönyt silmilläni pienistä kauniista yksityiskohdista kotona. 

Kuinka kauniisti enkelikello on pyörinyt ilman kynttilääkin,kun sen on asettanut tuuletusikkunan läheisyyteen,ledkynttilöiden"eläväiset"liekit ovat niin rauhoittavia hämärässä,punainen amaryllikseni avautuu hissukseen pöydällä.

Joka päivä se on hiukan enemmän raollaan.

Hiljentyneeseen,rauhaisaan pysähtyneisyyden tilaan,

saapuvat helposti ihmiset,joita ei enää ole.

Olen herkistänyt ajatukseni myös heidän muistamiseensa,

kerrannut mielessäni ihania hetkiä heidän kanssaan.

Kuvasin mutsimuikkusen kotona hänen isänsä,Villepappani banjon.

Hieno vanha esine,jota katsellessa muistan vaarin niin hyvin.

Saunapuhtaana,lauantaiehtoolla.

Tukka siististi kammattuna otsalta taakse,

puhdas paita päällä ja sormet näppäilemässä banjon kieliä,syventynyt ilme kasvoillaan.

Ulkoillessa,kohdalle osuessani,mietin olleita ja menneitä jouluja,

tuossa Saunalahden kartanon pihapiirin mökissä. 

Kuka siellä on sytytellyt kynttilöitään ja istunut jouluiltoina kauan sitten.

Mökki on luultavasti ollut kartanon työväkeen kuuluneen asumus,

nyt jo romahtamispisteessä,läpimätä ja laho.

Joskus ollut nätti pieni mökki kauniine lasi-ikkunakuisteineen.

Mökin kupeessa,kartanon portin vieressä,kasvaa rivi nuorehkoja tammia.

Yksi niistä on persoona.

Se ei luovu lehdistään millään syksyisin,vaikka vierustoverit ovat jo tiputtaneet omansa. Olen kiinnittänyt tähän huomiota jo usean vuoden ajan.

Joka kevät siinä vielä on paljon ruskeita lehtiä.

 Se tiputtaa ne vasta aivan viime tinkaan, ennen uusia silmujaan.

 Tammethan joutuvat ottamaan lehdistään kaiken irti varastoon,eri tavoin kuin muut lehtipuut,mutta tämä yksilö on tässä asiassa kitsastakin kitsaampi.

Olin niin iloinen kun tänään luin,

että jouluaatolle ennustavat sakeaa lumisadetta tänne meillepäin.

Ja joulupäivänä sitten pitäisi paistaa aurinko.

Voi kun pitäisikin paikkansa!

Jouluaatto ja lumisade!

Tällä hetkellä metsä on kostea ja lumeton,

plussakeleillä mennään.

Minun joulukuuseni.

Tapaan sen joka kerta ulkoillessani.

 Tänäkin vuonna se kasvatti niin kauniit vuosikasvut oksiensa päihin,

nyt ne ovat jo pitkät, ja se näyttää entistä tuuheammalta.

Tänään mietin,josko koristelisin sen joulupakkasille talipalloilla.

Ostin itselleni hyvänmielen jatkoa ja pienelle tyttärenpojalleni t-paidan ensi kesäksi.

Lahjassa yhdistyy toive,että pienestä miekkosesta kasvaa luontoa ja eläimiä kunnioittava,

ja mummi saa hänestä metsäretkiseuraa tulevaisuudessa.

Oma "toisenlaisen"lahjan hankintapaikka oli tällä kertaa eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla.

Tuulispäässä moni maatila-ja tuotantoeläin saa arvokkaan ja turvallisen loppuelämän.

Tuulispäätä pyörittävät vapaaehtoistyöntekijät ja se toimii lahjoitusten varassa.

Voi,käykääpä katsomassa Tuulispään ihanat eläintyypit!

(Tämä ei ole yhteistyö,vaan puhtaasti mainosta upealle toiminnalle).

Tilalle voi tehdä lahjoituksen,jolla hankitaan eläimille ravintoa ja muuta ja heillä on myös ihana kauppa.

Olen katsonut ja lukenut saamani joulukortitkin huolella,

oikein keskittynyt jokaiseen yksitellen.

Lämmittänyt,kun huomaan lähettäjän ajatelleen juuri minua korttia valikoidessaan.

Moni luopuu digiaikana tästä kauniista tavasta,minusta se on sääli,kulttuuria sekin.

Toivotan kaikille ihanille blogiystävilleni rauhallista ja kaunista joulunalusviikkoa!

❤

 Vaikka ulkona on kylmä,lämpö löytyy täältä kotoa sisältä.Joulun lähestymisen tuntee yht'äkkisinä läikähdyksinä sisällään.Häviääköhän tämä ikinä.Sama tunne kuin lapsena.Silloin jännitti iloisesti lahjat ja jouluaaton saapuminen.Nyt vanhempana joulu itselläni on tunnetila,joka kasvaa aattoiltaa kohti.

Tänään koristelin pienen kotini joulukoristein.Annan päivänä,niin kuin aina.Suurin osa jäi kaappiin,tänä jouluna olen tyytyväinen vähempään.

Joulukettu pääsi keinutuoliin ja näyttää siinä hyvin tyytyväiseltä.Pirteä pupu katselee seinähyllyltä touhujani.

Inspiraatio jäi päälle koristelun jälkeen ja innostuin muokkaamaan kuvia hiukan joulusadunomaisiksi.Tähän täytyy perehtyä oikein ajan kanssa,niin mukavaa luoda tavallisista kuvista jotain jännempää.

Mukavia joulukuun päiviä kaikille!❤

 Siellä jossain.

16.1.1940 Tiistai

Näin alkaa ajan saatossa kellastunut,lyijykynällä kirjoitettu kirje.

Kirjeen etusivun ylänurkkiin on kirjoitettu vielä pieniä lyhyitä viestejä ennen kirjeen  pistämistä kuoreen.

Monta suukkoa teille kaikille.Toivoo isä.

Ilmarin päivänä Teuvolle terveisiä isältä vaikka näin myöhään.

Nimen saat antaa itse minkä haluat, jos se on tyttö niin Anja Elina(alleviivatttuna).

Rakas Helmi!

En malta odottaa,että saisin sinun kirjettäsi,luulen että meidän postimme tulee jossain jäljessämme,joten en ole saanut pitkään aikaan mitään. Nyt olemme taas jossain,aina vain paikasta toiseen.Ei ollut mitään mahdollisuuksia saada minkäänlaista lomaa edes,että olisin päässyt luoksenne.Se tuntuu niin ikävältä kun tiedän sinun tuskasi ja surusi meistä kaikista. Mutta tämmöinen on kohtalon järjestystä kaikki.Sielläpäin käydään kovasti pommittelemassa,kuulen usein radiosta.Toivon,että te pysytte terveinä ja hyvässä kunnossa loppuun asti.Sinulla on niin vaikeaa nyt juuri rakas.En voi ajatella oikein mitä sinä saat kaikkea kestää,kun vaan hyvin suoriutuisit raskaasta tilanteesta. 

Tässä kohtaa sivu kääntyy ja alkuun on taas reunaan kirjoitettu:

Sen paketin suhteen saat tehdä niinkuin tahdot,se on ehkä sinun vaikea lähetellä nyt mitään,Ilmari.

Kävin pikipäin Anilla,Irma ja Ritva ovat maalla ja voivat hyvin,Ani on tässä kaupungissa ja lähettää terveiset sinne teille.Ajattelen ja odotan,onko kaikki jo ohi,että tietäisin kuinka sinä jaksat ja te muut omat ressukat.Sinulla on kova homma,kun vain pärjäisit jollakin lailla.Täällä on kylmä ja pakkanen on luja,että meinaa ihan nahan viedä pois.Koita pitää itsesi ja pikkuiset lämpiminä,aina paljon lämmintä jos tarvitsee mennä suojaan välillä,kun ne raakalaiset hyökkäilevät siellä päin.Kunpa tämä aika taas kääntyy ja jotain parempaa tulee,niin ehkä mekin saamme vielä olla yhdessä,mutta voi käydä toisinkin,sille emme mahda mitään,kaikki on vain kuin pahaa unta.Emme ajattele siihen asti ollenkaan.Päivä kerrallaan,sillä hyvä,aika näyttää miksi tämä kääntyy viellä.Onko teillä siellä lämmintä ja pidetäänkö sinusta huolta niinkuin pitäisi.Se on ikävää saada osakseen tylyä kohtelua sellaisessa tilanteessa ja sairaana.Älä rasita hermojasi ajattelemalla.

Tähän päättyi isänisän viimeinen tervehdys kotiin.Hän oli allekirjoittanut kirjeen paperin toisen puolen alkuun,koska kirje jatkui arkin loppuun,reunaan asti.

Ilmari vaari kaatui Kotkan satamassa,sotaan osallistuneen,jäänmurtaja Tarmon pommituksessa,tämän kirjeen kirjoittamisesta kahden päivän päästä 18.1.1940,28-vuotiaana.

Helmimummi oli viimeisillään isästäni raskaana,isän veli,Teuvo oli taaperoikäinen.

Isä syntyi 21.1.1940,vain kolmen päivän päästä isänsä kaatumisesta.

Lehtileikkeistä luen,kuinka Ilmari vaarinkin,kirjeessään mainitsema pakkanen,oli tuolloin 40 asteista.Ilmeisesti kirje oli kirjoitettu ja pistetty postiin Tarmon ollessa Kotkan satamassa lähdössä komennukselleen Someriin.

Luulen,että kirjeeseen olisi kirjoitettu paljon muutakin,jos vaari olisi tiennyt kohtalostaan tuona tammikuisena pakkaspäivänä. Kävi se kirjeessä mainittu toisin käyminen.Nuori vaimo ei tiennyt,missä miehensä palveli,mies ei tiennyt,oliko lapsi jo syntynyt.

Kotimaa on täynnä näitä tarinoita.Jokaisessa suvussa omansa.Eikä niitä saa minun mielestäni unohtaa,siksi minäkin halusin jakaa oman tarinani täällä.Kaatuneet olivat isiä,poikia,veljiä ja aviopuolisoja,tyttäriä,siskoja,äitejä.Kaikilla tahto elää.Kova on itsenäisyytemme hinta ollut.

Minä mietin tänään tuota nuoren miehen elämän katkeamista,kotimaansa itsenäisyyttä puolustaessa.Sitä,kuinka asia vaikutti hänen vaimoonsa ja poikiensa elämään.Haluan kunnioittaa hänen muistoaan juhlistamalla tänään itsenäisyyttämme,joka nykyaikana on sekin,aika-ajoin häilyvä käsite.

Hyvää itsenäisyyspäivää!🇫🇮