perjantai 31. joulukuuta 2021


 Tuolla se jo lymyää pimeässä. Saapuu luultavasti kovaa ääntä pitäen, kun kellon viisari on nytkähtänyt sekuntin yli tulevan puolenyön. Metsäneläimet ja paukkuherkät kotieläimetkään eivät ressukat vielä tiedä, että se on tuloillaan, tyylillä, jolla me ihmiset sen haluamme saapuvan. Linnut etsineet suojaisan sopukan itselleen yöpuuksi, orava pesässään kääntää rauhassa kylkeään, kunnes paniikki lyö taas päälle...

Mitä tuokaan se tullessaan, huh huh. Rauhoittaako jo pandemian, vai vieläkö yksi vuosi. Osataanko elää ihmisiksi maan päällä, osataanko jo ymmärtää, ettei synny muutosta ilman jarrujen pohjaan lyömistä, niin, että kirskuu. Osataanko olla edes hiukan vähemmän itsekkäitä.

Kevään ja kesän, syksyn ja uuden talven se tuo. Kaiken tuon kauneuden. Aika kulkee taas uuden myötäkin, luonto toteuttaa itseään, lumet sulavat, muuttolinnut palaavat, kesä kukoistaa, kunnes maatuu taas uuden lumen sataa päälle.

Mitä minulle tuo. Juhlavuoden tuo. Olen kohta asuinkaupunkiani kymmenen vuotta vanhempi, juhlimme vuodenvaihteessa kumpikin myöhäiskeski-ikäinen. Tuoko pääosin hyvän vuoden vai huonon vuoden, sitä ei vielä tiedä kukaan. 

Onnellisia hetkiä se tuo. Paljon ihasteltavaa luonnossa. Uusia kokemuksia. Vaikuttumisia ja kohtaamisia. Toivottavasti kasvua ihmisenä, toivottavasti rauhaa ja rakkautta.

Toissapäivänä tähyilin rannassa sakeaan sumuun ja mietin, että tuolta ulapalta, näkymättömistä se uusi ja uljas kohta saapuu.


Toivon, että se löytää sinutkin onnellisena ja pitää meidät kaikki terveinä!

Hyvää uutta vuotta 2022!


12 kommenttia:

  1. Upeasti kirjoitettu ♡ Onnea ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2022 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja,kaikkea hyvää myös sinun uuteen vuoteesi!❤

      Poista
  2. Aivan ihana kirjoitus ❤
    Terveyttä ja kaikkea hyvää myös sinulle uuteen vuoteen 2022 ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku,terveyttä ja kaikkea hyvää vuodelle 2022!❤

      Poista
  3. Herkän kauniilla tekstillä toivotat hyvää uutta vuotta. kysymyksiisi saamme vastauksen vuoden päästä. Ehkä aiemminkin jo osviittaa siitä, missä mallissa maailma makaa.
    Minuakin huolettaa eläimet, joille ilotulitteet aikaan saa hirvittävää pelkoa.
    Toivon että uudenvuodentoivotuksesi tavoittaisi mahdollisemman monta. Kiitos siitä, minä toivotan sinulle samoja hienoja asioita toteutumaan vuonna 2022.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntä särki ajatella metsän eläimiä eilen,kun vuosi vaihtui.
      Täällä oli varsinainen sota tuolla ulkona,iham hirveä pauke.
      Kiitos Aimarii,kaikkea hyvää uuteen vuoteesi 2022!❤

      Poista
  4. Onnellista oloa, iloa, terveyttä, kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe,tuo kaikki olisi hyvin tervetullutta!❤
      Sitä samaa sinne!

      Poista
  5. Hyvää alkanutta vuotta 2022♥
    Toivotaan, että tulee hyvä vuosi. Toivotaan rauhaa maailmaan.

    VastaaPoista
  6. Hyvää uutta vuotta 2022! Olkoon se edellistä parempi ja toivotaan, että pandemia alkaisi jo hellittää. Iloa, valoa ja terveyttä uuteen vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku,toivoa ei saa heittää!😊
      Iloa,valoa ja terveyttä toivon sinne suunnallesikin!❤

      Poista