maanantai 27. joulukuuta 2021

 

Tänään kyllästyin joulumakoiluihin ja kävin hiukan piristymässä ja hankkimassa punaiset posket pakkasesta tuolla rannalla. Oli kaunista, hiljaista ja sinisävyistä. Kotiin palattuani join mukillisen kuumaa kamomillateetä hunajalla, hyvitelläkseni hengitysteitäni pakkasilmasta, josta elimistöni ei vanhemmiten oikein tykkää. Kylmä jää jotenkin sisääni, ja pakkasilla ulkoilun jälkeen iltaisin, usein viluttaa. Kaikkeen sitä saa tottua kun kuuttakymppiä lähenee. Tämäkin minulle aivan uusi piirre.

Joulunkin korjasin jo pois, viisi minuuttia meni. Tuikut ja amaryllis jäi. En ole varmaan koskaan venyttänyt joulua Nuutinpäivään asti, meille joulu on laitettu Annan päivänä ja yleensä kyllä korjattu pois heti ensimmäiseisenä arkipäivänä pyhien jälkeen. Minä fiilistelen joulun niin intensiivisesti, että kun se on ohi, ei tunnu enää joululta. Odotan vuoden vaihtumista ja helmikuun lopulla uskaltaa jo varovaisia ajatuksia lennättää kevättä kohti, ja sitä myöten kohti lempivuodenaikaani kesää. No, maltan kyllä tämän talven ensin, kunhan ei nyt kovin kovia pakkasia tulisi alkuvuodesta.

Mukavia välipäiviä!







 











12 kommenttia:

  1. Upeat siniset talvikuvat!
    Tänä jouluna ollaan saatu nauttia ihanista postikorttimaisemista. Vieläkin puut on valkoisen lumikuorrutuksen peitossa. Tykkään, mutta pakkaset ei ole minunkaan mieleeni..:)
    Eilen kysyin mieheltä, että joko kuusi lähtee uudeksivuodeksi ulos. Onhan tuo tuossa seissyt jo muutaman viikon, mutta ihmeellisen haikealta pois vieminen tuntuu....joka vuosi sama juttu.
    Mukavaa loppuvuotta sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!❤
      Täällä on satoi eilen melkein koko päivä lunta ja nyt on niin kaunista!
      Täytyy ihan kohta lähteä ulos ihastelemaan.Pakkaslukematkin on melkein nollassa.
      Uskon,että aidon kuusen pois heittäminen tuntuu haikealta,kun se on kauniina koristeineen sulostuttanut koko joulun ajan ja tuonut tuoksua tupaan.
      Kohta vaihtuu vuosi,upeaa uutta vuotta sinne teille!❤

      Poista
  2. Onpa ihanaa, että Teillekin sinne eteläiseen Suomeen satoi lunta! Meillä sitä on reilusti; puoliso virittelee juuri traktoria käyntiin auratakseen pihaa.
    Joulu jatkuu tuvassamme. Saamamme kortit luin eilen kertaalleen läpi (kiitos myös Sinun kortistasi! Toivottavasti korttini, jonka Sinulle lähetin, ei ole juuttunut postin kuljetushässäkkään)ja suklaata tulee syötyä vielä pitkään.
    Hyvää loppuvuottaa ja uutta alkavaa. Meillehän se on merkkivuosi, kun täytämme pyöreitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on talvisen kaunista!Eilen tuprusi lunta oikein kunnolla tännekin!
      Kiitos Piipe,joulukorttisi saapui hyvissä ajoin jo ennen joulua!❤
      Meillä kummallakin juhlavuosi,kun pyöreät tulevat täyteen peräkanaa tammikuussa,olen sinua vain muutaman päivän vanhempi!😊
      Kiitos ja hyvää loppuvuotta ja uutta alkavaa!

      Poista
  3. Virkistävän näköiset maisemat, joissa kuljit. Pakkanen välittyy kuvistakin. Meillä jatkuu joulu, sillä vastahan se on vajaan viikon ollut. Kuusi tosin varistaa, ehkä se pääsee klapitukseen jo uudenvuodenpäivän aattona.
    Vain muutama päivä tätä vuotta ja lehti kääntyy. Olkoon vuosi 2022 hyvä meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän oikein hyvin,että kun perinteiseen tapaan laittaa joulun vasta sen ollessa ovella,haluaakin venyttää koristelua Nuutinpäivään,muutenhan se jäisi kovin lyhyeksi.Valonauhoja ja ledejä minäkin haluan vielä pitää tämän pimeimmän vuodenajan yli ihan tuonne helmikuulle asti,tontut ja muut pääsivät jo odottamaan uutta joulua takaisin joulukaappiin.
      Nyt käymme viimeisiä hetkiä tätä vuotta,kiitos Aimarii ja hyvää uutta uljasta vuotta,olkoon se meille kaikille hyvä!❤

      Poista
  4. Kauniita, sinisävyisiä kuvia pakkasen puraisemista maisemista ❤︎
    Joulu on korjattu pois tästäkin tuvasta. Kyntteliköt ja paperitähdet sentään saivat vielä toistaiseksi jäädä ikkunoita koristamaan :)
    Ai niin, kiitos sinulle lähettämästäsi joulukortista ❤︎
    Hyvää loppuvuotta ja olkoon uusi edeltäjäänsä parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilytti kun luin,että sinäkin olet jo korjannut joulun pääasiallisesti pois.
      Meillä taitaa olla se yhteinen kiirus sinne uutta kevättä kohti.😉
      Tykkään fiilisteillä noilla valonauhoilla ja ledkynttilöillä kyllä minäkin,varsinkin kun ulkona ikkunan takana on nyt niin kaunis talvi,mutta se jouluntuntu sai jo mennä.
      Kiitos Ansku,hyvää loppuvuotta ja uutta upeampaa kohti!❤

      Poista
  5. Oi, pidän erityisesti ensimmäisestä kuvasta. Pidän myös tavastasi kirjoittaa, taidan olla ensivierailulla blogissasi. Hyvää uutta vuotta 💫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukavaa,että piipahdit!😊Tervetuloa uudelleenkin!
      Minusta tuntuu ihan siltä,että vastasin sinulle kommenttiisi jo aiemmin,mutta vastaukseni ei ole näköjään tullut läpi.
      Kiitos Jaana ja ihanaa uutta vuotta 2022 sinulle!❤

      Poista