Hiljainen joukko on  painanut jo päänsä.

Ei edes kaunis syksyinen auringonpaiste pysty enää niiden leukaa nostamaan.

Toisiaan ovat katselleet  pitkän kesän.

Pienet auringot suurta. 

Aurinkoläikät kotona saavat minut onnelliseksi.

Minä uskalsin!!!

Useamman vuoden suuri kangas, pensselit ja värit pelottivat,

en uskaltanut tarttua niihin.

Mitä jos olen aivan surkea, mitä jos en saa ajatustani ollenkaan kankaalle siirrettyä.

Mietin ja hain aihetta.

Eilen kaikki oli aamusta jo kirkasta kuin kristalli.

Heräsin, piirsin luonnoksen paperille.

Tiesin juuri, mitä maalaisin!

Rakkaimman näkymäni maalla.

Sen, jonka näen riippumatostani yläpuolellani,

kun aurinko leikkii valollaan riippakoivun oksien välissä.

Henkinen este on nyt voitettu.

Ihka ensimmäinen maalaukseni on valmis.

Taitoni ovat lapsen kengissä,

mutta minulle tämä oli suuri askel ja nautin joka hetkestä työni parissa.

Ainakin minulla on rakastamaani keltaista talven varalle ! :)

Mukavaa viikon alkua!<3