Kohti vuoden loppua kuljemme.

Viikon päästä jo marraskuu.

Marras-lukemani mukaan vanha indoeurooppalainen lainasana,

joka tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa.

Vaan kuoleeko luonnossa yleensäkään mikään.

Vai meneekö vain kiertoon ja elää muussa muodossa.

Nämäkin kauniit lehdet putoavat ja maatuvat emopuunsa juurille.

Puu lahjoittaa takaisin maalta saamansa.

Osaisipa ihminenkin elää näin.

Kunnioittaisi ja vaalisi luonnon lahjaa.

Mietin tuossa taannoin,että mitä ihminen antaa luonnolle,

niin kuin kaikki muu luonnon elävä.

Mieleeni ei tullut yhtään mitään.

Kaikki hyvä,minkä luonnon eteen teemme, 

on vain korjaustayritystä aiheuttamistamme vaurioista.

Me vain otamme hyödyn,

antamatta juurikaan mitään vastalahjana.

Tästä mietelmästä havahtuneena olen omalla kohdallani alkanut kerätä eteeni osuvan muovin pois luonnosta kävelyretkilläni.

Ei ole minun roskiani,mutta oma mikroskooppisen pieni tekoni luonnolle kuitenkin,

joka keventää omaa sieluani.

Aurinkoisina päivinä silmäni osuvat kymmeniin ihaniin näkymiin,

ja ikuistan niitä mielelläni kameraani.

Kuivuvassa on oma kauneutensa siinäkin.

On ollut tuulisia päiviä,on ollut sateisia päiviä,

on ollut aurinkoisia ja lempeitä päiviä.

Niska notkolla kuvailin tilhiä koivun latvassa.

Kyllä on kaunis lintu!

Minusta oli niin hienon näköistä,

kun tämä alla olevan kuvan yksilö etukenossa halkoi nokallaan tuulta,

oksa heilui vaakatasossa,

ja linnun töyhtö heilui takana niin virtaviivaisesti.

Myrskylintu!

Olen ollut hiukan nöyrän anteeksipyytäväinen havupuille näinä päivinä.

Kesä meni taas lehtipuita rakastaen.

Niiden runsasta,kahisevaa,vihreää lehvistöä.

Nyt,kun lehtipuut alkavat vaatimattomamman olomuotonsa ajan,

katseeni löytää taas havujen vihreän.

Huokailen sitä,kuinka kauniit ne ovat auringon siivilöityessä neulasten lomitse.

Ihanaa,kun metsätiellä kuuluu tuttu koputus.

Olen nähnyt paljon tikkoja tänä vuonna.

Maalla pihapiiriin ilmestyivät nämä keskenään keskustelleet harmaapäätikat.

En tiedä,oliko siinä reviiristä mielipide eroa,

vaiko iskä osoittamassa pojalleen,että lähteä täytyy nyt kun on jo iso poika.

Ahmin nyt näitä näkymiä luonnossa,

kun vielä on värejä.

Kohta se aurinkokaan ei löydä enää herkullisen näköistä vihreää sammalta kannon nokasta,tai puolukanvarpuja.

Kohta se kimmeltää valkoiselta hangelta.

Alkaa luonnossa kulkevan väridieetti.

Mutta vielä leiskuvat värit,ihanaa!

Tänne Espoon rannoille luvassa sateita huomisesta moneksi päiväksi.

Ei haittaa,jos ei valtoimenaan tule.

Olen nauttinut monet lenkit pienessä tihkusateessa tänä syksynä.

Ja meinaan tehdä sen jatkossakin.

Voi hyvin sinä,joka täällä piipahdat!

Palaillaan asiaan!

❤