Olen siivonnut ja järjestellyt koko viikonlopun.
Kokenut sen mielekkääksi.
Jatkan tänäänkin.
Omaan tahtiini ja aikatauluttomasti.
Hyvä olo lepää hartioilla.
Teen itselleni ja itseäni varten.
Tie omiin ajatuksiin kirkastuu taas edessäni.
Ojanpientareilla kasvaa kesäkukkasia.
Olen herännyt aikaisin, mutten liian aikaisin,
oman sisäisen kelloni tahtiin,
joka ei herätä syvästä unesta väkisin.
Tässä olemisessani ei ole mitään ylevää tai spesiaalia,
kuitenkaan en ole onnellisempi ollut pitkään aikaan.
Ajatusten puuro häviää päästäni selvästi tunti tunnilta.
Pientä sakkaa enää havaittavissa.
Päämäärätön suorittaminen on nyt kuitenkin rauennut.
Saan kerätä rauhassa voimiani,
koota taas itseni kokonaiseksi, eheytyä itsekseni.
Menen varmoin, pienin askelin sitä kohti,
että löydän hiukan myöhemmin itseni
tilanteesta, jolloin sanon ääneen "kyllä kannatti".
Tiedän, että olen tekijä. Mutta tekemiseen on taas
löydyttävä palo, into ja sen on vietävä mukanaan ilolla.
Mukavaa alkanutta viikkoa! <3 <3

Aurinkoa sinunkin viikkoosi♥
VastaaPoistaKauniita kuvia ja mielenkiintoista pohdiskelua. Suloista suviviikkoa Sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos samoin Sinulle Piipe! <3
PoistaVoimaannuttavaa viikkoa ja onnellista oloa sinne luoksesi ♥
VastaaPoistaKiitos Ansku! <3 Onnellisia päiviä sinne myös!
PoistaKuulostaa hyvältä, jatka vain samaan malliin <3
VastaaPoistaNäin meinailen! :)Osoite vain vaihtuu mummulaan perjantaista, kun isäntä heittää minut sinne viikoksi itsekseni, koska hänellä on taas uusi toimenpide ensi maanantaina,eikä pysty sitten taas ajelemaan vähään aikaan. Tytär ja Sisu tulevat hakemaan viikon päästä. :)
PoistaKiitos Seija! <3
Kiitos Seija! <3
Oletkos jo kesälomalla? Ihanalta kuulostaa joka tapauksessa <3 Voi kun itsekin saavuttaisin samanlaisen fiiliksen... Maanantaina oli kunnon stressipiikki, mutta nyt päätin jo hiukan hellittää, vaikken vielä vähään aikaan lomaislusta pääsekään nauttimaan.
VastaaPoistaNo tavallaan joo ja tavallaan en. :) Irtisanouduin työstäni, kun alkoi olla liian haastavaa siellä.Huilailen nyt ja syksymmällä taas uusia työhaasteita etsimään.
PoistaPidä hyvää huolta itsestäsi.<3 Kiitos Hensku! <3