Elokuussa on mielestäni aivan oma tunnelmansa.

Syksystä ei vielä ole juurikaan merkkejä,

lehtipuutkin vielä vihreissään.

Äitimaa kuitenkin kulkee jo hiukan nuhjuisessa asussa,

kevään heleän ja upouuden, 

keskikesän vahvavärisen leningin jälkeen?

Ehkä se haluaakin näyttää arkisemmalta juuri ennen

kuin pukeutuu viimein siihen väreistä leiskuvaan.

Paljon on nyt kuivunutta ja kukintansa kukkinutta.

Mielelläni kurkoitankin katseeni ylös puihin,

jossa kesätuuli vielä suhisuttelee lehtiä,

aurinko paistaa oksien lomitse,

 ja minä voin kuvitella kesän jatkuvan vain.

Varon lähtemästä sille haikean tunnelman tielle,

pysyn visusti positiivisuuden polulla.

"Vielä on kesää jäljellä"...

Pihamaan linnuilla näyttää olevan enemmän aikaa nyt

ilakointiin keskenään.

Pojat on kasvatettu maailmalle.

Kriikunapuussa näyttää kirvaa riittävän,

ojentelevat ja varvistelevat siroja koipiaan niitä nokkiessaan.

Oman pihan pääskyt luultavasti jo puolessa välissä matkaansa etelään.

Koko tienoon västäräkit näyttävät kokoontuneen kirkonkylälle.

Minulla ollut kuitenkin jo pidempään jännä kaveri mustarastaasta pihalla.

Aina se jossain yksinään maassa seisoskelee ja välillä

kipittää etukenossa hyönteisiä kiinni tai minua piiloon,

vaikka selvästi juuri aikaisemmin oli utelias tekemisistäni.

Paikkakunnalla pesivä maakotkapari soi pariinkin otteeseen hulppean

näyttäytymisensä tällä viikolla.

Ihmettelin yhtenä päivänä

 kun nostattelivat lentokorkeuttaan kohti mustaa ukkospilveä.

Yrtit kukkivat.

Nautin keräämästäni kimpusta silmilläni ja nenälläni.

Mintun ja basilikan kukista tuli kaunis kimppu.

Kriikunapuu antaa meille ihmisillekin tänä vuonna hyvän sadon.

Korvaa hiukan hallan tai pölyttäjäkadon viemiä mustikoita.

Keräsin ja kuivasin itsekasvattamiani kamomillan kukkia teehen.

Maku oli maukas ja vahvempi kuin pussiteessä.

Koko porstua tuoksui kamomillalle 

kun niitä siellä auringonvalossa kuivattelin.

Sieniä käytiin kuikuilemassa pariinkin otteeseen sateiden jälkeen, 

mutta ei vielä kerrottavaa.

Omia papuja jo syöty ja optimistin ämpäripotutkin

varsivat jo kovaa vauhtia.

Istutin heinäkuun lopulla.

Kirsikkatomaateissa nuppineulanpään kokoisia raakileita,

ei ehkä kesä riitä niille.

Maajussit korjaavat ja puivat nyt kovalla tohinalla.

Iltaisin ei ole enää hipihiljaista, koska kuivurit hurisevat 

ja myllyt jauhavat arkena ja pyhänä.

Kuivina päivinä on työt tehtävä.

Totuttelen täällä taas kaupunkiin.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!<3