Horsmia, mustikoita,apiloita, päivänkakkaroita.

Kasvimaata, kirjoja ja poppareita.

Inspisvihkoa, valokuvausta, riippukeinua.

Halkosavottaa, miljoona kiloa painavan kelon keplottelua metsästä pihaan.

Lintuja, kesäkukkia, kimalaisia.

Suloisia aamuja, kuparista hämyä ja iltaperhosia, yöusvaa pelloilla.

Sadetta ja aurinkoa.

Metsäretkiä, naapurin kissoja ja ahomansikoita.

Kaikkea tätä ja paljon muuta ihanaa on viikkooni mahtunut.

Kaikkea hyvää sinne Sinullekin! <3 <3 <3

Oman kodin rauha.

Onnen tyyssija.

Minä.

Itsenäni, meikittömänä, maskittomana.

Estoitta ja ihan kokonaan.

Ei ulkopuolisia paineita, ei epämukavuusalue rajaa.

Harjoittelua olla menemättä edes päivää pidemmälle.

Ajatuksissaan siis.

Vaistot ajavat  muutkin eläimet rakentamaan pesää, vaeltamaan, jatkamaan sukua, keräämään talven varalle.

Mutta eivät ne osaa murehtia sitä tulevaa.

Eivät ne osaa miettiä huomista.

Tekevät nyt, lepäävät nyt.

Kunpa osaisi ihminenkin.

Tästä kaikesta osaisi nauttia vielä enemmän.

Tästä hetkestä.

Antaisi onnen olla rinnassaan.

Eivät lähtisikään ne ajatusten linnut lentoon,

pidemmälle kuin pitäisi.

Harjoittelen.

Huomaan tulostakin syntyvän.

Hymyilyttää, kun olen sateestakin oppinut tänä kesänä tykkäämään.

Miettinyt kovasti, kuinka tärkeää se on,

kun sitä ei ole ollutkaan.

Sateen jälkeen paistaa taas, turhaan siitäkään murhetta kantaa.

Kumpaakin tarvitaan, sadetta ja auringonpaistetta.

Jospa seuraavaksi jättäisinkin säätiedotteet, katsoisin vain aamulla ikkunasta.

Ja menisin sen mukaan.

Huomenna taas maalle, toiseen onnen tyyssijaan.

Olemaan toisenlaisissa ihanissa hetkissä.

Palaillaan! 

Mukavaa viikonjatkoa! <3 <3 <3

 Tänään kävelyretkelläni kohtasin kahdenlaista.

Ensin raikkaan merituulen, vihreät kaislat jotka siinä huojuivat.

Freesiä, kaunista ja elinvoimaista kesäluontoa kauneimmillaan.

Kartanon ohittaessani kuvasin sen pihapiirin kukkasia.

Sitten saavuin metsään.

Kuin syksy olisi siellä ollut.

Nautin kyllä kuuman mäntykankaan tuoksusta ja pikkulintusista,

mutta muuten vedenpuutteeseen kuollut maasto oli surullinen näky.

Mietin mielessäni, että onko lähistöllä eläimistölle yhtään luonnonvesipistettä, 

eikä sellaista mieleeni tullut.

Onhan siinä meri vieressä, muttei se juomavedeksi kelpaa.

Kuinkakohan laajasti eläimet kärsivät tästä tilanteesta?

Kun ei se edellinen sadekaan pitkäkestoisia lätäköitä juuri jälkeensä jättänyt.

Kaipa eläinten vain täytyy vaeltaa pitkiäkin matkoja makean veden äärelle...

Toivottavasti maalla tyttären kanssa laittamamme vesiastiat ovat täyttyneet uudelleen sateesta.

Toivottelen viikonjatkoa! <3

Jos kuivat kelit taas jatkuvat,toivottavasti ihmiset laittavat vettä pihamaallensa tarjolle,

 jos ei sitä lähimaastosta löydy.<3 <3