Varmasti täällä blogissani on käynyt selväksi, 

että tykkään kovasti varislinnuista.

Ensimmäisessä kuvassa isäni näkemys näistä ilmeikkäistä linnuista.

Isä on tämän maalannut voipareille kauan sitten.

Variksen siluetti on hieno vastavalossa.

Tämän tyypin edesottamuksia seurasin tällä viikolla.

Tuo nokka on niin komea ja liikkeet niin hauskat!

Birdlifen julkaisusta luin, 

että harakkakanta on hiipunut tasaisesti useamman kymmenen vuoden ajan.

Meilläpäin onneksi näitä pitkäpyrstöjä vielä runsain mitoin.

Jännä, miten paljon se on varista arempi.

Kohdalle sattuessa harakat lennähtävät heti pois,

varis vain jatkaa touhujaan.

Valon osuessa oikeasta kulmasta,

harakka on tosi kaunis lintu!

Kaukana mustavalkoisesta.

Voisi jopa sanoa papukaijamainen väreiltään.

Alla olevan harakan värejä en ole käsitellyt mitenkään,

hiukan vain tummentanut taustaa.

Aurinko osui sen selkään ja paljasti upeat värit.

Hyvää viikonloppua!<3<3

Säänmuutos kuvina,

 neljältä peräkkäiseltä päivältä tällä viikolla.

Alla sama näkymä toukokuussa

Vaikka samaa reittiä kävelisi joka päivä,

luonto on muuttanut aina muotoaan.

Olisikin mielenkiintoista ottaa kuva joka päivä, samasta kohtaa koko vuodelta,

ja tehdä siitä sitten pikakelattu video. :)

Tällaisissa jutuissa minua harmittaa esim.tuo, ettei ensimmäinen kuva ole ihan samassa kohtaa kuvattu,perfektionistin vikaa tietyissä asioissa löytyy...

Tänään säihkyi, säkenöi ja sädehti!

Kimmelsi ja kiilsi!

Ei paremmasta väliä!

Timantit loistivat auringon kanssa kilpaa joka puolella.

Puiden oksilla lasihelmiä.

Kaislat olivat saaneet varsiinsa kristallikoristeet.

Toissapäiväinen, laineilla vellova vaahto jähmettynyt rantaan paikoilleen.

Jääraja hiipi ulappaa kohti,

rantakalliot se oli yöllä ottanut jo kylmään halaukseensa.

Miten sai pikkupakanen ja aurinko ihmisen hyvälle tuulelle!

Tuntui kuin olisi ollut jokin viides, 

aivan uusi tuttavuus vuodenajaksi, meneillään.

Mukavaa viikon jatkoa!<3

 Vaikka mielenmaisemassani maalaillaan jo hentoja vihreitä sävyjä,

tämä pieni ihana asia elämän päivissä ansaitsee merkkipäivänään huomion.

Kynttilä.

Omista kuvistani huomaan, että nämä pienet liekit ovat suloistuttaneet

useammankin hetkeni tänä talvena.

Kynttilän liekki, tuo ikiaikainen valon tuoja pimeään.

"Älä sammuta liekkiäsi","kuin tuulessa lepattava liekki",

tunnetilojammekin tuo pieni loimu niin hyvin kuvaa.

Usein lämmintä tunnelmaa luomaan,

mutta kynttilä sytytetään myös rakkaudenosoituksena,

muistolle, surun hetkellä.

Pieni liekki on kuin yhteys edesmenneisiimme.

Täällä esimerkiksi pääset muistamaan kynttilällä 

rakkaimpiasi kun tarvitset pienen liekin tuomaa lohtua KLIK

Toivotan kaikille täällä piipahtaville tunnelmallista kynttilänpäivää,

tänä harmaan tihuttavana sunnuntaina,

joka iltaansa kohden täällä etelärannikolla kirkastui!<3

Kevättä on pinkki ja vaaleanpunainen ja raikas valo!

Kevättä on tulppaanit, kypsinä kauneimmillaan!

Kevättä on tietoisuus siitä, että kohta kukkii koko luonto!

Keväällä edellisen vuoden kukat ovat muuttuneet jo koristeiksi!

Kevättä on uuden alun oksa toisessa lasipurkissa!

Kevättä on sininen taivas ja kirsikankukat!

 Kevättä hiirenkorvat ja hento vihreys!

Kevättä myös herkät uudet kaislat!

 Kevään kaipuu haaste 2020.

Nappasin haasteen, sen aloittaneen Tiiun Puutarhahetki blogista,

 omaan kevään kaipuuseeni.

Alla Tiiun ohjeet haasteeseen:

 Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

Tässä kaikille kevät kaipuisille ihana haaste!<3

Jotain erityisen hurmaavaa on mielestäni pienen lapsen naurussa.
Sellaisessa aidossa ja onnellisessa.

Toinen asia joka vangitsee huomioni on se, miten pienet lapset ilmaisevat itseään esim.piirustuksissaan.

Siivoilin kaappejani tänään ja vietin pitkän tovin katselemalla

lasteni piirustuksia vuosien varrelta.
Olen säästänyt ne kaikki.

Miten hienoja yksityiskohtia, 

ja piirtäjän luonnetta kuvaavia juttuja niistä löysinkään.

Tässä postauksessa kuopukseni tuotoksia, esikoiselta en nyt kerennyt tähän

lupaa kysymään, joten niitä en tässä julkaise.

Olen onnellinen, että isäni taiteellisuus on kauttani periytynyt kummallekin lapselleni.

Tuo pakkasherra yhdessä kuvassa jäi vissiin meiltä tänä talvena vierailematta.

Yllä ilmiselvä Tyrannosaurus rex, hienosti parilla viivalla 

n.kolmivuotiaan silmin. :)

Siivotessani löysin myös LP- levyn kannen,

jonka olen piirtänyt.

Isäni teki työuransa mainosgraafikkona, 

ja hän suunnitteli paljon mm.levyjen ja kirjojen kansia.

Kahteen lasten levyyn saimme sisareni kanssa piirtää kuvat.

Olin itse jo siinä iässä, jolloin alkaa olla tärkeää, että kuva on hieno.

Olin jättänyt taakseni jo sen hulvattoman vaiheen,

 jolloin syntyvät ihanimmat lasten piirustukset.

Kun he vain luovat, eivätkä mieti aikaansaannostaan kriittisesti.

No, tarinassa kävi niin, että isäni ei laittanutkaan

sitä kyseenomaista piirrostani levynkanteen, 

vaan valitsi siihen paljon pienempänä piirtämäni kuvan (alla).

Olin siitä hyvin loukkaantunut isälle, 

koska 2-vuotta nuoremman siskoni kuva kyllä kelpasi sellaisenaan.

Tässä taas yksi asia, jonka ymmärrän nyt aikuisena oikein hyvin,

olisin itse nyt isäni paikalla täysin samaa mieltä asiasta.

Piirrokseni, joka päätyi levynkanteen on aivan ihana, eikö? :)

Muistaisinpa vaan, minkä eläimen mielestäni siinä piirsin.

Mukavaa viikkoa!<3

Lintujen pihapongaus-viikonloppu.

Kiipesin ulkoirureittiä Saunalahden korkeille kallioille,

 tekemään omat havaintoni lintujen ruokintapisteellä.

Ei pikkulinnun pikkulintua.Yksinäinen varis istuskeli koivun latvassa.

Saatan jättää sen ilmoittamatta Birdlifen sivuilla. :)

Viime vuonna minulla sentään oli ilmoittaa peipposia samalta paikalta.

Tämän talvisempaa, tammikuun lopun kuvaa en ulkoiluretkeltäni saanut.

Oli sentään pikkuputakko pitänyt yöllä jäätyneen pintansa jäässä,

vaikka plussa-asteilla taas mentiinkin kuvaushetkellä.

Sen sijaan kuvailin merta, joka on tällä hetkellä huippu korkealla.

En muistaakseni ole koskaan nähnyt vettä näin,

uloittuneena melkein ulkoilureitin hiekkatielle asti.

Meillä täällä uusi nurmikin jo työntyy mullasta.

Pihlaja näin komeassa lehdessä.

Kohta voi luultavasti odottaa, että voikukat alkavat kukkia.

Alla olevasta kelosta sen verran,

 että huomasin sen katkenneen tyvestään myrskypäivien jälkeen viime keskiviikkona.

Samana päivänä ilmoitin asiasta kaupungille heidän palautesivuillaan.

Kerroin viestissäni, kuinka suuri kelo lepää ohuehkon koivunoksan varassa,

suoraan ulkoilupolun päällä. Vastasivatkin sieltä ja pyysivät minun merkitsemään paikan karttaan. Näin tein.

Polku tosiaan kulkee aivan kaatuneen kelon alitse.Usein sitä pitkin kulkee pieniä lapsiakin itsekseen leikeissään.Tänään sunnuntaina kelo oli vielä paikallaan.

Kun osuin kohdalle toista kautta tulleena, polkua pitkin tuli kelon alitse juuri perhe kolmen alakouluikäisen lapsensa kanssa.Minua kylmäsi.

Juuri sitä kautta, mitä perhe paikalle saapui, ei välttämättä keloa osaa huomioida.

Itse en lähtenyt kokeilemaan onneani, antaako koivunoksa juuri kohdallani periksi raskaan kelon alta, vaan palasin samaa reittiä kuin olin tullutkin.

Ihmettelen kyllä, että kaupungilla on varaa ottaa se riski, 

että joku jää vielä puun alle, vaikka nyt ovat tietoisia asiasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!<3