Tämä vuodenaika soittelee sielussani aivan erityisiä säveliä.

Se resonoi luonteenpiirteisiini.

Minä en ole seurueen ilopilleri,esillä olija,

enkä rohkea heittäytyjä.

Minä olen sivustaseuraaja,tarkkailija,kuivan,yksioikoisen huumorin ystävä,

hiukan mollisointuinen,yksikseen vetäytyvä.

Iältänikin jo syksyssä.

Senkin tähden tuntuu niin kotoisalta.

Luonto ja minä kohtaamme,kättelemme,jopa halaamme toinen toisemme syksyisin.

Yli kuusikymppinen tajuaa jo elämän rajallisuuden.

Syksy,sen tuntu,alleviivaa tämän.

Mennyt kesä varisee maahan ja maatuu.

Uuden alun voimaksi.

Rakastan kevättä ja kesää.

Keväällä yli kuusikymppinenkin pääsee vauhtiin mukaan,

saa ilakoida ja unohtaa vauhdin hurmassa hetkeksi sen,

että syksyn viitta on jo asettunut pysyvästi harteille.

Syksyllä kesän perhonenkin lentää jo repaleisin siivin.

Se yritti kovasti vielä räpistellen nousta kostean aluskasvillisuuden,

kuin häkin,sisältä lentoon.

Otin sen varovasti sieltä ja kuljetin aurinkoon kanerville lepäämään.

Meillä oli sielujen sympatia siinä.

Vilja on kypsää,niitettykin jo.

Pelto sängellä.

Kaikki ympärilläni on kanssani tahdissa.

Metsässä kuuntelin ruskottuvien koivunlehtien havinaa.

Siinä havisivat,leijailivat maahan,

satoi keltaisia lehtiä,

maatuvat,

 ja ensi kesänä siinä kohtaa kukkii lehdokkeja.

Samalla mietin,kuinka kaunis sana on metsätuuli.

Sitähän tämä syksy on.

Hiukan haikea kohta vuodessa.

Kesän ilot ovat takana päin,

hiljennämme talvea kohti.

Mielestäni syysmyrskynkin voimassa on jotain kauniin haikeaa,

kun se repii puut paljaiksi ja esittää dramaattista näytöstään,

kuin musta velho.

Tunnelmallista syksyä!

❤

Minun aikani vuodesta on alkanut!

Ihan oikeasti tuntuu siltä,kuin olisi uudestaan syntynyt taas pitkän talven jälkeen.

Mieli on reipas ja iloinen ja saa taas kaikkea kivaa aikaiseksi,

kun energiavarastot täyttyvät kilpaa valon ja vihreän lisääntymisen kanssa.

Päivän ulkonaolot pidentyneet,kun ei raaski olla sisätiloissa.

Sateellakin on lähdettävä,kaikki on nähtävä ja koettava nyt,

kun luonnossa tapahtuu niin paljon uutta joka päivä.

Ahmimiseksi sitä ehkä parhaiten kuvailisi.

Minä todellakin ahmin nyt kaikkea!

Välillä pitää hiukan oikein havahtua itsekseen liikkuessa,

ettei höpötä ääneen kaikkea,mitä päässä liikkuu.

Että katso nyt, tuo ja tuo ja tuokin,miten ihania näkymiä!

Ajatukseni kuhisevat kuin muurahaispesä.

Välillä laulattaa ja välillä pukkaa runonpätkää.

Elän täysillä keväisen luonnon keskellä,

tunteet töttöröllä.

Mikä lintujen liverrys meneillään!

Pakko välillä pysähtyä kuuntelemaan esimerkiksi mustarastaan ilmaiskonserttia.

Ja sitten naurattaa,kun muistuu mieleen pojan sanat,

että etkö tiedä äippä,

nehän kiroilee toisilleen,että mun tonteille on ihan turha yrittää tulla!

Linnut kiroavat niin kauniisti.

😊

Vaikka talvella tuli useinkin manattua säitä,

en muista,että nyt olisi käynyt mielessäkään moinen pikkuseikka.

Sataa tai paistaa,nyt on kevät!

Kaikki on niin kaunista,olipa sitten harmaa tai aurinkoinen päivä.

Jostain syystä olen päässyt tänä keväänä tosi vähällä siitepölyallergianikin kanssa.

Ehkä sekin johtuu siitä,että olen odottanut kevään alkua kuin kuuta nousevaa,

nyt mikään ei saa tulla tämän onnentunteen esteeksi.

Rakastan tätä herkkää vaihetta luonnossa.

Pienet lehdet,norkot ja muut ovat kuin vaaleanvihreää pitsiä.

Kaikki on niin uutta ja vienoa.

Kamera laulaa kun on ikuistettava kaikki,mitä silmät näkevät.

Olen nähnyt tämän kaiken jo 61 kertaa vuosien saatossa,

mutta silti se tuntuu siltä,kuin näkisi kaiken ensi kertaa.

Kun kesä kypsyy,tämä alun herkkyys katoaa ja kesäluonto muuttaa muotoaan reheväksi keitaaksi.

Kevättä voisi soittaa huilulla ja kesää pianolla,

syksyä viululla ja talvea sellolla.

Odotan malttamattomana maaseudulle pääsyä.

Joka päivä mietiskelen,mitä ja missä siellä on nyt meneillään.

Sinivuokot ja kevätkaihonkukat,pienet ryppyiset hiirenkorvat mustaviinimarjassa,

kohta kukat kriikunoissa ja omenapuissa.

Kunhan koleat väistyvät lähdemme katsomaan.

Mummulassa ei voi enää lämmittää uuneja,

joten säiden on oltava lämpimämmät,

jotta voi aukaista ikkunat ja tuulettaa kosteuden pois tuvasta.

Lämpöpuhaltimia ei näillä sähkön hinnoilla viitsi käyttää.

Olen muuttanut pienen kotini sisustusjärjestystä niin,

että nyt näen sohvaltani suoraan viereiseen metsään.

On ihanaa seurata metsänäkymän muuttumista päivä päivältä,

kun lehtipuut kasvattelevat lehtiään.

Kohta pääsee parvekkeenkin kimppuun!

Ja pötköttelemään sinne riippumattoon!

Koristekirsikkapuutkin kukkivat jo!

Huonekasvit näyttävät kukoistavan emännän lailla.

Nekin ovat villiintyneet valon määrästä.

Tuohon työpöydästä korottamaani "ikkunalautaan"suorastaan tulvii nyt valoa.

Vasemman laidan pelargonia oli jo valtava vihreä puska sekin,

mutta jouduin nipsimään kaikki lehdet pois,

kun siihen pesiytyi joku kasviloinen,joka mutusteli lehdet laikullisiksi.

Nyt se onneksi työntää jo uusia pieniä terveitä lehtiä.

Kesäkurpitsan taimet kasvavat huolestuttavaa vauhtia makuuhuoneen ikkunalla.

Siellä on jo pieniä kukannuppuja.

Näin koleilla ilmoilla niitä ei vielä uskalla parvekkeellekaan laittaa,

pakko kai istuttaa suurempiin astioihin,enempään multaan tässä välissä vielä.

Kellahtavat pian kumoon noissa maitotetroissaan,

ja luulen,että kaipaavat jo kunnon puutarhamultaa taimimullan sijaan.

Tällaisin kevätterkuin tällä kertaa.

Olikin tässä pitkä väli edellisen ja tämän postauksen välissä.

Nyt tulee olemaan niin paljon enemmän kuvia ja kirjoitettavaa,

että eiköhän täällä blogissakin taas vilkastu.

Euroviisuja ja MM-lätkän alkua kaiken muun kivan lisäksi odottamaan!

Minä lakkasin varpaankyntenikin jo sandaalikautta varten valmiiksi.

Vaikkakin ihan tämän ihanan kevään ja vihreyden kunniaksi,

menee hyvin Käärijänkin kannustusväristä!

😊

Se on heippa seuraavaan kertaan,

nautitaan keväästä!

♥️

Ja katso: Ihana ihme!
Sylkähti sydän petäjän,
kuohahti kuollehet vetoset,
puu vihersi, päivä nousi,
kevät kaikille hymysi.

Eino Leino

Päivä päivältä ja hetki hetkeltä kevät-kuin varkain,

tuo esille sille ominaisia piirteitä.

Se tietty tuoksu...

Minusta kevättuuli tuoksuu niin ihanalta.

Tuntuu,kuin kasvoiltakin kuoriutuisi talvenharmaa ketto ahavan viedä,

pyöritellä pälvimättäillä ja lätäköissä.

Peilissä kasvotkin kirkastuneet,

odottavan onnentunne viimeistellyt ahavan kasvohoidon.

Joutsenpari lentää ylitse ja huomaan,

kuinka olen kaivannut niiden raikasta törähtelyä.

Paljon niillä onkin ilokseni asiaa.

Raskaiden lintujen siiveniskut kauhovat kevätauringon kirkastamaa sinistä väriä taivaalla.

Saunalahti vielä pääosin jäässä,

löytävätkö taas uuden paikan,niin kuin viime vuonna,

kun en niitä nähnyt koko kesänä.

Tottuivatko leutoihin vuosiin,

kun lahti oli jäästä vapaa koko talven,

 ja ovat aikaistaneet tiedustelulentojaan.

Kyllä siitä taitaa jo useampi vuosi olla,

kun sain seurata lahdella niiden kosiomenoja ja myöhemmin perhe-elämää poikasineen.

Lumi on jo melkein kokonaan sulanut aurinkoisten päivien,

 ja niitä seuranneiden sateiden jäljiltä.

Tiedän,että ensi viikolla ilmeisesti sataa paljon uutta lunta.

Tulevista yöpakkasistakaan huolimatta,

en vaivu enää epätoivoon.

Huhtikuu on jo tuossa nurkan takana.

Kädenvääntö tämän talven kanssa on jo voitettu.

Kevät voi hellittää otteensa hetkeksi,

mutta se kerää vain voimiaan ja ihan pian nappaa sen viimeisen niskalenkin talvesta.

Kunhan tässä nyt hetken vielä kisailevat keskenään.

Epäselväksi tuskin on täällä blogissa piipahtaneille jäänyt,

kuinka tämä nainen odottaa kesää.

Tällä kesällä on päälimmäisenä myös tärkeä merkityksensä,

joka tuo tähän odottamiseen oman jännittävyytensä.

Saan alkaa mummiksi toisellekin pienelle,

kun tyttärenpoikani saa loppukesästä sisaruksen.

Elämä on ihanaa!

Hyvää viikonloppua!

❤

Tänään ulkoillessani mietiskelin tätä talvea.

Kuuteenkymmeneenyhteen vuoteeni on mahtunut reilut neljäkymmentä Suomen talvea.

Vajaat parikymmentä talvea vietin Kreetalla,

ja ne talvet eivät olleet lainkaan haastavia,ainakaaan kelien puolesta.

Tosin silloin elin ruuhkavuosiani,

eikä näillä vuodenajoilla ollut silloin kovinkaan suurta painoarvoa.

Nyt vanhemmiten en hyvällä positiivisella asenteellakaan voi sanoa pitäväni talvista.

En yksinkertaisesti pidä kylmästä enkä pimeästä enää lainkaan.

Suurin haaste talvissa viimeisen kymmenen vuoden ajan itselleni on kuitenkin ollut se,

että vireystasoni hipoo pohjalukemia.

Kun ei ole värejä,lämpöä,eikä kesäluonnon aisteja herättäviä kokemuksia,

minä yksinkertaisesti hiukan masennun.

Kyllä minä sinnikkäästi lähden tunnin lenkille joka päivä,

ja yritän löytää kaiken kauneuden luonnosta,

joka sieltä talvisinkin kyllä toki löytyy,

mutta minun sieluni on kyllä kotonaan kesäluonnon keskellä,

myönnettävä se on.

Tässä ei valitettavasti auta ajatusyritykset siitä,

kuinka hienoa on neljä vuodenaikaa,

kuinka ihanaa on vetäytyä talvisin kotikoloon.

Kun ei vaan ole.

Mielummin olisin läpi vuoden energinen ja iloinen kesäminäni.

Toivon,että sinä,blogissa piipahtava,selviydyt talvista hyvin,

jopa nautit ja olet onnellinen lumesta ja kaikesta.

Tänään tuolla ihanassa,aurinkoisessa maaliskuun säässä kävellessäni,

 hiukan hilpästi mietin,

että onko tällainen karvaton nisäkäs,

jonka elimistö tarvitsee d-vitamiinia,

 yleensä tarkoituksenmukaisessa paikassa täällä Suomen leveyksillä talviaikaan.

Jos emme eläisi luonnon näkövinkkelistä tätä-jos nyt kuvailisin,"luonnotonta" ihmiselämää lämpimine koteinemme ja vaatetuksinemme,

kuinka muka yleensä pärjäisimme täällä talvisin.

Juu,kyllä minunkin talvihaasteeni taitaa olla lähtöisin jostain syvältä ihmiskunnan kehityksen alkulähteiltä.

Kun esi-isät tekivät sen virheen,että lähtivät lämpimästä kartoittamaan pohjoista pallonpuoliskoa ja vielä asettuivat sisukkaasti niille sijoilleen.

😉

Vitsi,vitsi.

Jotain jännän tuttua näissä aurinkoisissa maaliskuun päivissä on ollut.

Olen miettinyt monena niinä päivänä,kun aurinko on paistanut,

että mitä se on.

Tänään sen keksin!

Nuo pitkät varjot!

Maaliskuussa,keskipäivällä,aurinkopäivänä,on aivan sama fiilis,kuin kesäilloissa!

Samat pitkät varjot.

Onkohan aurinko maaliskuussa keskellä päivää samalla korkeudella,

kuin keskikesällä illansuussa?

Olen kovasti tutkinut sääennusteita,että miten tämä kevät etenee.

Ja kuinka paljon vielä lunta ja pakkasta tulossa.

(mietin olenko ainoa,jonka mielestä tämä talvi on ollut e-ri-tyi-sen pitkä)

Näyttäisi siltä,että huhtikuun puolenvälin jälkeen kevät ottaisi talvelta luulot pois.

Viimeisen,noin kymmenen vuoden ajan,

kesän alku on itselleni henkilökohtaisesti ollut kuin suloinen palkinto,

kuin jonkun pitkään ja hartaasti odotetun ihanuuden saapuminen.

Oikeasti,nytkin kun vain ajattelen kesää,

kehossani alkaa kihistä.

Kesät ovat olleet viimevuosina kuin satua,

syvällä siellä suven lämpimässä sylissä,minun on pitänyt oikein uskotella itseäni,

että onko tämä todellistakaan.

Että näin ihanaa voi olla.

Saatan nyt mietiskellä,

että miltä tuntuu taas laskeutua maalla mummulan portaat alas

ja astua vihreään paratiisiin.

Miltä tuntuu taas lehtien havina ja kaikki kesän äänimaailma,

JA LÄMPÖ.

Miltä tuntuu taas vireys ja energisyys,

miltä se,kun ideat pursuavat päässä ja saa aikaiseksi.

Näin elämän ehtoommalla puolella on ihan hirveää ajatella,

että melkein puolet vuodesta tuntuu hiukan kuin hukkaanheitetyltä.

Sellaiselta ajalta kesien välissä,

jolloin ei saa itsestään irti mitään mainittavaa,haahuaa kuin mikäkin pöljä.

Luulen,että minulle sopisi hyvin elää kesät Suomessa ja talvet etelämmässä.

Ehkä lähden vielä jalostamaan tätä ajatusta eteenpäin jonain päivänä.

Nyt mietin,että kuka tätäkin postausta jaksaa lukea.

Kun marisen täällä surkeuttani talvisin.

Mutta,kirjoitettu on niin anti mennä.

Onhan edellisestä postauksestakin jo vaikka kuinka pitkä aika.

Kun en ole saanut aikaiseksi.

Mitäs mieltä sie oot?

Nautitko talvesta niin kuin lapsena?

Minäkin muistan ihanat lapsuuden talvet,

kun ei sisälle olisi malttanut tulla lainkaan pulkkamäestä,

 tai muista talven riennoista.

Silloin oli toisin kuin nyt.

Mukavaa maaliskuun jatkoa!

❤

Nappasin Anskun Tuulia ja Tyrskyjä-blogista tällaisen KOLME ASIAA-haasteen.

En ole viime aikoina ollut kovinkaan aktiivinen täällä blogissa,joten nyt on aika.

Juoksutan tekstin välissä kuvia,joita olen ottanut viime aikoina.

Kolme asiaa,joiden tekemistä olen lykännyt:

Voi että,eihän kolme riitä millään...😅

No,ensinnäkin olen lykännyt sen kymmenen kilon pudottamista,

jonka olen suunnitellut pudottavani kesään mennessä.

Juu,tiedän,ettei tule onnistumaan,

mutta jos lähtisi vaikka viisi,niin hyvä sekin!

Ylimääräiset kilot ovat minulle vain haitaksi ja lisäävät vaivoja,

joita minulla näin 61-vuotiaana alkaa olla muutenkin.

Myönnän,että olen lohtusyöjä ja suklaa maistuu talvipimeällä.

Harmikseni pidän talviaikaan myös kermaisista ruoista.

Ja läträän kermalla kasvisruokiakin.

Syön paljon vihanneksia ja salaattia,kokojyvää,pähkinöitä,marjoja jne.

 ja periaatteessa ruokavalioni kaikkineen on terveellinen,

mutta nämä mielihalu-ruoat eivät enää pala kehosta samaan tahtiin kuin nuorena.

Olen myös lykännyt tyttäreltäni saamani äiti kerro minulle-kirjan täyttämistä.

Päätän,että nyt täytän sen loppuun,mutta en saa kuin pari sivua aikaan.

Kirjan kysymykset eivät oikein vie minua mennessään.

Meillä ei oikein natsaa kirjan laatijan kanssa,

joten tuntuu vähän kuin koululäksyltä.

Kaipaisin hiukan erityyppisiä kysymyksiä,jotta innostuisin.

Tiedän,että jälkipolville on tärkeää jättää tällainen kirja itsestään,

joten,enköhän minä sen vielä täytettyä saa.

Lykättyä on tullut myös lääkärissä käyntiä.

Minulla on selvästi jalkapohjan kaari madaltunut,

aiemmin plantaarifaskiittikin vaivasi.

Virheasento aiheuttaa ongelmia mm.alaselässä.

Koronavuosina lääkäriin oli vaikeaa päästä,

ja nytkin julkiseen,kiireettömään terveydenhuoltoon jonot ovat pitkät.

Eli lykätty on lykkäämisen päälle.

Kolme asiaa joita kaipaan:

Kaipaan kesää ja maaseudulla oloa.

Todella paljon!

Kesäpaikkamme ei enää sovellu talvikäyttöön,

ja sattuu olemaan minulle se maailman rakkain paikka.

Joten,ymmärrettävistä syistä,

hyvästelen kesän joka vuosi murheissani ja odotan uuden alkua malttamattomana.

Kesäisin saan olla siellä,missä olen onnellisin.

Jos voittaisin lotossa,

navetan taakse nousisi pieni uusi pirtti,säädyllisin mukavuuksin.

Hyvin epätrendikkäästi kaipaan myös menneitä aikoja.

Aikoja,jolloin olin ajanvirrassa suvereenisti mukana,

keikuin iloisesti lastuna laineilla ja eteenpäin mentiin.

Tällä hetkellä tuntuu,että aika on ajanut minusta ohi jo mennen tullen,

minulle ovat jääneet suloiset muistot ajoista entisistä.

En saa mitään tolkkua tästä nykymeiningistä,

joten en haro kynsin hampain vastaan,

vaan elelen tässä sivummalla omaan olemiseeni tyytyväisenä.

Tämä kolmas on hassu,mutta tuli spontaanisti mieleen.

Kaipaan valkoisia tai vaaleita lautalattioita.

Sellaisia kuin vanhemmissa taloissa maalla.

Kärsin joka ainoa päivä järkyttävästä,punertavan kellertävästä mäntyparkettia imitoivasta muovimatosta,joka vuokra-asunnossani on.

Se pilaa täysin koko sisustuksellisen tunnelman johon pyrin.

Yritän peittää sitä matoilla,mutta näen sen kuitenkin reunoilla.

Jos asuisin asunnossa,jossa olisi vaaleat lautalattiat,

saisin kaiken näyttämään  niin paljon paremmalta.

Kolme asiaa,jotka olen pannut merkille:

Lasten hyvinvointi.

Hirvittää se,mitä kaikkea pienet ja vähän isommatkin lapset,

 joutuvat käsittelemään nykyaikana.

Heidän eteensä läiskästään niin paljon kaikkea,

johon he eivät ole vielä kehitysvaiheessaan valmiita.

Nykyään kaikki on esillä,koko maailma siinä tietokoneen näytöllä.

Suurin osa aikuisten maailmaan kuuluvia asioita.

Myös lasten fyysinen terveys askarruttaa.

Elintarviketeollisuus työntää kaikkea skeidaa,

energiajuomaa,pullamössövälipalaa jne.

Jo siihen,että kävelisivät kouluun,tuli helpotusta sähköpotkulautojen muodossa.

Ihmetellään huonoa kuntoa ja henkistä pahoinvointia.

Itsessäni olen pannut merkille sen,

että erityisherkkyyteni senkuin vain herkistyy,

mitä vanhemmaksi tulen.

Oman ajan -ja yksinolon tarve on valtava,

oman tilan hallinnointi tärkeää.

Tästä voin mainita esimerkkeinä asioita,jotka siellä päässä saattavat naurattaa.

Olen huomannut,että hiukan ahdistun jos joudun tilanteeseen,

jossa tieni kohtaa toisen ihmisen luonnossa niin,

että kummatkin tulemme esimerkiksi omia polkujamme tienristeykseen,

josta jatkamme samaa tietä eteenpäin.

Äh,jos hänellä on sama askelvauhti ja hän jää juuri siihen taakseni.

Kuulen hänen askeleensa ja pahimmassa tapauksessa hän pälpättää puhelimeensa siinä takanani kun yritän keskittyä luonnon ihanuuksiin.

Jään sitten muka kuvailemaan kamerallani ja annan toisen kulkea pitkälle eteenpäin,

ennen kuin itse jatkan tyytyväisenä matkaani,

tarpeeksi väljästi yksityistä tilaa ympärilläni.

Ihan oikeasti tämä huvittaa itseänikin,mutta minkäs teet...

Minulla on myös erityisherkkä iho ja varsinkin vatsan alue ei siedä mitään kiristävää tai puristavaa.

Jos joudun tilanteisiin,jossa minun on pidettävä esimerkiksi lantion alueelta hyvin  istuvia housuja,lasken minuutteja,että pääsen riisumaan ne pois.

Tämä piirre on ollut minulla aina,lapsuudesta saakka.

Alusvaatteet lentävät heti kun tulen kotiin,

päälle mukavan pehmeä kotimekko,joka ei kiristä mistään.

Yksineläjä voisi olla nakunakin,mutta se ei ole minun juttuni.😁

Olen myös pannut merkille,

että kevät on alkamassa!

Ulkona on jo tiettyä,kirkkaampaa valoa,

joka aavistelee uuden elämän alkamista luonnossa.

Tuulessa tuoksuu jo ihan hiukan keväälle.

Talitiaiset availevat ääntään.

Tuttu harakkapariskunta ei uskalla poistua päivystämästä kotipesänsä liepeiltä,

pajukon suojissa on niiden suuri risukasa-koti.

Hienoa pesäpaikkaa ei haluta menettää,

joten sitä on jo nyt puolustettava tarpeen tullen.

Näen ne joka päivä kymmenen metrin säteellä pesästä.

Kolme asiaa jotka tekevät minut iloiseksi.

Pieni tyttärenpoikani tekee minut aina iloiseksi.

Rinnassani on valtavan suuri lämpö ja rakkaus tätä pientä ihmistä kohtaan.

Kun he ovat luonani kylässä ja päikkäreillä makuuhuoneessa kuulen,

kuinka hän herätessään sanoo heti mummi,

avaa oven ja tepsuttelee sitten tukka pystyssä ja silmät vielä unisikkuralla luokseni.

Tekisin kaikkeni sen eteen,että hän saisi säilyttää valloittavan iloisuutensa tässä maailmassa.

Iloiseksi minut tekee sekin,että myös oma poikani on tulossa Suomeen.

Olemme nähneet toisemme viimeksi toissavuonna syyskuussa.

Ihanaa istua alas pöydän ääreen taas yhdessä,

kummatkin lapseni,äitini ja minä.

Sisareni ja minun lapsista kummallakin toinen asuu Kreetalla ja toinen Suomessa.

Siskonkin tytär tulossa keväällä Kreetalta sukuloimaan.

Iloiseksi minut tekee myös kaikki hyvät päätökset ja uudistukset,

jotka luonnon ja koti/tuotantoeläinten hyvinvoinnin eteen tehdään.

En voi käsittää ajatusta meidän ihmisten ylivertaisuudesta ja jotenkin muka etuoikeutetusta asemasta tällä pallollamme.

Kuinka lyhyt on aikamme täällä ja kuinka paljon pahaa olemme saaneet aikaiseksi.

Luonto on upea ja herkkä Eden,paratiisi täällä maan päällä.

Kunpa se ajoissa ymmärrettäisiin.

Kolme asiaa joita suosittelen:

Ensimmäisenä suosittelen instatiliä (soul.star.sanctuary).

Aloitan nykyisin jokaisen aamuni pienellä meditoinnilla.

Pistän kuulokkeet korviini,suljen silmäni ja kuuntelen hänen lauluaan ja kauniita,

eri äänimaljoilla ja helistimillä luomiaan ääniä.

Pääsen melkein joka kerta unenomaisiin svääreihin.

Alitajunnastani kumpuaa esiin kauniita asioita.

Milloin liikun ajatuksissani hitaasti kiemurtelevan savun lailla,

äänen mukana rakkaiden maisemien yllä maalla.

Milloin näen upeita värejä ja leijun niiden keskellä.

Rakkaita,edesmenneitä ihmisiä saapuu lämpimästi halaamaan.

Olen löytänyt tästä aivan uuden ihanan maailman.

Niissä lennän tai leijun näiden kauniiden äänien saattelemana.

Arkisempiin asioihin.

Suosittelen myös itsetehtyä rasvalevitettä.

En ole ostanut margariinia tai voimariinia enää pariin vuoteen.

Teen sen itse.

Vie yhteensä aikaa n.5 minuuttia.

Tässä ohje:

Pilko 100g(itse olen vähentänyt määrää n.90grammaan)

voita kulhoon,lisää yhteensä desi kasvisöljyjä.

Itse käytän desiin oliiviöljyä,jotain pähkinäöljyä ja seesamiöljyä.

Suola maun mukaan.

Anna lämmetä huoneenlämmössä talviaikaan noin tunti,

kesällä riittää puolikin tuntia.

Laita desi kylmää vettä jääkaappiin.

Vatkaa sähkövatkaimella seosta täydellä teholla pari minuuttia niin,

että seos alkaa vaaleta ja kuohkeutua(sama kuin vaahdottaisi kakkuun munaa ja sokeria)

Ota vesidesi jääkaapista ja norottele se rasvaseokseen,

vatkaten samalla miedolla teholla.

Jatka sitten vielä minuutti täydellä teholla vatkaamista,

kunnes seokseen jää selkeitä pyörteitä pintaan.

Kaavi seos rasiaan ja laita jääkaappiin kylmimpään osaan jähmettymään.

PALJON maukkaampaa kuin valmistuotteet!

Saat valita itse esim.öljyt makusi mukaan,

valmistuotteissa aina samaa rypsiöljyä.

Kesällä ihana lisätä esim.yrttejä mukaan.

Suosittelen edes kerran kokeilemaan kuinka helppoa tämän teko on.

Kolme asiaa jotka haluan tehdä pian:

Olen ystävättären kanssa menossa kirpparille myymään ensi sunnuntaina.

Pian on koottava myytävät kokoon.

Tällä kertaa aion TODELLA päästä niistä eroon,

olen aulis tinkimiseen ja vien myymättä jääneet suoraan kierrätyskeskukseen.

Haluan nurkista nyt turhan pois.

Haluan myös tehdä entistä pidempiä kävelylenkkejä,

 kun kelit alkavat olla taas suotuisammat.

Pidennän nykyisen tunnin puoleentoista päivittäiseen ulkoiluun.

Ja helmikuun ensimmäinen päivä alkaa ketodieetti,

jolla saan aina painoni hyvin laskuun.

Viimeksi joitakin vuosia sitten kymmenen kiloa lähti talven aikana,

pelkän leivän,pastan ja riisin boikotoinnilla.

Kun kiloja on karissut,lisään kokojyväviljan takaisin ruokavalioon.

Tässä kohtaa voisi ehkä jättää sanan pian pois,

mutta tulipa nyt tämäkin mieleeni,

joten lisään sen tähän kolmanneksi.

Suvussani on altzheimerin tautia.

Vaikka tietysti toivon,etten itse siihen ikinä sairastu,

olen saanut päähäni kirjoittaa itsestäni käyttöoppaan.

Käyttöoppaalla tarkoitan ohjekirjaa,

josta selviää mistä pidän ja mistä en.

Mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä toivon,

jos vanhuudessa tulee aika,jolloin en itse pysty sitä enää sanomaan.

Musiikkikappalelista,mieliruoat,maininta tuoksuherkkyydestäni,

luonto-ja eläinrakkaudestani jne.

Uskon,että minulle mukavat asiat tavoittaisivat minut jollain tasolla edelleenkin,

ja minulle epämiellyttävät asiat voitaisiin minimoida.

Toivottavasti kukaan ei tätä kauhistele,

itse suhtaudun tähän kuin mihin tahansa ennakoivaan asiaan elämässä.

Tässä kohtaa tämän haasteen ympyräkin sulkeutuu.

Jos en tee tuota ohjekirjaa nyt piakkoin,

se lykkääntyy ja jää vielä tekemättä.

Toivottelen mukavaa viikonjatkoa ja alkavaa helmikuuta!

❤