sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kansalaisvelvollisuus täytetty,ääni annettu ja sen päälle pitkä lenkki meren rannalla ja metsässä.
Tänä viikonloppuna olen nukkunut humoristisen paljon! Rupesi naurattamaan, kun lauantai aamuna heräsin sikeästä unestani ja kello oli puoli 12!
Ja illalla nukahdin sitten illallisen ja saunan jälkeen katsoessani telkkaria sohvalle ennen yöunia ja heräsin siitä ennen puolta yötä.
Ihan hirvittää, kuinka maanantai aamun töihin herääminen onnistuu puoli kuuudelta...
Tänään olen mietiskellyt paljon edesmennyttä isääni, hän on ollut jotenkin läsnä olemisessani.
Moikkaan kyllä isää joka aamu tyämatkani varrella sijaitsevan kuppilan kohdalla, jossa meillä usein oli treffit ja näen hänet sieluni silmin siinä istumassa vakkaripaikallaan, keltainen takki päällään ihmisiä tarkkailemassa.Yhtenä aamuna jopa tunsin, että hän tuli vastaan ja pelleili tyypilliseen tapaansa minulle jotain hassua. Rupesi itsekseen siinä hymyilyttämään kun jatkoin matkaa.
Niin ne poismenneet jatkavat elämäänsä meidän tänne jääneiden ajatuksissa.
Mutta tänään hän tosiaan on erityisen voimakkaasti ajatuksissani.
Hyvin nukutun ja rauhallisen viikonlopun saldona mieli on vastaanottavainen.
Kyllä nykyihmisellä on aivan liikaa kiirettä ja stressiä, eikä herkät ja syvälliset ajatukset pääse helpolla läpi, kun ei pysähdy ja rauhoitu.
Huomasin, että kuvanikin ovat samoilla linjoilla tänään, ei ollut nyt tarvetta värikylläisyyteen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti