tiistai 21. tammikuuta 2020


Tänään minun isäpappani olisi viettänyt 80-vuotis synttäreitään,
jos ei kohtalon sormi olisi muuta hänen kohdalleen määrännyt.
Sääkin tänään kuin päivänsankari itse.
Myrskytuulta ja aurinkoa siniseltä taivaalta.


Rannassa ihastelin merta kuin vellovaa, sulaa hopeaa.


Annoin niemen kärjessä tuulen mukaan vietäväksi terveiseni ja onnitteluni.


Vesi hioi rantakalliota voimalla tänään taas hiukan sileämmäksi.


 Hetken muistelin yhteisiä, kesäisiä, lapsuuteni kalaretkiä Kustavissa,
kun isä virvelöi ja minä yritin huovata aalloilla soutuvenettä parhaani mukaan.
Saattoi siinä isältä pari voimasanaakin välillä päästä.

10 kommenttia:

  1. Kyllä ottaa meri ilon vapaudestaan. Olet nauttinut seisoessasi rannalla ja antanut ajatusksille vapauden. Kyllä ne ovat isäsi löytäneet ja terveiset menneet perille.
    Minun isän syntymäpäivä on huomenna ja hänelle tulisi 98 vuotta täyteen, jos olisi saanut elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merellä oli hauskaa navakan tuulen kanssa!
      Siinä itselleenkin todella tuli hyvin vapaa ja pirteä olo.Kyllä minäkin haluan uskoa, että isä terveiseni sai.
      Isillämme onkin ollut sitten syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä,hauska yhteensattuma kun ajattelee kuinka monta mahdollista päivää vuodessa on.Onnea siis heille molemmille! Sinä ehkä lähetitkin jo omallesi siellä pohjoisessa ajatusonnittelut myös.
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista
  2. Kauniita aaltoja, ajatuksia ja hieman kaihoisuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Helena, mukavaa kun vierailit ja jätit kommentin!<3
      Aina tuo edesmenneiden muistaminen tuo pienoista kaihoisuutta sydämeen.

      Poista
  3. Minun isä täyttää 22.4. 90 v.♥ Ja minä parinpäivän päästä vähän vähemmin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon isällesi ikimuistoisia tulevia syntymäpäiviä,terveyttä ja hyvää mieltä!<3
      Ja sinua onnittelen sydämestäni myös synttäreiden johdosta!<3
      Kiitos Hannele!<3

      Poista
  4. Isä on tärkeä muistoissa ja - unissa. Aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä.Isät on tärkeitä meille tyttärille.
      Kiitos Suomalainen Kyproksella!<3

      Poista