keskiviikko 8. tammikuuta 2020


Ulkona on myrskynnyt tuuli ja viskonut vettä koko päivän.
Tuo harmaa näkymä ikkunassa on sopinut itse luomaani tunnelmaan täällä kotona
 kuitenkin tosi hyvin.
Tietokone on soittanut youtubesta tiibetiläistä huilumusiikkia ja
sytyttelin myös tuikkuja.
Ajatukseni oli käydä läpi kirjojani, joita on kerääntynyt pikkuhiljaa,
josko joitain laittaisin kiertoon.
Hassua, kuinka kirjojen sivuilta voi löytää tarinoiden lisäksi tuoksuja.
Yhden kirjan avatessani tunsin edesmenneen isäni kodin tuoksun.
Toisesta tuoksui vieno parfyymi.
Jopa kissan pissin hajun sain yhden kirjan sivuilta nenääni.
Sivujen paperit ovat ajan kuluessa imeneet elämän tuoksuja itseensä.

Ja niinhän siinä sitten kävi,
että löysin aforismi-kirjan, jota en ole selaillut pitkään aikaan.
Ja siinähän se aika vierähti.


Yhdessä vesipisarassa ovat kaikki suunnattomien valtamerien salaisuudet.

-Kahlil Gibran-


Minä uskon,
että ihmiset pitävät yksinkertaisuudesta ja selkeydestä.
Maailma on muutenkin kyllin monimutkainen.

-Charles Chaplin-



Tunsin jälleen kuinka onni asui yksinkertaisuudessa ja kohtuullisuudessa
-lasi viiniä,kastanja,pieni vaatimaton liesi,meren kohinaa,ei muuta.
Tunteakseen että tämä on onnea, ihminen tarvitsee vain
yksinkertaisen ja tyytyväisen sydämen.

-Niko Kasantzakis-



Ikuisesti kävelen näillä rannoilla,
meren ja hiekan rajoilla.
Nousuvesi haihduttaa jalanjälkeni,
ja tuulen mukana katoaa meren vaahto.
Mutta meri ja ranta eivät koskaan katoa.

-Kahlil Gibran-


Puut ovat runoja,joita maa kirjoittaa taivaalle.

-Kahlil Gibran-


Se pelto ja pieni tupanen kuin pienen linnun pesä,
mut missä voi viihtyä rakkaus,
on talvellakin kesä.

-J.H.Erkko-


14 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja aforismit! Otan vaarin tuosta Kasantzakisin ajatuksesta, olen nimittäin aloittanut kiitollisuus/tyytyväisyyspäiväkirjan pitämisen. Rauhallista vuodenalkua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!❤ Minäkin päätin,että alan kirjoittaa päivittäistä päiväkirjaa tänä vuonna.No,nyt mennään jo tammikuun puolta väliä,enkä ole vieläkään aloittanut...pientä aikaansaamattomuutta havaittu täällä päässä.😊Tuollainen kiitollisuuspäiväkirja onkin hieno juttu!Rauhallista vuodenalkua sinullekin!

      Poista
  2. Täältähän löytyikin liuta erittäin ihania ja osin tuttujakin aforismeja :)
    Kauniissa kuvissasi lepuutan väsyneitä silmiäni teetä juoden ja kuunnellen samalla sateen ropinaa ja tuulen kohinaa...ihanan rentouttavaa raskaan iltavuoron jälkeen, kiitos sinulle!
    Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku,ihanaa jos sait iloa silmillesi kuvista!❤ Juu,olen huomannut,että sinäkin tykkäät Kahlilin mietteistä,onhan niissä usein myös meri läsnä.😊 Minulla oli nuorena paksu kirja hänen aforismejaan ja nyt en enää löydä sitä mistään,harmittaa.
      Kaikkea hyvää myös sinun viikkoosi!

      Poista
  3. Nää kuvat!! En lähde arkeen, jään kyllä nyt tänne, kuviin piiloon, kääriydyn sanoihin!

    VastaaPoista
  4. Oi, miten hurmaava tunnelma tässä postauksessasi. Kuvat ja tekstit limittyvät upeaksi kokonaisuudeksi. Toivottavasti me jonakin päivänä kohdataan oikeassakin elämässä, koska tunnen löytäneeni sinusta sielunkumppanin.
    Toiveikkaan tammikuun terveisin! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija lämmittävästä kommentistasi!❤ Oli ihana kuulla,että pidit postauksesta,koska tykkäsin itsekin siitä tunnelmasta,joka minulla oli sitä kootessani,jotenkin aforismit vain löysivät paikkansa kuviin niin helposti.
      Olikin lähellä,etten olisi tullut moikkaamaan kun pitkään mietiskelin kädentaidonmessuille tuloa,ehkä vielä joku vuosi.😊 Oli tosi ihana kuulla,jos tunnet sielunsiskoutta,minäkin löydän sitä sinusta kaikessa kauniissa blogissasi.
      Toiveikkain tammikuin kohti kevättä!

      Poista
  5. Tuo on niin vaarallista keskisttyä järjestelemään kirjahyllyä tai suunnitella sieltä jotain poistavansa, melko varmasti uppoaa johonkin mielenkiintoiseen, mitä tulee vastaan ja aika menee siihen. Eihän se tietenkään vaarallista, mutta itse asia jää toiseen kertaan. Valtavan hienoja aforismejä keräilit. Olen myös taipuvainen uskomaan, että onni on olemisen yksinkertaisuudessa ja selkeydessä.
    Aforismien tueksi olet valinnut loistavat kuvat, seesteiset, kauniit.
    Minä olen kirjoittanut monta vuotta aamusivuja, en täysin jatkumona, mutta aina palaten niiden kirjoittamiseen. Kunpa innostuisin taas.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat niin vetovoimaisia, jopa persooniksi melkeinpä voisi luonnehtia.
      Yhtäkään kirjaa en saanut kiertoon pistettyä,painettu teksti vei, ja mie vikisin.
      Vaan sainpa uppoutua aforismien pariin, niissä monissa asuu viisaus ja niistä saa hyvää maustetta omiin ajatuksiinsa.Nämä valikoituivat kirjasta lähinnä oman sen hetkisen tunnelman pohjalta.Kuvatkin löytyivät helposti, värillisinä eivät mielestäni olisi ajaneet tällä kertaa asiaansa, siksi vaihdoin ne mustavalkoisiksi.
      Tuossa vastasinkin myös toiseen kommenttiin, että omakin ajatukseni oli palata aiemman elämäni tapaan kirjoittaa päiväkirjaa,vaan enpä ole minäkään aikaiseksi saanut...aamusivut kuulostavat hyvältä.
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista