sunnuntai 23. helmikuuta 2020


Makumatkoja ja muistoja.

Yksi aarteistani on elämää ja herkkuja nähnyt,
Mirjam mummini keittokirja.
Kirja on päällystetty, nyt jo kovasti haalistuneella, sinisellä paperilla.
Mummi on sen tyhjille sivuille kirjoittanut reseptejään, leikellyt niitä lehdistä ja 
löytyy kirjan välistä postikorttejakin, joihin on pistetty ylös hyväksi todettu ohje.
Aikoinaan meillä maalla mummilassa, pöytä notkui tarjottavista.
Evakkokarjalaisille naisille se oli kunniakysymys.
Vieläkin kuulen mummin pöydän päästä sanovan, että "pitäkäähä puoliinne!"
En muista mummin koskaan itse istuneen vieraspöytään,
enkä liioin vaarin siskon, Helka-tädin.
Siellä aina taustalla toinen nojasi uunin kylkeen ja toinen kiikkui kiikustuolissa,
katselivat vain kun valmistamansa herkut katosivat parempiin suihin.
Luulen, että tunsivat ylpeyttä hiljaa sisällään siitä,
kuinka napakoita emäntiä ovat.
Nopsasti hakivat lisää kellarin porstuasta tarpeen vaatiessa.
Siellä hyllyillä muistan kirkkaasti kaikki hedelmillä koristellut kermakakut,
lusikkaleivät ,rupipullat ja niin monet muut herkut lapsuudessani.
Karjalainen ruokakulttuuri tarttui minuun ja sisareeni vahvasti noilta lapsuuden ajoilta.
Me kummatkin olemme työksemmekin tehneet paljon ruokaa.
Kummankin pojatkin ovat lukeneet itsensä kokeiksi.




Myös kreikkalainen ruokakulttuuri on vaikuttanut minuun ja myös sisareeni vahvasti,
Kreetalla vuosia kun elimme.
Samankaltaisuutta löydän näistä kahdesta kulttuurista paljonkin.
Kummassakaan ei todellakaan pihistellä tarjottavissa.
Korkealla vuoristossakin, keskellä ei mitään, kivimajassa emäntä pistää vieraalle aivan varmasti kaiken tarjolle,
 mitä vaatimattomistakin varastoistaan kokoon löytää.
Muistan herkulliset villit yrtit ja kasvikset, tomaatit jotka kypsyvät tajuttoman maukkaiksi auringossa, kurkut jotka eivät maistu kalalle, juustot, pienet,kivelliset oliivit jne.jne.
Kuinka hyvältä maistui juuri pyydetty mustekala, joka oli läiskitty kalliota vasten mureaksi ja grillattu avotulella, samalla kun vahdittiin oman, kotipolttoisen rakin tippumista pannun nenästä isolla porukalla.
Vietimme myös monia ikimuistettavia iltoja suomalaisten rouvien kesken,
 kukin vuorollaan omassa kodissaan pisti pöydän koreaksi.
Valmistan paljon kreikkalaista ruokaa edelleen ja joskus tarkastelen aineita ja määriä kreikkalaisesta keittokirjastani.




Kaikkien keittiöiden äidin- jos ranskalaista keittiötä näin voisi kutsua,
antimia olen kerran paikan päällä päässyt, Pariisissa maistelemaan.
Jos kreikkalainen keittiö teki vaikutuksen, en muista, että minulle olisi jäänyt Ranskasta mitään erityistä makumuistoa.
Sen muistan, kun isän ja sisareni kanssa ostimme ruokatorilta(tämä oli kyllä vaikuttava kokemus) pieniä uunipellillä, mausteisessa tomaattikastikkeessa valmistettuja perunoita,
grillattua kanaa, juustoa, rapeaa patonkia ja punaviiniä.
Menimme sitten suureen puistoon piknikille niitä syömään.
Tästäkin jäi muistona ihana hetki läheisteni kanssa, kun katselimme paikallisten käyskentelyä puistossa, ei niinkään se miltä ruoka maistui, 
vaikka se varmasti hyvää olikin.
Olen minä muuallakin Euroopassa matkannut.
Espanjassa muun muassa maiston teininä ensimmäistä kertaa karamellivanukasta,
sen maku jäi hyvin muistiin todellisena herkkuna.
Mutta kyllä minun on edelleen nostettava Mirmamummin karjalainen keittiö ja Kreikan herkut niiksi makumuistoiksi, joita vaalin ja jotka nostan jaetulle ykkössijalle omassa mielessäni.

Onko sinulla jokin erityinen makumuisto tai jonkun maan keittiö,
jonka puolesta liputat?

Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

10 kommenttia:

  1. Ihania makumuistoja♥ Onpa kiva että tuo mummin keittokirja on tallella, melkoinen aarre! Matkustellessa on päässyt maistelemaan eri maiden herkkuja ja erikoisuuksia, vaan kyllä minä sittenkin vaan liputtaisin suomen ja niiden oman äiteen lihapullien puolesta..niitä kun ei voita mikään, Nam!:) Mukavaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihmeellistä,kuinka paljon emotionaalista liittyy ruokaan?😊Kuinka tietyt ruoat ovat juuri sen takia parhaimmat kun ne ovat liitännäisiä rakkaisiin ihmisiin.
      Tällaiset makumuistot ovatkin niitä tärkeimpiä mielestäni.
      Kiitos Päde,mukavaa alkanutta viikkoa!❤

      Poista
  2. Karjalaiset ovat vieraanvaraisa kansaa....joskus meikäläisestä vähän ylenpalttisenkin, kun meillä ei koskaan ole mitään vierasvaraa kotona....mammoillani oli aina pöytä koreana, tuli vieras sitten kutsuttuna tai yllätyksenä...:) Eikä karjalaiset kutsuneet kylään, vaan käskivät ja niin pakkaan minäkin välillä tekemään. Vaikka olen siitä yrittänyt eroon päästä...siitä käskemisestä..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin lapsuudestani kuinka maalla vieraita poikkesi ihan kutsumattakin,ja aina kahviteltiin.Samassa kylässä oli paljon isovanhemmilleni tuttuja kotikunnilta Karjalasta,rajan takaa.Tuosta vieraanvaraisuudesta,itse en juurikaan tykkää yllätysvieraista.😉 Mutta jos sovitaan,laitan kyllä pöydän koreeksi.Ei minullakaan vierasvaraa siis ole odottamassa mahdolisia vieraita.
      Mummilassa oli aivan eri meininki.Myöhemmin esim.suuri arkkupakastin oli niin täynnä pullaa ja muuta,etteivät varmasti enää tienneet,mitä alimpana oli.Vähän oli kyllä ylenpalttisuuden makua.Tästä olen perinyt sen,että minulla on aina oltava kotona hyvät varastot aineita valmistaa ruokaa perheelleni,ja kun ruokakunta pieneni,oli vaikeuksia alussa olla tekemättä liikaa ruokaa kerralla.Nyt 5 litran kattilani onkin melko toimeton.😊
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Mitä ovat rupipullat?
    Sinulla on kokemusta erilaisista ruokakulttuureista.
    Minä olen ruoka-asioissa täysin takavasemmalla. Lapsuuskodissani en tehnyt ruokaa, en leiponut, olin isän mukana ulkotöissä. Vasta naimisiin mennessä on pitänyt opetella ja se tehtiin yhdessä.
    Vierasvara ei meillä säily, minä olen se syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupipulla oli pullataikinasta tehtyä levyä,jonka sisään oli leivottu vadelmahilloraita ja päällä oli "rupia"murotaikinasta.Levystä leikattiin sitten pienempiä neliöitä kahvipöytään.Oli lapsuuteni herkkua,erittäin maukas yhdistelmä makuja ja tekstuuria suuhun.En kyllä sen koommin ole tätä leivonnaista tavannutkaan missään.Minusta on hienoa,että olet oppinut isäsi kanssa ulkotöitä.Eipä ole mennyt sinulla sormi suuhun raskaimmissakaan hommissa.Vaikka meillä maalla oli esimerkkinä aika perinteisesti jaetut naisten ja miesten hommat,kyllä tarvittaessa naisväki tarttui mihin vaan hommaan.Vaaria ja vaijaa en kyllä nähnyt liiemmin keittiössä tai pyykinpesussa.Omat vanhempani eivät puolestaan eritelleet töitä,vaan varsinkin isä odotti kyllä meiltä siskoksilta osallistumista kaikenlaiseen hommaan.Olen minäkin kyllä mielestäni aika "äijä"työssä kuin työssä jos vaan voimat riittävät.En ole koskaan vedonnut siihen,että olen tyttö tai nainen.Poikatyttö olin jo pienestä muutenkin.😊
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
    2. Kiitos, kun kerrot rupipullan tarinan.Minun isäni oli varmaan jo sen ajan miehiä, että eritteli naisten ja miesten työt, ei ollut keittiössä, kelpuutti minut kuitenkin metsätöihin.
      Oma poika on yritetty opettaan kaikkiin kodin hommiin ja kyllä nykyään usein olen saanut hänen tekemäänsä ruokaa syödäkin.

      Poista
    3. Ole hyvä Aimarii,tykkään kovasti näitä muistella!Kiitos lisäkommentistasi!❤

      Poista
  4. Elän inspiraatiolla ja toteutan itseäni luovalla otteella, mikä tekee reseptien noudattamisesta haasteellista, kun usein teen jonkin oman säädön. Parhaat kokkaukset syntyvätkin fiiliksellä ja toista kertaa juuri samanlaista makukimaraa on vaikea toteuttaa. Nuorena leivon usein, mutta nyttemmin harvemmin. Arvannet, että kreikkalainen ruokakulttuuri on sydäntäni lähellä. Nautin noista antimista mieluiten Samoksella lomatunnelmissa. Sushiin hurahdin muutama vuosi sitten, kun tyttäreni rohkaisi maistamaan. Se oli menoa se!
    Ruokamuistoista parhaita ovat äidin leipomat uunituoreet sämpylät koulusta tullessa ja toinen pihan grillissä paistetut lätyt vadelmahillolla. Meidän perheen ykkösherkku kautta vuosien on tainnut olla joululimppu, jota pitää olla tarjolla, vaikka useimpien meidän maha ei siitä pidäkään.
    Kiitos inspiroivasta postauksesta! Lumipyryterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme samanlaisia kokkeja.😊 Minäkin menen mututuntumalla reseptien suhteen.Ainoastaan saatan tarkastaa jonkun olennaisen mausteen tai määrän tietyissä jutuissa,muuten menee inspiroiden minullakin.Keskustelimme poikani kanssa tuossa päivänä yhtenä,että maistamme kumpikin maut mielikuvina.Se auttaa luomaan hyviä makuyhdistelmiä exstempore ruokaluomuksissa.
      Minäkin uskon,että parhaimmat maut syntyvät kokeilemalla ja näissä ruoissa usein maistuukin se rakkaus ruoanlaittoon.Jos orjallisesti noudattaa vain ohjeita ruoka tasapaksuistuu ajan kanssa.Meilläkin on useita herkkuruokia,jotka ovat syntyneet aivan uusina ideoina aiemmin.
      Kiitos kuin jaoit kanssani omia ajatuksiasi ruoanlaittoon ja makumuistoihin Tuija!❤

      Poista