maanantai 22. kesäkuuta 2020


 Yleisen poikkeustilan lisäksi,
 minulla on ollut ihan henkilökohtainenkin poikkeustila,
oikeastaan jo viime syksystä lähtien.
Ajatukseni ovat viime aikoina pyörineet liiallisesti terveysasioissa.
Viimeisimpänä sydämentykytykset, lisälyönnit,
jotka alkoivat viime reissulla maalla, ajaessani pihaa ruohonleikkurilla.
Tämä kaikki on haitannut ajoittain kovasti kesästä nauttimistakin.
Olen tarkkaillut vointiani melkeinpä voisin sanoa överisti.
Mainitsin alilämmöstäni postauksessa, jossa mietiskelin vaihdevuosia.
Tänään herätessäni mittasin kotona 36 astetta (normaali minulla 36.8),
ajatella,että mittaamisestakin kerkesi tulla jo tapa.
Mennessäni hammaslääkäriin aamulla, siellä mitattiin lämpö ja suoritettiin kaikki muut koronanestotoimenpiteet jo ulko-ovella, hyvä näin!
Otsalta lähietäisyydeltä mitattu lämpö näytti 36.8 astetta
 ja pääsin sisään käsidesien kautta.
Jokin "klik"siinä päässäni silloin tapahtui.
Jotkut tärkeät palikat loksahtivat paikoilleen.
Luulosairaus kenties tuli tiensä päähän.
Kun tulin hammaslääkäristä, tein pitkän kävelylenkin vailla huolen häivää.
Ei tuntunut voimattomalta, eikä puolikuntoiselta,
niin kuin on jo pitkään tuntunut.
Päätin, että alilämmöt ovat johtuneet siitä, etten ole kainalosta saanut lämpöä oikein mitattua, vaikka se onkin aiemmin onnistunut.
Luultavasti kaikki pelontunteet ja arvailut, joita luultu outo alilämpö aiheutti,
ovat olleet turhia.
Tänään ei ole sydänkään muljahdellut kun en ole asiaa enää miettinyt.
Menen kyllä lääkärin lähetteellä verikokeisiin torstaina, joissa tarkastetaan kertomieni tuntemusten perusteella uudestaan kilpirauhasen toiminta, 
ja myös elimistöni rautavarastot katsotaan.
Mutta muuten päätin, että tämä oman olon kyttääminen päättyy nyt juuri tähän.
Nyt riittää.
Huoli ruokkii itseään,
ja taidan olla jo pro elimistön toimintojen tarkkailussa tämän viime syksystä asti kestäneen monenmoisen oirekirjon tähden.
Olenko kenties itse suggeroinut itselleni vaikka mitä tuntemuksia?
Tänään tuntuu aivan normaalilta kun päätin niin.
Ihmisen psyyke on niin erikoisen mielenkiintoinen.
Kirjoitin tästä täällä blogissa päiväkirjamaisesti,
ehkä lähinnä itselleni,
että tämä on nyt ymmärretty ja käsitelty loppuun.
Uskon, että koronan pelko on osaltaan vaikuttanut siihen,
että olen ollut kuin haviseva haavanlehti jokaista kolotusta kohtaan,
jonka olen kropassani tuntenut.

Nyt on aika antautua täysillä kesälle,
se saa viedä ja minä vikisen!

Toivottelen kaikille ihania kesäpäiviä, mielenrauhaa,
tyytyväisyyttä, optimistista asennetta ja kaikkea joka ravitsee meitä sisältäpäin
olemaan onnellisia! :)






6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat♥ Toivottavasti kolottelut pysyy poissa ja saisit nauttia vaan kesästä ja näistä ihanista paistepäivistä! Aurinkoista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde lämpimästä kommentistasi!<3 Aurinkoista viikoa!

      Poista
  2. Ei kaikkista kolotuksista kannata välittää.
    Itselleni kävi taas toivin päin. Eräs ystävä soitteli ja kyseli kuulumisia ja vointeja. Sanoin, että mulla ei kyllä ole mitään terveysongelmia ja olen terve ,kuin pukki. Puhelun loputtua aloin miettiä, että no onhan minulla jos mitä kremppaa...on kilpirauhasen kanssa ongelmia....on nivelrikkoa ja välillä sattuu niin, ettei meinaa kävelemään päästä...pulssi liian korkea ja muuta pientä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein itsekään ymmärrä miksi minä-aina niin terveenä saanut elää,aloin näin "vaivaloiseksi" :).Ehkä juuri sen tähden,kun en ole oikein tottunut kremppoihin ja nyt niitä tuntuu tulevan koko ajan lisää.
      Sinulla on upea asenne,ihailen!! :) Siihen minäkin nyt pyrin.Eipä näitä kannata ainakaan jäädä murehtimaan, tai kohta ei muuta huomaakaan.
      Kesä kukkeimmillaan ja siihen pitää nyt keskittyä täysillä!
      Kiitos Hannele!<3

      Poista
  3. Joskus on varmaan paikallaan käydä tutkituttamassa oireensa, jos ne rupeavat liiaksi hallitsemaan oloa. Antaudu vain kesälle, anna sen viedä ja vikise, jos/kun liikaa kolottaa.
    Minä pyrin tuolla asenteella porskuttelemaan. Pari vuotta sitten loukkaamani selkä vihottelee nyt ikävästi ja rajoittaa liikkumistani. Enää en saa selkäoireita luulotaudin piikkiin, vaikka tavallisesti kaikki siihen lykkäänkin vatvottuani ne loppuun.
    Kivat kuvasi kertovat, mitä retkelläsi näit ja kohtasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!❤ Pakko siihen alkaa asennoitua,että ikä tuo vaikka mitä tullessaan.Henkisellä puolella pystyy näköjään paljon asiaan vaikuttamaan ja olla antamatta huolelle sitä pikkusormea.
      Kovasti hellettä tänne nyt luvassa,minulle piisaisi hyvin sellainen 23 astetta kesästä nauttimiseen.Pitää varmaan mennä liottamaan varpaitaan tuonne rantakalliolle.Ehkä viikonlopuksi pääsen maalle,siellä olisi mukavampaa kun talossa pysyy viileys paremmin kuin täällä kaupunkiasunnossa.
      Ihania kesäpäiviä sinne pohjoiseen!

      Poista