perjantai 4. syyskuuta 2020


Niin se vain meni tämäkin kesä.
Viljapeltojen sato valmista.
Kuinka kaunis on tuo kultainen kypsän viljan väri,
kuinka kauniit aaltoilevat pellot maaseudulla.
Maanviljelijöillä elouurastukset jo alkaneet.
Kun seisoo metsäaukiolla ja katselee kypsynyttä kauraa viereisellä pellolla,
mielen valtaa helposti hienoinen haikeus.
Elo ja syyskuun väliin mahtuisi hyvin haikeuskuu.




Minä toin maalta auringon mukanani kotiin kaupunkiin.
Harmaan ikkunanäkymän jälkeen kun sitä katson, 
piristyn heti ja sen iloinen olemus hymyilyttää minua.
Luulen, että Helenekin tykkää.




Toin minä maalta mukanani muutakin.
Pienen pieniä kotilovauvoja persiljanipussa, jonka silppusin pakkaseen talven keittoihin.
Kolme mikroskooppisen pientä meteorologia kiikutin parvekkeelle toiseen persiljaistutkseeni, en minä niitä raaskinut tappaa kun liukuivat persiljojen liotusastiasta reunalle taiteilemaan.
 

Hyvää viikonloppua!<3

6 kommenttia:

  1. Kypsä vilja on kaunista ja se viljan sellainen hiljainen huojunta tasaisessa tuulessa.
    Kävin tänään torilla etsimässä kotimaisia luumuja, eipä ollut. Niin nyt tässä vasta älysin, että oli ihan putkikatse päällä, kun en huomannut pieniä aurinkoja. Niitä varmasti olisi ollut.
    Hyllynäkymä on niin ihmeellisen ihana. Olikohan Helene syksyihminen!
    En myöskään olisi raaskinut nitistää pieniä kotiloita, vaikka en tykkää niistä yhtään tuolla puutarhan kasveissa.
    Kiitos! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieno tuuli kun huojuttaa aaltoina viljaa,se on hyvin kaunista niin kuin kirjoitit.
      Auringonkukat ovat syksyisin lemppareitani,toivottavasti sinäkin niitä vielä löydät.
      Kiitos,pidän itsekin vielä kovasti tuon hyllyn asetelmasta.Tiedätkö,minä luulen,että Helene ainakin piti syksyisen ruskan väreistä kovasti,koska niitä esiintyy niin monessa hänen tauluistaan.Ehkä syksyn kosteus ja viileys kuitenkin olivat hänelle tuskallisia lapsuuden onnettomuuden takia.Vaurioitunutta lonkkaa on luultavasti syksyisin kolottanut.
      Kotilot tekevät selvää jälkeä puutarhassa,mutta nämä vauvat olivat niin pieniä,että säälintunne voitti.😊
      Kiitos Vikki!❤

      Poista
  2. Kypsän elopellon tuoksu on loppu-kesän ja alkusyksyn parhaita tuoksuja. Toki tuleentuneet pellot ovat kauniita katsellakin. Minulla on oikein ihania muistikuvia viljapelloilta, kun seivästin kauraa, vehnää, ohraa ja ruis sidottiin ensin lyhteisiin ja sitten lyhteet useimmiten nostettiin hangolla seipäälle, harvemmin tehtiin enää kuhilaita.
    Syksyä oli, kun kuuli koulusta palatessaan jo etäältä kotoa ryskyn ja maamoottorin äänet.
    Miten on, onkohan Helenekin maaseudun tyttäriä, vaiko vallan kaupunkilaisnainen?
    Haikeuskuukausi saattaa olla monella meneillään. Alkoi jo elokuun viime päivinä.
    Kiitos, itsellesi myös aurinkoisia haikeuskuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elopellot todella myös tuoksuvat ihanalle.
      Minullakin on onnekseni muistoja heinäpellolta,kiitos kun jaoit omasi!
      Meillä oli sisareni kanssa kevyemmät kaksipiikkiset heinähangot,jolla heinätuppaita nostelimme seipäälle.Yleensä kyllä olimme vain nappulatyttöinä tai juoksimme tuvan ja heinäpellon väliä kantamassa evästä työväelle kun oli ruokailutauot.
      Eipä minun ja sisareni jälkeen seuraava sukupolvi ole enää näitä kokemuksia saanut.
      Helene syntyi Helsingissä,joten kyllä hän kaupunkilainen oli,mutta viihtyi kyllä maaseudun omaisissakin miljöissä.
      Juu,kyllä meillä monella taitaa olla haikeuskuukausi meneillään.Kunhan tästä vielä syksyistyy enemmän,taitaa kesähaikeus iskeä hetkeksi ronskimminkin.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  3. Voi, rakastan sitä näkymää, kun kypsä vilja lainehtii tuulessa. Lienee johtuu siitä, että olen maalla kasvanut ja lähes koko elämäni asunut. Kunpa maatalous säilyisi tässä maassa ja saisimme kotimaista viljaa jatkossakin.
    Hyvää viikonvaihdetta Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ihanaa näkymää saa nyt maaseudulla ihastella.
      Minäkin toivon,että kotimaassa viljely olisi jatkossakin sen verran kannattavaa,että säilyisi hengissä.Nämä asiat mietityttävät aika ajoin kovasti,että miksi täytyy ja on kannattavampaa rahdata ulkomailta.
      Kiitos Piipe,hyvää viikonvaihdetta!❤

      Poista