sunnuntai 11. helmikuuta 2018



Taas niin rauhallinen sunnuntai, laskiaissunnuntai.
Metsässä olivat pikkulinnut syöneet jo kaikki 8 talipalloa puiden oksilta, pitää käydä ostamassa lisää.
Olen aika vähän poltellut tänä talvena kynttilöitä kotona, tänään tuli siihen mieli.
Kun en pulkkamäkeenkään lähtenyt, juhlistettakoot päivää niillä.
Jotkut hassut joulunjälkeiset tämä toinen talvinen juhlapäivä minussa muutenkin herätti, kun glögimukilliseenkin ajatus meni.
Ihanaa, melkein kahdeksan tuntia vielä valveillaoloaikaa jäljellä, ei suuria suunnitelmia, olla vain ja mukavia puuhastella.
Ai että, tykkään tuosta uuden imurini lisäsuuttimesta! Joku turbosuutin, joka imuroi ja "tamppaa" matot niihin takertumatta.Imurointikin on mukavaa kunnon laitteella.
Iso tyhjä taulukangaskin ja akryylivärit odottavat, idea valmis, mutta pelottaa liiaksi aloittaa.Pelottanut jo monta kuukautta.Aina päätän uskaltaa, mutta en sittenkään.
Pelkään, että odotus lopputuloksesta ja todellisuus eivät tule kohtaamaan. Pelottaa pettyä pahasti.Vielä voin kuvitella, että ehkä osaan, kun en ole aloittanutkaan.
Ehkä tänään vielä tyydyn vain kalustemaalilla sutimaan komerossa odottavan lokerikon pikkuesineille.
Nyt kuitenkin menen valmistamaan päivällistä. Jotain niinkin juhlallista kuin jauheliharisottoa! :)

Mukavaa laskiaissunnuntain jatkoa! <3 <3


















torstai 8. helmikuuta 2018



Tässä meidän ihmisten elämänpäivien rinnalla tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista eläinten elämänpäivien taholla.
Tänään seurasin suurella innostuksella Helsingissä varista. Se lennähti muina lintuina jotain suurehkoa löytämäänsä makupalaa nokassaan kantaen, suoraan jonkunnäköiseen hormiputkeen. Tässä vaiheessa se naulitsi mielenkiintoni.Että osaa lintu mennä piiloon syömään, ettei joudu nahistelemaan löydöstään muiden kanssa. Wau!
Kunnes hämmästykseni kasvoi astetta suuremmaksi. Ilmiselvästi harakka oli jostain takavasemmalta kuitenkin huomannut veli variksen harhautusoperaation. Se lennähti putken päähän ja niska kyyryssä yritti tihrustaa sinne sisään. Minua jo nauratti.
Harakka vaapotti ja vaapotti putken suulla ja välillä kurkki sinne sisään. Uskallus ei kuitenkaan riittänyt mennä perässä. Olisikohan lintujen hierarkiassa variksilla suurempi mahti?
Minun oli ihan pakko nähdä esityksen lopputulema.
Varis kun oli putkessa syönyt rauhassa syötävänsä, se pölähti ulos ja näytti jopa voitonriemukkaalta levittäytyessään siivilleen ja porhaltaessaan hölmistyneen harakan ohitse matkoihinsa.
Minun oli vielä katsottava, menisikö harakka nyt etsimään putkesta jämiä, mutta ei.
Ilmeisesti se ei joko uskaltautunut, tai sitten se ei kykene "ajattelemaan" mahdollisia jämiä, näkemättä niitä.
Postauksen kuvat ovat parin viikon takaiset, toisesta variksen ruokailutilanteesta.

Minä tykkään variksista ihan hirmusti. :)

Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3












tiistai 6. helmikuuta 2018



Wc.n oven viisauksia meillä kotona


Shhh...


Minusta näkyi korva ja silmä roskakatoksen roskasäiliöstä. Pesukoneen kautta pääsin tänne
asumaan.


Ihan rakkauttaan se tuossa näykkii



Olen kettu, mutten ollenkaan viekas ja ovela.
Ihan tällainen symppis vain.


Keväästä haaveilija


Minä olen tällainen kirppiskakadu.Kiinanruusukin voi hyvin, kun kuvittelee elelevänsä
eksoottisemmassa paikassa.


Vaikka olen koiraenkeli, asun täällä emäntäni sydämessä ja näissä kuvissa työpöydän yläpuolella.


Minä olen uusi tulokas, mutta tuo vanhempi pässi on jo yli 40-vuotias.


Tässä viisaus kukoistaa ja aroillakin hyvä olla


Lurps!


Myöhempään iltapäivisin venyvä valoisuus on NIIN mieltä piristävää!

Eihän tässä postauksessa ollut päätä eikä häntää, mutta pistin tiistai illan ratoksi :)

sunnuntai 4. helmikuuta 2018




 Jos päivä olisi lintu, tämä sunnuntai olisi talitintti!
Auringonvalo lumikummulla kuin sen keltainen kupu.
Pirteä ja virkeä.
Lapsia pulkkamäessä,ihmisiä paljon liikkeellä,iloista naurua ja puheensorinaa.
Jokainen vastaantulija näytti olevan hyvällä tuulella.
Oikein harmitti, ettei minulla ollut mukana termarissa kuumaa kaakaota ja lauantaimakkaravoileipiä, niin kuin silloin kauan sitten hiihtolenkeillä isän ja pikkusiskon kanssa, kun kiersimme meren jäällä yhden tietyn horisontissa näkyneen saaren.
Kuinka oikealta sää tänään tuntuikaan!
Juuri nyt pitääkin olla näin.
Juuri nyt ei saa riittää sormikkaat, nyt pitää täytyä laittaa niiden päälle vielä paksut lapaset, jalkaan villaiset kalsarit ja toppahousujen suhina.
Tähän vuodenaikaan pitäisi voida pitää huopatossujakin päivittäin.
Taas mieleeni tulvahti niin monia nostalgisia muistoja samanlaisista sunnuntaipäivistä.
Niin hyvin muistan kotiintulon punaposkisena, kun oli koko päivän viettänyt liukumäessä tai hiihtolenkeillä tai muuten vain ulkoilemassa ja leikkimässä kavereiden kanssa.
Miten kotoisalta eteisessä vastaantuleva ruoantuoksu tuntuikaan.
Perheen kesken istutut sunnuntaipäivälliset ulkoilmasta virkistyneenä.
Omaan huoneeseen kantautuneet talviurheiluselostukset, joita isä olohuoneessa katseli.
Voi että. olenkohan tulossa vanhaksi, kun näin kovasti vanhat muistot lämmittävät.
En kerrostaloasukkaana saa ruokkia pikkulintuja pihalla.Kävelylenkkini päälle, kun kävin ostamassa meille köyhienritareiden tarpeet kaupasta (oli ihan pakko, koska niitäkin aina lapsena sai talvisunnuntaisin), ostin myös ison pussillisen talipalloja.
Menin sitten metsään ja ripustelin niitä puiden oksiin riippumaan pikku tirpusille pakkaspäivien ravinnoksi.
Ja toivon, että nämä tinttipäivät saisivat jatkua pitkään!














































lauantai 3. helmikuuta 2018



Sydäntalvi. Kaunis sana.
Talven sydän.
Talvi sydämessä, sydän jäässä.
Sydänveri. Lämmin, punainen.
Kylmän väri sininen.
Sydäntalvi, siniverinen.