Syksy on nyt sitten viralliseasti alkanut.

Minulla takana ihanat kaksi päivää tyttären ja Sisun kanssa maalla.

Lauantaina ilma suorastaan lepäsi raskaana harteilla, lämmintä ja kosteaa.

Lehtikään ei puissa värähtänyt, syksyisen harmaata, syyskuun alkamisen kunniaksi.

Illalla kuuntelimme ilveksen ääntelyä tyttären kanssa sen jälkeen, kun Sisun joka rakastaa lenkkeilyä, iltalenkki oli päättynyt jo pihatien puoleenväliin ja se halusi takaisin pihaan ja sisälle.

Sunnuntai alkoi samanlaisena, mutta muuttui iltapäivällä aurinkoiseksi ja raikkaammaksi, kuin kesä olisi palannut! 

Vihreä oli taas vihreää, pörriäiset heräsivät ja linnut lauloivat.

 Jopa pääskysiä lenteli hetken talon yläpuolella, 

vaikka oman pihat pääskyt lähtivät jo aikaa sitten.

 Nämä vissiin tulleet pohjoisemmasta.

Metsän marjat vei kuiva ja helteinen jakso, mutta herkkutattia alkaa nousta, jihuu!!!

Kriikunat ja omput kypsyvät ja kasvimaa antaa satoaan.

Kaivoin hienoja valkosipulinkynsiä mullasta, ihan itse viime kesänä istuttamiani, 

tuoksuvat ihanan vahvalle, nams!

Laatikollisen mustia viinimarjoja ostin jo aiemmin marketista ja pakastin talven syömämarjoiksi.

Loppuviikosta lähdemme isännän kanssa takaisin maalle kunnon tattijahtiin ja laitamme kuivurit laulamaan!! :)

Mukavaa, alkanutta viikkoa ja syyskuuta! <3

 

 

Vaikka syksy on alkanut, kesä sinnittelee.

Jopa yksittäisiä lupiineja on alkanut nousta uudestaan kuivan jälkeen.

Elämän merkit minussa.

Keski-ikäisyydessä on ihanaa armeliaisuutta itseään kohtaan.

On niin mukavaa olla jo sinut itsensä kanssa.

Aika pitkälti henkisesti kuin ruumiillisestikin.

Kelpaan hyvin itselleni. Kaikkineni.

Minulla ei enää ole tarvetta yrittää hurmata ketään fyysisin keinoin.

Taannoin saunassa kiinnitin huomioni kehoni merkkeihin, niihin elämän jättämiin.

Synnyinkin 56 vuotta sitten merkki ohimollani.

Syntymämerkki, jonka perin mummultani.

Mirjam-mummulla tumma luomi, jossa kasvoi karvaa oli käsivarressa,

siskontyttäreltä tämä samainen luomi löytyy myös kädestä.

Muistan, kuinka se häiritsi teininä ja nuorena naisena.

Yritin piilottaa sen otsatukan alle.

Pyrin kävelemään aina seurassa,varsinkin miesseurassa sillä puolella, ettei sitä näkynyt, jos tuuli tuiversi hiukset pois ohimolta.

Joskus aikuisiälläkin joku on luullut, että minua on lyöty.

Nykyisin en luomea enää edes juurikaan muista.

Se on kyllä jo haalentunutkin, eikä pistä enää niin silmään.

Löydän kehostani myös lapsena sairastamani vesirokon arpia.

Ja tuon ruman, leveän arven säärestäni, jonka Kustavissa nuori, hermostunut eläinlääkäri ompeli,

isäni pitäessä jalastani kiinni ja rauhoitellessa minua.

Hetkeä aikaisemmin olimme sisareni kanssa pelanneet sulkapalloa, ja kompastuin terävään suureen kiveen.

Yhdestä sormestani löydän arpimuiston siitä, että kesäleirillä Strömsön saaressa lapsena vedin kaslanlehdellä sormeeni haavan, joka sittemmin tulehtui pahasti ja sormesta kuorittiin iho märän ympäriltä lääkärin toimesta.

Sääristäni löytyy myös hiussuonien purkautumia Kreikan ajoilta.

En kuunnellut viisaan, vanhan professorin neuvoja aikoinaan työpaikallani nuorena naisena, toimiessani tarjoilijana Mikonkadun ranskalais-bistrossa Chez Mariuksessa.

Hän neuvoi Kreikkaan matkustavaa käyttämään hyviä kenkiä, koska maan vetovoima on suomalaisen keholle erilaisempi lähempänä päiväntasaajaa.

Raskausarvet rinnoissa, niissä, jotka nuorena niin kauniin pyöreinä ja pienehköinä repesivät jo raskauden aikana turvotessaan valtaviksi.

Ja jatkoivat repeämistään maidon niihin noustessa synnytyksen jälkeen.

Nuokkuvat nyt jo sympaattisesti työnsä hyvin hoidettuaan.

Lastenlääkäri neuvoi pitkään imettämään, kun kummankin vanhemman suvussa tarjolla allergiaa, ja minähän imetin, kun maitoa tuli, puolitoistavuotiaiksi kummankin lapseni.

Rakastamani kesäaurinko on vuosien saatossa uurtanut juonteita kasvoihini,

herkut asettuneet uumalleni.

Yhtäkään hetkeä auringon lämmössä tai herkuttelua hyvässä seurassa en antaisi pois, enkä kadu.

Näiden merkkien ja arpien kanssa elän elämäni loppuun asti.

Ne ovat minun merkkejäni eletystä elämästä, elämänpolusta, jolle tuo alimman kuvan 

pienokainen aikoinaan lähti syntymämerkki ohimossaan.

Hyvät sinunkaupat itsensä kanssa,

sen kun olisi jo nuorempana oivaltanut.

Mukavaa viikonloppua! <3 <3

Suomen Luonnon päivä 25.8.2018

Se, että kirjoitin luonnon otsikkoon isolla ei ole tahaton kirjoitusvirhe.

Mielestäni sopisi erinomaisesti erisnimeksi.

Jos minulla olisi lippu ja lipputanko, vetäisin lipun hulmuamaan tänään

tuntien sydämessäni suurta kunnioitusta, rakkautta ja huolta.

Postaukseni on oma pieni suuri kunnianosoitukseni mahtavaa luontoamme kohtaan.

Varjelkaamme ja vaalikaamme.

Antakaamme sen näyttää meille, mikä on tärkeintä elämässä,

 mikä sen yleensä mahdollistaa.

<3

 

 

Kauniita pintoja. näkymiä ja tunnelmia Pohjanmaalla.

 Löytöjä Lapväärtin kirppikseltä.

Yhdeksän eriväristä snapsulasia 8e.

Ja ilmeikkäiden "savityyppien" ohi minä vaan en pääse...tämä oli niin lempeäkatseinen.

Maksoi 4e.

Ah, taas uudet pitkät villasukat!

25e.

Elämässä ei ikinä pitäisi mennä ikä edellä, rajoitteita itselleen keksien.

Reilut seitsemänkymppinen avoanoppi löysi kirpparilta leijan ja kirmasi sänkipelkoa kuin nuori varsa onnellisena.

Yö Pohjanmaalla on jo pilkkopimeä.

Mukavaa alkavaa, syyskesän viikonloppua! <3