Minun pitää jatkossa muistaa, kuinka paljon hyvää energiaa ja iloa saan auringonkukista!

Seuraavan kerran, kun masentaa tai ahdistaa, pitää käydä kukkakaupassa.

Ja ensi vuonna pistän niitä kasvamaan taas maalla, aivan varmasti!

Kukka täynnä pirteää hyvää mieltä.

Mustatorvisieni-keitto.

Rupesin valmistamaan keittoa.

Kuullotin ensin sipulit voissa, lisäsin tuoreen mustatorvisieni-hakkeen.

Pyörittelin niitä niin kauan, että sienistä haihtui neste.

Lisäsin pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja pyörittelin taas.

Sitten vettä. Mukaan tuoretta, itse kasvattamaani timjamia, kaksi luomu kasvisliemikuutiota. Mustaa ja valkopippuria. Hiven suolaa ja hyppysellinen sokeria.

Annoin vehnäjauhon kiehua hiukan aikaa hissukseen kypsäksi, sitten lisäsin kerman ja ison nokareen tuorejuustoa.

Ja jotain jäi mausta uupumaan...

Eikun kokkipoika huoneestaan maistamaan.

Maistoi ja sanoi: "raasta pari pientä tuoretta tomaattia".

TOMAATTIA! -rääkäisin minä.

Kokkipoikani otti lusikallisen keittoa, leikkasi siihen pienen palan tomaattia ja työnsi suuhuni.

Totta tosiaan! Juuri tämä tästä puuttui, pieni hapokkuus!

Kun raastetut tomaatit olivat hetken muhineet keitossa, siitä tuli taivaallisen makuista!

Suu olisi syönyt, jos vatsa olisi vetänyt vaikka kuinka paljon.

Mutta, että tuoretta tomaattia kermaiseen sienikeittoon, en olisi ihan heti itse keksinyt. :)

Yhtenä päivänä pihasta kuului moottorin surinaa jo heti aamusta.

Kävi ilmi, että viherfirma oli tullut pistämään kaikki piha-alueemme puskat tyveään myöten sileiksi.

Pieni ystäväni punarinta, jota olen jo pitkään seurannut, kerran pelastanutkin sen kiipelistä roskakatokseta, oli surullinen näky...

Kaikki sen  turvalliset puskat oli viety.

Niiden suojista se on koko kesän pyrähdellyt hyönteisiä ja mennyt kiireesti takaisin piiloon.

Aivan kuin se olisi minulle tullut kertomaan asiasta ja kysymään syytä.

 Niin lähelle eteeni se tuli, vaikka yleensä on kovin arka, eikä ole ollut mitään mahdollisuuksia siitä kuvaa saada aikaisemmin pihalla.

Olisivat nyt pari viikkoa vielä antaneet kauniiden pensaiden vihertää ja pikkulintujen niiden suojista lentää etelään. Hm.

 Tänään kävin pitkästä aikaa merenrannalla.

Ja mitä pirkuletta!

Kuvia, monia kuvia ladatessani koneelleni huomasin, että niissä oli päivämäärä ja kellonaika!

No, en ole vielä sinut uuden kamerani kanssa, jossain vaiheessa olen säheltänyt tuon päivämäärän päälle.

Mennään merenranta kuvat nyt tälleen turistikuvina. :)

Sheeps at work ja pikkuvarpuset tuulen tuiverruksessa.

Mukavaa loppuviikkoa! <3 <3

Tänä vuonna tykkään erikoisesti tästä alkaneesta syksystä.

Ihmettelen, kun minulle tyypillistä kesänkaihoakaan ei ainakaan vielä ole tullut.

Pääsin hyvin syksyn kyytiin, nenä ja ajatukset eteenpäin!

Pidän nyt jopa ajatuksesta ilmojen kylmenemisestä ja kotiin pesiytymisestä.

Oli upea vapaa kesä, ehkä siinä syy.

Odotan innolla, mitä uutta syksy ja talvi tuovat tullessaan elämääni.

Kuvia viime viikon varrelta maalla mummulassa.

Sieniä kerättiin ja perattiin, ryöpättiin ja kuivattiin. PALJON!

Erityisen onnellinen olin itse kylvämistäni auringonkukista.

Luulin, että kuiva kausi ne vei.

Niin vain virkosivat ja lähtivät uuteen kasvuun ja nyt sain jo kimpun mukaani kaupunkiin.

Vielä jäi paljon nuppuja seuraavaan reissuun.

Pienen kimpun otin myös kukkapenkistä, johon heitin kukkasekoitus-siemeniä keväällä.

On ollut kiva seurata, mitä kaikkia kukkia sieltä on noussut. :)

Pieni herkkutatti kasvoi kaverin kyljen myötäisesti.

En raaskinut erottaa kaveruksia. :)

 

 

Kotoisaa alkavaa viikkoa! <3 <3

Sisun syysterveiset kaikille! <3

# ihan paras kubbe!

Oma rakas paikkani.

Onko sinulle muotoutunut joku tietty paikka, sama kohta ja maisema johon aina palaat, vuodesta toiseen?

Minulla on ollut jo monia vuosia tämä oma paikkani maalla, navetan takana.

Ensin siinä oli kivi (näkyy kolmannessa kuvassa), jolla istuin ja katselin itsekseni maisemaa, edesmennyt Santtu-koirani saattoi olla seuranani. 

Sukulaisetkin sitä jo kutsuivat minun kivekseni.

Sittemmin kiven eteen kasvoi pieniä mäntyjä, enkä nähnyt niiden takaa enää mitään.

Vaihdoin tuoliin.

Tuossa, yleensä ilta-auringossa istuessani, minulla on kaikki hyvin.

Siitä minulla ei ole kiire mihinkään, ajatukseni ovat lempeät ja kirkkaat,

 puhdistun kaikista huolistani.

Yleensä nousen vasta, kun aurinko on jo laskenut metsän taa.

Ajan saatossa tuohon viereen, männyn juurelle on muodostunut tuollainen "alttari"minulle, johon kerääntyy kaikenlaista.

Isäni aikoinaan laski siihen ensin löytämänsä pöllönmuotoisen kiven katselemaan laskevaa aurinkoa,

ajatteli siitä hakata sen pöllön joku kaunis päivä.

Pöllö on edelleen niillä sijoillaan, kivitaiteilija jo edesmennyt hänkin.

Puuta vasten nojaa myös vanha käppyrä katajan varsi, jonka keskelle on jäänyt katajan kasvaessa suuri kivi kiinni.

Löysin sen metsästä. Hieno.

Paljon ruosteisia maatalon töissä tarvittavien esineiden palasia, joita on löytynyt milloin mistäkin.

Siihen hautasin edellisenä kesänä pienen oravankin,

 jonka mäyrä sittemmin oli kaivanut ylös...

Paljon aiemmin, lapsuudessani, tuossa kirmasi vaarini hevonen.

Alue oli sille aidattu. 

Ei riiviö päästänyt minua ja sisartani juoksemaan alueen läpi metsänlaitaan, josta olisimme päässeet ystävättäriämme tapaamaan.

Aina piti odottaa Ville-pappaa pitämään raisua hevosta aloillaan, että pääsimme ohi pujahtamaan.

Raiha sen nimikin oli.

Sekin jo laukkaa vihreämmillä niityillä, saan olla rakkaassa paikassani aivan rauhassa.


Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Vexi Salmi

Rauhallista ja mukavaa viikonloppua! <3

Ihme tapahtui!

Pitkän, kuivan ja helteisen jakson jälkeen kesemmällä ajattelin, ettei sienimetsään tarvitsisi tänä syksynä mennä.

Tai tarvitsisi mennä on hiukan huono ilmaisu, paremminkin ei pääsisi menemään.

Intohimoisina sienestäjinä me isännän kanssa otimme tämän yllärin avosylin vastaan!

Herkkutattia on jo kuivattu aivan mieletön määrä, kanttarellia rupeaa nyt nousemaan. Karvalaukkujakin keräsin jo aimomäärän suolasieniksi, ovat nyt juuri parhaimmillaan, pieninä, paksuina ja napakoina.

Vajaan viikon reissumme aikana päivät pyörivät kutakuinkin metsän, sienien ja niiden perkaamisen ympärillä.

Metsä on nyt täynnä sieniä. pieniä ja suuria, myrkyllisiä ja herkullisia.

Metsä on nyt myös hyvin kaunis, syksy hiipii sinne sienien lisäksi muuttuvina väreinä.

Nuoret koivuneidot alkavat siellä kellastua, vaikka pihamaamme vanhat rouvat kantavat vielä vihreitä, joskin jo selvästi väsyneitä lehtiään.

Reissullemme osuivat myös hienot säät.

Metsässä oli mukava kulkea, nauttia sen kauneudesta ja kosteanhapekkaasta ilmasta.

"Niskaravuistakaan" joiksi hirvikärpäset olen nimennyt, ei ollut riesaa.

Jokunen yksittäinen vain osui kohdallemme. Hyttysiä ei ollut ollenkaan.

Seuraavaksi sitten ehkä seuraavalla reissulla niiden kanttarellien kimppuun,

 kunhan hiukan aikaa niiden vielä annamme kasvaa.

Tulossa on myös vielä suppikset ja mustattorvisienet!!

Oletko sinä saanut jo sienisaalista?

Herkullinen ja myrkyllinen, kylki kyljessä, kuin tenavakaverukset konsanaan.

Oravakin on tunnistanut, kumpaa kannattaa haukata.

Jotenkin hetken jopa säälitti napata herkku mukaan ja jättää kaveri siihen yksikseen...

Suomalainen järvimaisema.

Olen asunut koko elämäni meren rantamilla.

Mutta, nämä mutapohjaiset mummulan tienoon järvet ovat myös kovin rakkaat.

Lapsuuteni uintireissuilla rannat olivat täynnä järvisimpukan kuoria, niin on edelleen.

Järvimaisemassa tyynenä iltana on jotain kovin rauhaisaa ja kaunista.

Mukavaa alkanutta viikkoa!♡

Voisinpa sanoa, että maalasin.

Mutta ei, käsittelin vain.
Olen oikeastaan kovin innoissani tästä kuvien käsittelystä tällä hetkellä.
Kun vihdoin vahingossa löysin, missä se tapahtuu ja kuinka helppoa tämä yksinkertainen käsittely on.
Kaikkea jännää saa kuvistaan aikaiseksi. 
Oppia ikä kaikki! ;)