maanantai 5. marraskuuta 2018


Tihkusadetta.
 Sumu roikkuu puissa kosteudesta sakeana, on leutoa ja hiljaista.
 Porstuan ikkunat huurussa.
Mietin, että olipa hyvä kun käytiin suppismetsällä edellisenä päivänä kuivalla kelillä.
Mikä suloinen tilaisuus nyt olla vaan!
Tuvan lämmössä kynttilöitä, telkkaria, kirjaa, naistenlehtiä ja löhöämistä.
Ihana raukeus ja tyyneys otsalla, onnellinen olo.
Kärpäsiä heräillyt taas piiloistaan pörisemään nurkkiin.
Tuo kesäpäivän mieleen tuo ääni.
Saan ikkunasta, johon tintit eilen koputtelivat jyvän toivossa hienon kuvan kynttilän liekeistä.
 Kuin olisi puun oksat tulessa.
Nyt on tirpusillakin pitkät pötköt talvimuonaa roikkumassa pensaissa
 kauppareissun jälkeen.
 Ja auringonkukansiemeniä navetalla lintulaudalla.
Uskalsin laittaa, kun tiedän naapurinrouvan jatkavan ruokintaa koko talven.

Samalla kauppareissulla kävimme sytyttämässä pyhäinpäivän kynttilät haudoille.
Kirkonkellot soivat verkkaan ja kutsuivat jumalanpalvelukseen samalla kun niitä kynttilöitä sytyttelimme.
Minulle ne nostattivat kyyneleet silmiin kun oli niin harras ja kaunis tunnelma hautuumaalla.

Sateisia ja sumuisia päiviä seurasi aurinkoinen sunnuntai.
Isäntä lähti keräämään lisää suppiksia, minä suuntasin toiseen metsään pikku ystävieni kanssa, tästä lisää seuraavassa postauksessa.
En juurikaan olisi voinut onnellisempi olla kun aurinkoista, syksyistä metsää samosin, ihmettelin ja ihastelin.
Tulin jo kerran poiskin, mutta lähdin takaisin.
Ajattelin, etten tuhlaa hienoa aurinkosäätä ja kaunista metsää nyt kun siihen on tilaisuus,
kohta alkaisi taas jo iltakin hämärtää neljän jälkeen.
Myöhemmin, auringon laskiessa ihastelin pienten lentäväisten parvea, 
joka kisaili männyn oksien välissä, kuin kesäiltana konsanaan,
 vaikka nyt oli jo marraskuun neljäs.

Tätä aurinkopäivää seurasi uskomaton iltataivas, myöhemmin mahtava tähtitaivas ja upeat revontulet!
Koko pohjoinen taivaan puoli loimusi kirkkaana.
Minulla meinasi sydän pakahtua, kun pimeässä niitä mummulan portailla katselin.

Sielua ravitseva viikko maalla.
Savun tuoksua, puuhellan paukahtelua, hiljaisuutta ja kauneutta.
Ai niin,
Nukuin ulkona lokakuun viimeisenä yönä!
Tarkoitus oli jo viime syksynä, mutten sitten uskaltanutkaan.
Nyt päätin, ettei petoeläin uskalla nousta aitan rappusia varpaitani nuuskimaan.
Pari superlonpatjaa alle ja paksun untuvatäkin sisään tuohon 15 kuvan aitan ylätasanteelle tutimaan.
Ajatuksenani oli siitä tähyillä pihaa yöaikaan kun kiinnostaisi tietää,
 mitä kaikkea siellä tapahtuu.
Ja kuinkas kävikään.
Olen nukahtanut melkein heti.
Heräsin aamupimeällä ja laskeuduin kuusen juurelle pissille ja kömmin takaisin untuvatäkkini alle.
Missään vaiheessa ei kylmä tullut.
Täkin uloin sivu oli hieman aamusateesta kostunut kun isäntä tuli kahdeksan aikoihin huhuilemaan, että ollaanko hengissä.
Olin niin tuhannen ylpeä itsestäni, kun voitin ja turhaksi totesin taas yhden peloistani.
Jännältä tuntui seuraavina iltoina portailta katsella pimeää pihaa ja ajatella, että tuolla minä nukuin yksin koko yön ja mahdolliset pihassa käyneet eläimet naureskelivat partaansa kuorsaavaa "luontotieteilijää." ;)

Oikein mukavaa viikon alkua! <3 <3






















































maanantai 29. lokakuuta 2018


 Tämä tuli kuin varkain, 
ensilumi Saunalahteen!
Hötöä vasta, mutta kuinka se muutti mielentilan kertaheitolla talviseksi.
Syksy jäi taakse ja ajatuksiin tuli muistista kaikkea talveen liittyvää.
Aurinkokin paistaa ihanasti ja sää on pirpsakka!

Mukavaa alkuviikkoa! <3 <3














perjantai 26. lokakuuta 2018


Syksyllä maistuu suppispiirakka.
 Löysimme isännän kanssa maalla parisenkymmentä litraa vakkaripaikoiltamme.
Tällä kertaa kätkin suppikset ja muut aineet (riisiä, pari supulia, kananmunaa, pekonia, mustapippuria, loraus kaurakermaa ja pirske savuaromia, suolaa) voitaikinakuoreen. 
Hyvää oli!


 Rantalenkilläni sain aikani etsiä tikkaa, ennen kuin se osui silmiini suuressa männyssä.
Kuulin nakutuksen, muttei millään meinannut löytyä, että missä.
Tikka oli kovin korkealla, joten kuvat ovat hiukan puuroiset.











Lokakuun kukkia.
Lenkin varrella sai ihastella niin orvokkeja kuin leinikkejäkin vielä kesäloistossaan.





Mustarastas luuli olevansa minulta hyvin piilossa pusikossaan.
Eihän se tiennyt, että pystyin  zoomaamaan sen lähemmäksi.


 Syysmyrskyt merellä kuljettavat rantaan paljon puutavaraa.


Aikaisemmin kerroin mielipaikastani maalla, navetan takana.
Ja kuinka sen viereen on kerääntynyt kaikkea maastosta löytynyttä kuin "alttariksi."
Lupasin Sydämellistä -blogin  Henskulle kuvata mainitsemani vanhan katajan rungon, johon kivi on aikojen saatossa kasvanut sisään.
 Löysin tämän luonnon taideteoksen metsästä.





Tässä muita ympäristöstä löytämiäni esineitä.
Kuinka kaunis on ruostunut rauta männynkaarnaa vasten? :)


keskiviikko 24. lokakuuta 2018


Sydän mielisi runoksi rustata nämä ajatukset ja tunnot.
Kaiken kaihoisan kauniin, mitä silmät näkevät.
Taas on ilta.
Niin päivällä, kuin vuodellakin.
Muistoja työntyy pellonlaidassa katselijan mieleen.
Kuinka oli kaunis kesä, vihreät lehdet ja kukkaset.
Oli iloa, onnea ja auringon lämpöä.
Tuon saman auringon, joka nyt maalailee kuparikullallaan pellon, puut ja kaiken.
Kävelen hiljaa takaisin talolle päin, vilkaisen vielä olkani yli,
aurinko on jo mennyt ja yksinäinen heinäntähkä hävinnyt pimeään.
Sisällä sytytän lampun eikä ikkunasta näy enää muuta kuin sen varjo.









tiistai 23. lokakuuta 2018




Pelargoniani muuttivat eilen mukanani kaupunkiin mummulan porstuasta,
 kun palasimme maalta.
Isossa kestokassissa oksia taittui ja kukkapalloja vaurioitui.
Nipsin sieltä täältä painavia kukintoja myös maljakkoon siistiessäni kukat ruukku kerrallaan ikkunan eteen.
Ja,
 hetken oli kuin kesä olisi palannut, kun vielä aurinko paistoi niihin niin kauniisti.
Tiedän surukseni sen, etteivät enää kohta ole tuossa kunnossa,
 kunhan nyt edes nuo kymmenet nuput vielä kerkeisivät aukaista.
Saadakseni niiden vehreydelle lisäaikaa, niitä varmasti kannattaisi pitää parvekkeella pakkasiin, mutten jaksa ruveta siirtelemään niitä sitten öiksi sisälle.
Ovatpa nyt tuossa ilonani niin kauan kuin jaksavat loistaa.
Tsemppaamme sitten toinen toisiamme talven pimeillä seuraavaa kevättä kohti. :)

Minulla on maalla vielä suuret vehreät puskat minttuakin.
Nappasin kimpun mukaani, kun alkoi pitkästä aikaa tehdä mieli kreikkalaisia lihapullia.
Tuore minttu käy mitä mainioimmin lihapullien mausteeksi, 
jokainen Kreikan kävijä tämän tietää.
Uunivuokaan niiden kanssa lähti mukaan peruna-ja porkkanalohkoja, omia papuja, pitkiä sipulisiivuja,
tomaattimurskaa, pippuria,laakerinlehtiä, suolaa ja kasvisliemikuutioita ja tietenkin suurempi kuin aimoannos oliiviöljyä Kreikan malliin.
Nautiskelimme kuopuskikkarapään kanssa päivälliseksi fetan ja kreetalaisen kuivutetun ohrakorpun kanssa, jota dipataan liemeen ja kerätään herkkumaut suuhun.
Ruokaillessani selailin samalla postin tuomaa mainoslehtistä.
Voi hyvät hyssykät!
Kesäisten pelargonia- tunnelmien jälkeen minut heitettiinkin jo keskelle joulua lokakuun lopulla!
Ei ole mikään ihme, että nykyihmisellä on haasteita pysyä henkisesti eheänä ja koossa.
Kiire, hektisyys, älytön aistien stimulointi ja tämä, ettei tulevia aikoja ja juhlia kohden saisi enää mennä hissukseen ja omassa rauhassaan.
Kyllä pitää kilpailu kaupan alalla huolen siitä, että pitäisi olla ainakin sesongin verran ennen h-hetkeä valmiina!
Ja tämähän ei ole sitä ennenvanhaista ennalta valmistaumista,
 kun tarpeita oli varastoitava ja säilöttävä pitkin vuotta, jos niitä jouluunsa halusi.
Mutta, pitäisikö minun nyt tosiaan tästä juuri kesän hyvästeltyäni singahtaa  joulukoriste-ostoksille...
Huomaan, että oltuani paljon maaseudulla luonnonrauhassa ja metsässä,
aidon asian ytimessä,
minua suorastaan ilettää tämä nykykoneisto, jossa pieni ihminen häviää rattaisiin ja
unohtaa kohta itse sen, mikä on tärkeintä.
Mitäpä, jos yhtäkkiä lopettaisimmekin kokonaan turhan kuluttamisen,
 kaikki me tällä pallolla.
Tarvitsisiko enää kehitellä kalliilla rahalla robotteja ja muita korkean tekniikan härpäkkeitä suoltamaan hyödykkeitä ja krääsää markkinoille, 
jospa vaikka ohjautuisivatkin nekin rahat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Nyt lopetan, ennen kuin lähtee kokonaan laukalle tämä sormi tässä näppäimistöllä. :)

Mukavaa viikon jatkoa! <3 <3
















sunnuntai 21. lokakuuta 2018


Syksyn sävyt

Päätin osallistua osaltani blogeissa kiertävään haasteeseen syksyn sävyistä.
Haasteen alullepanija on Tiiu Puutarhahetki-suurien unelmien puutarhablogista.

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi Puutarhahetki -suurien unelmien puutarha -blogin Syksyn sävyt kommenttikenttään

- voit osallistua myös Instagramissa. Merkitse silloin kuvasi #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki

Ota sinäkin tästä haaste!