Tihkusadetta.
Sumu roikkuu puissa kosteudesta sakeana, on leutoa ja hiljaista.
Porstuan ikkunat huurussa.
Mietin, että olipa hyvä kun käytiin suppismetsällä edellisenä päivänä kuivalla kelillä.
Mikä suloinen tilaisuus nyt olla vaan!
Tuvan lämmössä kynttilöitä, telkkaria, kirjaa, naistenlehtiä ja löhöämistä.
Ihana raukeus ja tyyneys otsalla, onnellinen olo.
Kärpäsiä heräillyt taas piiloistaan pörisemään nurkkiin.
Tuo kesäpäivän mieleen tuo ääni.
Saan ikkunasta, johon tintit eilen koputtelivat jyvän toivossa hienon kuvan kynttilän liekeistä.
Kuin olisi puun oksat tulessa.
Nyt on tirpusillakin pitkät pötköt talvimuonaa roikkumassa pensaissa
kauppareissun jälkeen.
Ja auringonkukansiemeniä navetalla lintulaudalla.
Uskalsin laittaa, kun tiedän naapurinrouvan jatkavan ruokintaa koko talven.
Samalla kauppareissulla kävimme sytyttämässä pyhäinpäivän kynttilät haudoille.
Kirkonkellot soivat verkkaan ja kutsuivat jumalanpalvelukseen samalla kun niitä kynttilöitä sytyttelimme.
Minulle ne nostattivat kyyneleet silmiin kun oli niin harras ja kaunis tunnelma hautuumaalla.
Sateisia ja sumuisia päiviä seurasi aurinkoinen sunnuntai.
Isäntä lähti keräämään lisää suppiksia, minä suuntasin toiseen metsään pikku ystävieni kanssa, tästä lisää seuraavassa postauksessa.
En juurikaan olisi voinut onnellisempi olla kun aurinkoista, syksyistä metsää samosin, ihmettelin ja ihastelin.
Tulin jo kerran poiskin, mutta lähdin takaisin.
Ajattelin, etten tuhlaa hienoa aurinkosäätä ja kaunista metsää nyt kun siihen on tilaisuus,
kohta alkaisi taas jo iltakin hämärtää neljän jälkeen.
Myöhemmin, auringon laskiessa ihastelin pienten lentäväisten parvea,
joka kisaili männyn oksien välissä, kuin kesäiltana konsanaan,
vaikka nyt oli jo marraskuun neljäs.
Tätä aurinkopäivää seurasi uskomaton iltataivas, myöhemmin mahtava tähtitaivas ja upeat revontulet!
Koko pohjoinen taivaan puoli loimusi kirkkaana.
Minulla meinasi sydän pakahtua, kun pimeässä niitä mummulan portailla katselin.
Sielua ravitseva viikko maalla.
Savun tuoksua, puuhellan paukahtelua, hiljaisuutta ja kauneutta.
Ai niin,
Nukuin ulkona lokakuun viimeisenä yönä!
Tarkoitus oli jo viime syksynä, mutten sitten uskaltanutkaan.
Nyt päätin, ettei petoeläin uskalla nousta aitan rappusia varpaitani nuuskimaan.
Pari superlonpatjaa alle ja paksun untuvatäkin sisään tuohon 15 kuvan aitan ylätasanteelle tutimaan.
Ajatuksenani oli siitä tähyillä pihaa yöaikaan kun kiinnostaisi tietää,
mitä kaikkea siellä tapahtuu.
Ja kuinkas kävikään.
Olen nukahtanut melkein heti.
Heräsin aamupimeällä ja laskeuduin kuusen juurelle pissille ja kömmin takaisin untuvatäkkini alle.
Missään vaiheessa ei kylmä tullut.
Täkin uloin sivu oli hieman aamusateesta kostunut kun isäntä tuli kahdeksan aikoihin huhuilemaan, että ollaanko hengissä.
Olin niin tuhannen ylpeä itsestäni, kun voitin ja turhaksi totesin taas yhden peloistani.
Jännältä tuntui seuraavina iltoina portailta katsella pimeää pihaa ja ajatella, että tuolla minä nukuin yksin koko yön ja mahdolliset pihassa käyneet eläimet naureskelivat partaansa kuorsaavaa "luontotieteilijää." ;)
Oikein mukavaa viikon alkua! <3 <3
