Tyttärelle juurtumassa oleva kiinanruusu on hyvällä kasvumallillaan.

Myös itse emokasvi, jonka parturoin aiemmin kaikista vanhoista oksistaan, (yhden suuremman tyvioksan jätin lehtineen kaveriksi päärungon viereen) on alkanut työntää uutta kasvustoa. Voi kun se nyt kukkisi ensimmäistä kertaa.

 

Pelargoniani kasvavat kohisten ja selvästä nauttivat aurinkokylvyistään.

Onnenapilakin innostui jo kukkimaan päivittäisten aurinkoannoksien jäljiltä. Tässä huushollissa kukkivat nyt kukkaset, viherkasvit ovat elinvoimaisia ja emäntä viheltelee menemään lisääntyvän valon voimasta piristyneenä.

Pirteyttä lautasellakin kana/vihannes/kookosmaito-soossi ja kaurariisiä alla.

,

Näitä säitä ei väsy nyt ylistämään!

Vaikka pakkaset palaavat, keväisistä tunnelmista on nyt saatu kunnolliset maistiaiset!

Iloinen kilpikonna hymyili kanssani kilpaa, kun kohtasimme kävelylenkilläni.

Mutta voi, kuinka minua suretti tänään kun pieni talo preerialla loppui...ihan kuulkaa kyynelehdin kun räjäyttelivät talojaan. Muistan, kuinka rakastin sarjaa lapsena ja nyt korona-aikana olen saanut Walnut Groven asukkaista valtavasti lohtua. On ollut ihanaa karata koronatodellisuutta Laura Ingallsin maailmanaikaan ja näihin suloisen naiveihin tarinoihin, joissa hyvyys voittaa aina.Onneksi sentään ykkösen Vihervaaran Anna-sarja jatkuu vielä tovin.

Mukavaa viikon ja maaliskuun jatkoa!❤

 

 

Olen koko pitkän talven pidättäytynyt lataamasta kesäkuvia ja unelmoimasta kesästä liiaksi ennen aikojaan täällä blogissani.

Se on ollut kaltaiselleni ihmiselle, joka rakastaa kesää yli kaiken, ajoittain vaikeaa.

Kesällä oma viretasoni ja luomisen halu on huipussaan.

Olen urheasti yrittänyt löytää kaikista talvikauden kuukausista juuri sen hetken kauneuden, mutta yleisesti ottaen saan vain murto-osan tehtyä kaikesta haluamastani talvisin, jos vertaa kesäminään, joka hyppää aamulla intoa puhkuen sängystä päivän touhuihin.

 Onhan tänä talvena ollut paljon ihasteltavaa, hohtavat hanget ja aurinkopäivät.

Mutta tulisipa jo pian kevät...

Toisi tullessaan pienen pienet hiirenkorvat lehtipuihin, 

ne kauniin hennonvihreät, jotka näyttävät herkiltä sinitaivasta vasten.

Ne, jotka eivät vielä suojaa paisteelta, vaan niitä ihaillessa silmät sokaistuvat kirkkaasta kevätauringosta.

Kasvattelisi nupullaan oleva kesä sitten hetkeä myöhemmin niitä päivä päivältä suuremmiksi,

tummentaisi niiden vihreää sävyä siihen asti, jolloin kesä olisi kypsä ja lehdet alkaisivat suhista tuulessa.

 Kotona olisi se kesäinen valoisuus, josta on jo saanut maistiaisia. 

Kuinka silloin kaikki näyttääkin niin pirteältä.

Muistatko kuinka kielot tuoksuvat raikkailta, kuin kesäaamuilta? 

Ja miten kaunis on horsmaketo, ja se hyönteisten pörinä kukissa.

Ah, kesän vehreys ja runsaus!

Linnut laulavat ja näkymiä suorastaan kahmii sieluunsa!

Muistatko miltä heinikko tai nokkospuskat tuoksuvat?

Tai miltä tuntuu katsoa ikkunasta ulos kun siellä loistaa kesäluonto, 

joka melkein kuin työntyy sieltä sisälle asti?

Maanantaina alkaa maaliskuu!

Vaikka se usein on vielä kovin talvinen kuukausi,

seuraajansa, huhtikuu töräyttää startin kaikelle edellä mainitulle kuin joutsen,

 joka sekin palaa ihan pian.

Tuskin pysyn housuissani.

Ihanaa viikonloppua!❤

Aurinko on paistanut, hanki hohtanut ja taivas ollut kuin valtava lemmikin terälehti kaiken yllä! 

Ei kauniimmaksi talvisää juurikaan tästä pystyisi paranemaan.

Olen melkein sataprosenttisen varma, että kuulin peipposen laulun pari päivää sitten!

 

Pyörittelen jo keräämiäni, litran tölkeistä leikattuja istutusruukkuja, kohta pääsee iduttamishommiin. Jotenkin pimeä talvikausi alkaa olla jo muisto vain. Päivät pidenneet ja valo ottanut voiton. Vaikka lunta on valtavat määrät, ja ilmeisesti lisääkin tulossa, tuntuu jo kovin keväisältä.

   Suuri koiranmuotoinen, pienille lapsille rakennettu liukurata rannassa, on saanut kotkasta kaverin.

Ja, kivenkolon asukas pääsi kuin pääsikin karkuun pöllöltä, sen jäljet olivat taas ilmestyneet uudelle lumelle! Minulta taisi päästä jee ääneen,kun näin ne.

Mukavaa viikon jatkoa!❤

Jännästi vain juorun latvapäät olivat hyvinvoivat, varsien multapäät olivat kuivuneet seitinohuiksi köppäniksi. Ihmettelin, että miten ravinto yleensä niissä virtasi. Summa summarum, katkaisin hyvät päät uudestaan juurtumaan. Juurtumislasin piilotin kauniiseen saviruukkuun.

Vävypojalta opin, miten luonnosta löytyneet kallot liotetaan kloriinissa, ja niistä tulee kauniin valkeat ja puhtaat. Jänöpupun kallosta on kaikki poskihampaat jo tippuneet kallon kuivaessa, mutta etuhampaista toinen sentään vielä pysyy. Toinen löytämäni taitaa olla mäyrän kallo.

Kiinanruusuni on surkeana. Leikkasin sen oksat ronskilla kädellä ensimmäistä kertaa. Kasvi on ollut minulla jo noin 7 vuotta. Sain sen aikoinaan kollegalta pistokkaana. Olen joutunut sitä leikkailemaan kyllä ennenkin, koska muuten asuisin kiinanruusuviidakossa, mutten koskaan ole näin kaljuksi vetänyt. Kasvi ei ole ikinä kukkinut ja lähdin selvittämään netistä, että miksi näin. Se kuulemma pitää parturoida alkuvuodesta, ja sitten ehkä jaksaa kukkia myöhemmin.Yleensä se on keväällä tiputtanut itse kaikki lehtensä ja olen ihastellut sen uusia hennonvihreitä samaan aikaan, kun luontokin on alkanut viheriöidä. Uusia oksan alkuja on jo ilmestynyt kovasti. Peukut pystyyn, josko tänä vuonna kukkisi.

Ompeluprojektikin suunnitteluvaiheessa.

Olen lukenut, että koronavuotena ihmiset ovat alkaneet leipoa leipää ja tehdä enemmän suuritöisempää kotiruokaa. Minusta tämä on tosi hienoa! Kotikutoisuus kunniaan! :) Varmasti, jos ei nyt varsinaisesti rauhoitu arjen tohinassa, niin jotain mukavaa sisimmässä tapahtuu, kun vaivaa leipätaikinaa tai rullailee kaalikääryleitä, olen ehdottomasti tätä mieltä!

Pistän omia ruokiani tähän, menneen viikon varrelta. Savoijinkaalista pyöräytin kääryleet, irlantilaista, hiivatonta soodaleipää kokeilin ja hyväksi totesin, kyllä on helppo tehdä KLIK ja ah, silakkapihvejä paistelin uunissa tällä kertaa. Hyvin onnistuvat ilman voissa paistamista pannulla.Tillit, pippurit ja muut fileiden sisään, pyöritys ruisjauhoissa, (tällä kertaa pyörittelin ohrakorppujauhossa) pienen pienet voinokareet kunkin pihvin päälle ja uuniin. Ei haise paistettu silakka paria päivää huushollissa, niin kuin tekee pannulla paistaessa. ;)

 

Muusikin oli uusi kokeilu. Sulatin pakkasesta pinaattikroketteja, tiristin niistä sulamisveden pois ja lisäsin muussausvaiheessa perunoihin, hienonsin mukaan suuren nipun tilliä, ja laitoin vielä sitruunamehuakin. Tätä versiota teen toistekin!

Siivoilun ja järjestelyn lomassa on muukin inspiroituminen alkanut selvästi nousta talviuniltaan. Huomaan, että mietin koko ajan uusia ideoita tehdä ja luoda.Tyttäreni muutti instagram-tilinsä yksityiseksi, joten minun oli vihdoin ja viimein rekisteröidyttävä käyttäjäksi, jotta pääsisin sinne kurkkimaan.Tarkoitus ei ole luoda omia sivuja lainkaan, mutta nyt pääsen kunnolla lukemaan toisten sivuja, jee!Tässä kohtaa minun ON mainittava paikka, kuin inspiraatiota kasvattelevan Eden, jossa vierailen päivittäin ja saatan viihtyä tunninkin vanhoja päivityksiä katsellen. Kiti Kokkosen instagram! Olen ihaillut häntä jo hyvin pitkään, käynyt teatteri Arenassa katsomassa näytäntöjä, missä hän on näytellyt ja sitten tuli Tanhupallokin! Olen kyllä sisustuslehdissä joskus nähnyt hänen ihanan, persoonallisen kotinsa juttuja, mutten tiennyt, mikä moniosaaja hän kaikkiaan on. Siinä vasta luova ihminen! Oletko kenties nähnyt sinitukkaisen, hienoa brittienglantia puhuvan naisihmisen jutustustelua Kitin instassa? Laittaisin tähän suoran linkin, mutta jatkan tätä postausta tässä tabletilla, enkä osaa maalata nettiosoitteita tällä...suosittelen kuitenkin vierailua hänen insta tilillään, jos haluat iloa ja positiivisuusruiskeen päivääsi.

Ystävänpäivä viikonloppukin. Lämmin läikähdys löytää kortit postin seasta kahdelta tärkeältä naisimmeiseltä. Kiitos Marjo ja Imppu tätäkin kautta!❤

Ja laskiaissunnuntaikin. Nyt onkin mitä parhaimmat kelit lähteä pulkkamäkeen.

Kaikkea kivaa päiviisi!❤❤❤❤💋

 

Ihan kivat pakkaslukemat olleet pitkään jo etelässäkin, aurinko paistaa usein ja on talvisen kaunista. Metiskelin tuolla kulkiessani, vatsa tyytyväisenä aamupuurosta, että tämän ihmisten, kunnon talvesta nauttimisen takana on myös paljon nälkää ja eloonjäämiskamppailua. Ihmisen vaivannäkö ravintonsa saamiseksi on lähinnä työssä- käymiseen liittyvää. Ravinnon itsensä saa nopeasti marketin hyllyiltä. Ehkä siksi on niin vaikeaa hyväksyä esimerkiksi uutisissa pari päivää sitten pääkaupunkiseudulla kuvattua peuranraatoa, jonka mahdollisesti susi oli nälkäänsä metsästänyt. Pääkaupunkiseudun hieman villejä serkkujaan kesympi peurakanta kasvaa kasvamistaan, joten onhan se luonnollista sudenkin tulla niiden perässä lähemmäksi asutuksia, helpomman saaliin perässä?

Villissä luonnossa säälillä ei ole sijaa. Itse joudun tämän tosiasian kanssa kamppailemaan kovasti. On haasteellista pitää tunteensa kurissa ja ajatella asiat monelta kantilta. Saaliseläimet kun usein ovat juuri niitä söpöimpiä.

Palatakseni siihen eloonjäämiskamppailuun. Olen ulkoilureitilläni lähimetsässä kiinnittänyt huomioni kallionkolosta ulos tuleviin pieniin jälkiin hangella.Olen ajatellut, että asukas on ehkä joku pieni näätäeläin tai myyrä. Sekin on nyt käynyt selväksi, että metsikössä elelee myös pöllö.

Joten, koska en ole kallionkolon asukkaan jälkiä enää nähnyt uudella lumella, mitä ilmeisemmin se on joutunut petolinnun ravinnoksi.

Alla taistelutanner. Aivan helpolla ei kolon asukas ole periksi antanut, kyllä on pöllö saanut aika moista pyöritystä.

Tietenkin, jos antaa sen säälintunteen nousta, niin voisi ajatella, että asukas selvittelee kolossaan stressipaniikkiaan ja sen jäljet ilmestyvät taas lumelle päivässä, parissa.

Tässä pöllö (en ole tästä varma, mutta siivenjäljet jotenkin näyttävät pöllön siiviltä, haukalla olisi minun mielestäni laajempi kuvio) on napannut pienen pupun samalla alueella.

Tässä ollaan oltu oravan perässä?

Täsmäisku.

Nyt käy kaikki ravinnoksi kelpaava, linnut ovat alla olevassa kuvassa ahmineet pujon siemeniä

Tällaista tällä kertaa, hyvää viikon jatkoa!❤

Hei, olet varis, olet ovela ja älykäs! Pystyt tähän kyllä!

Ihan vain muina miehinä nyt. Ei saa kiinnitää liikaa huomiota.

No voi krääk...

Piti sun sitte huomata...

No, kai näistä rittää kummallekin.

MITÄ! Kaverit hei, oliko reilua!?