sunnuntai 3. maaliskuuta 2019



 Aurinko!!!
Siis äkkiä ulos!!!


Keväistä, mutta kylmää.


Tunsin hetken itseni hyvin pieneksi,
vaikkei kone suuren suuri edes ollut.
Kaikennäköisiä "lintuja" tuli pongailtua taivaalta.
Tätä edelsi kaksi peräkkäistä korppia,
 jotka tyypillisesti kraakkuivat ylittäessään minut.
Kuitenkin oli hyvin selvää, kumpi ääni oli epämiellyttävämpi.


Seuraavaksi sitten leskenlehdet.


"Hiiriä mä metsästän, tahdon saada suuren"


Aurinkoista ja mukavaa laskiaissunnuntaita!<3


keskiviikko 27. helmikuuta 2019


Värien vähyyden ollessa vielä pääasiallista,
pistin näköaistini hommiin tarkastelemaan
kontrasteja.
Vaalea harmaus kävi siihen hyvin tänään taustaksi.
Taivasta vasten löytyi paljon hienoja juttuja.
Erityisen ihastunut olen tuolla rannassa kasvavaan erikoiseen mäntyyn,
joka taitaa olla joku vieraslaji.
Sillä on niin kauniit ja sirot oksat ja havut.
Suuret koivut taas puolestaan kuin verisuonisto.
Onkohan kaisla kaukaista sukua kauralle...
Niitä värejä kyllä kovasti jo kaipailen.
Kotiin tulee ostettua nyt leikkokukkia,
kun kesän kukat alkavat olla jo jatkuvasti mielessä.




Kesä 

Sydän linkoaa hattaraa taivaalle,
 avaa pumppuoven puutarhan sineen.
 Törröttävien yrttien ympärille pörriäiset.

(Löytyi netistä ilman nimimerkkiä)


maanantai 25. helmikuuta 2019


Mitä tekee mummu, kun lapsenlapsi sairastaa
 ja vanhempien on mentävä töihin.
Mummu rientää apuun.

Minulla nyt tämä "lapsenlapsi" sattuu olemaan
hiukan karvaisempi kaveri.
Ja oikeastaan olemme suhteutettuna melko saman ikäisetkin...

Mutta yhtä kaikki.
Vietimme Sisun kanssa tämän päivän yhdessä
tyttäreni ja vävypojan kotona, heidän ollessa töissä.
Olin ns. kuravahtina. ;)
Sisun vatsa meni uusista lääkkeistä sekaisin,
mutta on nyt kovasti parempaan päin menossa onneksi.
Ei se halunnut ulos koko päivänä,
pötköttely oli paljon mukavampaa.
Tomerana se kyllä istui keittiössä ja tuijotti,
kun valmistin nuorille kanakeittoa valmiiksi,
heilläkin kun flunssaa.
Pääasiassa kuitenkin pötköttelimme sohvalla kylki kyljessä,
ja minä sitä rapsuttelin.

Sisu kultsi.<3

















torstai 21. helmikuuta 2019


Tämän päivän aurinko ja sinistäkin sinisempi taivas
piristivät ulkoilijaa!


 Kotikin kylpi valossa.


tiistai 19. helmikuuta 2019



Olen päättänyt tällä kertaa ansioitua avokadon huonekasviksi kasvattamisessa.
Edellisellä kerralla taimi hujakoitui metrin korkuiseksi,
teki pari lehtisarjaa, kuivutti ne pikkuhiljaa kippuraan ja lopulta kuoli.
Pistin tuota puumaalausta vasten, 
niin ottavat oppia, mitä ajan takaa.
Kasvukausi on selkeästi nyt alkanut.
Ruokakaupan basilikaruukkukin jaksaa hyvin,
pari kuukautta sitten olisi nahistunut huoneenlämmössä päivässä,
sipulit ja valkosipulit alkavat työntää itua koreissaan.


Säästä en viitsi mainita halaistua sanaa,
hyvin on kirjoja lukiessa mennyt aika.
  

Raskasta sydäntä olen tänään rinnassani kantanut,
Sisu kultsimme terveysongelmien vuoksi.
Oma huoleni on kaksinkertainen.
Itsensä Sisuliinin puolesta ja isosti tyttäreni puolesta.
Tämä pari on nivoutunut niin vahvoilla siteillä toisiinsa.


 (jihuu, Anna palasi reissusta!)


 (tämä viisas, kaikenkertova katse <3)


 (aina siellä, missä sinäkin)

perjantai 15. helmikuuta 2019


 (en raaski heittää edellisiä tulppaaneja pois, kun ovat kuivuneet niin kauniisti)

 Todellinen harmin paikka tuo keli.
Aurinkokin pilkahteli tänään, plusasteita vaikka kuinka monta,
mutta niin liukasta ettei viitsinyt lähteä leikkimään luillaan.
Mietiskelin kuinka mukavaa sitten kohta, kun kävelytiet ovat sulaneet
 ja pääsee etenemään normivauhtiaan.
No, kaikkea on tullut puuhasteltua täällä kotona.
Pyykinpesun, kauppareissun ja siivouksen lisäksi mukaviakin juttuja.

Otin tämän vuoden inspisvihoksi tällä kertaa A4-koon.
Saa isompia kuvia liimattua.
Tästä askartelusta tykkään ihan hirmusti.

Päiviäni on suloistuttanut myös instagram-tili, 
johon sain vihiä yhdestä lehdestä.
Ossi Saarisen Soosseli KLIK
 ei varmasti jätä kylmäksi yhtäkään eläin/luontoystävää.
Toinen juttu, jonka mielelläni vinkkaisin myös,
 oli tuossa pari päivää sitten telkkarista tullut osa sarjasta "eläinten ystävät".
Ja sarjasta jakso "hevoskuiskaaja". KLIK
Jos kaipaat rauhoittumista kiireen keskellä, tässä sinulle ohjelma!
Suosittelen samaan syssyyn sarjan kaikkia jaksoja Areenassa,
varsinkin jalkapalloa pelaava taisteluhärkä on myös liikuttavan kaunis.


 Meillä syötiin tänään savulohta, keitettyä parsakaalia ja porkkanaa sitruunamehulla,
rasvatonta raejuustoa ja peruna/parsakaali/tilli-muussia.
Siinä kun valutin muussikattilasta
 ja vihanneksilta keitinvedet(ja osan vitamiineista) lavuaariin
muistin ottaneeni talteen lehtileikkeet hävikin vähentämisestä 
ja keitinveden hyödyntämisestä.
Pistän ne tuohon perään, jos muitakin kiinnostaisi.

Sitten vaan viikonjatkoja toivottelen! :)






torstai 14. helmikuuta 2019


Hyvää blogiystävyyspäivää teille kaikille!<3



Hyvä ystävä saattaa puistella päätään ja uskaltaa vinkata neuvoja katsellessaan edesottamuksiasi.
Hän on se,
 joka ei kuitenkaan ajattele sinusta koskaan pahalla vaan toivoo sinulle aina parasta.


Surusi ja huolesi ovat aina hänenkin surujaan ja huoliaan.


 Hyvä ystävä on uskollinen, seisoo rinnalla vaikka mitä tulisi.
Eikä tulisi mielenkään pettää hänen luottamustaan,
tämä asia on kiveen kirjoitettu.


Jo ajatus hyvästä ystävästä kannattelee,
tiedät, että hän on olemassa.