Rikoimme täällä pääkaupunkiseudulla eilen tämän talven lumiennätyksemme.

Hohhoijaa, tulihan sitä sentti, pari.

Iltaan mennessä nekin sulaneet pois, vaikka aamulla sakeasti pyryttikin.

Olihan kuitenkin keväisiä pälviä hetken, 

vaikka nyt väärinpäin mentiinkin.

Pälvet olivat lunta, eikä toisinpäin.

Koronakotoilun aikana on tullut hetkittäin mielikuvituksen puutetta

aamupalojen ja ruokien kanssa.

Kaupassakin kun käy vain kerran viikossa,

eikä siellä siis tule juostua mahdollisten mielihalujen perässä.

Vaihtelua kaipaa.

Ja...

Yht´äkkiä muistin vispipuuron!

Pakkasestakin löytyi vielä kaksi pussia puolukoita,

ensimmäinen niistä pyöräytyi nyt meheväksi puuroksi.

Maailman helpoin aamu/ilta/välipala!

Mannasuurimoita, puolukoita ja vähän sokeria ja ripaus suolaa.

Herkuttelin tekoiltana ja seuraavana aamuna kylmän kauramaidon kanssa.

Ohraryynejäkin ostin,niistä on tarkoitus hauduttaa hyvä uunipuuro.

Poika on jo useamman kerran leiponut vuokaleipää ja sämpylöitä.

Kotikutoisuus on ruoankin suhteen nostanut nyt päätään poikkeustilassa.

Karjalanpiirakoita teen ensi viikolla.

Asiasta kolmanteen. En ehkä ole ainoa,

 jolle on saattanut kerääntyä jokunen suihkusaippuapullo kylppärin kaappiin.

Ostettu kun on halvalla saatu tai ei ollutkaan mieleinen.

Olen täyttänyt niillä nyt käsisaippua pumppupulloa,

kohta on kaikki käytetty tiuhaan käsienpesuun pois kuleksimasta. :)

Piri (kiitos vielä! :)) vinkkasi minulle tuossa taannoin asuinseudullani olevista rautumaonkalosta ja muinaishaudasta.

Oli pakko lähteä etsimään ensin tuota rautumaonkaloa.

Rautumaonkalo on myös tavallaan hiidenkivi.

En olisi voinut kuvitellakaan, 

että se sijaitsi paikassa, jonka ohi päivittäin olen kävellyt jo vuosia.

Olen kyllä ihmetellyt rauta-aitaa kalliolla,

jonka ohi metsätie kulkee.

Olen ajatellut, että mikä on sen logiikka,

kun se suoja-aidaksikin on väärinpäin.

Kipusin nyt tarkastamaan, josko olisi rautumaonkalon kanssa jotain tekemistä.

Ja siinähän se oli!

Se on metrin leveä ja kaksi syvä ja nyt täynnä vettä.

Yhtenä päivänä oli sitten varoitettava lapsia,

 jotka siinä aitaa vasten kurkkivat, 

etteivät mene aidan sisäpuolelle kun itsekseen olivat liikkeellä.

Kaksikin metriä kylmää vettä voi olla lapselle vaaraksi.

Ihmettelen, kun ei onkalosta ole mitään kylttiä tai varoituksen sanaa.

Seuraavaksi kiipeän kesemmällä korkealle Kummelinvuorelle etsimään sen muinashaudan. Siitä myöhemmin.

Nyt ei auta liukastua ja katkoa luitaan. ;)

Täällä merellisen Saunalahden rannoilla on myös vanhoja rannikkopuolustusväijyjä.

Jo raunioituneita pyöreitä tiilirakennelmia kuvailin viime syksynä.

En tiedä onko niissä tykkejä käytetty vai ovatko vain tarkkailuun tehtyjä.

Mukavaa viikonloppua!<3

Olen jo viikkoja pitänyt sisälläni suurta salaisuutta.
Linnunradan kokoista.
Sydämeni melkein pakahtunut siitä.

Hellinyt ajatusta, hentoa ja haurasta.

Niin hentoa, että pelännyt sen häviävän, jos sanon sen ääneen.

Tuntenut riemua ja syvää rakkautta.

Ihmetystä ja ikiaikaisia tuntoja.

Onko tämä onni tosiaan nyt minutkin johdattelemassa

ihanalle taipaleelle-matkalle,

 jolla pieni käsi tarttuu jälleen omaani.

Tämän kaiken tämänhetkisen keskellä,

 tyttäreni kantaa arvokasta elämänlahjaa sydämensä alla.

On kantanut jo viiden kuukauden ajan.
Heistä tulee vävypojan kanssa vanhemmat.

Minusta tulee elokuussa mummi!

En tiennyt, että näin suurta huolta voi tunteakaan.

Hälytetty on kaikki mahdolliset suojelusenkelit ylitöihin.

Samalla tämä valtava ilo kannattelee.

Kun asiaa vain ajatteleekin, rupeaa hykerryttämään onnesta.

Tiedämme jo senkin, että hän on pieni poika.

Samettipeittojen alla nukkuu
toukkien hiljainen suku.
Unessa jo säteilee
perhosensiipipuku.

– Hannele Huovi –

Onnellisin terveisin täältä!

t. minä.<3

This time of  year

Tänään oli taas huomattavasti vähemmän ihmisiä liikkeellä,

joten päätin käväistä pitkästä aikaa rannassa.

Eilen illalla hiukan ahdisti tämä maailman tilanne,

tuntui ettei henki kulkenut rennosti ja vapaasti.

Senkin puolesta oli ihanaa päästä tutun niemen kärkeen ja 

vetää syvään kylmää meri-ilmaa monta keuhkollista.

Tunsin oikein kuinka rinta avautui ja rentoutui huolen sykkyrästä.

"Kevään lehdillä, on tänäkin vuonna elämä"

(Toivon kärki kappaleesta)

Väriharmoniaa.

Kun pääsin reitilläni lähemmäksi,

sillä näytti olevan päivätorkut meneillään.

Rouva ruoppasi hiukan edempänä pohjaa.

Tänään nautin siitä, että tuuli.

Se pöllytti ja raikasti omia ajatuksiani, jotka välillä jumittuvat vatvomaan.

Tämäkin kaveri eteni taivaalla pilvimassan kärjessä suu auki,

taisi nauttia puhurista yhtä paljon kuin minäkin.

 Olisi ontossa kelossa niin suloinen pesäpaikka.

Vaikka taitaisi katto kyllä hiukan vuotaa.

Lokilla ehkä myös päiväettonet.

Korjasin pääsiäisenkin pois.

Tulppaanit kurkoittelevat vielä purkeistaan kuin tuntosarvet konsanaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

vink,vink!

Beatella Varjoista valoon- blogissa on niin upeat kuvat ja video

riistakameraan osuneesta karhusta hirven haaskalla, että kannattaa käydä katsomassa!

Lihakseni ovat sitä mieltä, että nyt riittää tasaisella tallustelu.

Niillä on selvästi se kuuluisa lihasmuisti.

Muistavat, että tähän aikaan tavallisesti alkavat haasteellisemmat työtehtävät.

Oltaisiin jo päästy täältä ison kirkon kupeesta suurempiin metsiin normivuotena.

Niinpä olen vaihtanut lenkkireitin kallioisiin metsiin.

Kiipeillyt, hypellyt kiveltä kivelle ja laskeutunut vaikeista kohdista tarkoituksella.

Huomannut, että ensimmäisen päivän hapoille menot helpottavat nopeasti kun jatkaa.

Epätasainen maasto haastaa lihakset aivan eri tavoin kuin kävely hiekkatiellä.

Tämä on hauskaa! 

Koska en käytä nyt hissiä, huomaan kipuavani kerrokseenikin keveimmin askelin.

Myönnettäkööt, että on tälle metsään siirtymiselle toinenkin syy.

En itse tykkää siitä, että tuolla tutuilla rantareiteillä juostaan ja hölkkäillään nyt kovasti.

En halua jäädä raskaasti huohottavan ja läheltä ohi juoksevan uloshengityksen mikropisarapilveen hengittelemään mahdollisia viruksia sisääni.

Jos tykkään muutenkin ulkoilla itsekseni, 

tämä piirre on korostunut nyt koronan myötä.

Kevään merkkeihin on ihana syventyä ihan yksin,

omiin ajatuksiinsa vaipuen.

Täällä blogissani saan sitten kertoa kokemuksistani ja 

sen -yhdessä jonkun toisen kanssa jakamisen, puolen täytettyä.

Oletko muuten kuullut jo suomalaisten artistien toiveikkaan yhteislaulun?

KLIK

Minulle tuli ihan kyyneleet silmiin kun löysin sen sattumalta.

Vetosi uskoa vahvistavana ja jotenkin niin etäyhteisöllisenä.

Artisteillakin todella vaiketa ajat nyt.

Viesti oli vahva. Selviämme tästä kaikki yhdessä etänä.

Tytär lähetti linkin KLIK "pelasta pörriäinen- kamppanjan" tiimoilta.

Huomasin, että paljon suositeltuja kukkia löytyy pihapiiristämme maalla.

Laventelia aion hankkia täksi kesäksi.

Haluan tehdä siitä myös tuoksupusseja sen lisäksi, 

että pörriäiset ja perhoset tykkäävät.

Kotona pääsiäistä vietellään.

Tulppaanit ovat avautuneet ja alkavat pikkuhiljaa nuokkua tölkeissään.

Pitää leikata niiden varsia.

Tein rahkapiirakan pullataikinasta ja rahkan alle laitoin hilloraidankin.

Muhkoista ja maukasta!

Siskon ja mutsimuikkusen  kanssa mieltymyksistämme puhuessamme

-puhelimessa ja sähköpostitse, 

olin ainoa meistä, joka ei halua rahkapullaansa rusinoita.

En halua niitä maksalaatikkoonikaan.

Rusinat sellaisenaan kyllä hyviä.

Haluaisin niin viedä matot pesulaan ja tuulettaa kaikki petivaatteet nyt huolella.

Päästää raikkaan kevääntunnun kotiinkin.

Matot saavat koronan takia odottaa,

mutta voin keskittyä ikkunoihin, jotka pitää pestä. 

Aurinko yrittää kurkkia tuhruisten lasien läpi.

Ehkä tämäkin pyhien jälkeen.

Intiassa ovat kaupungeissa nähneet Himalaja vuoret ensimmäistä kertaa 30-vuoteen,

kun saastuttaminen on vähentynyt.

Kiinassa sinisen taivaan.

Venetsiassa kanaalit kirkastuneet.

Tässä vain pieni raapaisu varmasti siitä, 

mitä pallollamme on parempaan suuntaan ilmastollisesti tapahtunut.

Pystytäänkö näitä faktoja enää pandemian jälkeen sivuuttamaan olankohautuksella?

Jatkaako ihmiskunta siitä, mihin koronaa ennen jäi?

Henkilökohtaisesti haluan luottaa siihen-vaikka epäilyttääkin kovasti,

että nyt todella voisimme olla uuden alussa tahtoessamme.

Tasaväkinen tilanne.

Jokainen maa käy läpi melko saman talouskatastrofin,

 omassa valtiollisessa mittasuhteessaan.

Löytyisikö uusia malleja elää?

Muuttuisivatko arvomme?

Noustaisiinko täältä aallonpohjasta järkevämpinä?

Näitä pieni ihminen mietiskelee kun kuuntelee viisaampiaan,

jotka uumoilevat, että kaikki mahdollisuus olisi nyt edessämme,

muuttaa radikaalisti ajatusmalliemme perustukset.

Nähtäväksihän tämä jää.

Pienenä kevennyksenä,

 alla kuva roskakatoksestamme, kuvattuna ovelta päin.

Tällaista kun katselee, pistää mietityttämään ne suuremmat linjamuutokset. ;D

Arvasit aivan oikein, 

toinen, kolmas ja neljäs tyhjillään.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa!<3

 

Minä täällä loin kotiin niukan,

mutta värikkään pääsiäiskoristelun.

Kesäkukkien esikasvattamiseen keräämäni säilyketölkit,

saivat pääsiäisen ajaksi vielä toisen toimen.

Ihan käytännölliset kukkavaasit vettä pitävinä.:)

 Askartelin kerran vuonna anno domino, lapsilleni pääsiäisnoidan Kreetalla.

Siitä on nyt ainakin 25 vuotta aikaa.

Virpi Varponen on kulkenut matkassamme kaikki nämä vuodet.

Tänäkin pääsiäisenä sen taas kaivoin vaatehuoneen perältä.

Keräsin tänään uudet varvut sen luutaan, vanhat olivat ajan myötä varisseet pois. 

 Virpi varmasti lentää luudallaan Kyöpelinvuorelle siskojaan tapaamaan,

 yön pimeinä tunteina.

Täysikuu valaisee luudalla lentävien tietä.

Hyvää Pääsiäistä!<3

"Sinä se et sitten tyydy mihinkään!

Viimeksi poseerasin sinulle pitkän tovin.

Nyt pysyn kyllä täällä piilossani"!

"Hyvä on sitten, pääsenpähän sinusta nopeammin, ota, ota jo"!

Kurkien paluu ja kevät!<3

Punapöksynkin tapasin.

 Merellä tuuli taas navakasti.

Joutsenpari sen kun vain pomppi laineilla, kuin lapsuuden kylpylelut.

Yht'äkkiä niiden ylle ilmestyi merikotka!

Päiväni ehdoton kohokohta!

Kuulin, että isäntä oli sen saanut lahdelta kiikareihin, avoanopin parvekkeelta,

mutta itse en ole koskaan sitä näillä kotikonnuilla nähnyt.

Kovassa tuulessa, siinä niemennokassa vain toivoi,

että joku kuvista onnistuisi.

Ei ollut aikaa räplätä tarkennuksia, 

kun sen menoa halusi ihailla myös pelkin silmin.

Näin suuren linnun kohtaaminen on aina sykähdyttävää!

Olisin niin toivonut pidempää visiittiä,

 mutta sinne se sitten meni, sisärannikkoa kohti,

Suomen suurin lintu(siipien kärkiväli), Haliaeetus albicilla.

Olipa hyvä luontopäivä!