Onni on kurjenpolven herkissä kukissa,

onni kesäheinissä ja lupiineissa.

Onnea on henkäyksen kevyessä perhosen vapaaliidossa,

pörriäisen ahneudessa, kun se muksahtaa kukasta maahan pyllylleen.

Onni asuu auringon säteissä, siivilöityinä heinikossa.

Onnellisuutta luonnon kesäinen helinä.

Pienellä linnulla onni pesässään.

Onnenkantamoinen tuulessa matkaava voikukan höytyväkin.

Onnenpitsiä koiranputki.

Onnea kaikki kukkiva, onnea kukkuva käki.

Iso onni tämä kesä!<3<3<3<3<3

Ajatella, että sireenikin jo kukkii,

ja lupiinit!

Unikon nuput kuin avaruusolennot,

kurkoittelivat sateen jälkeen tuolla kartanon kulmalla.

Illemmalla piti tehdä vielä  toinen lenkki rantaan

kun helähti niin kaunis aurinkosää.

Huomenna lähdemme maalle ja olen tästä asiasta niin onnellinen!

Ihanaa viikonloppua!<3

Vaihdevuodet.

Hauska yhdyssana.

Eikö?

Saan kyllä helposti muodostettua mielikuvan valvomisesta silmänaluset mustina,

pää paksuna, ajatukset puurona vaihetankoa epätoivoisesti

puristava naisihmisen miettimässä,

että mikä vaihde silmään.

Vai kuvaako sana vaihtamista?

Jos leikkisi ajatuksella niistä kaikkein rakkaimmista kiiltokuvista,

isältä saadussa, pienessä KOP-pankin muovikansiossa.

Vaihdevuosissa tietyn iän myötä poisvaihdettua osaa itsestään 

kuvaisi hyvin sama suru,

kuin olisi joutunut vaihtamaan pois kiiltokuva-aarteistaan

niitä rakkaimpia.

Kannattavaako vaihtokauppaa...?

On olemassa vielä puhelinvaihde.

Onko nimi vertaus sille, että linja pätkii,

vaikka vaihteenhoitaja kuinka yrittäisi yhdistää.

Tämä itse asiassa onkin hyvin kuvaava vertaus vaihdevuosiin.

Itselläni ei koskaan ole ollut tiettyyn vuosikymmeneen liittyvää ikäkriiseilyä.

Muita kriisejä kyllä, muttei vanhenemiseen liittyviä.

Olen ollut sinut kypsymiseni suhteen,

vuodet ovat tuoneet pääasiassa helpotusta oman itsensä hyväksymiseen 

ja kaiken siihen liittyvän tiedostamisen kanssa elämiseen.

Rapistuva ulkomuotokaan ei ole ollut minulle kynnyskysymys,

olihan se ihanaa olla nuorena nätti,

mutten oikeastaan itke senkään perään.

Tykkään olla nykyisissäkin nahoissani, enemmän keskityn itsestäni poispäin oleviin asioihin, joista voin nauttia, kuin itseeni päin olevien miettimiseen.

Vaan kyllä ovat nämä kahdeksan vaihdevuotta,

-oli sitten silmässä ykkös,kakkos tai kolmosvaihde,

olleet elämässäni kaikkein hämmentävimmät.

Miksi luonto on päättänyt,että yli viisikymppisen

joka on aina aiemmin nukahtanut vaivatta,

ollut luonteeltaan melko huoleton ja optimisti,

pitää yht'äkkiä alkaa valvoa ja murehtia kaikkea maan ja taivaan välillä,

nukkumaan mennessä.

Miksi nämä vuodet muuttavat minut-aiemminkin jo kovin herkän,

varsinaiseksi itkupilliksi.

Kohta väännän tippaa jokaisesta koskettavasta näkymästä telkkarissakin.

Miksi riuskaksi ihmiseksi itseni aina mieltäneenä minun on nyt

tyydyttävä siihen, etten pystykään kaikkeen, vaikka mieli tahtoisi.

Tai voin, nostaa esimerkiksi 40 litran multasäkin kiukulla,

mutta noidannuoli ilmoittelee itsestään sitten heti seuraavana päivänä.

Ennen en juurikaan apuja tarvinut, en ole ollut kovinkaan naisellinen nainen,

vaan ainakin ensin kokeillut pystynkö itse.

Olen koko elämäni vaihdevuosiin asti ollut todella terve.

Siis todella terve ja omasta mielestäni vahva!

On mennyt useampikin vuosi ilman flunssan flunssaa tai muutakaan sairastelua.

Nyt tuntuu siltä, kuin se yksinäinen hikipisara selässäni houkuttelisi kevättuulta kylmettämään kehoni flunssan tulla tuosta vain.
Miksi ihmeen mimosaksi olenkaan muuttunut.
 Vuodentakaisen kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen
jälkeen elimistössäni alkoi myös hidas, pienimuotoinen romahtaminen,
koska en ikäni puolesta kuulemma tarvinut estrogeenikorvaushoitoa (mikä sanahirviö).
Vuoden sisään minulta melko heti leikkauksen jälkeen irtosivat lasiaiset silmistä,
sain plantaari faskiitin kantapäähäni, hampaani alkoivat lohkeilla hyvin helposti jne.
Luulen, että tulevien vuosien terveydelle suosiollisessa,
 ennakoivassa poistoleikkausessa saattaa piillä
myös toinen puoli vaihdevuosi-ikäiselle.
Sen jälkeen olet hormonaalisesti omillasi,
tai siis täysin ilman.
Mistään ei enää edes tihku elämäneliksiiriä elimistöön,
jos sen näin hienosti ilmaisisi.

Tämä kaikki, jos ei nyt ärsytä, niin ainakin tympii ajoittain.

Uusimpana reilun viikon kestänyt flunssantunne ilman vuotavaa nenää tai yskää.

Tuntuu yleisesti vain puolikuntoiselta.

Saatoin kylmettyä tuulisena päivänä, huoh.

Sisällä kylmän tunne, vilunväreitä.

Kävin koronatestissäkin, negatiivinen tulos, ei koronaa.

Koko elämäni normaalilämpöni on ollut 36.8.

Jos  harvoin olen saanut flunssan, on noussut kuumetta.

Nyt ruumiinlämpöni on ollut "pakkasella" koko viikon,

aamuisin jopa 35.4.

Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut "alilämpöä".

Kaipa tämäkin outous on pistettävä jonon jatkoksi vaihdevuosien ilmiöihin kehossani.

Kesä, ihana ihana, hurmaava, odotettu kesä, 

ja täällä minä odotan, että flunssantunne menisi ohi.

Että pääsisi maalle.

Jos ei kohta hellitä, kaipa se on lääkärille mentävä.

Tuntuu, että olen vuoden sisään siellä juossut useimmin 

kuin koko elämäni aikana yhteensä.

Minusta tulee elokuussa ensimmäistä kertaa mummi,

mummoksi olen muuttunut hissukseen jo kahdeksan vuotta...😉

Jospa kokeilisin pistää tahdonvoimalla kesävaihteen silmään,

väistyisikö lentsu.

Miksi se vaihde muuten pistetään silmään!?!

Se onkin sitten jo uusi pohtimisen aihe.😁

Ihanaa kesäviikkoa!❤❤

Toukokuusta enää vähän jäljellä.

Ja keväästä.

Oikeastaan muuten täällä etelärannikolla onkin jo täysi kesä,

mutta vihreys on vielä uutta, loppukeväistä, kauneimmillaan.

Vihreän sävy tummuu pian ja kesän odotus on tältä osin taas ohi.

Sitte se on siinä taas kuin ei pois olisi ollutkaan.

Tuntuupa vaatimattomalta kutsua kesää sanalla "se",

vaikka kesä on kuin vuodenaikojen kuninkaallinen, melkein "hän",

ainakin omasta mielestäni.

Tämän vihreän runsauden keskellä on niin ihanaa kävellä,

teitä ja polkuja pitkin.

Puiden lehdetkin ovat  saavuttaneet jo täyden kokonsa,

havisivat niin suloisesti tuolla tuulessa tänään.

Rannassa näin vain kolmasosan suuren, tumman käärmeen hännästä, kun se

luikerteli piiloon hiekkatien viereiseen tiheään pöheikköön.

Hetken siinä yritin katsoa, josko näkisin siitä vielä vilauksen, mutta pysyi piilossa.

Kun olin tulossa samaa reittiä takaisin, suuri ruskosammakko loikahti tielle siitä kohdasta, jossa käärmeen hännän olin nähnyt aiemmin.

Sammakoita käärme oli siinä kytiksellä.

 Otin sammakosta kuvan ja ohikulkeva mies sanoi, että tuossa on käärme!

Samalla näin myös sen pään, kun se taas luikerteli kasvustoon piiloon.

Yhdessä tuumin päättelimme kyyksi, kun ei ollut niitä rantakäärmeen pilkkuja niskassa.

Jatkaessani matkaani, varoitin käärmeestä myös vastaantulevaa rouvaa, joka oli ulkoiluttamassa kahta mäyräkoiraa. Kyy oli piilossa aivan hiekkatien reunan ruohikossa, joten olisi pienille koirille vaaraksi yllätettynä.

Toinen, kasvava vaara ovat näköjään punkit.

Paljon niistä nyt varoitellaan.

Tytär pisti viestiä tänään, että olivat olleet vasta 10 minuuttia Rikon kanssa lenkillä hiekkatiellä Helsingin metsässä, kun Rikossa oli ollut jo 3 punkkia.

Mutsimuikkunen ei kuulemma enää uskalla kerätä edes kesäkukkakimppua punkkien pelossa, kun hänessäkin punkki oli yksi vuosi selässä.

Itse en tuohon pystyisi, kesäkukkakimput kun ovat minulle kesän kohokohtia,

vaikka punkeista omakohtaistakin kokemusta on.

Jouduin ihan terveyskeskuksessa käymään poistattamassa tulehtuneesta poistokohdasta sen purukaluston ja myöhemmin verikokeessa toteamassa, ettei borrelioosia löytynyt.

On meillä nyt virusta ja bakteeria riesanamme täällä kesäparatiisissamme...

Mutta,

eihän tästä pysty kuin nauttimaan!

Pakko unohtaa ikävät ja antaa kesän lumon ottaa pauloihinsa!

Ihanaa ylppäriviikonloppua ja alkavaa kesäkuuta! <3<3

Toivo 

osa 2.

Päätin jo eilen, että tänään palautan Toivon takaisin luontoon,

jos se on virkeänä aamulla.

En voinut enää pitkittää asiaa, koska en ole saanut sitä syömään.

Kerran se nappasi madon jo suuhunsakin, mutta luopui siitä sitten kuitenkin.

En halua, että palautus tapahtuu vasta sitten kun se on nääntymässä nälkään.

Sillä tulee muutenkin yksisilmäisenä olemaan haasteita.

Minulle riitti kuitenkin tieto siitä, että se pystyy ruokaa nappaamaan.

Ensimmäisen kerran kun kävin sitä katsomassa aamulla,

se oli vielä ihan kohmeisena nukkumassa juorun juurella.

Kun aurinko siirsi valoaan sen terrarioon asti,

Toivo liikkui siellä jo hyvin sisiliskomaisen vilkkaana.

Puin päälleni ja siirsin sen pieneen pussiin, nenäliinan päälle.

 Kävin monia tunteita läpi kun asetin pussin maahan,

Toivon mennä vapauteensa.

Tunsin tunnontuskaa siitä, että en palauttanut sitä sinne, mistä sen löysin.

Sisiliskoilla kun on pieni alue, jossa ne pääsääntöisesti viihtyvät,

ruokaa käyvät etsimässä suuremmalta alueelta,

mutta palaavat tuttuun kohtaansa takaisin.

Toivo siis joutui jo toistamiseen outoon paikkaan

terraarionsa jälkeen.

En vain halunnut viedä sitä enää sinne pyörätien ja autotien varteen menettämään toisenkin silmänsä, jos ei henkeäänkin.

Toivo toi vaihtelua osin tylsähköönkin korona-arkeeni.

Ihan tunsin aitoa ikävääkin kaveria kohtaan vapautusreissuni jälkeen.

Liskoonkin voi kiintyä.

Sisiliskoilla on ihan älyttömän sympaattinen katse,

jolla ne seuraavat päätään kääntäen.

Toivonkin suloinen katse käy tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta niin hyvin ilmi.

Oli niin mukavaa käydä välillä vilkuilemassa parvekkeella, mitä sille kuului.

Toistamiseen puutuin luonnon asioihin kun huomasin,

 että kovasti pyöri rastaita siinä kohtaa, mihin päätin Toivon vapauttaa.

Olen nähnyt siinä sisiliskon aiemmin, joten oletin soveltuvan sille elinpaikaksi.

Nostin sen varovaisesti kuitenkin kiven alla olevan onkalon suulle,

ettei se ihan loista sammalmatolta räksille ja variksille.

Mihin se siitä sitten lähtee, sen se päättää itse.

Alla näkyy tilanne lauantaina ja nyt tiistaina Toivon kuonon suhteen.

Silmänsä se menetti ja huomaan vasta nyt, että silmämuna saattaa jopa roikkua

suupielessä, tuossa ensimmäisessä kuvassa.

Muuten kuono näyttää mielestäni jo hyvinkin terveeltä.

Oli vain unohdettava säälintunteet ja muut omat luonteenomaiset höpötykset.

Toivo oli Toivo luonani pari päivää,

 nyt se on omana itsenään takaisin luonnossa,

ja luonto päättää pärjääkö se siellä puolisokeana.

Sinne jäi Toivo kurkkimaan kauniilla, inhimillisellä,

terveellä silmällään kiven alle, kun lähdin pois.

Voippa hyvin Toivoseni!<3

Niin se taas viikko vierähti ja sunnuntaikin iltapuolella.Olipa jo kesäisiä päiviä nämä pari edellistä!Tänään tosin täällä oli astetta viileämpää ja pilvistä.

Tuli taas rantoja kierreltyä päivittäin.Huomaa päivä päivältä, kuinka rantamaisemakin kesäistyy.Uudet,vihreät kaislat työntyvät jo veden alta. Ja rantaleppien keväiset karhunkorvalehdet kasvavat kokoa auringonpaisteesta.

Kävelin lauantaina puolet pidemmälle, Saunalahden toiseen päähän. Ja oho! Pieni hiekkaranta oli täpötäynnä ihmisiä ottamassa aurinkoa ja uimassa, taitaa pitkähkö koronaeristys saada ihmisten päät jo hiukan pyörälle.Minä luotan vanhaan kansaan , joka on varovainen petollisilla kevätsäillä.

Samettiruusuni pääsivät jo koulintaan.Hauskasti se lajike, jonka siemenistä iti vähiten, osoittautui kuitenkin vahvimmaksi ja terhakammaksi. Muut odottavat vielä koulintavaihetta suuremmassa itämisastiassa.

Ja voi tätä tuulentuomaa koivua(siltä se minusta ainakin näyttää), joka on itänyt huomaamatta parveekkeellani multasäkin reunaan.Nyttemmin siirretty omaan suureen ruukkuunsa.Kiva kun luonto ottaa parvekkeeni itse haltuun tänä vuonna, aiemmin laitoin kuvan keltaisesta kukasta, joka myös iti sinne itsekseen.

Ihan kohta kukkivat lupiinitkin jo teiden varsilla, ennen niitä kuitenkin monen monta muuta ihanaista.Koiranputkikin on niin kaunis ja kesäinen.

 Tämän riippakoivun oksiston alle jään aina hetkeksi.On niin kaunis sekin kun harsomaisia oksiaan heiluttelee tuulessa, ja aurinko paistaa sädehtii niiden lomitse.

Yksi lempparini, ketunleivän kukkakin on jo auennut.Siitä tiedän, että mummulan piha on niitä nyt valkeanaan.

Eilen kuulin ensimmäisen satakielenikin.Mustarastas yritti vieressä pistää paremmaksi.

Tässä huonossa kuvassa (tarkennus ihan jossain muussa kun itse perhosessa,aurinko paistoi silmiin) aivan uusi tuttavuus minulle.Pieni lehdenvihreä perhonen, joka asettui tuolla tavoin jännästi sivuttain,lehden myötäisesti.Oikein oiva maastoutuminen.

 Ja viimeiseksi viikonloppuni pääasia.Kävellessäni sinne pidemmälle hiekkarannalle eilen,tapasin tämän pitkähännän pyöräilytiellä. Napsin siitä seuraavat kaksi kuvaa ja sitten päätin yrittää kannustaa sitä siirtymään siitä keskeltä tietä sivummalle.Pyöräilijöitä oli tosi paljon liikkeellä.Kaveri ei hievahtanutkaan.Lähempi tarkastelu osoitti, että osuin valitettavasti ennakoivine ajatuksineni liian myöhään.

Joku oli ilmeisesti jo ajanut sen kuonon päältä.Voi, voi...minä aina toivon, ettei tielleni osuisi  näitä haavoittuneita, koska otan asian niin tunteella.
Antoi minun ottaa sen kämmenelleni ilman minkäänlaista pakoyritystä.Otin tämän suuremman lähikuvan itseasiassa sen takia, että halusin nähdä vaurion mittasuhteet tarkemmin.Näytti siltä, että sen suu oli ehkä murskana ja se oli menettänyt toisen silmänsäkin.

Se matkusti ensin kämmenelläni ja sitten  kamerani pussukassa kanssani kotia kohti.
Poikkesin matkalla kaupassa ostamassa tarpeellisen ja pistin pussukan avoimena anorakkini suureen rintataskuun.Kun olin kassalla kaivamassa taskusta pankkikorttiani sisilisko, jonka olin jo kerennyt ristiä Toivoksi-ihan sen itsensä tähden,(Toivo on poika, vaikkei siinä esim.takajalkojen jälkeen näekään selkeää paksumpaa kohtaa, eikä niskaleveymääkään, mutta sen vatsa on punainen, tytöillä se on keltainen.Toivo voi olla nuori uros) kiipesi taskusta rinnukselle.En tiedä huomasiko kukaan, kun keski-ikäinen rouva pisti liskon varovaisesti takaisin taskuun ja vetoketjun kiinni.Samalla mietin, että hienoa, se lähti liikkumaan, ehkä se ei ollutkaan aivovaurioitunut.Kotona kyhäsin sille pikaterraarion suureen muovilaatikkoon.Toivo liikkui terraariossa jo ihan mukavasti ja otti aurinkokylpyä.Se aukoi välillä suutaan kuin olisi yrittänyt loksauttaa leukaluunsa taas paikoilleen.Jossain vaiheessa verinen klöntti sen suupielestäkin oli poissa.Ehkä se oli vain hyytynyttä verta jonka se oli johonkin kohtaan terraariossa hangannut pois.Sen pieni kielikin lipoi aivan normaalisti ja suu näyttikin ehjältä kun se sitä aukoi apposelleen.Koska sen toinen silmä oli vaurioitunut, sen liike ei ollut aivan sisiliskomaisen sulavaa, vaan sillä oli pieniä hahmotusongelmia esteiden kanssa, muuten näytti siltä, että se alkoi selvitä tällistään.
Se käänsi päätään katsoakseen minua hyvällä silmällään,kun menin lähelle.
Lähdin rantaan purkin kanssa ja kaivoin sille pari matoa iltapalaksi.Vaikka mato kiemurteli sen näkevän silmän vieressä, se ei syönyt.Mikä tietysti on aivan ymmärrettävää.Se saattoi edelleen olla shokissa tai ainakin suu saattoi tuntua siitä siltä, ettei ruoka maittanut.Toin sille tullessani terraarioon yöksi pari kaarevaa, kevyttä männyn kaarnapalaa yöpymispaikaksi ja jätin sen rauhaan toipumaan, ilta-aurinkoon terraarioonsa parvekkeelle.Kun myöhemmin kävin kurkkaamassa,se oli jo vetäytynyt vaihtolämpöisenä 
kaarnamajaansa iltavilakkaa karkuun.

Tänään aamusella kurkkasin ja se oli edelleen yöpaikassaan.Sillä hetkellä en siis vielä tiennyt, oliko se selvinnyt yön yli.Hiukan myöhemmin huomasin, että se oli liikkunut toiseen kohtaan majassaan, joten ainakin se oli elossa.Tänään oli pilvinen ja eilistä huomattavasti viileämpi päivä, joten annoin sen olla ihan rauhassa.Tiedän, että sisilisko varastoi ravintonsa energiaa häntäänsä pahan päivän varalle ja käyttää tätä varastoa tarvittaessa ja horrostaessaan talvisin.Sille oli nyt tärkeää toipua rauhassa.

Suunnitelmani on katsoa tuleeko se huomenna piilostaan aurinkoon.Ja jos, yritän vielä tarjota sille syötävää ja jos se muutoinkin näyttää pirteältä,palautan sen luontoon.Ainakaan sen ei tarvinut tulla lintujen kiusaamaksi siinä vaiheessa kun se oli ihan tokkurassa, eikä varsinkaan jäädä kokonaan pyörän alle.Sisiliskokin voi elää kymmenen vuotta, toivottavasti Toivolla on vielä niitä monta jäljellä.

Tuometkin kukkivat rannassa jo valkoisenaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa!<3