Että se sitten tuli! Kunnon talvi! Lumi narskuu kengän alla.

Eivät nämä nyt aivan Lapin tykkylumihahmoja muistuta, mutta kun ottaa huomioon, ettei viime talvena tullut lunta lainkaan näillä leveysasteilla, niin onhan näillä Espoon mäntysilläkin jo suht raskas taakka harteillaan.

 

Hurjia pakkaslukemia lupailevat ihan tänne etelärannikollekin viikonlopulla. Kävin mutsimuikkuselle hiukan siivoilemassa tänään ja sen jälkeen juoksin päivän kanssa kilpaa, että kerkeänkö metsäreitille, ennen kuin aurinko laskee. En olisi voinut käydä levollisesti nukkumaan, jos en olisi vienyt lintusille hiukan helpotusta tuleviin pakkasöihin. Ovat reppanat tottuneet nyt lauhoihin, eikä tämän lumimäärän alta helpolla mitään ravintoa löydä, Jos estän edes yhden pienen tirpusen menehtymisen, olen onnellinen.

Ai että, miten nautinkaan metsäpolulla talvisista näkymistä! Laskusuunnassa ollut aurinkokin oli taivaalla kuin toffeekaramelli ja loi varjoja lumelle, kuinka olen tuotakin näkymää kaivannut!

 

Ripustin talipalloni toisen lintujen ystävän tuoman siemenautomaatin viereen. Täytyy tarkkailla menekkiä, että koska vien taas uusia.

Pakkanen nipisteli poskilla ja metsässä puut napsahtelivat. Tämä kulkija nautti sielunsa kyllyydestä. 

Aiemmin edellisellä viikolla, ennen lumimyräkkää, käytiin ystävättären kanssa Matinkylän rannassa kävelemässä.

 

Tyttären vierailun jälkeen kamerasta löytyi myös ylläri, tyttären salaa ottama kuva minun ja rakkaan pienen miekkosen yhteisestä hetkestä kun ihmettelimme lunta parvekkeella.

 Otin itselleni Hanna Sumarin yhdessä lehdessä mainitseman moton. Kun on tylsä tai huono päivä, hän jää mielenkiinnolla odottamaan, että mikä ihana asia saapuukaan sen kurjuuden muuttamaan sillä kertaa. Tässä männä päivinä minulla oli juuri hiukan tuollainen päivä, kun ei oikein napannut. Siivosin, että sain huomioni tylsyydestä muualle. Ja valmistin huolella kurpitsasosekeiton syksyllä maalla naapurinrouvalta saamaastani suuresta kurpitsasta, jonka pilkoin pakkaseen. Kun höyryävä keitto oli asetettu pöydälle, kolahti postilaatikosta mielilehteni. Ja kas, Hanna tiesi!

Paistoin keiton päälle ohuita rapeita pekonihiutaleita, keittoon muunmuassa paljon pikanttia makua inkivääristä ja tabaskosta ja nokare sulatejuustoa. Jos vaan muistan, mitä kaikkea laitoin, tätä teen uudestaan, niin hyvää oli. Kyytipoikana hiukan kauramaitoa.

Lehden välistä liukui jopa kiva kasvatuskalenteri kylkiäisenä. Tämä ei ole mainos, kunhan vinkkaan kivoista jutuista muillekin.

Isännän luona käydessäni ihastelin lumimyräkän hiukan laannuttua tienoon valoja tummenevassa illassa, kun kävimme kävelyllä.

Kun isäntä lähti viemään minua omaa kotiani kohti parin päivän päästä, se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Parkkipaikkaa ei oltu vielä aurattu ja tuuli oli kasannnut juuri auton taakse paljon lunta.

Eestaas junnaamalla ja paljolla lapioinnilla pääsimme matkaan n.45 minuutissa. 

Nautitaan joka tapauksessa talvesta nyt hetki! <3

Joka aamu naurattaa, kun vaa'alle ilmestyy jyrkkä nousu pitkäaikaiskäyrässä joulunpyhien aikaan, onneksi käyrä lähtenyt laskuun ja lähenee nyt taas ennen pyhiä tilannetta.

Tuntuu, että koko ajan nälkä, kun elimistö ihmeissään, että missä sokeri?

Kolmatta päivää ilman herkkuja, lähinnä nyt mennään hyvin vähillä hiilareilla ja pienemmillä annoksilla, olen syönyt ihan liikaa kerralla jo pitkään 

ja vatsalaukkua pitää nyt supistella.

Onneksi pikkusisko Tanskassa jo pro tässä, ja lähettelee ihania ruokaohjeita. 

Siskokulta niin hoikassa kunnossa kuin nuorena tyttönä ikään siippansa kanssa, kun ovat karppailleet jo pidempään, välillä taukoja pidellen.

Ja ennen kaikkea kuulemma veriarvot paremmat kuin pitkään aikaan ja vointi hyvä.

Eilen tein kukkakaaliriisiä ja broilerikastiketta siskon ohjeella.

 En ollut aiemmin kukkakaaliriisistä kuullutkaan, kesäkurpitsaspagetin opin jo viime vuonna, kumpikin loisto lisuke!

Ison kukkakaalin vedin tehosekoittimessa pieneksi muruksi ja paistoin sitten pannulla mausteineen. Ihan ajoi riisin asian ja maukkaampaakin tietysti.

Aamuisin syön pari palaa ruisleipää juustolla, siitä en luovu.

Lihaleikkeleet olen jättänyt ostamatta nyt kokonaan.

Pitääkin paistaa munakoisosta herkkuleivänpäällistä pitkästä aikaa,

jo vuosia sitten ystävän vinkkaama ohje.

Munakoisoviipaleet itketetään suolalla, paistetaan hyvässä öljyssä ja ladotaan hunajan, balsamietikan ja puserretun valkosipulin kanssa lautaselle kerroksittain, annetaan maustua päivä pari ja kieli siinä ruisleivän päällisenä mukana menee.

Yritän keksiä uusia juttuja vihanneksista, onneksi rakastan esimerkiksi kaikkia palkokasviruokia, linssejä, kiknerneitä, vihreitä papuja jne. 

Vihreät pavut wokattuina esimerkiksi valkosipulin kanssa, ou jee!

Linssi-ja kikhernesoppa on kuulunut menuun meillä jo Kreikan vuosilta asti.

Ja salaatit! En valehtele kun sanon, että voisin elää pikän ajan pelkillä ruokaisilla salaateilla.

En tarkoita mitään "kaksi salaatinlehteä ristiin"- lautasia, vaan kunnon, täyttäviä ruokasalaatteja. Tonnikalalla, fetalla, mozzarellalla, kanalla jne.

Olen tunnesyöjä.

Enkä ole parhaimmillani talvisin.

Joten, nyt kuudenkympin korvilla (vuoden päästä) huomaan, että kyllä tarttuu nämä talvipöhnässä herkutellut ylimääräiset naiseen. 

Talvipöhnällä kuvaan tätä oman itseni olemusta talvisin.

Eroa kesäminään on kuin yöllä ja päivällä.

Kesällä olen energinen ja toimelias.

 Talvisin, voisin sanoa jopa, että säästöliekillä mennään.

Nyhjäännyn ja tympäännyn helposti. Keksimällä keksittävä tekemisen intoa.

Ja ajatukset kuin varkain hiipivät syömiseen...ja ajatuksesta sitten toimeen.

Hetken mukavaa kun suussa hyvää.

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ennenkin, ja nyt tuntuu taas siltä, että onnistun tässä.

Kymmenen kiloa voi joutaa pois ennen kesää, ja siitäkin olisi vielä matkaa aiempiin kiloihini, mutta tolkku kaikessa. Kymmenen riittää minulle.

Ja eihän se hoikistuminen pysy, jos ei tee jatkuvaa ruokaremonttia, ja siihen nyt pyrin.

Kuulun nivelrikko sukuun, nyt on juuri oikea aika keventää esimerkiksi polvien kuormitusta, kun eivät vielä oireile.

Sisko kertoi, että omat lonkkasärkynsä katosivat kuin tuhka tuuleen uudenlaisen ruokavalion ja keventymisen myötä.

Latasin nämä kuvat tämänpäiväiseltä ulkoilulenkiltäni, ja lähti lentoon tämä aihe ihan eri suuntaan kuin alunperin piti. 

Seurailin koskeloiden touhuja rannassa, harmaus luo oman haasteensa saada edes jotenkin hyväksyttäviä kuvia otettua, puuroksi meinaa mennä.

Laitan tämän postauksen loppuun luvalla myös pari hienoa kuvaa, joita olen sukulaisilta saanut tässä pyhien aikana.

Viikonjatkoja!<3

 

 

Vähän ennen joulua sisko lähetti Tanskasta näin aurinkoisen maisemakuvan.

 

Joulunpyhinä hän kuvasi haikaraa ja voi, punarinnan! 

Siskontytär taas laittoi kuvan Kuopion suunnalta, upeaa talvista maisemaa!

 Talvi tuli viimein! Ja sääennusteen mukaan näyttäisi tulleen pidemmäksi aikaa tällä kertaa.Ulkoillessa huomioin, että pienet ja vähän isommatkin lapset saivat toisen joulun heti perään, oli ihanaa katsella lasten riemua pulkkamäessä, ovat varmasti liukukelejä jo odotelleetkin.

Itse nautin metsän siimeksessä pysähtyneestä talvisesta tunnelmasta. Siihen sopi niin hyvin varikset, jotka nuokkuivat oksillaan hämärässä. Joku niistä aina silloin tällöin päästi vain käheän huokaisun.

Lunta sateli hissukseen, yritin saada kauniista lumihiutaleista kuvaakin, mutta sulivat villasormikkaalta, ennen kuin kamera suostui tarkentamaan.

Lumi tuo valoa metsään ja aivan omanlaisensa rauhan tunteen, kun sää on pilvinen. Auringonpaisteessa tunnelma on aivan erilainen, kun lumikiteitä putoilee puiden oksilta aurinkoa vasten, lintujen liikkuessa niillä. Kumpikin omalla tavallaan kaunista.

Hyvin huomasi puiden rungoista, miltä suunnalta lunta on viime yönä pyryttänyt.

Kaunis pikkukuusi tänään ja vähän joulun jälkeen kuvattuna.

Sain tyttäreni anopilta kauniin valkoisen amarylliksen jouluna. Se on nyt vasta aukaissut ensimmäiset neljä kukkaansa täyteen loistoonsa. Kun niistä aika jättää, toiset neljä ovat jo kehittymässä. Tämä valkoinen väri sopii niin hyvin jo keväisiin ajatuksiini. 

Heti joulun jälkeen kuvasin tämän väsyneen, yksisarvisen tyypin, joka näytti aivan uupuneelta joulupukin  porolta.Tänäänkin se vielä siellä makasi turpa maata vasten, mutta oli saanut sarvelleen ja selkäänsä lumikuorrutteen.

Pääsin uudenvuodenaattona maistelemaan sushia, kun poika osti lajitelman kummallekin tuolta meidän marketin sushibaarin itsepalvelutiskiltä. Näyttää olevan suosittuja, siellä japanilainen kokki valmistaa niitä lisää sitä mukaa kun menevät. Löytyi omat suosikit, että jos toistamiseen niitä sieltä ostaa, niin tietää paremmin mitä ottaa. Eipä siinä, vain yksi oli kummastakin "ei hyvä" ja pari muuta voi jättää pois, vaikka ihan ok olivatkin. Laitettiin soijakastiketta toiselle pikkulautaselle ja valmistettiin omana(minun, johon poika ensin suhtautui skeptisesti, mutta tykkäsikin sitten myös) ideana piparjuurikevytmajoneesi, joihin niitä sitten dippailtiin. Kyllä näistä kylläiseksi tulee!

Mukavaa alkavaa normiviikkoa!<3

 

Yritin kovasti löytää jonkun ihanan runon tai elämänviisauden tähän vuoden viimeisen postaukseni ja uudenvuoden toivotukseni kylkeen. Mikään ei kuitenkaan tuntunut juuri nyt, tähän hetkeen sopivan. Kunnes tajusin, että aloitamme kaikki puhtaalta pöydältä huomenna. Kaikki on huomenna uutta ja jännää, mitä uusi vuosi taas tuokaan tullessaan. 

Toivotan siis vain upean uuden ja uutukaisen vuoden vastaanottamista! <3

Kaikille blogiystäville yhdessä ja erikseen mainiota vuotta 2021!<3

 

Iloa iltaan KLIK 

 

Ennen joulua oli niin ihanaa, kun oli jotain mitä odottaa. Seuraava etappi nyt vasta kevät. Aika tuntuu pysähtyneen paikoilleen tähän kylmään ja harmaaseen. Minun mieleni karkaa tuontuostakin  aikaan tulevaan, leikkimään sinne kesämeininkeihin. Mietin, että eihän se ole tästä hetkestä pakoa, saahan sitä ihminen mielikuvitustaan käyttää, kun vallitsevasta hetkestä on niin vaikeaa löytää inspiraation aihetta. Mieleni vaeltelee puutarhahommissa, kasvimaalla, että kuinka istutetaan nyt enemmän perunaa ja porkkanaa ja muita, että saa lapsenlapsi oman maan sadosta sosetta. Ja pihan kukkapenkeissä, että jos muokkaisi jotain ihan uutta mummulan pihaan, ylikasvaneet pensaat jo leikkasinkin rohkealla kädellä loppusyksystä. Navetan ylisille vievä ramppikin pitää rakentaa uudelleen, lahoaa ja on jo vaarallinen. Isäntä purkikin alkua viimeisellä syysreissulla. Tällaisia minä mietiskelen, ja saan puhtia tähän aikaan, joka imee minusta mehut. Ehkä toivoisin pienen lumisen pakkasjakson auringonpaisteineen, mutten ole varma siitäkään, ehkä oikaisisin suorilta kevään alkuun tänä poikkeusvuotena, kun kylmä lumeton maa tuntuu kurjalta.

Vaikka, kyllä kaunista löytää luonnosta etsimällä nytkin. Rannassa tänään lepän urvut viehättivät kun hiljaa tuulessa heiluivat ja kallionkolojen jäät, ihan polvistuin niitä kuvailemaan. Jännistä jäätikuista oli jääpeite muodostunut. 

Meri oli vetäytynyt ja paljastanut rannan pohjaa pitkältä alueelta. Saapa nähdä jäätyykö Saunalahti tänä vuonnakaan kokonaan.

Joissakin kohtia ranta oli jäätynyt ja jää muodosti hienoja yksityiskohtia.

Kävin myös metsässä toteamassa, että kuusi on kaunein omalla paikallaan.

Purkitin lahjoiksi aiemmin keittämiäni kuusenkerkkä-ja minttusiirappia. Sekoitin kuivatuista sienistä myös sienikimaran, johon olin jauhanut mustaatorvisientä, suppilovahveroa ja herkkutattia. Sitäkin mietiskelen, että mitä kaikkea ensi kesänä voisi kerätä ja jalostaa lahjoiksi myöhemmin.

Keräsin tänään jo joulun pois, nyt uutta vuotta kohti! Jätin valkoisen paperitähden, jonka sisällä loistaa ledvalot, ja toisen, keltaisen luomaan valoa iltoihin. Joulukorteista säästin kauneimmat muistojen laatikkoon. 

Tänä jouluna minulla lepattaa kauniisti vain ledkynttilän liekki, eikä sitä juurikaan erota aidosta kynttilästä. Hui, miten haitallista terveydelle onkaan polttaa kynttilöitä sisätiloissa.Varsinkin näin pienessä asunnossa, joka itselläni on. Kynttilästä sisäilmaan haihtuvat pienhiukkaset vastaavat passiivista tupakointia ja ovat varsinkin pienille vauvoille erittäin haitallisia. Tämä olikin syy, miksi aloin asiaa tutkia ja luin netistä monta asiantuntija-artikkelia aiheesta. Hassua, että olen itse reagoinut jo vuosia kynttilöihin selvällä hengenahdistuksella, mutten ole koskaan perehtynyt asiaan. Pieni tulihan siinä kynttilässä palaa, ja kynttilän huvetessa, johonkinhan se aines katoaa, eli huoneilmaan. Lapsenlapseni sai siis hengitellä täällä jouluna ilman altistumista pienhiukkasille, jotka kulkeutuvat kuulemma keuhkojen äärimmäisiinkin tiehyeisiin ärsyttämään. Ja tämä mummi lepatuttelee vastedes itselleenkin vain tuota ledkynttilän liekkiä. Oppia ikä kaikki. Kaikki hankitut kynttilät matkaavat ensi keväänä maalle, poltettavaksi porstuan ikkunalla.

Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!<3