lauantai 27. kesäkuuta 2015


Saavun yleensä joka perjantai töiden jälkeen kumppanini luo Kauklahteen,jossa on ns.viikonloppukotini:)
Kökkelissä on aivan oma tunnelmansa, josta pidän todella paljon.
Keskustan vanha osa on varsinkin kesäaikaan todella tunnelmallinen.Vanhoissa puutaloissa on ihania kauppoja, Halmen leipomo-kahvila ja tien toisella puolella lounasravintola, josta olen myös ostanut luomutuotteita.
Tänäänkin,aurinkoisena päivänä siellä kuljeskelin ja olisin mielestäni hyvin voinut olla vaikka ulkomailla, Visby-tyyppistä fiilistä.
Itse löysin Fair Home´sta neljä posliinilautasta a 1,50e, melkein tuoreen sisustuslehden ja pari valkoista "vitriinikehystä" edullisesti alesta.
Fair Home`ssa toimii kaksi yritystä, ja liikkeestä löytää ihania vanhoja tavaroita ja vaatteita ja kehitysmaiden naisten tekemiä käsitöitä.Aivan ihana liike, joka lomailee heinäkuun puolesta välistä pari viikkoa.
Lähellä on myös Kartanon Kyläkirppis vanhassa Elannon rakennuksessa, josta olen tehnyt ihania löytöjä.



















4 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle blogiisi ja ihastuin valtavasti!
    Juuri näitä asioita joista pidän ja lisäksi kauniisti kuvattuna. Taidekuvat ovat silmiä hiveleviä, sisustuskuvat idearikkaita, ihania pieniä oivalluksia ja kuvakulmia kauniista asioista. Ja mikä tärkeintä näin luontoihmisen kannalta, rakkaus luontoon näkyy.
    Toivottavasti mahdollisimman moni löytää blogiisi, täällä viihtyy :)
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos Vikki!!! :) Olen myöskin luontoihminen henkeen ja vereen! Eläimet ja kaikki luontoon liittyvä on aina ollut hyvin suuri osa minua.Siksi ihailen teitä luonnon kuvaajia, joilla on sydän mukana ja hyvät vehkeet kuvaukseen, Kuvistanne saa valtavasti hyvää mieltä ja ihan konkreettista luonto-oppiakin! :)Kiitos, että vierailit ja tervetuloa uudelleenkin! :) Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  3. Halmen leipomo-kahvila on tuttu paikka ja siellä tulee käytyä kahveella aina siloin tällöin.
    Seuraavan kerran, kun Kökkeliin ajellaan pitääkin poiketa Fair Homessa, siellä näyttää olevan kaikenlaista kaunista tavaraa...
    Kiva postaus Kauklahdesta, etenkin vanhasta osasta tykkään, olen pikkutyttönä käynyt pari vuotta koulua siellä :)

    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fair Home on tosi kiva putiikki, käy ihmeessä! Siellä tosiaan on second handia ja kaikkea jännää pikkutavaraa ja järkevät hinnat.
      Hyvää sunnuntai-iltaa sinullekkin! :)

      Poista