Helsingin helteisiä päiviä.
Aamuista olen tykännyt, kun olen kävellyt työpaikalle.
Ei vielä ole ollut pätsikuumaa, vaan suloisen lämmintä.
Kaupunki on vasta ollut heräilemässä uuteen päivään ja on tuntunut
kuin oikeastaan olisi jossain ihan muualla kuin kotimaan pääkaupungissa.
Suuret lehmukset täydessä lehdessä,
ihmiset kevyissä kesävaatteissaan.
Jotenkin "ulkomainen" fiilis.
Olen tarkoituksella valinnut uusia reittejä, että tämä
hauska tunnelma säilyisi.
Ja Espoon päässä mustikka jo punertaa!
Meinasin silmät päästäni tipauttaa.
Eikö nyt ihan vähän aikaisessa tämä näkymä ole?
Kuumuus tekee ihmeitä.
Nyt taitaisi olla tarvetta jo pienelle sateellekin
ja luultavasti sitä onkin tulossa.
Hyvä niin luonnon kannalta.
Mukavaa loppuviikkoa! <3
No jopas on mustikkat pitkällä!
VastaaPoistaEilen juuri illalla sanoin miehelle, kun tuolla takapihalla istuimme ja nautimme, että hyvin voisi kuvitella olevansa, jossakin ulkomailla. Ilma tuntui niin leppeältä, kun suurin kuumuus oli jo ohi.
On tosiaan ollut hieman välimerelliset tunnelmat täällä meillä näinä päivinä. :)
PoistaKauan odoteltiin, ja sitten tuli kertarysäyksellä oikein olan takaa! ;D
Kiitos Hannele! <3
Minäkin olen ollut aikaisin aamulla liikkeellä täällä Oulussa. Klo 6-7 aikaan ilma on ollut täydellinen, nauttinut olen minäkin.
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa sinullekin ❤️
Eikö olekin ihana tunnelma aamuisin, kun on jo lämmin, muttei vielä kuuma?
PoistaIhan samoihin aikoihin olemme olleet nauttimassa aamuaikaisesta. :)
Kiitos Seija! <3
Lämpimät kesäaamut ja illat ovatkin parasta��
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua myös sinulle❤
Kyllä! Enää ei oikein jaksa keskipäivän paahdetta, ainakaan taivasalla. :)
PoistaKiitos Sirpa! <3
Mukavia kuvia <3 Ihania kelejä on nyt tosiaan ollut :) Mukavaa loppuviikkoa Sinulle <3
VastaaPoistaUpeita säitä pidellyt totta tosiaan! :)
PoistaKiitos Sinulle Hilu! <3
Ihania kuvia❤ Onpas mustikka jo pitkällä siellä:) Leppoisaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua❤
VastaaPoistaKiitos Päde, ja ihanaa viikonloppua! <3
PoistaItsekin tosissaan hämmästyin, kun näin nuo mustikat! :)
Helsingin varhaiset aamut on just parhaita. :) Kauniit kuvat!
VastaaPoistaNiin on, tunnelma on ihana!:)
PoistaHelsinki on kyllä tosi kaunis kesäkaupunki,varsinkin,jos kulkee hiukan syrjemmillä ja hiljaisemmilla kujilla ja kaduilla.
Kiitos Kuvakehrääjä! <3
kevään iloja:)
VastaaPoista:)
PoistaKIitos Sussi! <3
Heräilevä kaupunki aamuisin, huippua! Minustakin on tuntunut näinä kesäpäivinä siltä, että olisi koko ajan reissussa, kun on saanut vielä hetken olla lomalla.
VastaaPoista-Ruut
Niin paljon ajatuksiaan ja tunnelmiaan voi itse säätää mieleisikseen? :)
PoistaKiitos Ruut! <3
Ihanan kesäisiä kuvia!<3 Hyvänen aika, mustikka todella jo punertaa. Meillä vielä ihan hennon vihreitä. Nyt tarvittaisiin sadetta!
VastaaPoistaSade tekisi tosiaan nyt hyvää, luonto alkaa kohta kärsiä helteistä, jos emme saa yhtään vettä väliin. :)
PoistaKiitos Piipe! <3