Rentukat jo kukassa!
Keltaiset kukat loistivat auringon kanssa kilpaa lauantaina.
Rannan pöheikössä vihertää jo kauniisti.
Saunalahtikin jo täysin vapaana.
Punainen poijukin pomppii jo iloisesti laineilla.
Eipä tästä kauan ole, kun se jörrötti jäissä liikkumatta.
Joku on käynyt "laiturinikin" korjailemassa.
Tiirojen ja lokkien kalastusta oli mielenkiintoista seurailla.
Tämä kuollut lahna ei niille kuitenkaan kelvannut, vaikka sen varmasti huomasivat.
Kivi ja kevätkuohuja.
Olisittepa nähneet labbiksen ilolaukan rantavedessä!
Kauniita ovat sinistä taivasta vasten.
Ätsiu!
Lampaita ei vielä näkynyt, valkovuokot toimittivat virkaa.
Tunnen edelleen aivan samaa vetoa keväisiin putakoihin, kuin pikkulikkana.
Siihen on aina jäätävä seuraamaan, josko vesiliskoja tai sammakoita näkyisi.
Valkovuokkoja suurina valkoisina mattoina joka puolella.
Mahtiko kukaan olla paikan päällä lauantaina aamupäivällä Viikissä,
kun lehmät pääsivät
ensimmäistä kertaa ulos laitumelle?
Katselin netistä livenä.
Voi, sinne on päästävä kyllä joku vuosi paikan päälle seuraamaan!
Paljon näytti olleen katsojia tänäkin vuonna.
Hurmaavat rouvat kirmaamassa utareet hyllyen, selvästi innoissaan
ulospääsystä! :)
Kevät on ottanut aimo harppauksen muutamassa päivässä. Ihana toukokuu♥
VastaaPoistaKAtselin tv:stä tuota lehmien kirmailua ja mieleeni muistui lapuudesta, miten iso-vanhempien luona en juonut koskaan maitoa keväällä...maidossa maistui ruoho..:)
Todella suuren harppauksen!Tänään oli jo hiki kotimatkalla töistä! :)
PoistaEnsimmäisen villiorvokinkin pongasin ja kaikki puut jo vihertää, ah! <3
Lapsuudenmuistoihin palaan minäkin lehmien myötä.En ollutkaan pitkään aikaan kuullut lehmän ammuvan, se johdatteli heti suloiseen aikamatkaan lapsuuteen.
Minä en tuota ruohonmakua muista, vaikka suoraan utareesta maitokannuun meillä maalla maito pöytään tuotiin lapsena. :) Muistan senkin, kun kananmuniin pistettiin kumpaankin päähän reikä ja raaka kananmuna imettiin sitten reiästä... nyt jäisi kyllä syömättä. :D
Kiitos Hannele! <3
Mahtava kevät! Tänään vihreys on kyllä tullut upeasti esiin, ja ihanan lämmintä on! Onni!
VastaaPoistaTänään maanantaina on jo ihan täysi kesäsää! :)
PoistaIhana iso onni!
Kiitos Satu! <3
Kaunis heleä kevät! kuvastuu ihanasti kuvistasi. Minäkin pyörin kaupungin lähiön mutaojissa jo alle kouluikäisenä parhaan ystäväni kanssa tutkien malluaisia ja muit ötököitä. Meillä oli myös luontokerho :). Oma vihkoni on edelleen tallella. Siinä lukee mm. Ei saa peljättää pikkulintuja :-D.
VastaaPoistaIhania lapsuusmuistoja! :)
PoistaTiedätkö, minä joskus 10-11-vuotiaana pidin luontokerhoa pienemmille lapsille.Hankin jokaiselle oman vihkon ja kierrätin luonnossa ja opetin, mitä isä minulle oli opettanut. :) Pientä kerhomaksuakin otin.Mielellään ilmeisesti vanhemmat sen markan maksoivat.
Ystävieni kanssa koluttiin kaikki putakot sitten keskenämme.Yleensä leikin poikien kanssa, koska pidin seikkailuista ja metsissä olemisesta.
Kiitos Ninnu! <3
Kuvistasi ja muutamista muista blogeista huomaan, että meillä näyttäisi olevan kevät hieman jäljessä. Liekö syynä meren kylmyys vielä, vaikka sitten kun kevät lähtee etenemään, ollaankin meillä usein aikalailla muita seutuja edellä kasvuvauhdin suhteen.
VastaaPoistaKertarytäkällä täällä kyllä on alkanut vihertää. Kyllä siellä teilläkin varmaan kohta lämpö pistää vauhtia.:) Ihan hassua, kun yhtäkkiä on näin kesäisen lämmintä,vaikka sitä on kovasti odottanutkin.
PoistaKiitos Pilvi! <3
Sinäkin bongasit jo rentukoita:) On ne niin kauniita♥
VastaaPoistaTätä kevään etenemistä on ihana seurata.
Ihania keväisiä aurnkopäiviä!♥
Kun kuvasin tämän, ainoastaan yksi rentukkapuska oli kukassa, nyt bussin ikkunasta näin äsken kotimatkalla, että siellä helottivat jo kaikki kukat keltaisenaan.
PoistaUskomattoman lämmintä tänään! :)
Kiitos samoin Sirpa! <3
Ihanan tuoretta vihreyttä hehkuvia ovat koivunlehdet.
VastaaPoistaKeltaiset kukat loistavat kilvan auringon kanssa. :)
Huikea tunne on nähdä kun navetan väki kirmaa kesä laitumille.
Ihania kevät kuvia.
Televisiosta olen nähnyt lehmien kirmailut.
Mukava muisto lapsuuden elosta, silloin kun vielä karjaa meillä oli.
Sen näkee kuinka onnellisia navetan väki on. :)
Hyvää viikkoa! ☀️
Oli aivan ihanaa seurata lehmien ilohyppelyjä.Ihan ääneen nauroin. :) Minullekin lehmät tuovat niin suloisia muistoja lapsuudesta maalla mummulassa.<3
PoistaNyt on niin herkän kaunista, kun puut ovat pienillä hiirenkorvilla ja tuo vaaleanvihreys on niin suloista.
Kiitos Liplatus <3 <3 ja noloilen vielä hetken sitä kömmähdystäni... ;)