perjantai 26. lokakuuta 2018


Syksyllä maistuu suppispiirakka.
 Löysimme isännän kanssa maalla parisenkymmentä litraa vakkaripaikoiltamme.
Tällä kertaa kätkin suppikset ja muut aineet (riisiä, pari supulia, kananmunaa, pekonia, mustapippuria, loraus kaurakermaa ja pirske savuaromia, suolaa) voitaikinakuoreen. 
Hyvää oli!


 Rantalenkilläni sain aikani etsiä tikkaa, ennen kuin se osui silmiini suuressa männyssä.
Kuulin nakutuksen, muttei millään meinannut löytyä, että missä.
Tikka oli kovin korkealla, joten kuvat ovat hiukan puuroiset.











Lokakuun kukkia.
Lenkin varrella sai ihastella niin orvokkeja kuin leinikkejäkin vielä kesäloistossaan.





Mustarastas luuli olevansa minulta hyvin piilossa pusikossaan.
Eihän se tiennyt, että pystyin  zoomaamaan sen lähemmäksi.


 Syysmyrskyt merellä kuljettavat rantaan paljon puutavaraa.


Aikaisemmin kerroin mielipaikastani maalla, navetan takana.
Ja kuinka sen viereen on kerääntynyt kaikkea maastosta löytynyttä kuin "alttariksi."
Lupasin Sydämellistä -blogin  Henskulle kuvata mainitsemani vanhan katajan rungon, johon kivi on aikojen saatossa kasvanut sisään.
 Löysin tämän luonnon taideteoksen metsästä.





Tässä muita ympäristöstä löytämiäni esineitä.
Kuinka kaunis on ruostunut rauta männynkaarnaa vasten? :)


13 kommenttia:

  1. Olen sitä mieltä, että kaikki ruoka, jossa vaan on sieniä, ei voi olla muuta, kuin hyvää...:)
    VAikka edellisen kotimme pihalla vieraili lintuja paljon, mustarastasta en muista sielä nähneeni, mutta täällä niitä on ja paljon.
    Ihana tuo harmaaksi tullut puu...kivineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme kovasti samoilla linjoilla ruoankin suhteen. :)
      Tuollainen harmaaksi kelottunut puuaines on minustakin hurjan kaunista!Olisi mielenkiintoista tietää, miten ja kuinka monia vuosia tuo prosessi on kestänyt, että se on noin tuohon rungon sisään joutunut.
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  2. Voi miten hyvältä kuulostava idea. Lähtee heti kokeiluun! Olettepa löytäneet hurjan määrän suppiksia. Itse löysin tänä vuonna ensi kertaa saarestamme suppiksia ja olen ihan fiiliksissä, kun salainen paikka löytyi. Sain kerättyä ehkä 4-5 litraa ja aiemman tattisadon kanssa pidän tätä ihan kivana määränä. Ihanaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi mukavaa, jos omilta seuduilta löytää nuo salaiset sienipaikat, ne kun yleensä kasvavat samoille paikoille myös tulevaisuudessa. :)Onnea sinulle löydöstäsi!
      Mekään emme tänäkään vuonna joutuneet pettymään kun omaan paikkaamme suunnistimme. Suppilot olivat vasta kasvukautensa aloittaneet, joten pieniä jäi vielä vaikka kuinka paljon.Saa nähdä jospa vielä maalle suuntaamme tänä vuonna(paikka kyllä jo pistettiin talviteloille).
      Kiitos Pilvi ja mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  3. Herkullinen piirakka. Hyvä kun tänä päivänä löytyy kaupan hyllyltä maitoa korvaavia tuotteita.
    En ole tuota kaurakermaa ostanut. Kookoskauramaitoa (vähän kaloreita) ostan usein, samoin Aito kauravälipalajogurtteja.
    Tikka on piilottelija, kiertää puunrunkoa niin ettei sitä tahdo nähdä.

    Orvokki on pyörryksissä, mikä vuodenaika onkaan. :)
    Kaunis kelo, luonnon taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kovasti niistä kiinnostunut ja kokeillut eri tuotteita.
      Kiitos tuosta kookoskauramaito vinkistä!
      Vatsani on ollut hyvin tyytyväinen maitoa korvaavista tuotteista. :)
      Tällä hetkellä orvokit siellä rannassa ovat pienen lumihohmän alla. :)
      Kiitos Tarja! <3

      Poista
  4. Oi nam! Me olimme myös puolisoni ja mukavan tuttavapariskunnan kanssa suppiksia tänään keräämässä. En ole ollut mikään innokas sienien kerääjä, mutta tänään se tuntui tosi kivalta. Oli hyvä päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniissa säässä metsässä sienestäminen on aivan ihanaa.Samalla saa aimo annoksen esteettistä hyvää silmilleen.Esim.suppikset auringonvalossa ovat tosi kauniita sammaleillaan? Olen onnellinen puolestasi hyvästä päivästä, kiitos Ninnu! <3

      Poista
  5. Suloinen, monipuolinen postaus! <3
    Suppiksia onkin löytynyt nyt hyvin. Mekin olemme herkutelleet suppiskeitolla ja muutaman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle Piipe,ihana kuulla!Herkutellaan suppiksilla!😊♡

      Poista
  6. On herkullisen näköinen suppispiiras ja varmaan hyvää. Luonnosta löytyy näitä taideteoksia. Ruostuvat ja aikojen saatossa maatuvat, voi mennä satoja vuosia. En niinkään kanna huolta noista vanhoista työkaluista mutta nykyajan jätevuoret saastuttavat luonnon varsinkin kaivostoiminta täällä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää!😊 Olen samaa mieltä kanssasi tuosta saastuttamisesta.Muovi huolestuttaa esim.kovasti tällä hetkellä itseäni.
      Kiitos Beate56!♡

      Poista
  7. Kiitos kuvasta, tuo katajan ja kiven liitto on kyllä upea! Ja viimeinen kuva huippukaunis, sointuvat keskenään mukavasti ruoste ja mänty. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista