torstai 25. huhtikuuta 2019



Vietimme tiistaina pääsiäisreissun jälkeen mukavan ja aurinkoisen
iltapäivän Hyljelahden ja Matinkylän rantojen merellisissä maisemissa.
Kevät oli paljon pidemmällä Espoossa, kuin mitä se oli viikonloppuna Päijät-Hämeessä.
Hento vihreys oli jo levittäytynyt laajalti.
Hyljelahdessa kävelimme metsäisillä rantateillä ja vierailimme Villa Rulludin piha-alueella (klik).
Ennen nykyistä asuinpaikkaani Saunalahtea, 
asuin Hyljelahdessa, ja oli mukava käyskennellä tutuissa maisemissa.
Rulludin kivilaiturilla kävimme isännän kanssa usein mato-ongella aikoinaan.
Päivä oli mitä mainioin ilmojen puolesta kuunnella lokkien kirkunaa ja 
haistella jo kovin kesäistä merta.
Myöhemmin jatkoimme autolla matkaamme Matinkylään.
Kävimme ihanassa Nokkalan Majakassa (klik).
Todellakin suosittelen esim.lounaspaikaksi aurinkoisella säällä, jos täällä päin asustelee.
Kahvilaravintola suorastaan kelluu sinisen meren päällä ja sisältä on huikeat näkymät!
Mutsimuikkusen kanssa otimme ihanat isot palat porkkanakakkua, 
tyttäreni söi lounaaksi tomaatti/paprika-keittoa ja ilmeisesti paikanpäällä leivottua rapeakuorista maalaisleipää.
Majakan liepeillä näin elämäni ensimmäisen meriharakankin.
Hassua, koko elämäni meren vieressä asuneena, en moisesta linnusta edes tiennyt.
Tytär sanoi, että Helsingissä niitä on enemmänkin.
Joutsenilla oli pesänrakennus/puolustus hommat meneillään.
Tuo banneriin kuvaamanikin pöyhisteli ja läpsytteli kovasti siipiään Sisulle,
kun olimme menossa laiturille. 
Päätimme jättää ajatuksen tasolle ja antaa niiden olla rauhassa.
Nopeasti näihin kesäisiin lämpötiloihin tottuu,
pitää asennoitua ensi viikon viileämpiin enemmänkin normaaleina. :)

Ihanaa viikonloppua!<3
















































10 kommenttia:

  1. Ihana reissu ollut Teillä.:)
    Aurinkoinen sää hellinyt.
    Joutsenista kannattaa pysyä kauempana, ovat ärhäköitä.
    Mukavaa niitä on nähdä, juhlavan kauniita ovat.

    Koetin kaivaa muistini sokkeloista tuota mustavalkoista lintua, mutten tavoittanut nimeä..
    Kauniita kuvia!

    Aurinkoista viikkoa!🌞

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Joutsen ei tosiaan paljoa ujostele,kun on kysymys pesän puolustuksesta!
      Muistan kun edesmennyt täysvalkoinen koirani Santtu, oli erityisen "punainen vaate"niille rannassa.😊
      Kiitos Tarja!❤

      Poista
  3. Mahdottoman upea kuvakooste. Kaikesta näkee, että kesä rupeaa jo hätistelemään kevättä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!
      Kyllä täällä on nyt se isopyörä selvästi pyörähtänyt pyörimään,jos kesästä puhutaan.Joka päivä näyttää vihreä valtaavan enemmän alaa.
      Ihanaa!

      Poista
  4. Hauskan näköinen tuo oranssinokkainen meriharakka:)
    Joutsenet ovat upeita uljaita lintuja.

    Hienoja huhtikuun kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!❤
      Oli hauska ja erikoinen ensituttavuus!😊
      Jotenkin jopa eksoottinen ulkomuodoltaan ja väreiltään.

      Poista
  5. Ihan huikean kaunis rakennus avoverantoineen. Olen sanaton. nautin kuvien *lukemisesta*. ;) Tuija

    VastaaPoista