keskiviikko 15. huhtikuuta 2020



Olen jo viikkoja pitänyt sisälläni suurta salaisuutta.
Linnunradan kokoista.
Sydämeni melkein pakahtunut siitä.
Hellinyt ajatusta, hentoa ja haurasta.
Niin hentoa, että pelännyt sen häviävän, jos sanon sen ääneen.
Tuntenut riemua ja syvää rakkautta.
Ihmetystä ja ikiaikaisia tuntoja.
Onko tämä onni tosiaan nyt minutkin johdattelemassa
ihanalle taipaleelle-matkalle,
 jolla pieni käsi tarttuu jälleen omaani.

Tämän kaiken tämänhetkisen keskellä,
 tyttäreni kantaa arvokasta elämänlahjaa sydämensä alla.
On kantanut jo viiden kuukauden ajan.
Heistä tulee vävypojan kanssa vanhemmat.
Minusta tulee elokuussa mummi!

En tiennyt, että näin suurta huolta voi tunteakaan.
Hälytetty on kaikki mahdolliset suojelusenkelit ylitöihin.
Samalla tämä valtava ilo kannattelee.
Kun asiaa vain ajatteleekin, rupeaa hykerryttämään onnesta.
Tiedämme jo senkin, että hän on pieni poika.

Samettipeittojen alla nukkuu
toukkien hiljainen suku.
Unessa jo säteilee
perhosensiipipuku.

– Hannele Huovi –

Onnellisin terveisin täältä!
t. minä.<3


29 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa, onnittelut!
    Omalla siskollani on laskettu aika näinä päivinä, joten minäkin saan odotella tässä innolla ja jännityksellä ja vähän huolissanikin uuden pienen sukulaisen syntymää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onnea myös kovasti sinulle ja tsemppiä viimehetken jännitykseen ❤

      Poista
    2. Voi,muistan niin hyvin kuinka jännää oli kun oma ainoa pikkusiskoni oli viimeisillään!Olin juuri silloin tapaamassa tulevaa aviomiestäni Italiassa,ja jännitti kerkeänkö kotiin (asuimme silloin Suomessa,myöhemmin kummatkin muutimme Kreetalle)ennen synnytystä.En kerennyt,mutta saadessani tietää,että saimme sukuun pojan,ostin hänelle tuliaisiksi vaaleansinisen (silloin oli vielä nämä värit niin tärkeät)toppahaalarin.
      Sinulla tätinä siellä myös jännät paikat,isot onnittelut!😊
      Suojelusenkeleitä myös sinne,kiitos M.T.Ainasoja!❤

      Poista
    3. Kiitos! Kyllä vain, jännittävää, ihmeellistä ja ihanaa aikaa tämä odotus, vaikkei ole edes oma lapsi kyseessä.
      Erityisen jännää tästä tekee se, että synnytykseen mukaan tuleva avustaja/perheenjäsen kun ei saa olla yhtään flunssainen, nuhainen tai mitään nyt, kun on tämä koronatilanne - niinpä sisko jo etukäteen kysyi, että jos hänen miehensä onkin kipeänä, niin voisinko minä tulla lyhyelläkin varoitusajalla miehen sijaan mukaan tueksi synnytykseen.
      Pakkohan siihen oli suostua, vaikka synnytys on minusta myös tosi pelottavan kuuloinen tapahtuma. Nyt on siis erityisen jännät paikat.

      Poista
    4. Vau!Sait suuren kunnian!😊 Nyt on odottavillakin erityissääntöjä.Tytär kertoi,ettei vävypoikakaan päässyt mukaan ultraan,jossa sukupuolikin kerrottiin,eivät toivo nyt yhtään ylimääräistä ihmistä paikalle.Tässä tapauksessa ei flunssaoireillakaan ollut
      tekemistä asian kanssa.
      Teillä tulevalle äidille kuitenkin turvaa tuovaa tietää,että jos ei puoliso pääse,niin sitten sinä,sisko.
      Itselläni oli ystävätär kummassakin synnytyksessä,kun mieheni ei työnsä puolesta voinut tulla Kreetalta mukaan Suomeen synnyttämään minun kanssani.
      Kummassakin tapauksessa jouduin hälyttämään hänet matkaan aika nopealla aikataululla.😊
      Onnellista uuden,suvunjäsenen odotusta sinne teillekin!❤

      Poista
  2. Hehee, arvasin jo heti ensimmäisestä lauseesta mitä aiot kertoa :D Aivan ihanaa ❤
    Mitä lämpöisimmät onnittelut sinulle, tulevalle mummille ❤ Kaikkea hyvää myös tyttärellesi odotukseen ❤ Tämä oli kyllä tosi pitkästä aikaa kertakaikkisen ihana ja iloinen uutinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😁 Tätä on odotettu!
      Tämä ajatusmaailma on minulle vielä niin uutta-nyt kun kaikki on todellista,että vajoan usein suloisiin päiväunelmiini asian tiimoilta.
      Ja mutustelen tuota mummi sanaa.
      Elämääni tulee jotain niin ihanaa uutta tuon "tittelin"myötä.
      Kuinka tajunnanräjäyttävää tulee olemaan saada tämä pieni syliinsä kun ensimmäisen kerran näemme toisemme.Mummin ilonkyyneleistä ei ehkä tule loppua.😊
      Kiitos Ansku tyttärenkin puolesta!❤

      Poista
  3. Tiedän miten ihana kokemus se on kun saa lapsen lapsen syliinsä, ei voi sanoin kerta, minulla niitä on ollut 4 kertaa, enempää ei tule, vanhin lapsen lapsikin on jo 20v.
    Tosi paljon onnea sinulle ja tyttärellesi!

    VastaaPoista
  4. ..ei voi sanoin kuvata...(tuli kirjoitus virhe)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Piritta meidän kaikkien puolesta!❤
      Tuo kokemus oman lapsenlapsen syliin saamisesta tulee varmasti ravistelemaan Ihanasti mummia!😊

      Poista
  5. Hurjan paljon onnea teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  6. Ihan herahti kyyneleet silmiin, kun luin tämän postauksen. Sydämelliset onnittelut tuleville vanhemmille ja tulevalle mummille. <3
    Viiden kuukauden kokemuksella voin kertoa, että mummous on ihanaa! Valitettavasti en nyt uskalla mennä häntä katsomaan ja ikävä on kova, mutta miniäni laittaa usein Liljasta videoita ja kuvia. On hellyttävää kuulla Liljan nauravan ja jokeltavan.
    Olen niin iloinen puolestasi!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee elämässä jotkut asiat jännästi yhteen.
      Olemme syntyneet melkein samaan aikaan ja nyt isoäideiksikin tulit ja minä tulossa heti perään.😊
      Lilja on niin kaunis nimi!Ymmärrän niin hyvin kuinka hellyttävää mummista on katsoa hänestä videoita ja kuinka kova on ikävä.Tässäkin tämä korona on niin kamala,kun emme pääse rakkaimpiamme tapaamaan.
      Kiitos Piipe meidän kaikkien puolesta lämpimästä kommentistasi!❤

      Poista
  7. Voi onnea♥♥. Meinasin yksipäivä kysäistä, että joko teillä on tuolossa pikkuvarpaita, mutta mietin, että ei sellaista voi kysyä. Ihana uutinen kyllä on♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Tätä onnen suuruutta on vaikea kuvailla!😊
      Olisit ihan hyvin voinut minulta kysyä,en loukkaannu tälläisistä asioista.
      Olisihan tämä voinut mennä niinkin,että syystä tai toisesta en olisi saanut tulla mummiksi.Ihanaa,että kävi näin.😊
      Kiitos ihanasta kommentista Hannele!❤

      Poista
  8. Kävin pitkästä aikaa kurkkimassa tälläkin puolella ja sinullahan olikin täällä iloinen uutinen..Tuhannesti onnea teille kaikille!!<3

    Tämä korona on niin kurjaa aikaa, lapsenlapsiakin pääsee katsoman vain ikkunan takaa.
    Tärkeintä kuitenkin on, että pysyttäisiin terveinä.

    Hyvää ja onnellista kevään etenemistä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihanaa Sirpa, että piipahdit,iso kiitos meidän kaikkien puolesta!<3
      Tärkeintä on, että yritämme kaikin keinoin välttää altistumista virukselle.
      Raskasta on olla erossa läheisistään.Me esim.äitini ja tyttäreni ja isännän(koska emme asu yhdessä)kanssa emme ole nähneet sitten pandemian alun toisiamme.
      Mukavaa ja onnellista kevättä sinne sinullekin, pysy turvassa!<3

      Poista
  9. Iloitsen muiden lailla. Pii, pii pikkuinen lintu. Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piri!<3 Pii pii pikkulintusta täällä kovasti odotellaan.:)

      Poista
  10. KYlläpä melkein osasin arvata sinun Linnunradan kokoisen salaisuutesi. Aivan mahtavan iso salaisuus, joka saa sinut melkein leijumaan ilmassa onnesta. Onnea paljon teille odottajille. Herkistyin muistelemaan niitä kahta kertaa, kun minulle ilmoitettiin, että minusta tulee mummo. Kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, olin töissä ja iso riemu siitä tiedosta syntyi koko työporukan kesken. Oli ilonkyyneliä ja tasahyppelyä. Toisella kertaa olin polkemassa pyöräreissullani kesälomalle Uusikaupunki - Kempele huoltoasemalla Närpiössä. Sekosin silloinkin ja viereisen pöydän rekkamiehet tujottivat, mikä mummolle tuli! Kävin sanomassa, että mummoksi tulin toisen kerran!
    Jospa koronakin tajuaisi ja luovuttaisi, että ihkauutena mummina saisit pikkunyytin hetimiten sitten elokuulla omaankin syliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!<3 Erityinen kiitos myös siitä, että jaoit nämä ihanat muistosi!
      Juuri tuollaiselta minustakin tuntui kun tytär laittoi tekstarin, että minulle on sähköpostia.Ja siellä oli utraäänikuva,olivat kaikille asianomaisille laittaneet sen samaan aikaan.Kyllä tuli iloitku ja olisin voinut letkajenkkaan lähteä samalta istumalta!
      Tämä on yksi niistä positiivisesti ravistelevista hetkistä elämässä, niin kuin sinäkin muistat selkeästi omasi.
      Sitähän tässä jännittää, että uskaltaako/saako pientä mennä edes alussa katsomaan.
      Toivotaan, että korona älyää luovuttaa ennen sitä.;)

      Poista
  11. Siksi en kysynytkään, kun mietin, että kaikki ei voi saada lapsia ja voi olla hyvinkin arka asia.
    Meillä oli onni saada tytär ja toisenkin olisimme mielelläään ottaneet, mutta meille toista ei annettu.
    No nyt on noita POIKIA♥♥♥♥
    Saimme ensimmäisen lapsenlapsen hyvin nuorina ja mennessämme sairaalaan häntä katsomaan (oli keskolassa), hoitaja sanoi, hyvin topakasti, että tänne ei saa tulla, kuin vanhemmat ja isovanhemmat. Melkein itkua väänsin, että mehän ollaan isovanhempia. Hoitaja pyyteli kovasti anteeksi...:)
    Kirjoitetaan tähän nyt vielä se, että tytär oli jo ihan äidin ikäinen, mutta me saimme hänet teini-ikäisinä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmasti monelle ymmärrettävästi onkin arin ja kipein kaikista elämässä.
      Surullista on ettei tämäkään asia mene tasapuolisesti, niin kuin ei moni muukaan asia elämässämme.
      Minullakin oli endometrioosin vuoksi suuri mahdollisuus jäädä lapsettomaksi.
      Ihanaa, että tekin saitte tyttärenne aikoinaan ja sitä kautta bonuspojan vävystä ja nyt rakkaita lapsenlapsia.:)
      Erityisen ihanaa kuulla, jos olette puolisosi kanssa teini-iästä olleet yhdessä!
      Hauska tuo tarina siitä,kun teitä ei aluksi uskottu isovanhemmiksi,kiitos kun sen jaoit!<3

      Poista
  12. Voi onni ja ihanuus!!!! Kaikkea hyvää ja lempeää kesän yli odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ihanasta kommentista!<3
      Täällä yksi tuleva mummi aikas tohkeissaan!:)

      Poista