keskiviikko 6. toukokuuta 2020



Niin se vaan on, että melkein joka päivä täytyy nämä kevään ihmeet tänne blogiin jakaa.


Minulla on tapana ajatella, että saan edesmenneeltä Santtu-koiraltani terveisiä, 
kun näen luonnossa valkoisen höyhenen.
Tällä hetkellä höyhenterveisiä saa päivittäin,
ehkä syynä se, että niitä "pöllyytellään" nyt kovasti.


Huomioin myös, ettei ehkä enää kannata niin huolettomasti edetä kalliokankaan varvikoissa.
Jos aurinkokylpyjä ottaa sisilisko, miksei kyykin.
En halua joutua tilanteeseen, jossa se ei kerkeä minua varoittaa.


Tätä mustarastas-rouvaa minun piti hiukan usuttaa liikkumaan paikaltaan,
kun niin siinä pörheänä ja nokka auki oli jotenkin huonon näköisenä.
Halusin varmistua, että sillä kaikki ok.
Yleensä kipittävät pensaisiin piiloon heti kohdalla.
Kyllä se siitä sitten oikaisikin sulkansa ja meni menojaan.
Ehkä oli vain aurinkokylpyä ottamassa sekin,
tai parittelun jäljiltä pöllähtänyt.


Hyvä tuuleni vain koheni jonkun terveisistä metsässä.


 Koivuihin ilmestynyt hento vihreys.


Pihlajalla jo iso etumatka.


Kielonlehdenkin alta pilkistää.


Taivaalla oli niin hauska pilvikuvio, 
että näytti kuin olisi valtavan männynkävyn alla ollut.


Mukavaa keskiviikkoa!<3

12 kommenttia:

  1. Oi, teillä on jo hiirenkorvia koivuissa. Tuo kevään hento vihreys on niin ihanaa!
    Eilen kuulin ja näin ensimmäiset pääskyset. Autotallin vintille ne jo kävivät varmistamassa pesäpaikkaa.
    Suloista kevätviikkoa Sinulle! <3
    ps. Laita vaan joka päivä uusia kuvia kevään etenemisestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hennon vihreän hetki on minustakin ihana.Ja varsinkin sitten kun sitä on joka puolella.Kestää vaan niin vähän aikaa,siitä pitää ottaa silmillään kaikki irti.😊
      Pääskysiä teillä siellä jo!
      Kiitos samoin Sinulle Piipe!❤
      p.s.hyvä jos ei vielä kyllästytä.😊

      Poista
  2. Ihastuttava kevätpostaus. Ilmavan kevyt kuin nuo pumpulipilvet. Kevät saa mahlat virtaamaan, mustarastasrouvallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!❤
      Kyllä minä niin luulen,että rouvan höyheniä oli hetki aiemmin hiukan pöllyytelty,koska muuta vikaa siinä ei sitten näkynyt kun siitä tokeni ja lähti.😊

      Poista
  3. Ihana keväinen tuulahdus tuli lukiessa postausta:) Upeat kuvat! Minä olen muutaman kerran juoksulenkillä törmännyt tiellä makaavaan kyyhyn ja kyllä on pompannut sydän kurkkuun, sitä kun on välillä niin keskittynyt siihen juoksemiseen että vasta ihan kohdalla tajunnut että siinä tosiaan on käärme tiellä! Mukavasti on saanut lisä pontta sitten juoksutossuun niin on hippulat vinkunut sen jälkeen:) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti on vauhti kiihtynyt,jos kyyn päälle on meinannut juosta ajatuksissaan.
      Minulla taitaa olla nyt vuosi,pari viimeisestä kyyn kohtaamisesta,sekin köllötteli hiekkatiellä maalla.Huomasimme sen ajoissa ja kiersimme.
      Ihana kuulla,jos sait kevättuulahduksen postauksestani,kiitos Päde!❤

      Poista
  4. Tällaiset terveiset polun varrella ilahduttaa, ehkä ne on juuri tarkoitettukin koronailoksi! Kiva kun jaoit ne meille muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen,että juuri korona-ajan tsemppaamisesta oli kyse.Ilahdutti!😊
      Kiitos Suomalainen Kyproksella!❤

      Poista
  5. Kevät, niin paljon ihmeteltävää... ihasteltavaa... pakahduttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakahduttaa on oiva vertaus sille tunteelle,joka nyt luonnossa saa vallan.
      Onko tämä ihanuus taas tottakaan!
      Kiitos Satu!❤

      Poista
  6. Kevät on niiiiin ihanaa aikaa! ♥ Itse rakastan aivan erityisesti tätä toukokuuta. Minulla on muuten uusi blogi - Hetkimaja blogini jää unholaan, koska sitä on ollut pitkän tauon jälkeen vaikea "aloittaa uudelleen" joten jatkossa kirjoitan Korpikuusen Kuningatar-blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei Marika,pitkästä aikaa!😊
      Kiitos kun vinkkasit uuteen blogiisi.❤

      Poista