keskiviikko 1. heinäkuuta 2020


Pör pör pörriäisiä ja muita ötököitä.

Yllä oleva kimalainen lennähti kädelleni huilimaan ja imemään imukärsällään ihostani suolaa hellepäivänä.
Kovan urakan oli jo kukissa tehnyt "punteistaan"sen näki.
Tiesitkö,että Suomessa on noin 37 kimalaislajia.
Tämä oli jokin pieni ja söpö.


Komeat oli puntit tälläkin kaverilla.


Kaunis nokkosperhonen oli uupunut syystä tai toisesta,
löysimme sen talon portaiden edestä.
Nostin sen ruusunkukalle, josta se sitten hiukan myöhemmin lensi pois.
Napsin siitä lähikuvia kun oli niin rauhassa siinä sormellani,
harvemmin saa tällaista tilaisuutta.
Nokkosperhosta äänestin Suomen kansallisperhoseksikin,
oma suosikkini ollut aina.




Kauniitahan nämä kaikki perhoset ovat.


En ole suurta hepokattia nähnyt moneen vuoteen,
näitä pieniä hyppijöitä kyllä.


Haluan uskoa uskomukseen, jonka mukaan kultakuoriainen tuo onnea.
Ehkä nähtynä ruusunkukan heteisiin päänsä työntäneenä oikein isosti?


Upea tämä suuri kärpänenkin, se oli n.1,5 cm.
Ihastelin sen hienoja raitoja ja värejä.

Ja osaisiko joku kertoa, mikä lintu laulaa "fiit, fiit fiiiiit" yksinkertaisella nuotilla, kirkkaasti ja selvästi, 
nostaen viimeisellä säkeellä ylös venyttäen.
Kuuntelin minulle uutta laulua maalla, mutten onnistunut näkemään lintua.
Lauloi aina silloin tällöin pellolta päin.

Mukavaa viikonjatkoa!<3


6 kommenttia:

  1. On siellä siivekästä monenlaista ja monenkokoista. Kunnon kesäkuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivekkäät kuuluvat kesään ja toivottavasti lisääntyvät taas lähivuosina eikä toisinpäin.😊
      Kiitos Piipe!❤

      Poista
  2. Hienoja kuvia siivekkäistä. Perhoset ovat ihania♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kavereita on alkanut seurata ihan uudella silmällä kun ovat vähentyneet niin kovasti.Iloitsee jokaisesta.🐝😊
      Ritariperhosen toivoisin näkeväni täällä,viimeksi Suomessa lapsena nähnyt,viime kesänä Kreetalla kyllä näin siellä taitavat olla melko yleisiä.
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Kävin juuri lukemassa ja kommentoimassa kahteen edelliseen postaukseesi ja täytyy sanoa että tämä sinun blogisi on kyllä ihka aito ja oikea KESÄBLOGI ❤︎ Täällä luonasi saa niin hyvän mielen toki muulloinkin, mutta nämä kesäiset kuvat ja jutut ovat kyllä superihania :)
    Ja miten upeat kuvat paksupunttisista ym. kauniista pörriäisistä oletkaan ottanut ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,kiitos ihanasta kommentistasi Ansku!❤❤
      Ehkä se,että itse niin kovasti rakastan kesää,välittyy tänne blogiini.
      Olen hyvin otettu tuosta kesäblogi-tittelistä!😊
      Menen tästä nyt lukemaan toisetkin kommenttisi.

      Poista