lauantai 8. elokuuta 2020



Perjantai-illan viimeisellä tunnilla, eilen, minusta tuli mummi!
Pieni tyttärenpoikani syntyi äidin ja isän hyvin pitkän päivän päätteeksi,
reilun viikon ennen kuin oli laskettu.
Yli kolme kiloa ja puoli metriä rakasta pientä ihmistä.
Olen vielä täysin uuden edessä, nöyrän onnellisena,
ulalla tästä mahtitunteesta, joka pikkuhiljaa täyttää jokaisen kolkan minussa.
Olen katsonut hänen kuviaan koko päivän.
Tutustunut jokaiseen millimetriin hänen kasvoissaan,
 pienissä miehekkäissä sormissaan, varpaissaan
 ja kaikeen hänessä.
Löydän äidin huulet, isin korvat ja ilmeessä täydellisen sekoituksen heistä.
Maailman kaunein lapsi, minulle.
Tervetuloa sinä pieni!

<3

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

(osa runoa)

Hannele Huovi)


18 kommenttia:

  1. Paljon onnea mummille, pikkumiehelle itselleen ja hänen vanhemmilleen. Varmasti tunnet itsekin kuin keinuvasi heiluvassa heinässä.
    Minun pojanpoikani aloitti heinäkuun alussa armeijan, mutta tuoreessa muistissa on hänen syntymänsäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii meidän kaikkien puolesta!❤
      Tunnetta todella voisi kuvata heilumiseksi kedon heinässä.
      Aamiaiseksi sain taas heräilevästä pikkumiehestä uusia kuvia ja mummin päivä ei paremmin olisi voinut alkaa!
      Ajatella,tulevaisuudessa tulee aika kun pojan armeijan valojakin toivottavasti pääsee kunnioittamaan.Sinulla tämä aika nyt.Mummius täräyttää tunnetasolla,enkä yhtään ihmettele,että sinäkin palautat mieleesi pojanpoikasi syntymän tuoreesta muistista.

      Poista
  2. Oi ihanaa!!! Nyt Sinusta tuli mummi!Ihan tulvahti kyyneleet silmiin tätä lukiessani. Niin tuoreessa muistissa on pikkuisen Liljamme syntymä marraskuussa. Olen niin iloinen puolestasi!
    Kaikkea hyvää ja kaunista pikkumiehen elämän jokaiselle päivälle, Taivaallisen Isän siunauksen sateita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista ja minutkin herkistävästä kommentistasi Piipe!❤
      Minä aina ihastelen tuota teidän oman, maailman kauneimman pikku Liljannne nimeä!❤
      Olen siis nyt vihdoin liittynyt jäseneksi tänne blogimaailmankin mummikerhoon,voit uskoa,että olen tästä niin hyvilläni.😊

      Poista
    2. Saat täydellä sydämellä olla mummi lapsenlapsellesi sekä täällä mukavassa blogimaailmassa. <3
      Joko olet tavannut pikkuisen Pojun, mummin kullannupun? <3

      Poista
    3. Sairaalaan ei nyt saa mennä katsomaan koronan vuoksi,ja eilen iltasella vasta pääsivät kotiin,joten näen pienen tässä lähipäivinä.Kuvat ja video hänestä ovat kovassa käytössä.😊

      Poista
  3. Onnea, onnea♥ Onnea mummi, onnea vanhemmille ja onnea pienelle Pojalle, elämän retkelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Hannele,meidän kaikkien puolesta!❤❤

      Poista
  4. Lämpimät Onnittelut teille kaikille tästä onnesta osansa saaneille! Ihanaa, että kaikki meni hyvin!
    Se on pakahduttavan ihana, uskomaton tunne, kun katsoo niitä ensimmäisiä kuvia. Etsii niitä piirteitä, jotka voisivat näyttää tutuilta, äidin piirteitä, isän piirteitä, suvun piirteitä.
    Pian varmasti pääset katsomaan, ota nenäliinoja mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki meidän kaikkien puolesta!❤
      Uskon,että nenäliinaa tarvitaan kun hänet ensi kertaa sitten näkee livenä.😊
      Pitkän,koko päivän kestäneen odotuksen jälkeen kun sähköpostiin ensimmäiset kuvat sai,niitä on tullut katseltua melkein tauotta.Ex-mieheni kanssa naureskeltiin puhelimessa,kuinka videokin jonka myös kumpikin meistä isovanhemmista saimme,on tullut katsottua jo puhki.
      Ihmeellinen,ihana pieni uusi ihminen!😍

      Poista
  5. Tuuditan kehtoa, laulatan lasta...

    Onnea pikkuisesta teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Oi ihanuutta, hän on vihdoin täällä <3 Suuren suuret onnittelut mummille ja koko perheelle <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on täällä!😊
      Kiitos kovasti Hensku meidän kaikkien puolesta!❤

      Poista
  7. Oi että miten ihanaa!!! Lämpimät onnittelut tuoreelle "Mummi-Matildalle" sekä vanhemmille ja tietenkin pikkumiehelle itselleen ❤︎
    Sydän melkein pakahtuu kun ajattelenkin sitä tunnekuohua, jonka ensimmäisen lapsenlapsen tapaaminen sai minussa aikaan. Tänään jo taidat sinäkin tietää mistä puhun ;) Tosi hienoa saada sinut mukaan meidän iloisten ja innokkaiden isovanhempien joukkoon :D
    Onnea vielä sylin täydeltä sinulle, maailman kauneimmin pojan mummille ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo Mummi-Matilda!😊
      On tämä ehdottomasti niitä suurimpia tunnekuohuja joita olen elämäni aikana kokenut.
      Me olemme sopineet,että uusi perhe rauhoittuu itsekseen kotona ensin viikon ja sitten näemme vauvan.Kuvia ja videoita olen saanut ihanan paljon esimauksi.
      Olen varma,että herkistyn pillittämään,kun saan hänet syliini.
      Ihanaa,että sain nyt klubikortin teidän iloisten ja innokkaiden joukkoon!😊
      Kiitos ihanasta kommentistasi Ansku meidän kaikkien puolesta!❤

      Poista
  8. Sylin täydeltä onnea mummille sekä pikkumiehelle ja hänen vanhemmilleen <3<3



    VastaaPoista