torstai 20. elokuuta 2020


Viihdyn kesäisin paljon sisämaassa, maalla.
Kauempaa pilkottava järvi riittää, 
pellot antavat tarvittavan avaruudentunteen ympärille.

Koen sitten kotona kaupungissa ollessani merenrannan eksoottisena.
Nyt taas kun metsissä ja maatalon pihalla tuli vietettyä paljon aikaa,
tuntui kuin olisi vähintäänkin ulkomailla ollut tuolla rannassa eilen.
Aivan eri tuoksu-ja äänimaailma.
Huomasin taas kerran, ettei tarvitse lähteä ulkomaille hakemaan vaihtelua.


Yllätin sorsarouvat päikkäreiltä.
Zoomaus paljasti, että minut oli kyllä huomattu.


Multa ja hioutunut rantakallio,
rakastan kumpaakin.
Multa kutsuu puuhailemaan, sileällä kalliolla osaan vain olla, istua ja katsoa ulapalle.


Huomasin kauniin ruusun kallion pinnalla.


Luulen, että joku on paiskannut kiven kalliota vasten.
Lohkeama oli kaunis.


Pieni (n.10cm) hauki joko nukkui päikkäreitä sekin, 
tai oli lajilleen tyypillisesti kyttäämässä saalista aivan rantavedessä.
Pikku peto lähti kuin lentokala huomattuaan minut,
teki monta "leipää"veden pinnalla ja luikahti rantakaislikon suojiin.

Nautitaan kotimaan monimuotoisesta tarjonnasta!<3

10 kommenttia:

  1. Onpa todella kuin ruusu kallion pinnassa. Joo, eipä välttämättä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kun kotimaassakin kauniita paikkoja löytyy. Nyt, jos koskaan olisi hyvä pysyä maan rajojen sisäpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohkeama tosiaan muodostaa kauniin kiviruusun.😊
      Huomaan,että oman elämäni mahdollisuudet erilaisiin maisemiin kotimaassa ovat melko suuret.Erilaisiin tunnelmiin pääsee melko vaivattomasti.
      Minä en ole halajanut maailmalle Kreikkavuosieni jälkeen,joten itselleni tämä matkustamattomuus rajojen ulkopuolelle ei kyllä muutenkaan ole tuottanut muutosta arkeeni millään lailla.Viihdyn oikein mainiosti Suomessa.😊
      Kiitos Piipe!❤

      Poista
  2. Kauniita kesähetkiä kuvissasi ja kirjoituksissa. Hieno tuo ruusu. Rakastan asua maalla ja on ihana välillä piipahtaa entisessä kotikapungissani. Korona-aikaan ei ole siellä paljoa tullut käytyä. Yksi pikainen työn vieminen näyttelyyn ja toinen välttämätön asiointi. Ikävä sitä tavallista Helsingin kesää, museoita, gallerioita, Espaa, kauppatoria ja kahviloita meren rannalla (kaimaasi muunmuassa ☺️). Onneksi kuitenkin viihdyn hyvin meidän metsäjärven rannalla. Jaksan siis odottaa Helsinkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisen Helsingin kulttuuritarjonta on itseltänikin tänä vuonna jäänyt täysin paitsioon.Ei halua nyt täysiin metroihin.
      Kyllä sitä vaan haluaa uskoa,että tästä kurimuksesta vielä päästään palaamaan entiseen normaaliin,kauhistuttaa vain alkaa miettiä kuinka kauan siihen menee.
      Josko jo vaikka ensi kesänä kaimankin antimista päästäisiin nauttimaan edes kerran kesässä.😊
      Minäkin haluaisin asua maalla,ennenkin jo,mutta juuri nyt eritoten.
      Kiitos Ninnu!❤

      Poista
  3. Kotimaan kauniilla kamaralla on hyvä olla. Täältä löytyy kaikki
    tarvittava.
    Kaunista luonto taidetta.

    Sorsat nauttivat elokuun lämpimistä päivistä,nautitaan mekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!KesäSuomesta ei kaipaa mihinkään.
      Elokuu on ollut kaunis,vielä on kesää paljon jäljellä!😚
      Kiitos Tarja!❤

      Poista
  4. Lähiluonto ja sen seuranta on hieno juttu. Minä en kaipaa muuta.
    Ruusu kallion pinnassa on luonnon taidetta, kuten kallion hiotunut sileys, kuin myös rosoisuus.
    Kivaa tällainen luontotarkkailu kiireettömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kaipaa minäkään.
      Ja juuri mainitsemasi kiireetön luontotarkkailu on luxusta.
      Luonto näyttää salaisuutensa kun kerkeää pysähtymään,ei se kiirehtivälle viitsi tuhlata sulojaan.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  5. Upea ruusu!
    Merimaisemat ja matkat ovat jääneet vain joihinkin sukulaisvierailuihin ja laivamatkoihin noihin naapurimaihin. Ihaolen valtavasti juuri noita sileitä kallioita ja aavoja maisemia.
    Olin viime viikolla muutaman päivän mökillä, unohdin koko some-maailman ja puhelimenkin milloin mihinkin, siis tarkoituksella. Niin mukava viettää erilaista elämää välillä.
    Nyt on taas niin kiva olla kotona. Tein pitkän kuvausreissun tänään tutuille paikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti ottaen,esteettinen silmäni olisi "kärsinyt" kauniin sileän kallionpinnan "haavasta",mutta tämä lohkeama oli niin kaunis,että reaktio olikin päinvastainen.😊
      Maisemanvaihto ja someloma tekevät hyvää.Minäkin nautin aina siitä tunteesta kun pidemmän ajan jälkeen maalla,palaan kotiin.Kun lämmin vesi virtaa hanasta ja kaikki on kaupunkimaisen helppoa jne.Kunnes alan taas kaivata vahvasti maalle takaisin askeettisiin olosuhteisiin ja suurempiin metsiin.
      Nyt juuri olisi taas kova hinku peltojen keskelle.😊
      Kiitos Vikki!❤

      Poista