maanantai 31. toukokuuta 2021



Saunalahden kartano

"Bastvikin kartano oli 1800-luvun lopulla merkittävä sahatila, minkä ansiosta Sågholmen (entinen saari, nykyinen Sahaniemi) on ollut suurtenkin alusten pysähdyspaikka. 1910-luvun loppupuolella kartanorakennus kärsi ylläpidon puutteesta, mutta vuonna 1923 tilan osti Kauklahden Lasitehtaan perustaja Claes Nordstedt, joka kunnostutti rakennusta. Kun Kauklahden Lasitehdas ajautui konkurssiin, Nordstedt myi tilan vuonna 1928 pankinjohtaja Antti Hiltuselle. Hiltunen korjautti päärakennusta jälleen, tällä kertaa myös arkkitehtonisesti. Arkkitehti Väinö Toivion suunnitelmien mukaisesti rakennus sai uusklassisen, huvilamaisen asun. Kartanorakennuksen kunnostamisessa pyrittiin 2000-luvulla nimenomaan 1920-lukulaisen hengen vaalimiseen." (lainattu Wikipediasta)


Huomasin, kun mietiskelin asuinpaikkojani, että olen asunut melkein jokaisessa kodissani täällä Espoossa jonkun kartanon entisillä mailla.Olen asunut täällä kuudessa eri osoitteessa, neljä niistä taloissa, joiden pihapiiri uskoakseni on aikoinaan kuulunut kartanon tiluksiin. Täällä Espoossa on paljon näitä vanhoja kartanoita. Kuljen päivittäin kauniin Saunalahden kartanon ohi, sen puutarha on mielestäni näin kesäisin ihanan runsas ja juuri oikealla tavalla villi.


Tällä hetkellä puutarhassa kukkivat vanhat omenapuut.


Ja suloiset maisemoijat on taas tuotu kesäduuniin. Kuvauspäivänä siellä loikoilivat märehtimässä auringon lämmössä kylki kyljessä, kaikilla suu kävi. Haistoin ne jo edellisenä päivänä, mutten nähnyt niitä, olivat ilmeisesti katoksensa kulmassa tuulelta suojassa. Kohta jo on kevätsäistä kasvuun riehaantunut niitty saanut kyytiä, kun nämä nelijalkaiset ruohonleikkurit pääsevät kunnolla vauhtiin.




Istuttiin kuopus kikkarapään kanssa hetki satamassa, tuulelta suojaisan pömpelin edessä ja katseltiin veneitä ja meren pintaa pitkin kiitäviä haarapääskyjä. Käytiin kävelemällä hakemassa ärrältä pojan uusi passi, ja kotimatkalla juotiin kaupasta ostetut mehut satamassa. Mukava hetki hänen seurassaan ennen kuin taas matkustaa isänsä luo Kreikkaan kesäksi.



Yhtenä toisena päivänä taisin nähdä kivitaskun, jos oikein lajin tulkitsin.
 

Hauska räystäslippa tässä asunnossa, suuren haapapuun uumenissa!


Niin surullisesti päättyi hyvin alkanut pesintä Saimaan livekamera sääksillä. Ei oikein käynyt selville, miksi emo lopetti munien hautomisen yht'äkkiä. Uros kävi mielestäni epätyypillisen harvoin pesällä, esim tuomassa hautovalle emolle ruokaa, ja se usein siellä huutelikin äänekkäästi pitkiä aikoja turhaan. Ehkä uroksella oli toinenkin pesintä toisen naaraan kanssa, ja se piti siitä parempaa huolta. Myös hyökkäyksiä pesälle tapahtui, silloin uroskin oli puolustamassa pesää, mutta häipyi sitten taas.Joka tapauksessa oli niin surullista katsoa emoa yksinään pesän reunalla ja munia taivasalla toista päivää. Pitkän matkan lensi Afrikasta turhaan. Nyt kamera sitten suljettiinkin, kun pesintä ei onnistunut tällä pesällä.


 Vähän niin kuin sääksikin pesällään, nuokkuvat nämä pitkiksi venähtäneet härkäpavun taimeni...aivan kuin olisivat jotain köynnöstävää lajia. Sidoin ne ristikkoon kiinni pellavanyörillä parvekkeelle, ja ovatkin siellä nyt jämäköityneet viileässä.

Tämä tällä kertaa. Mukavaa alkavaa kesäkuuta!❤


10 kommenttia:

  1. Hurmaavat kesäkuvat ja tunnelmat, näitä katseli mielellään, mutta jotenkin veti alakuloiseksi tuo sääksen pesä ja emo siinä. Koskettavasti kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt joka puolella on niin kaunista.
      Rakastan näitä vehreitä kotimaan maisemia,vanhoja taloja,kukkivia omenapuita,ihan kaikkea!
      Vaan kovin alakuloiseksi tulin minäkin kun seurasin sääksien pesää.
      Lintu ei pysty ajattelemaan, mutta minusta emo näytti kyllä jotenkin surulliselta myös,istuessaan kevätiltana pesänsä reunalla muniensa vieressä.
      Luonnnossa tapahtuu paljon raadollisiakin asioita,joita meidän ihmisten on vaikeaa käsitellä.Toivotaan,että pesintä tällä sääksinaaraalla ensi kesänä onnistuu!
      Kiitos Irja kun piipahdit ja jätit kommentin,tervetuloa uudelleen!❤

      Poista
  2. Voi tuota sääkseä♥. Miten surullisen näköinenkin.:(

    On onni asua lähellä luontoa♥ Ja merta. Luonto on meilläkin pihanperällä, mutta meri puuttuu. Olen tyytyväinen tähän vaikka se meri olisikin kiva. JA onhan meillä tuo Aura-joki...:)
    Kivaa on aina viettää aikaa poikasten kanssa...siis ihmispoikasten...omiensa..:)

    Muuten tomaatin taimeni haaroittui heti, kun pätkäisin poikki, kuten neuvoit. Muutan on kyllä surkean oloinen...ei taida tomaatteja tehdä..:)

    Aurinkoa viikkoosi Mirjam-Matilda♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppana raukka tuo sääksiemo.Siellä se urheasti hautoi vesisateessa,räntäsateessa ja kovissa tuulissa viikko tolkulla.Sitten yht'äkkiä lopetti.Isäntää ei juurikaan pesällä näkynyt.Voihan se olla,että vaistosi,ettei munista kuoriudu poikasia,niinkin voi käydä,jos eivät ole hedelmöittyneet tai niissä muuta vikaa.Mutta minä uskon,että joutui vain jättämään munat taivasalle kun uros ei tuonut ruokaa,vaan joutui itse lähtemään sitä hakemaan.Ajattele minkä lennon teki Afrikasta asti ja nyt on hiukan huuli pyöreänä,että mitäs nyt.

      Minä en voisi asua kaupungin keskellä,betoniviidakossa.Kyllä luonto on oltava lähellä.😊
      Meillä molemmilla se onni onneksi on.Sinulla vielä lähempänä,kun omasta ovesta suoraan luontoon.
      Minä päästin viime kesänä omat taimeni kasvamaan melkein.2 metrisiksi maalla itse vanhoista ikkunoista kyhätyssä kasvihuoneessa.Ja ihan syksyn lopulla sitten keräsin raakileita,jotka sanomalehden sisällä kypsyttelin.Jos olisin lukenut ajoissa,että kannattaa pätkäistä latva,että älyää alkaa tehdä kukkia,eikä kasvaa vaan pituutta,olisin sen tehnyt!😄Toivottavasti sinun taimesi kukkii kohta,niin eiköhän se tomaattiakin sinulle kerkeä tekemään.Muistaa vaan niitä pumpulilla töpsytellä kukasta kukkaan,että pölyttyvät,jos ei sinulla ole ulkona pörriäisten työmaana.
      Omat tomaatintaimeni ovat vieläkin ihan pieniä,tuskin kerkeävät.
      Kiitos Hannele,paljon aurinkoa myös sinun viikkoosi!❤❤

      Poista
  3. Onpa kauniita kartanopuutarhanäkymiä! Ja kyllä tuo lintu kivitaskulta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M.T.Ainasoja!<3 Sinuun luotan lintuasioissa! :)

      Poista
  4. Vanhat kartanopuutarhat ovat reheviä ja kauniita. Varsinkin omenapuut.
    Kovin on surullisen oloinen sääksi. Iso murhe on.
    Retkelläsi näet monenlaista luonnonihmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartanopuutarhat ovat kauniita.Niitä on aikoinaan hoidettu hyvin ja niihin usein on istutettu jalopuita aikoinaan.Pidän niistä kovasti. Tämä Saunalahden kartanon piha-alue on myös ihanasti villiintyny.
      Tuo Sääksimamma oli niin surullista katsottavaa epäonnistuneen pesintänsä jälkeen, surku oli sitä.
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista
  5. Kauniita kuvia kartanon rehevästä ja rönsyilevästä puutarhasta ❤
    Kiva oli myös lukea Saunalahden kartanon historiasta.
    Minäkin seurasin aktiivisesti tuon sääksipariskunnan pesintää, kunnes se kesken kaiken päättyi. Tiedä sitten mitä tapahtui, mutta minua kyllä kummeksutti kun naaras niin pitkään huuteli ja sitkeästi jatkoi hautomista, mutta koirasta ei pesällä juurikaan näkynyt. Kovin surulliselta tuo emo tuossa kuvassa näyttää, mutta luonto on armoton, se tässä tuli taas kerran todettua. Toivotaan että ensi vuonna kaikki sujuu paremmin.
    Täällä on nyt niin aurinkoista, lämmintä ja täysin tyyntä, että lähdemme Mathildajärvelle uimaan kaikki kolme, eli kippari, koiruus ja minä :)
    Aurinkoa askeliisi ihanainen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sen jatkuva huutelu varsinkin iltaisin taisi johtua nälästä.Uros ei pitänyt siitä juurikaan huolta, niin kuin sen olisi kuulunut tehdä.
      Luontotapahtumat ovat usein niin armottomia.Minua lohdutti se, ettei se pystynyt asiaa sen koommin analysoimaan, meni vain vaistojensa mukaan.Ei varmasti miettinyt, että turha reissu. Olisi mielenkiintoista tietää, lähtikö takaisin Niilin varteen, vai jäikö tänne lentelemään kesäksi.Toivotaan, että ottaa ensi vuonna sopivamman puolison ja pesintä onnistuu.
      Kesä kukkeimmillaan! :) Välillä paistaa porottaa ja välillä tulee Esterinä...;)
      Ihania päiviä sinne teille kolmelle!<3<3 Kiitos Ansku ihanainen!<3

      Poista