Ääripää tunteiden välissä, välimaastossa on joskus hyvä olla.
Ihan vaan olla.
Pää tyhjänä ajatuksista.
Katsella maisemaa, joka myöskään ei juuri nyt ole oikeastaan mitään ja silti paljon.
Sekin näyttäisi nyt olevan jotenkin välimaastossa.
Mitään radikaalia ei juuri nyt tapahdu.
Ollaan vaan, maisema ja minä.

Minulla täällä kotona asustaa persoonallinen pelargonia...
Ostin morbackani tämän vuoden keväänä.
Tuossa viimeisessä kuvassa se on juuri hankittu ja napakka ja kaunis.
Sittemmin se kuihtui ja tiputteli lehtiään, eikä enää kukkinut.
Täällä blogissa jotkut optimistisesti kannustivat minua, että kyllä se siitä vielä saattaa piristyä.
No juu.
Pelargoniani ei ole sen koommin kukkinut, kesälläkään.
Mutta, kun sitä katsoo,tulee mieleen laulu: "yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää" :)
Lukija ei varmasti voi olla pyrskähtämättä nauruun , kun katsoo kuvaa tämän tekstin alapuolella, että luulisiko ihan heti morbackaksi? :D
Ilta-aurinko kultaa hiukan sen lehtiä kuvassa, kyllä se oikeasti on ihan vihreä.
Koominen tapaus?

Onko missään niin helppo hengittää, kuin lokakuisessa metsässä?
Metsän matto on kostea ja apposellaan.
Sammaleet ja kaikki, mikä vain voi imeä itsensä täyteen vettä, on sen tehnyt.
Metsässä on kuin erityinen ilmasto juuri nyt?
Kesän kuiva poistunut ja routa ei vielä ole vaellellut mättäillä.
Tuntuu, kuin joku varaventtiili avautuisi omissa keuhkoissa.
Niin että saa vedettyä mahdollisimman syvään ja täydesti tätä hapekasta ja kosteaa ilmaa.
Kostea sammal ja vieno pihka,jostain hyvin kaukaa ehkä pieni savun hipaisu.
Parfyymi parhaasta päästä!

Aurinkokin kävi edes pariksi minuutiksi toivottelemassa hyvää iltaa parvekkeen pajuaidan välistä.
Huomista torstain toivoa kohden.<3

Vinkuukoon viima.
Kotona on niin suloista, kuin lämpimässä pesässä.
Mielessä maukkaat kuumat keitot,muhkeat kaulahuivit,iso kuppi yrttiteetä hunajalla.
Vilahteleepa jo joulunkin tunnelmat arasti aatoksissa.Tasan 8 viikkoa.
On oltava jotain, mihin tähtää.
Nyt on hyvin aikaa iltaisin vaikka mihin mukaviin suunnitelmiin ja tekemisiin.
Mitä haastavampi sää tuolla ulkona, sitä suuremmat mielen lämmöntuojat kehitettävä täällä suojassa kotona.

Perjantaina  tuuli vielä hauskasti kieputti ja pyöritti edessäni maahan pudonneita lehtiä.
Lauantaina alkanut, ja tänään jatkuva viima meinaa  lennättää pipon päästä.
Vaahtera jo antanut lehtensä vaativalle tuulelle, tammi jaksaa pitää tiukemmin kiinni pidempään.
Sain ihailla viikonloppuna katutaidetta ja kohtasin hyvin odotetun ja kaivatun pullukan kaverin.
En muista, koska viimeksi olisin punatulkun nähnyt...
Eipä tuo halunnut minulle poseerata, kiirus oli saada kupu täyteen.:)

Ja eikun ensi viikon räntäsateita kohden lämmin kaulahuivi ympäri, ympäri kiedottuna kaulalle ja pipo syvälle päähän! :)

Siilin kuutamo

Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
– on hetki kuutamon –
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.

Kirsi Kunnas

Hienoille kuutamoille ja auringonlaskuille, joita olemme saaneet ihailla menneellä viikolla!

Hyvää alkavaa viikonloppua! <3

Minulle, joka olen kovin kärsimätön,odottaminen on vaativa tehtävä.
Kuitenkin samalla toivon, ettei aika kovin nopsaan rientäisi.
Koska se mitä malttamattomasti odotan häviää, pelkään, nopeasti sitten alkaessaan.
Sanovathan, että matkalla on kutkuttavampaa,kuin perillä.

Jään huhtikuun ensimmäinen päivä puolen vuoden vuorotteluvapaalle.
Odotan vapautta, kuin suurta aarretta.
En oikein vielä osaa edes kuvitella miltä tuntuu, kun saa herätä joka aamu keväästä myöhään syksyyn omaan elämäänsä. Sellaiseen, jolle mikäänlainen ulkopuolinen taho ei sanele toimintamalleja tai aikatauluja.

Saan muokata päivistäni omannäköiseni.
Saan tehdä juuri niitä asioita, joihin tunnen intohimoa ja paloa.
Suunnitelmia on jo paljon napattuna mielen tuulista ankkuriin odottamaan, kun niiden aika tulee.

Pääosin tulemme viettämään ajan maalla,mummulassa.
Saan vihdoin kylvää, hoitaa ja kupsuttaa.Kitkeä rikkaruohoja ilman ajan loppumisen tuskaa.
Laittaa ja nauttia kaikesta hitaasti ja pitkään.Koko kesän kaaren.
Ehkä lähdemme huuhtomaan kultaakin Lappiin, jotta isäntäkin saa vihdoin oman unelmansa toteutettua. Minäkin varmasti viihtyisin oikein pohjoisessa, kun en ole Rovaniemeä korkeammalla käynytkään,muiden blogeista oikeaa Lapin taikaa vain ihaillut.

Eniten odotan löytäväni sen suuren rauhan ja onnen tunteen.
Kun ihminen saa pysähtyä ja olla niin kuin haluaa.
Kun vapauden raja ei tule pitkään aikaan vastaan,toisin kuin kesälomilla.

Pitkän, pimeän talven varalle on kuitenkin ihanaa kun on jotain, mitä odottaa. :)