Minulle, joka olen kovin kärsimätön,odottaminen on vaativa tehtävä.
Kuitenkin samalla toivon, ettei aika kovin nopsaan rientäisi.
Koska se mitä malttamattomasti odotan häviää, pelkään, nopeasti sitten alkaessaan.
Sanovathan, että matkalla on kutkuttavampaa,kuin perillä.

Jään huhtikuun ensimmäinen päivä puolen vuoden vuorotteluvapaalle.
Odotan vapautta, kuin suurta aarretta.
En oikein vielä osaa edes kuvitella miltä tuntuu, kun saa herätä joka aamu keväästä myöhään syksyyn omaan elämäänsä. Sellaiseen, jolle mikäänlainen ulkopuolinen taho ei sanele toimintamalleja tai aikatauluja.

Saan muokata päivistäni omannäköiseni.
Saan tehdä juuri niitä asioita, joihin tunnen intohimoa ja paloa.
Suunnitelmia on jo paljon napattuna mielen tuulista ankkuriin odottamaan, kun niiden aika tulee.

Pääosin tulemme viettämään ajan maalla,mummulassa.
Saan vihdoin kylvää, hoitaa ja kupsuttaa.Kitkeä rikkaruohoja ilman ajan loppumisen tuskaa.
Laittaa ja nauttia kaikesta hitaasti ja pitkään.Koko kesän kaaren.
Ehkä lähdemme huuhtomaan kultaakin Lappiin, jotta isäntäkin saa vihdoin oman unelmansa toteutettua. Minäkin varmasti viihtyisin oikein pohjoisessa, kun en ole Rovaniemeä korkeammalla käynytkään,muiden blogeista oikeaa Lapin taikaa vain ihaillut.

Eniten odotan löytäväni sen suuren rauhan ja onnen tunteen.
Kun ihminen saa pysähtyä ja olla niin kuin haluaa.
Kun vapauden raja ei tule pitkään aikaan vastaan,toisin kuin kesälomilla.

Pitkän, pimeän talven varalle on kuitenkin ihanaa kun on jotain, mitä odottaa. :)